Sibir Novosibirsk - Ruotsalaiset vaihtuneet suomalaisiin

KHL / Artikkeli
Joonas Kemppainen on valmis kantamaan uutta seuraansa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Erinomaisena kotijoukkueena tunnetulla Sibirillä on todella äänekkäät, fanaattiset ja uskolliset kannattajat. Novosibirskin hornankattila onkin todella vaikea paikka vierailijoille hakea täydet pisteet. Viime kaudella seura jäi 30 kotipelin aikana vain neljästi ilman pisteitä ja oli itäisen konferenssin selkeästi paras kotijoukkue.

Rahallisilta resursseiltaan Sibir ei kuulu, eikä ole koskaan kuulunut sarjan kärkijoukkueisiin, mutta joukkuepelaamisen, taktisen osaamisen ja armottoman kovan työmoraalin puolesta seura ollut jo vuosia aivan sarjan terävintä kärkeä.

Kolmatta kauttaan Sibirin päävalmentajana aloittava valkovenäläinen Andrei Skabelka on jatkanut Novosibirskissä sitä hienoa työtä, jonka TsSKA:n nykyinen päävalmentaja Dmitri Kvartalnov häntä ennen aloitti. Vain pisteen päähän itäisen konferenssin kärkipaikasta jäänyt Sibir lähetti pudotuspelien avauskierroksella Admiralin laulukuoroon, mutta joutui taipumaan mestariksi edenneelle Metallurg Magnitogorskille seuraavalla kierroksella. Toissa kaudella joukkue hävisi konferenssifinaaleissa samoin lukemin Ak Barsille erittäin vähämaalisessa sarjassa, jossa nähtiin yhteensä vain kymmenen maalia.

Painijalegenda Aleksandr Karelinin synnyinkaupunki Novosibirsk on Länsi-Siperian alangon kaakkoisosassa sijaitseva, asukasluvultaan Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. Sibirin päävastustajana voidaan pitää rahallisilta varoiltaan Siperian ykkösseura Avangardia - joka on samalla yksi koko sarjan rikkaimmista seuroista. Näiden joukkueiden kohtaamisessa on aina todella sähköinen tunnelma. Vaikka Avangard operoi isommilla resursseilla, ei Sibir ole viime vuosina jäänyt yhtään omskilaisten varjoon.

Sibirin viidestä ulkomaalaispelaajasta jatkaa enää maalivahti Alexander Salak, joka aloittaa kauden neljän ottelun pelikiellolla. Sibir on jälleen valmis taistelemaan isommilla resursseilla operoivia idän jättiläisiä vastaan, sillä korvaajat vaikuttavat varsin päteviltä tälle tasolle. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta - tätä noudattaa Novosibirskin kiekkomahti.

Maalivahdit:

Alexander Salak (CZE)

Aleksei Krasikov

Sibir sai pidettyä viime kauden tärkeimmän ulkomaalaispelaajansa, kun sarjan ehdottomiin huippuvahteihin lukeutuva kuumaverinen tšekkivahti Salak jatkaa seurassa, vaikka hänen yllään liikkui siirtohuhuja kevään aikana. SHL:n mestaruuden Färjestadin väreissä kaudella 2010-11 voittanut maalivahti edusti urallaan ennen Novosibirskiin siirtymistään myös SKA Pietaria.

Alexander Salak on sarjan parhaita maalivahteja
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Salak kuumeni täysin pudotuspeleissä Metallurg Magnitogorskia vastaan konferenssin välierien neljännennessä pelissä, kun Novosibirskissä pelatussa ottelussa Metallurgin jatkoaikamaalia edelsi vaihtovirhe. Vaihtoaitiosta kentällä hypännyt Metallurgin pelaaja Tomas Filippi osui kiekkoon, vaikka vaihtoon menossa ollut toinen sentteri Jan Kovar ei ollut vielä lähelläkään vaihtoaitiota.

Tilanteesta olisi pitänyt tuomita Metallurgille kahden minuutin rangaistus, mutta seuraavasta hyökkäyksestä Sergei Mozjakin paketoi pelin. Metallurg siirtyi tuolla maalilla ottelusarjassa 3-1-johtoon.

Salakin viiden ottelun pelikielto oli aiheellinen, sillä hänen mailansa osui vahingossa linjatuomariin, hänen protestoitua todella voimakkaasti tilannetta. Toisaalta tilannetta ei olisi koskaan tullut, jos Metallurg olisi saanut jäähyn, mikä tilanteesta olisi kuulunut tulla väärästä vaihdosta. Salak ei pelikiellon vuoksi voi pelata kauden neljässä ensimmäisessä pelissä.

Kakkosmaalivahtina pitkään Novosibirskissa toiminut rankkarispesialisti Nikita Bespalov siirtyi Spartakin punavalkoisiin väreihin. Kakkosvahdin tontille on tyrkillä 23-vuotias Pavel Šegalo, joka pelasi viime kaudella vielä Valko-Venäjän pääsarjaa, eikä hänellä ole peliäkään tilillä KHL:stä. Todennäköisempi kakkosvahdiksi nousee Jokerit harjoituspelissä nollannut Aleksei Krasotkin, 20, joka voi nousta tuohon rooliin kolmosvahdin paikalta. 

Bespalov oli hyvä kakkosvahti, mutta Krasotkin on osoittanut sen verran lupaavia otteita, että hän saattaa olla jo valmis torjumaan KHL:ssä kakkosvahtina. Sibirillä on erinomainen ykkösmaalivahti, sen sijaan kakkosvahdin taso on vielä melkoinen arvoitus.

Puolustus:

Georgi Mišarin - Adam Polasek (CZE)

Vitali Menšikov - Ivan Vereštšagin

Maksim Ignatovitš - Ilja Nekolenko

Sibirin puolustus on kokenut melko suuria muutoksia, sillä neljästä eniten vastuuta saaneesta puolustajasta jatkaa enää vain Vitali Menšikov, 27. Poissa ovat Andrej Meszaros, TsSKA:han lähtenyt Konstantin Aleksejev ja kovaotteinen Sergei Gimajev siirtyi Vitjaziin. Puolustuksen uudet hankinnat ovat sitä tasoa, että Sibirin puolustus on auttamatta heikentynyt.

Tälläiset muutokset eivät tietenkään ole mustavalkoisia, vaikka ensisilmäyksellä Sibirin puolustus vaikuttaa heikentyneen. Asioita on pohdittava paljon pintaa syvemmältä, monelta kantilta ja arvioitava erityisesti nuorten pelaajien mahdollista kasvupotentiaalia. Nuorta talenttia puolustuksessa riittää, joista osa voi nousta urallaan seuraavalle tasolle. Puolustus on keski-iältään todella nuori.

Tšeljabinskista kotoisin oleva Menšikov on 27-vuotiaana joukkueensa toiseksi vanhin puolustaja. Isokokoinen, vahva, fyysinen, uhrautuva ja sulavasti luisteleva puolustaja otti viime kaudella isoja kehitysaskelia. Aiemmin lähinnä täytepuolustajana tunnetuksi tullut pakki nousi joukkueen runkopuolustajien joukkoon. Ylivoimalla painavalla laukauksella varustettu puolustaja sai paljon vastuuta. 

Yksi ulkomaalaishankinta on puolustukseen tehty, kun Tšekin Extraliigan parhaaksi puolustajaksi kaudella 2014-15 valittu isokokoinen tehopakki Adam Polasek, 25, yrittää jatkaa kovaa pistetehtailuaan jatkossa KHL:n puolella. Hän voitti tuolla kaudella pakkien maali-, syöttö-, ja pistepörssin tehoilla 10+26. Kaksi viimeisintä kautta Sparta Prahassa pelanneella puolustajalla on 2010-luvulta kokemusta parin kauden ajan myös QMJHL:n ja AHL:n puolelta. Häneen kohdistuvat isot odotukset, erityisesti tehoja kaivataan.

Puolustuksen ikänestori on 31-vuotias Georgi Mišarin. Toista kauttaan Sibirissä aloittava puolustaja on edustanut KHL-urallaan aiemmin vain kahta seuraa: viisi kautta TsSKA:ta ja kaksi kautta Metallurg Magnitogorskia. Mišarin on vahva kaksinkamppailuissa, hyvä kiekollisena ja hyvin kahteen suuntaan pelaava puolustaja. Hänen kokemuksensa suurseurojen runkopuolustajana on asia, josta ei ainakaan ole haittaa.

Maksim Ignatovitš, 25, ja Ivan Vereštšagin, 21, ovat joukkueen selkärankaa vahvistavia pelaajia. Ignatovitš on iso, vahva ja fyysinen pakki, joka ei peräänny tappeluistakaan. Hyvällä vedolla varustettu puolustaja voitti nuorten MM-kultaa vuonna 2011.

Vereštšagin on puolustajista parempi kiekollisena. Hänen roolinsa on toistaiseksi jäänyt varsin pieneksi, mutta tulevaan kauteen odotuksia voidaan ladata hänen suhteensa entistä korkeammalle. Kumpikaan kaksikosta ei ole erityisen hyvä luistelija.

Edellä mainitut viisi puolustajaa kuuluvat vakiokalustoon. Peliajasta heidän lisäkseen taistelevat vasta 19-vuotias Vladislav Naumov, Novokuznetskista saapunut Ilja Nekolenko, 23, ja Traktorin farmiseurasta hankittu Dmitri Lukin, 23. Naumov pääsi pelaamaan viime kaudella 25 ottelussa, mutta rooli jäi täysin olemattomaksi.

Nekolenko jäi puolestaan sarjan heikoimmassa joukkueessa pieneen rooliin. Lukin on tällä tasolla arvoitus, mutta hän on erinomaisesta pelaajatuotannosta tunnetun Traktorin kasvatti. Ei Sibirissä osteta sikaa säkissä, joten saa nähdä, mitä Lukin pystyy tarjoamaan joukkueelle.

Sibir on ollut vuosia yksi sarjan parhaiten viisikkona puolustavista joukkueista. Muutokset puolustuksessa jättävät hieman kysymyksiä ilmaan, sillä puolustus vaikuttaa heikentyneen. Tuskin on kuitenkaan suurta vaaraa, että Sibirin puolustus alkaisi vuotamaan näiden muutosten jälkeen, sillä Skabelka osaa repiä rajallisesta materiaalista kaiken irti. 

Hyökkäys:

Eero Elo (FIN) - Joonas Kemppainen (FIN) - Jevgeni Artjuhin 

Stepan Sannikov - Oleg Gubin - Sergei Šumakov

Damir Žafjarov - Konstantin Okulov - Maksim Šalunov

Artjom Vorošilo - Igor Fefelov - Vladimir Butuzov

Hyökkäys on kokenut puolustuksen tavoin merkittäviä muutoksia. Kaikki kolme ulkomaalaisvahvistusta ovat jättäneet seuran. Poissa ovat erinomainen ruotsalaissentteri David Ullström ja hyvin onnistuneet Tomas Vincour ja Calle Ridderwall. Lisäksi kapteeni Aleksei Kopeikin siirtyi Vitjaziin ja alempien ketjujen sentteri Viktor Bobrov Spartakiin. Tilalle hankituilla pelaajilla on kova työ täyttää heidän jättämänsä aukot.

Sibirillä on erinomaisia kokemuksia suomalaispelaajista, samoin suomalaispelaajilla Sibiristä. Seuran KHL-historiassa on nähty kuusi suomalaispelaajaa - joista kaikki ovat onnistuneet seurassa joko hyvin tai erinomaisesti. Jori Lehterä (St. Louis), Jonas Enlund (TsSKA), Jarno Koskiranta (SKA), Mikko Koskinen (SKA), Ilkka Heikkinen (TPS) ja Stanley Cup -voittaja Ville Nieminen (Jukurien apuvalmentaja). Yleispiirteisesti voidaan todeta, että Sibirissä pelaaminen teki hyvää jokaisen pelaajauralle.

Nyt Sibir on vaihtanut ruotsalaiset pois ja hankkinut tilalle pari suomalaisvahvistusta, kun Boston Bruinsissa 44 peliä viime kaudella pelannut erinomainen kahden suunnan sentteri Joonas Kemppainen, 28, ja Avtomobilistissa 18 maalia tykittänyt Eero Elo, 26, jatkavat uraansa Siperiassa.

Liigan pudotuspelien pistepörssin voittanut ja mestaruutta Kärpissä toissa keväänä juhlinut Kemppainen esiintyi kauden päätteeksi vielä erinomaisesti MM-kisoissa. Monipuolinen suomalaissentteri on juuri Sibirin tyylinen pelaaja. Rautaisella asenteella pelaavalta Kemppaiselta löytyy hyvää osaamista niin yli- kuin alivoimalle.

Isokokoiselta Elolta odotetaan erityisesti yhtä asiaa - maaleja, maaleja ja maaleja. Erinomaisesta laukaisutaidostaan tunnettu laitahyökkääjä osoitti pystyvänsä takomaan KHL:ssä maaleja kovaan tahtiin hyvän sentterin rinnalla. Luisteluun voisi toivoa parannusta, mutta Rauman Lukon kasvatti on mainio maalintekijä - ratkaisija. Suomalaiset ovat hyökkäyksen ainoat ulkomaalaisvahvistukset toistaiseksi, mutta Sibirillä on vielä yksi ulkomaalaispaikka täyttämättä.

Hyökkäyksen terävimpään kärkeen suomalaisten ohella kuuluvat yllättäen Venäjän nimekkääseen joukkueeseen MM-kotikisoihin valittu Stepan Sannikov, 25, sisäisen pistepörssin tehoilla 20+13 voittanut Sergei Šumakov, 23, ja erittäin hanakasti laukova Maksim Šalunov, 23.

Varsin nuorelta kolmikolta voidaan odottaa jälleen todella vahvaa panosta. Sannikov on luisteluvoimainen, vahva ja hyvin kahteen suuntaan pelaava hyökkääjä. Hän on erinomainen pelaaja alivoimalla. Sannikov ei ole mikään tehotykki, mutta joukkuepelaajana hän on huippuluokkaa. Hänen kautensa päättyi MM-pronssiin kotikisoissa.

Stepan Sannikov edusti Venäjää kevään MM-kisoissa
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Šumakov on erinomainen luistelija, johon lisättynä energisyys, terävä rannelaukaus, kova työmoraali, hyvät kiekonsuojaus- ja syöttötaidot tekevät hänestä alati vaarallisen hyökkääjän. Parin viimeisen kauden aikana hyökkääjän ura on ollut rajussa nousukiidossa.

Šalunovia ja Šumakovia yhdistää iän lisäksi se, että he ovat molemmat läpikäyneet Traktorin erinomaisena tunnetun juniorimyllyn. Šalunov on hyökkääjistä isokokoisempi ja fyysisempi. Šalunov on yksi koko sarjan ahkerimmista laukojista, sillä hän ampuu joka paikasta. Hän nosti tasoaan valtavasti kauden aikana rotaatiopelaajasta runkopelaajaksi.

Kemppainen on joukkueen ykkössentteri. Hänen takanaan sentteriosastoa täydentävät todella kokenut Oleg Gubin, 35, lahjakas Konstantin Okulov, 21, ja Igor Fefelov, 23. Toki muun muassa Šalunovia voidaan peluuttaa keskellä.

Todella tunnollisena ja erinomaisena joukkuepelaajana tunnettu kahden suunnan sentteri Gubin on lisäksi alivoimalla erinomainen. Hän pelasi uransa tehokkaimman kauden (14+15), mutta hänen kiekolliset taidot ovat kaukana joukkueen parhaimmistosta.

Okulov on Novosibirskin oma poika, jonka kohdalle on asetettu isoja odotuksia. Hänen kautensa meni penkin alle ja vastuu jäi lopulta vähäiseksi, vaikka hän pääsi ajoittain pelaamaan ykkössentterin tontilla. Hänestä odotetaan kovaa tekijää KHL:n tasolla, joten tehot 1+6 eivät olleet sitä mitä odotettiin. Hän on hyvä luistelija, taitava, yllätyksellinen, luova ja hyvä syöttelijä.

Okulovissa on paljon potentiaalia, joka ei ole vielä realisoitunut. Fefelov sopii Okulovia paremmin nelossentteriksi ominaisuuksiensa puolesta. Hän on muun muassa Okulovia selvästi fyysisempi. Okulov on taitosentteri, joten hänen ei pitäisi edes pelata nelosketjussa.

Sibir teki kesällä melkoisen yllätys- ja kohuhankinnan palkkaamalla kivitalon kokoisen Jevgeni Artjuhinin, 33. Yksi sarjan isokokoisimmista ja fyysisimmistä pelaajista on monesti haitannut aiempia joukkueitaan, sillä hyökkääjällä on tapana lämmetä kovin herkästi, joka johtaa typeriin ylilyönteihin. Hän voi olla parhaimmillaan erinomainen roolipelaaja, joshänet saadaan pysymään aisoissa.

Artjuhinista jää aivan liian vähällä huomiolle hänen varsin korkea taitotasonsa. Kemppaisen ja Elon kanssa harjoituspeleissä painanut fyysinen ihme tuo ainakin väriä Sibirin joukkueeseen lisää. Hän aloittaa kauden todennäköisesti Sibirin ykkösketjussa.

22-vuotiaat Damir Žafjarov ja Vladimir Butuzov väläyttelivät Sibirissä, mutta kumpikaan ei ole vielä pystynyt lyömään itseään varsinaisesti läpi KHL:ssä. Žafjarov on vahva yksi vastaan yksi -tilanteissa, taitava, pienikoinen, nopea ja rannelaukaus lähtee vihaisesti. Butuzovissa on maalintekijän vikaa, joten tästä kaksikosta voi olla paljon iloa tulevalla kaudella.

Yhteenveto:

Joukkueen kärkikalusto on mennyt osittain uusiksi, mutta tärkeää oli, että Skabelka jatkaa päävalmentajana. Toinen tärkeä asia oli, että joukkueen erinomainen ykkösvahti Salak ei lähtenyt huhuista huolimatta. Tämä kaksikko muodostaa tukevan perustan seuraan, unohtamatta Sibirin apuvalmentajia, joista Vladimir Tarasenkon isän, Andrei Tarasenkon merkitystä ei ole syytä väheksyä. Seurassa seitsemättä kauttaan toimitusjohtajana aloittava Kirill Fastovski on pestissään yksi sarjan parhaista.

Pelaajamateriaali vaikuttaa heikentyneen hieman, joten nyt joukkueesta löytyviltä nuorilta lahjakkuuksilta pitää saada enemmän. Maalivahtipeli joukkueella on Salakin myötä erinomaisella tasolla. Puolustus vaikuttaa aiempaa haavoittuvaisemmalta. Hyökkäyksen kärkiosaaminen on pienoinen arvoitus, vaikka suomalaiskaksikolta uskaltaa odottaa paljon. 

Sibirillä on selkeä pelillinen identiteetti, mitä ei voi sanoa kaikista KHL-seuroista. Sibir tunnetaan todella hankalana ja sitkeänä vastustajana, jonka pelit ovat sarjan vähämaalisimmasta päästä.

Sibirin pelillistä identiteettiä voisi kuvailla näin: erittäin sitoutunut, fyysinen, suoraviivainen, äärimmäisen taisteleva, vahva kaksinkamppailuissa, periksiantamaton ja todella kurinalainen. Muutoksista huolimatta seurassa tiedetään tiedetään, mitä venyminen tarkoittaa.

Sibirin suuria vahvuuksia on alivoimapeli, joka on ainakin viime kausina ollut Skabelkan alaisuudessa todella aktiivista, uhrautuvaa ja ennen kaikkea mailanhäirintäpeli on ollut huippuluokkaa. Ylivoimalla Sibirillä on varaa parantaa selvästikin.

Kotona Sibir tulee olemaan jälleen varmasti vaikeasti voitettavissa fanaattisen yleisönsä tukemana. Muutoksista huolimatta joukkueen perusrunko on pysynyt hyvin kasassa. Sibiriä on turha laskea idän kärkitaistelusta ulos, vaikka materiaalilta se ei idän terävimpään kärkeen kuulu.

Arvio: Joukkue joka tunnetaan valtavasta venymiskyvystään ja tasaisuudesta. Tulee jälleen taistelemaan kynsin ja hampain kotiedusta pudotuspeleihin. Itäisessä konferenssissa sijoille 3-5.

Perustettu: 1948
Kotikaupunki: Novosibirsk
Kotihalli: Sibirin urheilukeskus (7500)
Kausia KHL:ssä: 8
Pudotuspeleissä: 5/8
Menestys: Konferenssifinaalit 2015
Päävalmentaja: Andrei Skabelka (3. kausi)
Suomalaispelaajat: Eero Elo, Joonas Kemppainen
Muut ulkomaalaisvahvistukset: Adam Polasek, Alexander Salak
Viime kausi: Runkosarjassa 3. (itäinen konferenssi). Hävisi konferenssivälierissä Metallurg Magnitogorskille 1-4.

Hyökkäyksen tähti: Joonas Kemppainen, KH
Puolustuksen tähti: Adam Polasek
Tutkan alla: Maksim Šalunov, LH
Nuori talentti (U22): Konstantin Okulov, LH, 21

» Lähetä palautetta toimitukselle