Yzerman lähti Tampasta salaman lailla

NHL / Artikkeli
Näin iso uutispommi.
Kuva © Getty Images
MITÄ. TÄÄLLÄ. TAPAHTUU? Tätä kysyi varmasti todella moni eilen, kun ensimmäiset tiedot Tampasta paljastivat, että Lightningin GM Steve Yzerman aikoo jättää paikkansa välittömästi ja siirtyä vanhemmaksi neuvonantajaksi.

Steve Yzerman, 53, oli ilmoittanut pelaajille, että jättää paikkansa Tampa Bay Lightningin GM:nä välittömästi. Twitter räjähti pienessä mittakaavassa, kun Lightningin kannattajien ilmeet jäivät tuijottamaan ruutua, näkemättä tai kuulematta enää mitään muuta. Epäusko oli todellinen.

Samaan aikaan Detroitissa kaikki kirkkoon kuuluvat alkoivat polvistua rukouksiin ja kirkkoon kuulumattomat uhrata jumalilleen. Toiveet olivat korkealla, että Detroitin oma poika palaisi viimein kotiin GM:ksi.

Totuus selvisi myöhemmin lehdistötilaisuudessa. Yzerman halusi päästä lähemmäksi perhettään, joka on asunut koko kahdeksan vuoden ajan Detroitissa.

Lisäksi apulais-GM Julian BriseBois'lla olisi ottajia ympäri liigaa. Hän valitsi olla huippuorganisaatiossa pienemmässä roolissa kuin mahdollisesti heikommassa organisaatiossa isommassa roolissa. Ei häntä siitäkään oikein voi moittia. Valitsisin itse ehkä samoin.

"The Captain" uudisti Lightningin organisaation

Yzerman antoi Lightningille kahdeksan vuotta osaamistaan. Ikuisesti hän ei olisi kuitenkaan ollut salamapaitojen toimiston päällikkö. Jossain vaiheessa BriseBois olisi voitu menettää, ja sitä riskiä Yzerman ei pystynyt ottamaan, että organisaatio jäisi pulaan. Tämä kuvaa hänen luonnettaan täydellisesti. Herrasmies loppuun asti.

Ja onko koskaan oikeaa aikaa vaihtaa NHL-joukkueen kasaajaa, kun kyseinen herrasmies on kiistattomasti NHL:n parhaimmistoa osaamisessaan?

Yzerman ohjasi Lightningin vakavasti otettavaksi organisaatioksi ja jatkuvasti Stanley Cupista taistelevaksi joukkueeksi.

Yzerman toi Lightningiin paljon hyvää. Organisaatio rauhoittui edellisten omistajien melko mielenkiintoisten veivauksien jäljiltä. Lupauksia on varattu vuosien varrella paljon ja hyvin. Lupausten määrä farmijoukkueessa ja juniorijoukkueissa on huima. Vaikka Yzerman jää taustalle, muut henkilöt jatkavat työtä. 

Spekulointi Yzermanin jatkosta alkoi välittömästi. Detroitiin hänet otettaisiin avosylin vastaan. Kaupungista löytyy tiekin hänen nimellään. Detroit Red Wingsin GM Ken Hollandilla on kaksi vuotta sopimusta jäljellä.

Entäs Seattle? Kaupunkiin tulee joukkue mahdollisesti kaudelle 2020-2021, ja joukkueella ei ole vielä kasvoja.

Ehkä Yzerman viettää aikaansa vain yksinkertaisesti perheensä kanssa, minkä hän on laiminlyönyt viimeiset kahdeksan vuotta. En ihmettelisi vaikka Yzerman vain huokaisi ja ottaisi omaa aikaa.

Suuri kiitos kuuluu silti yhdelle kaikkien aikojen parhaista kapteeneista. Yzerman ohjasi Lightningin vakavasti otettavaksi organisaatioksi ja jatkuvasti Stanley Cupista taistelevaksi joukkueeksi.

Kaikki ajanjaksot loppuvat jossain vaiheessa. Nyt alkaa Brisebois'n aika. Mihin suuntaan organisaatio menee hänen johdossaan, jää nähtäväksi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle