Sharks lähtee Nashvillea vastaan hyvistä asetelmista

NHL / Artikkeli
San Josessa onnistuttiin välttämään katastrofi, kun laiskan alun jälkeen joukkue nousi pelaajakaupan myötä yhdeksi liigan kovakuntoisimmista joukkueista.

Sharksin kausi oli kaksijakoinen. Alkukausi meni todella surkeasti ja joukkue lojui 13. sijalla, kun kaikki näytti jo varhaisessa vaiheessa menetetyltä. Sitten tapahtui jotain ennalta-arvaamatonta. Sharks suorastaan varasti Bostonin tähtihyökkääjä Joe Thorntonin, joka räjähti aivan uusiin sfääreihin länsirannikolla, uutena ketjukaverinaan nuori intiaani Jonathan Cheechoo.

Thorntonin hankinnan jälkeen Sharks on pelannut vauhdikasta kiekkoa ja voittanut otteluita hyvällä prosentilla. Thorntonin ansiot joukkueen nostamisessa näinkin korkealle ovat kiistattomat. Hän itse voitti runkosarjan pistepörssin Cheechoon napatessa maalipörssin voiton nimiinsä.

Varjopuolena Sharksin voitot tulivat selvissä putkissa. Sama koskee myös tappioita, joita nähtiin useita peräkkäin kun joukkue sille päälle sattui. Kuvastaako tämä sitten erikoisesti muodostunutta otteluohjelmaa vai verrattain nuoren joukkueen ongelmia selviytyä vastoinkäymisistä, jää nähtäväksi kunhan ensimmäiset vaikeat tilanteet pudotuspeleissä asetetaan ylitettäviksi.

Sairastuvan puolella ei San Josessa juuri ole väkeä. Alyn McCauley palasi runkosarjan viimeisillä kierroksilla mukaan joukkueen vahvuuteen, ja muutenkin kaikki näyttää olevan mallillaan. Kauppatakarajan jälkeisistä 22 ottelustaan 16 voittanut Sharks on tällä hetkellä liigan ehkäpä kuumin joukkue, eikä tuntuisi liioitellulta veikata heitä konferenssin finaaleihin.

Ykkösketjun mahtavat otteet ovat vieneet huomion hyvin pelanneelta kakkosketjulta, jossa nuoret Steve Bernier ja Milan Michalek ovat löytäneet yhteisen sävelen keskushyökkääjä Patrick Marleaun kanssa. Voimahyökkääjän, pelintekijän ja maalintekijän kokonaisuus on näyttänyt miksi heidät kaikki on valittu varaustilaisuuksiensa ensimmäisellä kierroksella. Erityisesti vahva Bernier on ollut erittäin vakuuttava otteissaan.

Onnistuvatko nuoret avainpelaajat pudotuspeleissä?

Joukkueen keski-ikä on nuori, eikä varsinaisia veteraaneja ole etenkään ratkaisurooleissa. Useimmat pelaajista ovat kuitenkin käyneet jo konferenssin finaaleissa kun NHL:ssä edellisen kerran pelattiin pudotuspelejä. Silloisen joukkueen runko on pysynyt kohtuullisen hyvin samana ja haluaa varmasti vielä parantaa suoritusta, tällä kertaa finaaleihin asti.

Joe Thorntonia ei välttämättä tunneta suurena pudotuspelisuorittajana, mutta nyt ovat kyseessä uudet ympyrät, pistepörssin voitto ja liigan kuumin joukkue taustatukena. Ja vaikka Thorntonin tahti heikkenisikin, kakkosketjun Marleau on ollut urallaan tasainen suorittaja pudotuspeleissä. Hän teki runkosarjassa melkeinpä kenenkään huomaamatta 86 pistettä, ilman supertähtiä ketjussaan. Liigassa ei taida tällä hetkellä olla joukkueita, joilla olisi yhtä vakuuttava keskushyökkääjämateriaali. Jos vastustajat eivät pysty pitämään molempia Sharksin kärkiketjuista kurissa, he ovat ongelmissa.

Sharksille Predators on melkeinpä paras vastustaja mikä ennakkoon ajateltuna voisi ensimmäiselle kierrokselle tulla. Nashvillen puolustus ei ole niin nimekäs, että he pystyisivät täysin nollaamaan tuhoisan ykkösketjun, ja toisaalta hyökkäyksestä puuttuu tarvittava terävyys ja syvyys, jotta he pystyisivät aktiivisesti aiheuttamaan ongelmia Sharksin hieman kokemattomalle puolustukselle. Scott Hannan saanee jälleen tehtäväkseen nollata vastustajan ykköskentän, erityisesti Paul Kariyan.

Nuoret kiekolliset puolustajat Tom Preissing, Christian Ehrhoff sekä Matt Carle joutuvat Sharksilta aivan uudenlaiseen prässiin. Edellisellä pelatulla kaudella heistä ainoastaan Preissing pelasi pudotuspeleissä, ja hänkin viidentenä puolustajana. Kuvaavaa tason noususta on, että tällä kaudella Preissing on Sharksin paras puolustaja pisteiden valossa. Juniorisarjoista kauden lopuksi Sharksiin nostettu Carle on ollut vakuuttava pelaamissaan otteluissa. Nähtäväksi jää kuitenkin, miten suureen rooliin nuorta puolustajaa uskalletaan laittaa, kun tosipelit ovat kyseessä.

Molemmilla joukkueilla lienee aloittavana maalivahtina ensikertalainen, kun Sharksin Toskala asettuu Nashvillen Chris Masonia vastaan. Toskala on ollut maalilla erinomainen paikatessaan loukkaantumisista ja heikoista otteista kärsinyttä Jevgeni Nabokovia. Harvalla joukkueella kuitenkaan on kakkosmaalivahtina niinkin kokenutta miestä kuin Nabokov. Toskalan ja Nabokovin kaksikko on vakuuttavampi kuin Nashvillen Mason.

Spekulaatioon taipuvaiset ihmiset voivat miettiä, minkälaiset joukkueet olisivat vastakkain, mikäli nämä kaksi joukkuetta eivät olisi tehneet erästä varausoikeuskauppaa takavuosina. Sharks kauppasi koko varaustilaisuuden toisen oikeuden Nashvillen omistamaa kolmatta oikeutta sekä toisen kierroksen oikeutta vastaan. Nashville nappasi David Legwandin, Sharksiin päätyivät Brad Stuart sekä eräs Jonathan Cheechoo.

Sittemmin Stuart kaupattiin kahden muun pelaajan kanssa Bostoniin, josta vaihdossa tuli pelaaja nimeltä Joe Thornton. Roimasti yksinkertaistaen Legwandin pitäisi siis olla tehokkaampi kuin Sharksin ykkösketju, jotta kauppa olisi hyvä Nashvillelle.

Ottelusarjassa nähdään kahden kiekollisen joukkueen kohtaaminen, ja avainasemassa on se, kumpi joukkueista onnistuu viimeistelemään paikoistaan maalit. Sharksin onneksi heidän avainpelaajansa ovat tällä kaudella osoittaneet olevansa huippukunnossa, ja erityisesti loistaneet silloin kun voittoja on ollut pakko ottaa.

Nashville antaa liian paljon tasoitusta kolmen avainpelaajan loukkaantumisen myötä, eikä näin ollen pysty vastaamaan Sharksin tulivoimaan. Kotonaan Predators on kuitenkin vaikeasti voitettavissa, ja saattaa viedä pari ottelua. Sharks tästä parista kuitenkin jatkaa toiselle kierrokselle. Ottelusarjan voittomaalin tekee Marcel Goc.

» Lähetä palautetta toimitukselle