Slovakia ja aika jälkeen Miroslav Šatanin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Miroslav Šatania ei enää Slovakian maajoukkuepaidassa nähdä.
Kuva © Timo Savela
Naapurimaa Tšekissä pelattavissa MM-kisoissa Slovakia yrittää jatkaa hyvää kiekkovuottaan. Alle 20-vuotiaiden maajoukkue saavutti vuodenvaihteessa pronssia ja alle 18-vuotiaatkin pärjäsivät Sveitsissä kohtalaisesti. Ovatko miesten MM-kisat jatkumoa slovakialaisittain hyvälle kiekkovuodelle?

Vuoden 2014 MM-kisat päättyivät Slovakian osalta pettymykseen. Maa jäi ulos pudotuspeleistä, kun Ranska pyyhälsi ohi. Tappiot isommille kiekkomaille ja sulaminen johtoasemasta Ranskaa vastaan lopulta vesittivät slovakkien pudotuspelihaaveet.

Suomessa pelatuissa vuoden 2012 kisoissa maa saavutti sensaatiomaisesti hopeaa, mutta tällä kertaa on realistisempaa arvioida maan taistelevan tasapäisesti puolivälierissä jotakin A-lohkon maata vastaan.

Viime vuonna maa lähti varsin matalin odotuksin Minskin kisoihin. Tältä vuodelta on kuitenkin lupa odottaa hieman enemmän — NHL-apuja on turnaukseen lähdettäessä ainakin viisi ja Euroopastakin Slovakia saa tasokkaan ryhmän jalkeille.

Poissaoloilta ei ole silti säästytty, sillä NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle jääneistä pelaajista puolustajat Zdeno Chára ja Andrej Sekera ovat estyneitä tulemasta kisoihin. Slovakian nimekkäin vahvistus on Los Angelesin hyökkääjä Marián Gáborík.

Marián Gáborík, vapahtaja?

Slovakiassa huokaistiin helpotuksesta, kun Gáborík ilmoitti olevansa maajoukkueen käytettävissä. Viime vuonna Stanley Cupin voittaneesta hyökkääjästä odotetaan maajoukkueelle pelillistä ja henkistä johtajaa Tshekin kisoihin.

Gáborík on edustanut maataan viimeksi vuoden 2011 Slovakian kotikisoissa. Sotshin olympialaiset jäivät mieheltä väliin loukkaantumisen takia. Hänen lisäkseen Slovakian hyökkääjäosastoa saapuvat NHL:stä vahvistamaan Marko DaňoTomáš Kopecký ja Richard Pánik.

Nopeana luistelijana tunnettu Gáborík kuitenkin tarvitsee rinnalleen laadukkaan keskushyökkääjän, jollaisista Slovakialla on pulaa. Yksi vaihtoehto on peluuttaa Gáboríkin vierellä sekä laita- että keskushyökkääjänä pelaamaan kykenevää Kopeckýa, joka toimii kisoissa myös joukkueen kapteenina.

Kokeneen 33-vuotiaan Kings-hyökkääjän harteilla on suuri tulosvastuu. Menestyäkseen Slovakia tarvitsee myös muilta hyökkääjiltä tulitukea. Valmennusjohto odottaa Detroitin kohtaloa, sillä Red Wingsin pudotessa mahdollisesti Tomáš Jurčo ja Tomáš Tatar voivat olla Slovakian käytettävissä. Olisiko nuorista astumaan isoihin rooleihin?

Marián Gáboríkin toivotaan tuulettavan myös MM-kisoissa Slovakian paidassa.
Kuva © Getty Images

Daňo ja Réway nuorten esiinmarssin etulinjassa

Slovakian juniorituotannon ehtymisestä on puhuttu jo pitkään, mutta maa tuottaa yhä muutamia lupaavia yksilöitä. Näihin voidaan lukea jo vuoden 2013 MM-kisoissa pelannut Marko Daňo ja viime vuonna MM-kisoissa Slovakiaa edustanut Martin Réway.

Daňo pelasi hyvän debyyttikauden Columbuksessa tehden 35 peliin mainiot 21 tehopistettä. Häntä voidaan peluuttaa sekä laidalla että keskellä. Daňon odotetaan olevan tulevaisuudessa vastaus Slovakian keskushyökkääjäpulmiin.

Myös monipuolinen Réway kykenee pelaamaan molempia rooleja. Montréalin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2013 johdatti Slovakian alle 20-vuotiaiden maajoukkueen vuodenvaihteessa sensaatiomaisesti pronssille. Potentiaalia on onnistua myös miesten kisoissa.

Mainitut hyökkääjät voivat nousta Tshekissä yllättävän näkyviin rooleihin. Heitä kannattaa ehdottomasti seurata tarkalla silmällä Slovakian ollessa kaukalossa. Mutta kenestä olisi ykkössentteriksi?

Keskushyökkääjät, missä olette?

Niin sanotun kultaisen sukupolven aika on käytännössä ohi, joten Slovakia kaipaa kipeästi uusia vastuunkantajia.

Slovakian pääsarjan Banská Bystricaa tällä kaudella edustanut Michal Handzuš ei pelaa MM-kisoissa, koska ei itse usko olevansa pelillinen vahvistus nykykunnossaan maajoukkueelle.

Slovakian suurin ongelma onkin löytää jostain MM-mitat täyttäviä keskushyökkääjiä tulosyksiköihin.

Kun Handzuš ei tule kyseeseen, joutunee päävalmentaja Vladimír Vůjtek peluuttamaan keskellä jotakuta tai joitakuita kolmikosta Daňo, Kopecký ja Réway.

HPK:ta tällä kaudella edustanut Marek Viedenský oli viime vuonna isossa roolissa MM-kisoissa. Hänen varaansa ei voi silti paljon laskea.

Laitahyökkääjäosasto on kunnossa, sillä NHL-vahvistusten takaa Milan Bartovičin ja Michel Miklíkin kaltaiset pelimiehet ovat valmiita pukemaan työhaalarit päälle jokaisessa ottelussa.

Nuorten on joka tapauksessa otettava aiempaa enemmän vastuuta. Niin sanotun kultaisen sukupolven aika on käytännössä ohi, joten Slovakia kaipaa kipeästi uusia vastuunkantajia.

Maalivahtipeli taas avainasemassa

Viime vuosina päätorjuntavastuun kantanut Ján Laco on taas mukana Slovakian MM-ryhmässä. Laco on joukkueen ykkösvahti, mikäli NHL:n pudotuspeleistä pudonnut Jaroslav Halák ei saavu Slovakian käyttöön.

Kakkosmaalivahti on Ruotsin SHL:n Örebrossa pelannut Július Hudáček. Lacon mahdollisesti epäonnistuessa ei ole syytä huoleen, sillä Hudáček on kehittynyt Ruotsissa erinomaiseksi maalivahdiksi.

Maalivahtipeli on ollut joka vuosi Slovakian ehdottomasti tärkein osa-alue. Veräjänvartijoilta vaaditaan nappionnistumisia. Maalivahdit ovat slovakkimiehistön tukipilareita eritoten Suomea, Venäjää ja Yhdysvaltoja vastaan, oli maalissa sitten Halák, Laco tai Hudáček.

Laco torjui Slovakian MM-finaaliin vuonna 2012 ja alle 20-vuotiaiden kisoissa Denis Godla torjui Slovakian hurmoksellisesti pronssille. Tulevan kesän varaustilaisuudessa maalta varattaneen kahdesta kolmeen torjujaa NHL:ään, joten torjuntatyöskentely on hyvissä kantimissa myös vuosiksi eteenpäin.

Myös näissä kisoissa maalivahtiosaston venyminen äärimmilleen voi antaa Slovakialle edellytykset mennä turnauksessa yllättävän pitkälle.

Ján Lacon merkitys Slovakian maalin suulla voi olla taas puoli joukkueellista.
Kuva © Timo Savela

Puolustus nimetön ilman Cháraa ja Sekeraa

Loukkaantumisten vuoksi sivuun kisoista jäivät Zdeno Chára ja Andrej Sekera. Vaikka New York Islanders putosikin varhain NHL:n pudotuspeleistä, Slovakia tuskin saa maajoukkueuransa lopettanutta ja loukkaantumisista kärsinyttä Ľubomír Višňovskýa käyttöönsä.

Ainoa puolustusta vahvistava NHL-apu onkin näillä näkymin Buffalon Andrej MeszárošMartin Marinčin pelaa Oklahomassa AHL:n pudotuspelejä, joten hänen saapumisensa Slovakian avuksi on varsin epätodennäköistä.

Esimerkiksi Ivan BarankaDominik Graňák ja Michal Sersen ovat oletettavasti Slovakian puolustuksen runkopelaajia. Maalla on laittaa jäälle monia Euroopassa kiekkoilevia vertailukelpoisia puolustajia.

Slovakialaisen puolustajan prototyyppi on isokokoinen luotettava perusluuta, ja näitä maalla onkin käytettävissään useampia. Slovakkien maalille ei heiveröisillä hyökkääjillä ole liiemmin asiaa, ja moni vastustaja löytäneekin itsensä Ostravan kaukalon plekseistä mojovan taklauksen päätteeksi.

Šatanin perintö

Slovakian pitkäaikainen kapteeni Miroslav Šatan lopetti uransa viime kauteen. Häntä pidettiin maajoukkueen henkisenä ja pelillisenä johtohahmona. Nyt muun muassa Gáboríkille tarjotaan johtajan viittaa.

Onko hänestä kuitenkaan samanlaiseksi suunnannäyttäjäksi kuin Šatanista aikanaan oli? Gáborík on toki pelaajien kesken arvostettu, mutta Šatanilla oli poikkeuksellinen kyky saada joukkue pelaamaan Slovakian lisäksi myös hänelle itselleen.

Maan ensisijainen tavoite on selvitä pudotuspeleihin. Puolivälierissä Slovakialla on täydet mahdollisuudet päihittää paras yhdestä -formaatilla pelattavissa pudotuspeleissä mikä tahansa A-lohkon joukkueista.

Mikäli Gáboríkista on Šatanin seuraajaksi ja joukkue puhaltaa kurinalaisesti yhteen hiileen, on Slovakialla mahdollisuus päästä puolivälieriin ja ehkä niitäkin pidemmälle. Tämä vaatisi kuitenkin täydellistä onnistumista joukkueenjohdosta kolmosvahtiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle