Slovakia: Jälleen yllätysjahtiin – ”Fehérváry on suurin lupaus sitten Marián Gáborikin”

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Slovakia tuulettanee alkulohkossa, mutta jää mitalipelien ulkopuolelle.
Slovakian juniorituotanto on hyytynyt sitten huippuvuosien, mutta joukkue on joka kerta yllätysvalmis. Tästä osoitus oli vuoden 2015 pronssimitali, jota kukaan ei joukkueelta odottanut.

Slovakian menestys eri junioriryhmien MM-kisoissa ei viime vuosien aikana ole ollut kovinkaan häikäisevää. Sinänsä vuoden 2015 alle 20-vuotiaiden MM-kisojen pronssimitalia voidaan pitää jonkinlaisena ihmeenä.

Tuota pronssimitalikaravaania johti nykyään KalPassa kiekkoja torjuva, tuolloin nimetön ihmevahti, Denis Godla, joka seisoi turnauksessa ajoin päällään ja nousi turnausilmiöksi. Jopa muiden maiden kannattajat huusivat nuoren slovakkivahdin nimeä. Hänet nimettiinkin tuolloin tähdistöjoukkueeseen, turnauksen parhaaksi maalivahdiksi, turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja Slovakian joukkueen kolmen parhaan pelaajan ryhmään.

Sittemmin aihetta juhlaan ei ole ollut, eikä oikein ennen sitäkään, sillä vuoden 2015 pronssi on ainut mitali, jonka Slovakia on alle 20-vuotiaiden ikäryhmässä saavuttanut tällä vuosituhannella. Tyypillisesti joukkue on taistellut itsensä puolivälieriin, mutta vain harvoin edennyt mitalipeleihin saakka.

Asialle on kuitenkin pyritty tekemään jotain. Kymmenen vuotta sitten surkeahko menestys junioreissa sai slovakialaiset kiekkopamput heräämään, minkä tuloksena syntyi HK Orange U20 -joukkue, joka nykyään tunnetaan nimellä Team Slovakia U20. Joukkueen perusajatuksena on tarjota nuorille kyvyille mahdollisuus kehittyä miesten peleissä maan pääsarjassa ja I-Divisioonassa.

Kuten Suomessakin, osa siirtyy pelaamaan muualle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Myös Suomen juniorisarjoissa on jonkun verran slovakkeja, mutta esimerkiksi Ruotsin juniorisarjoissa heitä on enemmänkin. Luonnollisesti Tšekki on myös suosittu kohde slovakialaiskyvyille.

"Tänä vuonna Slovakialla on yksi parhaista joukkueista viime vuosikymmenen ajalta" -Jakub Homoľa

Aina ottaa oman aikansa ennen kuin kehitysjoukkueet ja juniorituotannon rakennemuutokset alkavat tuottaa toivottua tulosta. Vieläkään ei ole Slovakian aika lukeutua aivan juniorimaajoukkueiden terävimpään kärkeen, mutta suunta on sentään parempi kuin vuosikymmen sitten.

Pitkään Slovakian juniorimaajoukkueista ja junioreista kirjoittanut toimittaja Jakub Homoľa näkee, että maan rooli on tänäkin vuonna taistella paikasta puolivälieriin. Nykyään Slovakian maajoukkueen mediamanagerina toimiva Homoľa ei kuitenkaan usko, että isommat ovat haastettavissa.

− Jos Slovakia selviää puolivälieriin, on joukkue selkeä altavastaaja. Tänä vuonna Slovakialla on yksi parhaista joukkueista viime vuosikymmenen ajalta, mutta totuus on se, että taitotaso ei ole lähelläkään turnauksen kuutta parasta maata, Homoľa kertoo.

Joukkueen penkin takana tapittaa perinteiseen tapaan Ernest Bokroš, joka on nähty alle 20-vuotiaiden maajoukkueen peräsimessä jo kuutena edellisenäkin vuonna. Tšekkoslovakian maajoukkueissa itsekin aikoinaan pelanneesta Bokrošista on muodostunut maahan juniorituotannon isähahmo.

Joukkue kohtasi julkaisua edeltävänä yönä Valko-Venäjän harjoitusottelussa, jonka joukkue voitti lukemin 4-1. Aatonaattona Slovakia kohtaa vielä Venäjän, minkä jälkeen lopulliset kisavalinnat tehdään.

− Osa pelaajista putoaa viimeisessä joukkuevalinnassa toisen harjoitusottelun jälkeen. Valintoihin vaikuttavat harjoittelu ja erityisesti suorittaminen harjoitusotteluissa, Bokroš avaa.

Ernest Bokroš on valmentanut Slovakian junioreita jo usean vuoden ajan.
Kuva © Leo Runsas, leo.runsas@jatkoaika.com

Yksilöitä melko nimettömässä kokoonpanossa

Tänä vuonna kisoissa pääikäryhmä on 1998-syntyneet pelaajat. Slovakiassa tämän ikäryhmän parhaimmistoa edustavat hyökkääjät Marián Studenič ja Samuel Buček sekä puolustaja Martin Bodák. Kaikki kolme pelaavat tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa. Studenič kiekkoilee Hamilton Bulldogsin riveissä OHL:ää, Buček Chicago Steelissä USHL:ää ja Bodák Kootenay Icessä WHL:ää. Jo viime vuonna alle 20-vuotiaiden mukana olivat Studenič ja Bodák.

Studenič on edellä mainitusta kolmikosta ainut, joka sai NHL-varauksen viime kesänä. Hänet varasi New Jersey Devils viidennellä kierroksella numerolla 143. Tänä vuonna mies on viimeistellyt 28 tehopistettä 30 otteluun Bulldogsin riveissä.

− Studeničin suurin vahvuus on luistelu. Hän luistelee sulavasti ja on nopea, minkä avulla hän pääsee usein maalintekotilanteisiin. Viime vuonna hänellä oli haasteita alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta tämän vuoden OHL-suoritukset antavat viitteitä siitä, että myös MM-kisat menisivät paremmin. Luulen, että hän tulee olemaan yksi joukkueen parhaista pistemiehistä, Homoľa arvioi.

Puolustaja Bodák on sikäli mielenkiintoinen pelaaja, että hänet nähtiin viime vuonna jäillä myös Suomessa. Hän pelasi neljä Liiga-ottelua Tapparan paidassa ja seitsemän ottelua Mestistä LeKissä, vaikka pääosa kaudesta kuluikin Tapparan A-nuorissa.

− Hän on kiekollisesti taitava puolustaja, joka luistelee vahvasti. Myös laukaus on ihan hyvä, mutta ihmettelen, miten hän ei ole tällä kaudella tehnyt kuin yhden maalin WHL:ssä, Homoľa hämmästelee.

Viime kesänä NHL-varaustilaisuudessa kävi kaupan myös toinen slovakkipelaaja. Tämä pelaaja oli Adam Ružička, joka pelaa Sarnia Stingissä OHL:ää. 1999-syntyneen slovakin varasi Calgary Flames neljännellä kierroksella. Kookas hyökkääjä laukoo hyvin ja fysiikka on kunnossa, mutta luistelu ei ole aivan maailmanluokkaa.

Kausi alkoi Ružičkalla hyvin, mutta sittemmin tahti on hieman hyytynyt. Hän on kuitenkin viimeistellyt 38 tehopistettä 33 ottelussa. Taitoa löytyy, mutta slaavilainen asenne ei aina jaksa potkia miestä eteenpäin. Hänen varausnumeronsa olisi voinut olla korkeampikin.

"Muistan, että yksi kykyjenetsijä sanoi, että Ružičkalla on ykköskierroksen varaukseen vaadittava laukaus ja koko, mutta ECHL-tason asenne" - Jakub Homoľa

− Muistan, että yksi kykyjenetsijä sanoi, että Ružičkalla on ykköskierroksen varaukseen vaadittava laukaus ja koko, mutta ECHL-tason asenne. Hänellä on paljon parannettavaa puolustamisessa ja ehkä jonkin verran myös luistelussa. Jos hän on pelipäällä, hän tulee olemaan joukkueen avainpelaajia, Homoľa analysoi.

Fehérváry mielenkiintoinen nimi ensi kesän varaustilaisuudessa

Mielenkiintoisia tulevia slovakkitähtiä on joukkueessa muutama. Suurin lupaus ensi kesän varaustilaisuutta ajatellen on jo hyvin nuorena Ruotsiin pelaamaan lähtenyt Martin Fehérváry. Fehérváry pelaa tällä hetkellä IK Oskarshamnissa Allsvenskania, joskin vietti edelliset kolme kautta Malmö Redhawksin organisaatiossa.

18-vuotias puolustaja oli jo viime vuonna Slovakian alle 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueen kapteeni ja alle 20-vuotiaiden MM-kisojen joukkueen yksi kolmesta parhaasta pelaajasta palkittu. Kyseessä on erittäin kypsä puolustaja, vaikka hän ei mikään hongankolistaja olekaan. Hän ei silti pelkää taklata ja on hyvin moderni puolustaja, joka liikuttaa kiekkoa ja nousee mukaan hyökkäyksiin syvällekin hyökkäysalueelle.

Fehérváry tulee olemaan joukkueen johtava puolustaja yhdessä Bodákin kanssa. Yli 20 minuuttia ottelussa Allsvenskanissa pelaava slovakkinuorukainen saa kehuja myös Homoľalta.

− Mielestäni hän on paras kiekkolupaus, mitä Slovakiasta on tullut sitten Marián Gáboríkin. Vaikka hän saattaa jäädä varaustilaisuudessa ensimmäisen kierroksen ulkopuolelle, tykkään hänen pelityylistään.

− Ennen vuoden 2016 Ivan Hlinka Memorial -turnausta, jonka hän joutui jättämään väliin edeltävällä leirillä tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi, hän oli esimerkiksi joukkueen paras luistelija taitotesteissä.

Martin Fehérváry (#6) kuului jo viime vuonna alle 20-vuotiaiden kisajoukkueen palkittuihin.
Martin Fehérváry (#6) kuului jo viime vuonna alle 20-vuotiaiden kisajoukkueen palkittuihin.

Fehérváryakin korkeammalle varauslistauksissa tässä vaiheessa on rankattu kuitenkin Miloš Roman, jonka tämänhetkinen arvio liikkuu toisella kierroksella. Hyökkääjä Roman on luonnollisesti mukana myös tämän vuoden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Keskushyökkääjänä pelaava slovakki kiekkoilee tällä hetkellä WHL:ssä Vancouver Giantsin riveissä.

− Hän on taitava ja älykäs pelintekijä. Hän on todella aikuismainen pelaaja, vaikka on loppuvuodesta 1999-syntyneitä, Homoľa kertoo.

Maalivahtiosasto on perinteiseen slovakialaiseen tapaan hieman kysymysmerkki. Leiriryhmään valitut Roman Durný ja Jakub Kostelný pelaavat kumpikin tällä hetkellä kotimaansa sarjoissa. Kumpikin on pelannut useammankin turnauksen juniorimaajoukkueissa, joten he voivat olla hyvin myös lopullinen torjujapari.

Maalivahtiosastolle haastajaksi lähtee kuitenkin yliopistosarjoihin Pohjois-Amerikkaan siirtynyt Dávid Hrenák, joka on torjunut varsin mainiosti St. Cloud Universityn riveissä. Kuuden pelatun ottelun jälkeen torjuntaprosentti on 94,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,82.

− Odotan mielenkiinnolla, mitä Hrenák esittää turnauksessa. Hän oli joskus huippulupaus Slovakian sarjoissa, mutta jotenkin hän ei vielä ole saanut parastaan irti maajoukkueissa, Homoľa kertoo.

Parasta hän ei maajoukkueessa todellaan ole esittänyt. Miehen edellinen maajoukkuepeli on vuoden 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kisoista, jossa mies pommitettiin vaihtoon neljän minuutin pelin jälkeen.

Slovakia siirtyi johtoon ottelun alussa, mutta alle minuutissa vastustaja Tanska siirtyi 3−1-johtoon. Tämä riitti slovakkivahdille. Torjuntoja miehelle kertyi kokonaista nolla kappaletta ja laskennallinen PMK oli hilpeyttä herättävä 41,38.

Arvio:

Slovakialla on hieman viime vuotta vahvempi nippu. Joukkue taistelee paikan pudotuspeleihin ja voi hyvänä päivänä kaataa puolivälierävastustajansa. Se kuitenkin vaatii, että joukkue venyy absoluuttiseen parhaimpaansa, mikäli he haluavat lakaista isompiaan laulukuoroon.

Slovakian kokoonpano ennen viimeisiä pudotuksia

Maalivahdit

Roman Durný, MHk 32 Liptovský Mikuláš
Dávid Hrenák, St. Cloud State University (NCAA)
Jakub Kostelný, HK DUKLA Trenčín

Puolustajat

Martin Bodák, Kootenay Ice (WHL)
Martin Fehérváry, Oskarsham IK
Samuel Fereta, HC SLOVAN Bratislava
Tomáš Hedera, HC SLOVAN Bratislava
Michal Ivan, Acadie-Bathurst Titan (QMJHL)
Marek Korenčik, Luleå HF
Dušan Kmec, Philadelphia Rebels (NAHL)
Andrej Leško, HC Bíli Tygři Liberec
Dávid Matejovič, MMHK Nitra
Vojtech Zeleňák, HC Sparta Praha

Hyökkääjät

Samuel Buček, Chicago Steel (USHL)
Viliam Čacho, HK DUKLA Trenčín
Niki Jaško, HC SLOVAN Bratislava
Miloš Kelemen, HKM Zvolen
Filip Krivošík, LeKi Hockey
Peter Kundrik, HK ŠKP Poprad
Adam Liška, Kitchener Rangers (OHL)
Patrik Marcinek, HKM Zvolen
Miloš Roman, Vancouver Giants (OHL)
Adam Ružička, Sarnia Sting (OHL)
Erik Smolka, HK DUKLA Trenčín
Samuel Solenský, Johnstwon Tomahawks (NAHL)
Marián Studenič, Hamilton Bulldogs (OHL)
Alex Tamáši, HC'05 Banská Bystrica
Vladimír Vybiral, MHk 32 Liptovský Mikuláš

» Lähetä palautetta toimitukselle