Suomalaiset NHL:ssä - pettymyksiä ja yllätyksiä

NHL, MAAJOUKKUE / Artikkeli
Menneellä kaudella NHL:n kapeissa kaukaloissa on esiintynyt jo 31 suomalaispelaajaa, ja määrä tulee kauden edetessä vielä kasvamaan. Osa pelaajista on aloittanut kautensa erinomaisesti, kun taas toiset ovat keskittyneet lähinnä keräämään tikkuja takapuoleen. Seuraavassa kolumnissa käydään läpi suomalaispelaajien kauden aloituksia.

Kapanen lopullisen läpimurron kynnyksellä?

Nopeakinttuinen ja taitava Sami Kapanen on aloittanut viimevuotiseen tapaan kautensa loistavasti. Kapanen on ollut joukkueensa Carolinan ehdotonta parhaimmistoa, ja hänen saldonaan ensimmäisestä kuudesta pelistä on saman verran pisteitä. Kapanen siirtyi kesän aikana takaisin omalle paikalleen oikeaan laitaan, ja hän on pelannut yhdessä kokeneen Ron Franciksen sekä viime kauden maalikuninkaan Jeff O´Neillin kanssa. Franciksen johtama ykkösketju on ollut kauden alussa Carolinan selvästi paras ketjukoostumus ja kolmikko on saanut paljon peliaikaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kapanen on pelannut noin 18 minuuttia peliä kohden, mikä on viidenneksi eniten joukkueen hyökkääjistä. Hän kuuluu Hurricanesin ykkösylivoimaan ja saa paljon vastuuta myös alivoimalla.

Kapasen lopullisen läpimurron esteenä on ollut miehen ailahtelevaisuus, sillä hyvien kausien jälkeen on saattanut tulla kymmenen ottelun putkia, jolloin maaliverkko ei ole heilunut kirveelläkään. Joka tapauksessa alkanut kausi on ollut todella vahva, ja todellinen läpimurto aivan NHL-laitureiden eliittiin on lähempänä kuin koskaan.

Lehtinen ottaa vastuuta myös hyökkäyspäässä

Dallasin Jere Lehtisen puolustuspään taidot ovat olleet jo pitkään kristallinkirkkaasti jääkiekkoa seuranneen maailman tiedossa, mutta hyökkäyspäässä häneltä on odotettu enemmän tehoja. Lehtisen ongelmana ovat olleet lukuisat loukkaantumiset, jonka takia hän ei ole pelannut NHL:ssä vielä yhtään täysin ehjää kautta. Kahden peräkkäisen Selke Trophyn jälkeen (1997-98, 1998-99) Lehtisen odotettiin nostavan profiiliaan myös hyökkäyspäässä, mutta niitä seuranneella kaudella hän pelasi erinäisten loukkaantumisten takia vaivaiset 19 ottelua. Hän on enimmillään pelannut 74 ottelua kaudella 1998-99, ja tuolloin hänen saldonaan olikin piste-ennätys (20+32) ja Stanley Cup.

Dallasin valmentaja Ken Hitchcock ilmoitti Lehtiselle ennen alkanutta kautta, että hän odottaa suomalaisen ottavan enemmän vastuuta myös joukkueen hyökkäyspelistä. Lehtinen on pelannut viime vuodet Starsin ykkösketjussa yhdessä Mike Modanon ja Brett Hullin kanssa, jolloin hänelle on jäänyt väkisinkin puolustavampi rooli. Maalitykki Hull siirtyi kesällä Detroitiin vieden samalla mukanaan 39 runkosarjamaalia. Siirron myötä Lehtisen vastuu hyökkäyspään pelistä kasvoi, ja hän onkin vastannut asetettuun haasteeseen loistavasti. Lehtinen on ollut Dallasin paras pistemies (3+4) ja kokonaisuudessaan joukkueen paras pelaaja alkukauden aikana. Hän on pelannut liki 20 minuuttia ottelua kohden, mikä on todella paljon laitahyökkääjälle. Lehtinen on Starsin alivoimapelin dynamo, ja vastuuta on tullut todella paljon myös ylivoiman aikana. Tätä tahtia Lehtinen takoo komeasti uuden maali- ja piste-ennätyksensä, eikä kukaan enää muista Brett Hullin maaleja.

