Suomelle tappio nuorten MM-kisojen avauksessa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomi kärsi hyvätasoisessa ottelussa 3-0 tappion tiukasti puolustaneelle Sveitsille. Erikoistilanteiden värittämä ottelu ratkesi Sveitsin tehokkaampaan erikoispelaamiseen ja maalivahti Tobias Stephanin virheettömään peliin.

Ottelun luonne: Tiukka puolustustaistelu

Sveitsin valmentaja Jakob Kölliker totesi ottelun jälkeen heidän lähteneen peliin puolustuvoittoisella taktiikalla ja kertoi jo ennakolta panostaneensa erikoistilanteisiin. Tällä kertaa sveitsiläisten taktiikka onnistui täydellisesti: johtomaali 5-3
ylivoimalla kun pelistä oli kulunut pari minuuttia, ja sen jälkeen reilut kaksi erää tiukkaa puolustusta isokokoisen maalivahti Stephanin johdolla. Lopulta kolmannessa erän lopussa Sveitsi teki ratkaisevat maalit. Ensin Suomi epäonnistui jälleen kerran ylivoimayrityksessään ja rangaistusaitiosta tullut sveitsiläinen pääsi yksin läpi ja sekavien vaiheiden jälkeen kiekko päätyi Suomen maaliin. Viimeinen maali iskettiin Suomen verkkoon Kari Lehtosen istuessa vaihtoaitiossa. Kölliker mainitsi painottaneensa joukkueelle pienten asioiden ja tekojen tärkeyttä
ja hyvin valmennettavat olivat sanoman kuunnelleet. Kuten
Sveitsin parhaana palkittu Stephen sanoi, niin Sveitsi pelasi hyvin nimenomaan joukkueena - eli Sveitsi kaatoi Suomen nuoret leijonien omilla aseilla, hyvällä joukkuepelillä ja kurinalaisella puolustuksella.

Suomen valmentaja Erkka Westerlund oli tappiosta huolimatta
joukkueensa esitykseen suhteellisen tyytyväinen. - En ole
joukkueen esitykseen pettynyt. Alku oli huono, kaksi tyhmää
jäähyä ja 0-1 tilanteessa on vaikea pelata. ... Tekopaikkoja kyllä oli [ylivoimalla], mutta Sveitsin maalivahti oli hyvä. Tämä oli vasta ensimmäinen peli ja kehitystä tulee tapahtumaan ja seuraavassa
ottelussa pelaamme vielä paremmin, Westerlund saneli
rauhallisesti. - Tällä joukkueella on potentiaalia mennä
loppuotteluun asti.

Tyytyväisin päävalmentaja oli joukkueen puolustuspelaamiseen, sillä kaikki Sveitsin maalit tulivat tavallaan erikoistilanteista. - Hyökkäyspeli pitää saada ärhäkämmäksi ja käännöt nopeammaksi, sillä nämä kaikki joukkueet täällä puolustavat hyvin.

Sveitsiläisten - tai Sveitsin maalivahdin esitys ei mitenkään yllättänyt Suomen valmentajaa: - Olimme skoutanneet Sveitsiä kahdessa ottelussa, Ruotsia ja USA:ta vastaan, ja tiesimme miten he pelaavat - Sveitsi on hyvä joukkue, ja sillä on hyvä valmentaja.

Ottelun tapahtumat

Kokoonpano/peluutukset

Valmentajakolmikko peluutti kuutta pakkia ja kolmeatoista
hyökkääjää. Ketjut olivat alkuun Tuomo Ruutu, - Mikko Koivu - Jussi Jokinen, Toni Koivisto - Jarkko Immonen - Joni Yli-Torkko, Janne Jokila - Mikko Kankaanperä - Tuomas Pihlman, Pekka Saarenheimo - Kim Hirschovits - Tomi Mäki. Kolmanessa erässä Sean Bergenhaim tuli Pihlmanin tilalle kolmosketjuun tuomaan lisää luisteluvoimaa. Pakkipareina oli Olli Malmivaara - Tero Määttä, Joni Pitkänen - Markus Seikola, Mikko Viitanen - Jyri Marttila. Topi Jaakola ei saanut peliaikaa.

Westerlund halusi peluuttaa kolme ehjää pakkiparia, jotta kaikki kuusi pakkia pääsevät heti turnauksen alussa hyvin peliin mukaan. Ylivoimalla Pitkänen-Seikola pelasi Koivun kentän takana ja Malmivaara-Määttä kakkoskentän takana. Näin saatiin kumpaankin yv-kentälliseen yksi rightin mies (Seikola, Immonen). Samasta kätisyyssyystä Immonen pelasi viisi-kolme yv:llä Koivun tilalla ykköskentässä.

Marttinen ja Viitanen eivät juuri yv-aikaa saaneet, Viitanen
vaihdon - kaksi ja Marttinen himpun verran enemmän. Alivoima-aikaa tuli kaikille kuudelle pakille tasaisemmin. Hyökkääjien osalta jako oli samanlainen, Koivut ja Immoset saivat pääosan yv-ajasta, mutta kolmosen ja nelosen miehet saivat osansa alivoima-ajasta.

Ensimmäinen erä

Reilu minuutti pelattu ja suunnilleen Suomen siniviivan kohdalla Yli-Torkko koukkasi sveitsiläispuolustaja Tim Ramholtia kaulasta. Vieressä seissyt päätuomari nosti heti kätensä ylös ja passitti "enhän-minä-mitään-tehnyt"-ilmeen ottaneen saipalaisen aiheelliselle istunnolle. Sveitsi sai heti ylivoiman pyörimään ja hirveän hässäkän Suomen maalille. Mikko Kankaanperä selvitti tilannetta
turhan voimakkaasti ja sai käskyn siirtyä Yli-Torkon seuraksi jäähyaitioon. 5-3 ylivoimaa ehti kulua parikymmentä sekuntia, kun ykköskentän laituri Sven Hilfstein antoi Lehtosesta katsoen oikesta nurkasta upean poikittaissyötön maalin vasemmalla kulmalla vapaana olleelle Andreas Camenzindille.Sveitsiläissentteri tälläsi kiekon maaliin ja nosti kädet pystyyn. Hieno kuvio, eikä Lehtosella ollut tilanteessa mitään jakoa.

Suomalaisten selvittyä Kankaanperän jäähyn loppuajasta ja
Seikolan ottamasta typerästä koukkaamisjäähystä, peli siirtyi erän puolivälissä Suomen haltuun. Sekä kakkosketju että ykkösketju painoivat pelin juustomaan päätyyn ja sveitsiläiset olivat suorastaan pakotettuja rikkomaan. Blidenbacherin jäähyn aikana Jussi Jokisella loistopaikka tasoittaa peli, mutta hän onnistui vetämään läheltä liian ylös - siis yli maalista. Pakki Blidenbacherin päästyä jäähyltä, muutkin sveitsiläispakit päättivät
käydä katsastamassa jäähyaition kunnon. Ramholtin ja Schiess-Forsterin istuessa jäähyllä Suomella oli yli minuutin ajan viidellä-kolmea vastaan tilanne, mutta Suomi ei saanut tänä aikana edes kunnon tilannetta aikaan. Tätä tehotonta yv-jaksoa voidaan pitää yhtenä ottelun "momentumeista".

Toinen erä

Toinen erä alkoi Suomen ylivoimalla ja tahti oli sama kuin
ensimmäisen erän ylivoimissa. Suomi (Koivisto, Ruutu, Pitkänen) sai tuotua kiekon hyökkäysaluelle, mutta kunnon rauhoitusta ja pelinpyöritystä ei kuitenkaan saatu aikaan. Samanluontoinen tilanne jatkui ylivoiman jälkeenkin melkein koko toisen erän ajan. Suomalaiset pitivät kiekkoa ja periaatteesa hallitsivat peliä, mutta
käytännössä hallinta tapahtui Sveitsin puolusalueen nurkissa ja keskialueella. Muutamaan otteeseen suomalaiset onnistuivat murtamaan sveitsiläisten puolutusryhmityksen nopeilla hyökkäyksillä. Viiden minuutin kohdalla Hirschovits pääsi vasemmalta puolelta
puolittaiseen läpiajoon, mutta veto ei ollut aivan tarpeeksi korkea vaan Stephan torjui sen patjalla. Omat puolittaiset tekopaikkansa oli myös Ruutulla, Yli-Torkolla ja Jokisella, mutta aina Tobias sai suojuksensa eteen. Paras paikka tuli Tero Määtälle, jonka Mikko
Kankaanperä vapautti rohkealla poikkikentän syötöllä
puhtaaseen läpiajoon.

- Kai siinä kiekko vähän pompaskin, mutta
kyllä siitä olisi voinut maalin tehdä. Ei ole oikein pakkina tottunut noihin tilanteisiin, ehkä oli hiukan sellaista jäätymistä havaittavissa, totesi Määttä pelin jälkeen. Tähän vieressä istunut Westerlund kommentoi; - Kyllä me ollaan reenattu niitä läpiajoja...

- Mutta ei ole silloinkaan niistä hirveesti maaleja tullut, Määttä naurahti.

Kolmas erä

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet alkoivat jo väsyä.
Molemmilla alkoi joukkuepeli hiukan hajota, syöttötarkkuus
huononi ja eräänlainen sekoilun huipentuma oli Sveitsin
kuudennellatoista minuutilla saama "liikaa miehiä jäällä"-jäähy, sillä sveitsiläisillä taisi olla vihellyshetkellä kentällä melkein parin kentällisen verran pelaajia - tai ainakin kahdeksan pelaajaa. Suomikin oli muutamaa minuuttia aiemmin kärsinyt samasta aiheesta jäähyn, mutta suomalaiset tyytyivät normaaliin yhden ylimääräisen kenttäpelaajan peluutukseen.

Peliä piristivät parit hienot yksilösuoritukset. Ottelun komeimman pujottelusuorituksen teki Sveitsin pitkänhuiskea laituri Thomas Nussli, joka matkalla omalta puolustusalueelta Suomen maalille ohitti kolme suomalaispelaaja ja lopulta maalivahti
Lehtosenkin, mutta sitten voimat loppuivat. Nussli ei saanut
sohittua kiekkoa maaliin, vaan sähläsi sen vasemman tolpan ohi, ulkopuolelle.

Muutamaa minuuttia myöhemmin sveitsiläiset eivät enää tyrineet saamaansa tekopaikkaa. Tämä ottelun ratkaisumaali syntyi varsin sekavasta tilanteesta: Juuri kun sveitsiläisjäähy päättyi Tuomo Ruutu yritti syöttää maalin eteen ylösnousevalle pakille kiekkoa. Sveitsiläiset saivat katkaistua syötön. Nopea pitkä avaus jäähyilijälle, joka veti läpiajonsa päätteeksi hirveän lämmin maalin yläkehikkoon. Kari Lehtonen luuli maalin
syntyneen ja lopetti pelaamisen. Kukaan kentällä olijoista - tai katsojista - ei näyttänyt tietävän oliko kyseessä maalin takarauta vai ylärima. Lopulta kolmas paikalle tulleista sveitsiläisistä, Raffaele Sannitz, tyrkkäsi Suomen maalin edessä pyörineen kiekon maaliviivan yli ja valo syttyi maalin merkiksi. Peli oli 2-0 ja ottelu käytännössä ratkennut.

Samantapainen epäselvä maalitilanne oli Suomella ottelun
ensimmäisessä erässä, kun kiekko näytti käyvän Sveitsin maalin oikeassa yläkulmassa. Koska maalivalo ei syttynyt, eikä kiekkoa viety keskelle, niin kaikesta päätellen kiekko ei ollut suomalaisten tuuletuksista huolimatta maalissa. Toivottavasti viimeistään pudotuspelivaiheessa tuomareilla on käytössä videotarkistus, ettei lopputuloksista tule turhaa parranpärinää.

Ottelun lopussa Suomi yritti aikalisän jälkeen kavennusta 6-3 ylivoimalla, mutta yrityksessä ei ollut isompaa puhtia.
Sveitsilläkään ei ollut hirveää intoa tehdä kolmatta maalia, mutta kun sitä mahdollisuutta heille neljästi tarjottiin, niin viimeinkin Andrei Ambuel ampui kiekon Suomen maaliin.

Yhteenveto

Ottelun käännekohtia olivat oikeastaan kaikki Suomen ylivoimat, koska Suomi ei pystynyt niitä hyödyntämään.
Kokonaisuudessaan ottelu oli hyvää kiekkoviihdettä, josta ei
puuttunut vauhtia eikä vaarallisia maalitilanteita. Kummallista kyllä, vaikka Suomi hävisi pelin nollille, niin oikeastaan joukkue pelasi varsin hyvän pelin. Sveitsi oli alun 5-3 ylivoimassaan terävä ja muutenkin todella nuori sveitsiläisjoukkue pelasi taktisesti kypsän pelin. Suhteellisen suuresta jäähymäärästä huolimatta ottelu oli hyvin siisti, eikä kentällä nähty pahoja taklauksia tai turhanpäiväistä jälkipeliä.

Jatkoajan tähdet

Suomalaisjoukkue onnistui kokonaisuudessaan hyvin, mutta
joitakin nimiä nousi esiin.

*** Tero Määttä palkittiin ansaitusti ottelun parhaana
suomalaispelaaja. Määttä pelasi suorastaan virheettömän
ottelun. Mojovia taklauksia, tarkkoja syöttöjä ja hyviä laukauksia. Läpiajosta tehty maalia olisi kruunannut ottelun, mutta ei kaikkea voi saada vielä runkosarjavaiheessa.

** Joni Pitkänen teki rohkeita nousuja, mutta vieläkään ei
maalinteko natsannut.

* Toni Koivisto / Tuomo Ruutu / Kari Lehtonen. Ruutu ja Koivisto rakensivat hyökkääjistä vaarallisimmat tilanteet ja Lehtonen oli maalissa hemmetin hyvä.

Sveitsiläisistä tähdet menevät Tobias Stephanille, Beat Schiess-Forsterille ja Sveitsin valmentajalle Jakob Köllikerille.

» Lähetä palautetta toimitukselle