St. Louis - San Jose, viime kevään uusinta edessä

NHL / Artikkeli
St. Louis ja San Jose kohtasivat viime kaudella pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta joukkueiden tilanne oli aivan erilainen. St. Louis oli voittanut runkosarjan, mutta Sharks pääsi yllättämään kaikkien yllätykseksi Bluesin altavastaajana. Tänä vuonna lähtökohdat sarjaan ovat erilaiset, sillä joukkueet ovat etukäteen ajatellen erittäin tasaväkisiä.

Maalivahtipeli

Kummankin joukkueen maalivahtitilanne on herättänyt epäilyksiä ennen pudotuspeliä. Viime kaudella loistavasti runkosarjassa pelannut St. Louisin Roman Turek romahti totaalisesti pudotuspelien paineessa, ja San Jose tiputti runkosarjan voittaneen Bluesin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Tällä kaudella Turek on pelannut erittäin epävarmasti ja vaihtelevasti koko kauden ajan, ja tulokasmaalivahti Brent Johnson on haastanut Turekin tosissaan avauspaikasta taisteltaessa. Blues tullee kuitenkin lähtemään Turekin johdolla pudotuspeleihin. Bluesin maalivahtipeli on sarjan ratkaisu. Jos Turek onnistuu nostamaan tasoaan viime kauden runkosarjan tasolle ja saamaan ennen kaikkea tasaisuutta otteisiinsa, on St. Louis vaikeasti voitettavissa.

San Jose otti tietoisen riskin myydessään kesken kauden kokeneen Steve Shieldsin Anaheimiin, sillä nyt Sharksit lähtevät kahdella tulokasmaalivahdilla pudotuspeleihin. Kauden loistavasti aloittanut Evgeni Nabokov on kovan paikan edessä, sillä paineet pudotuspeleissä ovat aivan eri luokkaa kuin runkosarjassa. Kaiken lisäksi Nabokovin pelissä on ollut havaittavissa lievää taantumista kauden edetessä kohti ratkaisuaan, mutta aivan runkosarjan lopussa Nabokov ja koko joukkue saivat kaivettua hyvän taisteluvireen pudotuspelipaikoista taisteltaessa. Kakkosmaalivahtina on ainoastaan yhden NHL-pelin urallaan aloittanut Miikka Kiprusoff, jota seurajohto ei varmasti halua joutua käyttämään tiukassa paikassa vähäisen kokemuksensa takia. Kaiken kaikkiaan kummankin joukkueen maalivahtitilanne on täynnä kysymysmerkkejä, mutta etukäteen ajatellen Sharksilla on lievä etu Bluesiin verrattuna.

Puolustus

St. Louisin puolustus on kärsinyt pahoista avainpelaajien loukkaantumista kauden aikana. Viime kaudella Hart-trophyn liigan arvokkaimpana pelaajana voittanut Chris Pronger on ollut useaan otteeseen poissa kaukalosta erinäisten vammojen takia, ja Al MacInnis sekä Sean Hill ovat kärsineet myös loukkaantumista. Bluesin peli kärsi pahasti näiden miesten poissaolosta, ja alkukauden loistavat otteet kääntyivät loppukauden pahaan taaperrukseen. Bluesin onneksi kaikki miehet ovat palanneet ruotuun kauden tärkeimmällä hetkellä. Bluesin puolustus on kahden miehen show, sillä Pronger ja MacInnis pystyvät pelaamaan puolet ottelusta. Loistavan tulokaskauden pelannut Alexander Khavanov sekä kesällä vapaana agenttina Carolinasta siirtynyt Sean Hill ovat myös tärkeitä miehiä joukkueelle. Jos Pronger tai MacInnis loukkaantuu pudotuspeleissä, voi Blues heittää todennäköisesti hyvästit jatkoonpääsylle.

Sharksin puolustus on paljon tasapainoisempi kokonaisuus, mutta Prongerin tai MacInniksen tasoisia johtajia heillä ei ole. Joka tapauksessa San Jose päästi ainoastaan kolmanneksi vähiten maaleja runkosarjan aikana. Marcus Ragnarsson ja Mike Rathje ovat pelanneet vastustajan parasta ketjua vastaan useimmissa peleissä ja onnistuneet tehtävässä erinomaisesti. Ristiriitaisia tunteita herättävä Bryan Marchment on myös erittäin tärkeä pelaaja puolustavissa tehtävissä ja tällä kaudella hänet on nähty aiheuttamassa tuhoa myös aikaisempaa useammin hyökkäyspäässä. Kokeneet Gary Suter ja Jeff Norton syttyvät aina pudotuspelien tuoksinassa. Hienon tulokaskauden pelannut Scott Hannan ja viime kaudella loistanut Brad Stuart taistelevat kuudennesta paikasta vahvassa Sharks-puolustuksessa.

Kokonaisuudessa Bluesin puolustus on hivenen vahvempi, sillä Pronger ja MacInnis ovat terveenä pysyessään liigan ehdotonta eliittiä. Sharksin puolustus on kuitenkin tasoltaan laajempi, joten tälläkin osa-alueella marginaalit joukkueiden voimasuhteissa ovat hyvin pienet.

Hyökkäys

Siirtorajan umpeutuessa Phoenixista hankittu liigan paras voimalaituri Keith Tkachuk on Bluesin hyökkäyksen avainpelaaja. Tkachuk ei onnistunut aivan odotetusti Bluesin paidassa runkosarjan lopussa, mutta pudotuspelien alkaessa hän syttyy varmasti parhaimpaansa. Blues vahvistui muutenkin viime hetken kaupoillaan, sillä Calgarysta siirtynyt Cory Stillman tuo kaivattua taitoa hyökkäykseen. Pierre Turgeon pelasi erinomaisen kauden, ja Blues odottaa häneltä myös paljon pudotuspeleissä. Pavol Demitra on terveenä ollessaan eräs liigan parhaista laitureista, mutta valitettavat loukkaantumiset ovat syöneet miehen tehoja. Blues kaipaisi kipeästi Demitran täysipainoista suoritusta. Armoton tsemppari ja taklaaja Dallas Drake on myös erittäin tärkeä roolipelaaja taklauksiensa ja karvaamisen ansiosta. Runkosarjassa 40 maalia tehneen Scott Youngin on myös jatkettava pistetehtailua pudotuspeleissä. Kokonaisuudessa Bluesin hyökkäys on erittäin vahva, sillä joukkueessa on juuri sopivassa suhteessa taitopelaajia, puolustusspealisteja sekä kokeneita kehäkettuja.

Anaheimista kesken kauden siirtynyt Teemu Selänne on avainasemassa Sharksin hyökkäyksessä. Teemu pystyy ratkaisemaan pelejä omalla henkilökohtaisella panoksellaan, ja San Josen onneksi Selänne on löytämässä takavuosien loistavaa virettään loukkaantumisten vaivaaman kauden jälkeen. Kapteeni Owen Nolan on joukkueen hengen ruumiillistuma, ja häneen kohdistuvat myös suuret odotukset. Nolan on esimerkillinen johtaja sekä kaukalossa että pukukopissa, ja koko joukkue menestyy tai kuolee hänen mukanaan. Pahasti kauden puolivälin jälkeen loukkaantunut ykkössentteri Vincent Damphousse on toipumassa vammoistaan, mutta miehen pelivire on pitkän loukkaantumisen jäljiltä kysymysmerkki. Sharksin hyökkäys heikentyy liikaa, jos Damphousse ei pysty pelaamaan alkukauden loistavalla tasolla. Mike Ricci on pelannut myös erinomaisen kauden, ja on avainroolissa puolustavan ketjun keskushyökkääjänä. San Josen hyökkäyksen yleisilme on hyvin duunaripainotteinen, mikä sopiikin valmentaja Darryl Sutterin pelistrategiaan.

Tälläkin osa-alueella Blues on hivenen niskan päällä, mutta kaiken natsatessa kohdalleen, Selänne ja kumppanit voivat tehdä pahaa jälkeä Bluesin päädyssä.

Valmennus

Etukäteen ajateltuna San Josella vaikuttaisi olevan pienoinen etu valmennusta verrattaessa. San Josen Darryl Sutter on kova mutta rehti valmentaja, joka saa pelaajat antamaan aina kaikkensa joukkueensa eteen. Sutterin joukkueessa surffailijoita ei suvaita, vaan kaikki pelaajat noudattavat valmentajansa määräämää, kurinalaista taktiikkaa pyyteettömästi. Sutter on osoittanut myös pudotuspeleissä taitonsa.

Blues on menestynyt viime vuosina runkosarjassa erinomaisesti. Valitettavasti tällä ei ole mitään merkitystä pudotuspelien alkaessa, jonka joukkue sai kokea karvaasti muun muassa viime vuonna San Josea vastaan. Bluesin valmentaja Joel Quennevillella ei ole merkittävää pudotuspelimenestystä, joten hänen olisi nyt korkea aika näyttää taitonsa myös tällä saralla, koska muuten hän saattaa joutua etsimään uutta työpaikkaa kesällä. Paineet St. Louisin kohdalla ovat siis kovat, ottaen huomioon varsinkin viime kausien kovat rahalliset satsaukset. Toisaalta San Jose osoitti Selänteen hankinnalla olevansa taistelemassa tosissaan mestaruudesta jo tänä vuonna.

Erikoistilannepelaaminen

St. Louisin ylivoimapeli on ollut läpi kauden erinomaista huolimatta avainpelaajien loukkaantumisista. Siniviivalla Chris Pronger ja Al MacInnis muodostavat erään parhaimmista kaksikoista koko liigassa, ja hyökkäyksessä nimet Pierre Turgeon, Keith Tkachuk, Pavol Demitra sekä Scott Young kertovat kovasta tasosta. San Josen ylivoimapeli takkusi puolestaan koko kauden ajan, mutta Selänteen hankkiminen ja Vincent Damphoussen paluu pitäisivät parantaa ylivoimaa kummasti. Joukkueen puolustus on täynnä hyviä puolustavia puolustajia, mutta valitettavasti tämä ei auta joukkueen ylivoimapeliä. Bluesilla on etukäteen ajateltuna selkeä etu tällä osa-alueella, mutta San Jose saattaa yllättää Selänteen johdolla epäilijänsä.

San Josen alivoimapelaaminen on ollut puolestaan loistavaa. Joukkueesta löytyy useita puolustuspelin erikoismiehiä, ja Darryl Sutterin alaisuudessa joukkueet ovat aina panostaneet vahvaan puolustuspeliin. Sharkseilla on kuitenkin kova urakka edessään, sillä Bluesin ylivoima on ollut pelottavan vahvaa. St. Louisin alivoimapeli on ollut melkein yhtä hyvää kuin Sharkseilla. Suurin kiitos tästä kuuluu joukkueen kapteeni Chris Prongerille. Hän siivoaa maalinedustan armottomasti ja kaivaa irtokiekot vastustamattomasti kulmista. Miehen peliä ei voi kuin ihailla. Tiukassa sarjassa erikoistilannepelaaminen korostuu entisestään, johon kumpikin joukkue tulee panostamaan erityisen paljon.

Loukkaantumistilanne

Kumpikin joukkue on kärsinyt kauden aikana valtavasti avainmiesten loukkaantumista. Pudotuspelien kynnyksellä joukkueet alkavat olla kuitenkin täydessä iskussa. St. Louisilta puuttuu loppukauden tärkeä roolipelaaja Tyson Nash, joka olisi erityisen käyttökelpoinen pudotuspeleissä. San Josen ykkössentteri Vincent Damphousse on toipumassa pelikuntoon, mutta pelivireen löytyminen onkin sitten eri asia. Muita vakavampia loukkaantumisia joukkueissa ei ole.

Seuraa heitä

Evgeni Nabokov, Sharks / Roman Turek, Blues

Ottelusarjan kulminaatiopiste on maalivahtipeli. Tulokaskauttaan pelaava Nabokovilla ei ole kokemusta tiukasta paikasta ja Turek on pelannut epävarmasti läpi kauden. Voittajana kaukalosta poistuu se joukkue, jonka maalivahti onnistuu kestämään pudotuspelien paineet paremmin.

Chris Pronger, Blues

Pronger on Bluesin johtaja ja tärkein pelaaja. Loukkaantumisista kärsinyt Pronger ei ole luultavasti vielä täydessä pelikunnossa, mutta Blues tarvitsee häneltä täysipainoisen sarjan voittaakseen. Pronger on NHL:n paras puolustava puolustaja ja hän tulee pelaamaan San Josen ykköstä vastaan läpi sarjan. Hänen onnistumisensa on eräs sarjan ratkaisuja.

Keith Tkachuk, Blues

Phoenixista kesken kauden hankittu Tkachuk on Bluesin hyökkäyksen avainhahmo. Tkachuk on erinomainen maalintekijä, jonka panosta hyökkäyspäässä St. Louis tarvitsee kipeästi. Hän ei ole koskaan ollut menestyvässä joukkueessa, joten nyt olisi korkea aika näyttää taidot myös pudotuspeleissä.

Teemu Selänne, Sharks

Selänteeseen pätevät samat sanat kuin Tkachukiin. Selänne on löytänyt uudelleen maalivireen tärkeimmällä mahdollisella hetkellä, ja Sharks odottaa häneltä ratkaisevia maaleja tiukoissa peleissä. Selänteen panos ylivoimapeliin on myös elintärkeä.

Owen Nolan

Nolan on Sharksin tärkein pelaaja ja henkinen johtaja, joka esimerkillään johdottaa joukkuettaan yhä parempiin suorituksiin. Nolan on tärkeä pelaaja sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, mutta eritoten häneltä odotetaan ratkaisuja hyökkäyksessä.

Yhteenvetoa

San Jose tiputti viime kaudella St. Louisin juuri runkosarjan ensimmäisellä kierroksella, joten Bluesilla on nyt revanssin paikka. Joukkueet ovat erittäin tasaväkisiä, joten jatkoonmenijää on todella vaikea ennustaa tässä vaiheessa. Kummassakin joukkueessa on taitoa, duunareita, kokemusta ja johtajuutta sopivassa suhteessa, joten pienet seikat saattavat ratkaista sarjan kääntymisen jommallekummalle.

Avainasemassa ovat kummankin joukkueen maalivahdit. Pystyykö San Josen tulokasmaalivahti Evgeni Nabokov säilyttämään runkosarjan tasonsa vai hyytyykö hän pudotuspelien paineissa? Bluesin Roman Turek ei ole vakuuttanut tällä kaudella lainkaan maalinsuulla, ja hänet voidaankin nimetä etukäteen Bluesin pahimmaksi akilleenkantapääksi. Turekin on onnistuttava täydellisesti, koska muuten Bluesia odottaa jälleen kerran aikainen kesäloma.

Erikoistilannepelaaminen voi nousta myös arvoon arvaamattomaan. Kumpikin joukkue on pelannut erinomaista alivoimapeliä läpi kauden, mutta San Josen ylivoimapeli on ollut luokkaa huonompaa. Teemu Selänne on avainroolissa San Josen ylivoimanpelin tehokkuudessa. Vincent Damphoussen on löydettävä loukkaantumisen jälkeen alkukauden loistava vireensä, koska muuten San Josen sentterikalusto ei kestä vertailua Bluesin vastaavaan verrattuna.

Kauden aiemmissa peleissä voitot ovat menneet tasan 2-2, ja kummankin joukkueen maalivahdit ovat epäonnistuneet pahasti vuorollaan. Varsinkin Roman Turek on ollut suurissa vaikeuksissa Sharkseja vastaan. Onko Turek valmis kuittaamaan viime kauden karvaan pettymyksen vai murtuuko hän jälleen paineiden alla? Pelien alla on monia kysymysmerkkejä joukkueiden iskukyvystä, mutta kummallakin joukkueella on potentiaalia edetä ainakin konferenssifinaaliin saakka. Ratkaisun avaimet ovat joukkueiden maalivahdeilla, joiden mukana joukkue voittaa tai kaatuu. Maalivahtipelin perusteella uskon sarjan kääntyvän lopulta erittäin tiukkojen vaiheiden jälkeen San Joselle.

Otteluohjelma

13.4. klo 02.00 St. Louis – San Jose

15.4. klo 20.00 St. Louis – San Jose

17.4. klo 05.30 San Jose – St. Louis

18.4. klo 05.30 San Jose – St. Louis

20.4. klo 02.30 St. Louis – San Jose (tarvittaessa)

22.4. klo 22.00 San Jose – St. Louis (tarvittaessa)

24.4. klo 02.30 St. Louis – San Jose (tarvittaessa)

» Lähetä palautetta toimitukselle