Uusia tulokkaita

Alkaneella kaudella kaukaloissa on nähty suuresta tarjonnasta huolimatta ainoastaan viisi suomalaistulokasta. Näistäkin kaksi (Timo Pärssinen ja Martti Järventie) on lähetetty farmiin debyyttiensä jälkeen. Oulun Kärpistä Floridaan siirtynyt Niklas Hagman on ottanut ainakin tässä vaiheessa vakiopaikan Pantterilaumasta, mutta kuuden pelin jälkeen pistetilasto näyttää pyöreää nollaa. Tehotilasto on myös viisi pykälää pakkasen puolella, joten tätä tahtia hänelläkin saattaa olla farmikomennus edessään.

Suomen maajoukkueissa loistanut teletappiketju on saanut myös kokonaisuudessaan NHL-kasteen, mutta ainakaan tässä vaiheessa tulokset eivät ole kovin mairittelevia. Ketjun kapellimestari Niko Kapanen valtasi paikan kivikovasta Dallasin ryhmästä erinomaisen harjoitusleirin jälkeen, ja hän on päässyt pukemaan kahteen otteluun. Peliaika on jäänyt kuitenkin lähinnä symboliseksi, joten pisteitäkään ei ole ymmärrettävästi tullut. Kapasen tilanne on todella vaikea, sillä hän joutuu taistelemaan neljää tuulimyllyä vastaan, joiden nimet ovat Modano, Turgeon, Niuewendyk ja Van Allen. Kaikki NHL:ää seuraavat tietävät edellämainittujen pelimiesten tason, joten Kapasella on todella vaikea tehtävä vallata pelipaikka keskushyökkääjän paikalta.

Calgaryn Jukka Hentunen aloitti puolestaan kautensa farmissa, mutta joukkueen ykkössentteri Marc Savardin loukkaantumisen jälkeen hänet nostettiin takaisin ylös. Hentunen on päässyt pelaamaan yhdessä ottelussa, jossa peliaikaa tuli vajaa 10 minuuttia. Ketjun kolmas lenkki Timo Pärssinen oli Anaheimin riveissä kolme ensimmäistä ottelua, mutta yksi syöttöpiste Paul Kariyan ketjussa ei riittänyt vakuuttamaan valmennusjohtoa, ja hänen matkansa vei farmijoukkueeseen.

TPS:stä Montrealiin hieman yllättäen siirtynyt puolustaja Martti Järventie pelasi erinomaisen harjoituskauden, josta palkintona oli seitsemännen puolustajan paikka kauden avauksessa. Hän pääsi ennen farmikomennustaan pelaamaan yhden ottelun, jossa esiintyi erinomaisesti. Järventie pistettiin farmiin hakemaan peliaikaa, ja hän tullee kauden edetessä saamaan uuden mahdollisuuden.

Kokeneilla kaukaloketuilla vaikeampaa

Suomen kokeneet kiekkoammattilaiset ovat olleet hieman kohmeessa kauden alussa. Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Teemu Selänne on päässyt pisteiden makuun vasta yhdessä pelissä, ja hänen tehotilastonsakin on rumasti pakkasen puolella. Selänne parantaa varmasti peliään kauden edetessä, ja noussee ainakin suomalaisten keskinäisen pistepörssin kärkeen.

Kesällä Dallasiin siirtyneeltä Jyrki Lumpeelta odotetaan tehokkuutta hyökkäyspäässä, mutta hänen pistetilinsä on vielä kokonaan avaamatta. Lumme on tunnettu vaisuista kauden aloituksista, joten toivottavasti hän entiseen tapaan vertyy kauden jatkuessa. Lumpeen viimekautinen seurakaveri Teppo Numminen on puolestaan raatanut huikeita peliminuutteja nuoren Phoenixin takalinjoilla, mutta joukkueen kapteeniksi valittu tamperelainen ei ole onnistunut johtamaan joukkojaan odotetulla tavalla. Hän on itse ollut kuitenkin joukkueensa parhaimmistoa, mutta kokonaisuudessaan heikko joukkue syö tehopisteitä ja –tilastoa.

Suomen kisajoukkueen puolustukseen tungosta

Edmontonin Janne Niinimaa on jatkanut viimekautiseen malliin eli loistavasti. Niinimaa on pelannut huikeat 27 minuuttia ottelua kohden ja johtanut Oilersin nuorta puolustusta mestarillisesti. Niinimaan kauden alku on ollut likipitäen loistava, ja viimeistään tällä kaudella hän tulee saamaan hänelle kuuluvan arvostuksen. Kauden avausmaali on vielä antanut odottaa itseään, mutta syöttöpisteitä hänelle on kertynyt jo viisi.

Calgaryssa toista kautta pelaavalla Toni Lydmanilla ei ole ollut tietoakaan toisen kauden kirouksesta, sillä nuori lahtelainen on pelannut paljon ja hyvin kautensa erinomaisesti aloittaneessa Flamesissa. Lydmanin liikkuvuus on kesän aikana parantunut entisestään, ja hän saa paljon vastuuta valmennusjohdolta kaikissa pelitilanteissa. Tätä tahtia Lydman tunkee itsensä väkisin Salt Lake Cityn kisajoukkueeseen.

Viime kauden lopulla Torontoon siirtynyt Aki Berg on ollut eräs joukkueensa positiivisimmista yllättäjistä, ja on lopultakin lunastamassa häneen jo vuosia asetettuja odotuksia. Harva muistaa että Berg on vasta 24-vuotias, mutta hänellä on silti jo 300 NHL-ottelua takanaan. Raisiolaisella on edessään vielä lukematon määrä pelivuosia, ja hän tulee luomaan kovan uran Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Berg on saanut mukavasti vastuuta ylivoimapelissä, mutta merkittävintä on hänen loistava pelaamisensa tasakentällisin. Bergin tehotilasto on hienosti kuusi pykälää plussan puolella.

Myös Nashvillen Kimmo Timonen ja Ottawan Sami Salo ovat avanneet kautensa mainiosti. Timonen on ollut Predatorsin johtava puolustaja, ja myös loukkaantumisesta toipunut Salo on ollut Ottawan parhaimmistoa. Kumpikin saa paljon vastuuta niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin ja molemmat ovat osoittaneet olevansa luottamuksen arvoisia.

Myös muut nuoret vakiinnuttavat paikkaansa

Atlantan Tomi Kallio on aloittanut kautensa mukavasti, vaikka maalitili onkin vielä avaamatta. Kallio on vallannut paikan kahdesta hyökkäävästä ketjusta, joten hänen viimekautinen pistesaldonsa tulee ilman loukkaantumisia varmasti tuplautumaan.

Jarkko Ruudun kärsivällinen puurtaminen on lopultakin palkittu, sillä rämäpäinen laituri on vallannut vakiopaikan Vancouverin joukkueessa. Farmikaudet ovat koulineet laituria NHL:ää varten, ja pelipaikan pitäisi lopultakin olla selvä. Ruutu on ärsyttänyt vastustajia tuttuun tyyliinsä, ja hän on ollut suomalaisista heti Sami Kapasen jälkeen toiseksi ahkerin taklaaja .

Viime kaudella Stanley Cupin voittoa juhlinut Ville Nieminenkin on vakiinnuttanut paikkansa kivikovassa Coloradon hyökkäyksessä. Viimekautisen ketjutoverin Peter Forsbergin puuttuminen on vaikuttanut myös Niemisen peliin, mutta Nimo on taistellut tuttuun tyyliinsä ja kauden maalisaldokin on jo avattu. Nieminen kärsi kuumassa Vancouver-pelissä aivotärähdyksen, kun Canucksin kovaotteinen Todd Bertuzzi taklasi Niemistä kyynärpäällä. Nieminen palaa kaukaloon tulevan viikon aikana.

Phoenixin nuori rämäpää Ossi Väänänen on aloittanut kautensa ihan mukavasti, vaikka pistesaldo ei olekaan karttunut kuin yhdellä syöttöpisteellä. Valmennusjohto odottaa häneltä varmaa puolustuspään peliä, jota värittävät kovat taklaukset. Tähän mennessä Ossi on vastannut huutoon erinomaisesti, eikä toisen kauden kirouksesta ole tietoa hänenkään kohdalla.

Hurme ja Kiprusoff taistelevat peliajasta maalinsuulla

Sekä Jani Hurme että Miikka Kiprusoff ovat päässeet pelaamaan yhden kokonaisen ottelun joukkueiden ykkösvahtien takana. Molemmat käyttivät tilaisuuden erinomaisesti hyväkseen, ja Hurme sai palkinnoksi urakastaan uransa kolmannen nollapelin. Hurmeen peliajan esteenä on Patrick Lalime, joka jatkaa Ottawan selkeänä ykkösvahtina, vaikka peliesitykset eivät välttämättä aivan samaa kertoisikaan. Kiprusoffin edessä on puolestaan viime kauden vuoden tulokas Jevgeni Nabokov, mutta useat asiantuntijat uskovat pikku-Kiprun haastavan hänet kauden aikana tosissaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle