Seppänen tyhjensi palkintopöydän

MESTIS / Artikkeli
Seppänen putsasi pöydän näyttävällä esityksellä.
Kuva © Timo Savela
Hokki-veskari Teemu Seppänen nousi kovimmaksi yksilöksi, kun Jatkoajan toimitus palkitsi Mestiksen runkosarjan 2012-13 parhaat. Eniten palkintoja rohmusivat kuitenkin mikkeliläiset. Yllättäviäkin valintoja nähtiin, mutta kauden suurin pettymys ei varmastikaan kuulu niihin.

Jatkoajan Mestis-toimitus jatkoi perinteitään ja valitsi jo 12. kertaa sarjan tähdistökentälliset. Lisäksi jaossa oli titteleitä monessa muussakin mielenkiintoisessa ja jo aiemmilta vuosilta tutussa kategoriassa.

Tällä kertaa muutamaa tasaisempaa kohdetta lukuun ottamatta suosikit marssivat ylivoimaisiin äänestysvoittoihin. Tuloksiin sekä perusteluihin valintojen takaa voi tutustua tässä artikkelissa.

Näin äänestettiin
- Jatkoaika valitsi Mestis-runkosarjan parhaimmiston jo 12. kerran.Äänestykseen osallistui 21 tiiviisti sarjaa seurannutta toimittajaa, joista jokainen valitsi esiraadin kasaamalta listalta omat suosikkinsa (pisteet 5-3-1).
- Valinnoissa painotettiin koko runkosarjan panosta, joten vain murto-osan kaudesta pelanneet sekä sarjasta muualle siirtyneet jäivät ehdokaslistojen ulkopuolelle.
- Tasatilanteessa paremmuuden ratkaisi ykkössijoitusten määrä.

Kruunu kaljuun päähän Kainuuseen

Runkosarjan parhaasta valmentajasta ei ollut suurta erimielisyyttä. Petri Mattila valmensi keskikastiin povatun Hokin taistelemaan pudotuspelien kotiedusta, oli jokaisen äänestäjän TOP-kolmosessa ja peräti viidentoista toimittajamme valinta työssään onnistuneimmaksi treenariksi.

Runkosarjan paras valmentaja
Nimi Pisteet, 1-sij.
Petri Mattila (Hokki) 89 15
Jarno Pikkarainen (Jukurit) 35 3
Juhani Tamminen (TUTO) 27 2
Petri Karjalainen (Peliitat) 26 1
Pasi Räsänen (Sport) 6 -
Jukka Ahvenjärvi (JYP-Ak.) 6 -

Petri Mattila, Hokki

"Mattilan pelityyli tepsi kerrankin myös pisteiden muodossa."

"Kuka olisi uskonut ennen kauden alkua, että Hokki taistelee kotiedusta?"

"Propsit myös siitä, että uskalsi valita itse kokoonpanonsa vastoin Kärppien toiveita."

"Hokin voittokulku on nimenomaan Mattilan pelisapluunan voittokulkua. Hieno suoritus loppukauden lievästä alamäestä huolimatta."

Jatkoajan toimitus oli suhteellisen yksimielinen myös muita onnistujia nimetessään. Mattilan lisäksi ykkössijalle ehdotettiin myös Jukurit runkosarjavoittoon luotsannutta Jarno Pikkaraista, näkyvästi esillä ollutta Juhani Tammista sekä Peliittojen rookiekoutsi Petri Karjalaista.

Pikkaraiselle paikka kärkipäässä on jo tuttua kauraa, sillä mies oli nyt jo viidettä kertaa peräjälkeen neljän kärjessä. Myös loput hajamaininnat menivät tutuille nimille: Pasi Räsänen jäi kuitenkin kauas viime vuoden ykkössijastaan, eikä Jukka Ahvenjärvikään yltänyt aiemmille mitalisijoilleen (toinen 2012 ja 2009, kolmas 2010).

Kaikkiaan kannatusta sai siis vain puolet kaikista sarjan valmentajista. Esimerkiksi edellisellä täydellä Mestis-kaudellaan (LeKissä 2007-2008) sarjan parhaaksi valittu Juha Juujärvi ei ansainnut nyt työstään kouvolalaisten peräsimessä äänen ääntä.

Jarno Pikkarainen, Jukurit

"Ylivoimaisenkaan joukkueen luotsaaminen runkosarjan voittoon ei jokaiselta onnistu."

"Pikkaraisen valinta on itsestäänselvyys. Jukurit oli sarjaan lähdettäessä yksi suosikeista, mutta runkosarjassa aivan suvereeni. Juuri paremmin ei olisi voinut suorittaa."

Juhani Tamminen, TUTO

"Toi Nickersonin ohella sarjalle enemmän mediahuomiota kuin muut yhteensä."

"Roolinsa vanki, tai ei – mutta ainakin Turussa on taas tekemisen meininkiä."

Petri Karjalainen, Peliitat

"Vakuuttavaa työtä suhteellisen vaatimattomalla ja ennen kaikkea nimettömällä pelaajistolla. Tämä valmentaja viedään ensi kaudeksi isompiin ympyröihin."

"Olisi mielenkiintoista nähdä mitä tämä kaveri saisi aikaan hieman paremmilla palikoilla. Tulevaisuuden valmentajanimi."

Jukka Ahvenjärvi, JYP-Akatemia

"Yksi haastavimmista paikoista Mestis-kartalla, mutta on jälleen hoitanut ruutunsa tyylikkäästi."

Seuraavan hokkilaisen palkintovuoro

Jatkoajan MVP-palkinto jateaan pelaajalle, jonka merkitys joukkueelleen katsotaan suurimmaksi. Maalivahteja kutsutaan monesti yksilöurheilijoiksi joukkuelajissa, joten räpyläkädet ovat perinteisesti olleet vahvasti esillä myös tässä kategoriassa.

Parhaan valmentajan palkinnon tapaan myös tämä tunnustus suunnattiin Kajaaniin kovalla äänivyöryllä. Teemu Seppänen jäi viimeksi Hokissa pelatessaan 2009-2010 samassa kategoriassa niukasti kakkoseksi, mutta oli tällä kertaa selkeääkin selkeämpi valinta sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Hokki-rysän pieni suuri mies urakoi runkosarjassa isot minuutit ja oli joukkueensa menestyksen tukipilari. Tämä palkittiin maininnalla kaikissa äänestyslapuissa ja peräti 16:lla ykkössijalla!

Joukkueelleen arvokkain pelaaja
Nimi Pisteet, 1-sij.
Teemu Seppänen (Hokki) 91 16
Tomi Pekkala (Sport) 31 3
Jani Keinänen (Peliitat) 22 2
Aaro Peltonen (HCK) 15 -
Oula Palve (JYP-Ak.) 11 -
Ville-Vesa Vainiola (TUTO) 11 -

Teemu Seppänen, Hokki

"Tärkein yksittäinen syy Hokin erinomaiseen runkosarjaan."

"Kiistatta Hokin tärkein pelaaja ja yksi koko sarjan parhaista maalivahdeista."

"Olisiko Hokin ollut mahdollista toteuttaa näin hyviin tuloksiin yltänyttä pelitapaansa ilman Seppäsen tuomaa oman pään varmuutta?"

Seppäsen lisäksi MVP-titteliä tarjoiltiin myös kahdelle hyökkääjälle: pörssikärki Tomi Pekkalalle sekä Peliittojen veteraanisentteri Jani Keinäselle. Kaikkiaan ääniä sai kymmenen eri pelaajaa, joista aiemmilta kausilta tuttu oli ainoastaan viime vuonna neljänneksi sijoittunut Ville-Vesa Vainiola.

Tomi Pekkala, Sport

"Vaikkei tilastot kaikkea kerrokaan, niin katsokaa pistepörssiä ja maalisaraketta. Loistava hankinta."

Jani Keinänen, Peliitat

"Mestiksen aliarvostetuin pelaaja ja Peliitoille kullan arvoinen kaveri kaudesta toiseen. Ilman Keinästä Heinolassa ei olisi edes haaveiltu pudotuspeleistä."

Aaro Peltonen, HCK

"HCK:n sarjasijoitus ei toki olisi ollut yhtään huonompi, vaikka maalille olisi laitettu rei'itetty muovipussi. Mutta se, että nousija oli uskottava Mestis-seura heti ensimmäisellä kaudellaan, oli pitkälti laadukkaan maalivahtipelin ansiota."

Oula Palve, JYP-Akatemia

"Kantoi joukkuettaan tasaisuudellaan ja tehokkuudellaan läpi kauden. Akatemian ainoa vuorenvarma pistelinko."

Ville-Vesa Vainiola, TUTO

"Vainiolan kehityksen ansiosta Turussakin alettiin käyttämään TUTOn ykköskentällisestä muuta nimeä kuin
'Antti Virtanen ja ne muut'."

VVV paransi pykälällä

Myöskään tähdistökentällisten sentterivalinnoista ei syntynyt suurta vääntöä. Vuosi sitten kakkoskuusikkoon valittu Ville-Vesa Vainiola otti nyt paikkansa kirkkaimmassa tähdistössä. Vainiola keräsi keskushyökkääjistä niin eniten mainintoja (17) kuin ykkössijojakin (10).

Yhtä selvästi valikoitui myös mies kakkostähdistöön. Sportin Toni Jalo oli viiden äänestäjän ykkösvalinta ja mukana kaikkiaan 12 toimittajan lipukkeilla.

All Stars keskushyökkääjä
Nimi Pisteet, 1-sij.
Ville-Vesa Vainiola (TUTO) 63 10
Toni Jalo (Sport) 44 5
Turo Asplund (Jukurit) 23 3
Juuso Rajala (Jokipojat) 18 -
Nick Dineen (KooKoo) 16 2
Jani Keinänen (Peliitat) 9 1

Ville-Vesa Vainiola, TUTO

"Ville-Vesalla on kaikki ominaisuudet, joita hyvältä sentteriltä vaaditaan: voima, nopeus, peliäly ja ennen muuta ehtymätön peli-ilo."

Toni Jalo, Sport

"Pelaa ensi kaudella SM-liigaa. Aivan suvereeni Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle."

Kärkikaksikon takaa eniten kannatusta saivat jukuriliideri Turo Asplund, MVP-tittelinsä lisäksi myös viimevuotisen ykköstähdistöpaikkansa menettänyt Juuso Rajala sekä kouvolalais-kanadalainen Nick Dineen.

Turo Asplund, Jukurit

"Jossain häntäpäässä, jos kysyttäisiin sarjan viihdyttävimpiä tai valovoimaisempia pelaajia. Mutta kokonaisvaltaisesti sarjan paras hyökkääjä – ja todella tärkeä palanen runkosarjan voitossa."

Juuso Rajala, Jokipojat

"Olisi ykkönen myös tällä kertaa, jos olisi saanut pelata koko kauden terveenä."

Nick Dineen, KooKoo

"Nousi kuin varkain naurunaiheesta luottoduunariksi ja sittemmin joukkueensa pistekärjeksi. Erinomainen työmoraali aitokanadalaiseen tapaan."

Yhteensä ääniä annettiin kymmenelle keskushyökkääjälle. Pelkillä vanhoilla meriiteillä ei kuitenkaan enää pärjätty, sillä takavuosina tähdistöpaikkoja keränneet Teemu Virtala (I All Stars 2009 ja II All Stars 2007) sekä Tuukka Pulliainen (I 2010 ja II 2009) saivat nyt tyytyä muutamaan hajamainintaan sinällään hienoista kausistaan huolimatta.

Tuoreita nimiä laidoille

Tähdistökenttien laidoilla valta vaihtui totaalisesti, sillä kaikista ääniä saaneista maaliruiskuista aiemmin All Stars –kentällisissä on esiintynyt vain Oskar Essen – joka tosin jäi nyt kauas parin vuoden takaisesta kakkostähdistötittelistäänkin.

Pienen roolin liigavuosiensa kypsyttämänä huikean tehovireen sisältään löytänyt Tomi Pekkala oli unohtanut täysin kahden äänestäjän lapusta, mutta 19 muun toimittajan ykkössijat veivät miehen kategorian selvään voittoon.

Kokenut Antti Virtanen petrasi puolestaan huimasti viime kauden kuudennesta sijastaan ja nousi selvähköllä erolla ykköstähdistön toiselle laidalle. Virtanen keräsi toiseksi eniten ykkössijoja (8) sekä mainintoja (17).

All Stars laitahyökkääjä
Nimi Pisteet, 1-sij.
Tomi Pekkala (Sport) 95 19
Antti Virtanen (TUTO) 61 8
Mika Partanen (Jukurit) 45 5
Olli Julkunen (KooKoo) 34 5
Joona Karevaara (Jokipojat) 33 1
Derek Famulare (TUTO) 32 3
Jesse Uronen (HCK) 24 1
Henri Manninen (Peliitat) 9 -
Oskar Essen (SaPKo) 9 -

Tomi Pekkala, Sport

"Jokainen voi todeta pelkästään pistepörssiäkin katsomalla, että Pekkala on tehnyt oikeita asioita kaukalossa. Harvoin maalikuninkuus ratkeaa näin suurella kaulalla."

Antti Virtanen, TUTO

"Pappa ei ole kyllästynyt Mestis-kiekkoon, vaan pisti vielä paremmaksi kuin viime vuonna!"

Kakkostähdistön paikoista käytiin sen sijaan selvästi tiukempaa kisaa. Sensaatiomaisen tulokaskauden Mikkelissä pelannut Mika Partanen otti omansa 13 äänestäjän turvin. Myös Joona Karevaara, Derek Famulare ja Jesse Uronen saivat kukin ääniä vähintään kymmeneltä eri toimittajalta, mutta kahdeksan äänestäjää ja viisi ykkössijaa riitti niukasti Olli Julkuselle.

Mika Partanen, Jukurit

"Yksi runkosarjan yllätyksistä. Huikean monipuolinen pelaaja."

Olli Julkunen, KooKoo

"Kouvolalaisten MVP. Olisi pelannut varmasti maalivahtinakin, jos tilanne olisi vaatinut – ja iskenyt jokusen voittomaalin myös siltä tontilta."

Laitahyökkääjien taso taisi olla tällä kaudella varsin laaja, sillä peräti 16 eri pelaajaa sai ääniä vähintään kahdelta eri toimittajalta. Viime vuoden äänimääristään petrasivat Virtanen, Julkunen ja Karevaara. Aki Keinänen jäi puolestaan selvästi pienemmälle saalille kuin viime vuonna, jolloin jäi tasapistein Virtasen kanssa juuri tähdistöjen ulkopuolelle.

Joona Karevaara, Jokipojat

"Varakapteeni oli oppinut kesän aikana fyysistäkin peliä ja tulosta tuli. Nousi Jokipoikien ykköstykiksi Rajalan poissa ollessa."

Jesse Uronen, HCK

"Loistava paluu Mestis-kartalle. Sarjajumbon ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja."

Henri Manninen, Peliitat

"Entinen agitaattori ja hämmentäjä auttoi nyt joukkuettaan muutenkin kuin jäähyboksista."

Oskar Essen, SaPKo

"Iso koko ja tunteella pelaaminen tuottivat tuloksia."

Artem Iossafov, K-Vantaa

"Edessä luulisi olevan siirto isompaan Mestis-seuraan?"

Aki Keinänen, TUTO

"Pyssyttää maaleja vähentyneestä peliajasta huolimatta."

Varataan vakiopaikka Pablolle

Pasi Järviselle voisi jo antaa kausikortin All Stars –kentällisiin, sillä jäpikkä on saanut kunniaa kaikilla Mestis-kausillaan ja uusi nyt kahden vuoden takaisen paikkansa kakkoskuusikossa. Ykköstähdistössä mies on nähty peräti neljästi: 2003, 2007, 2008 ja 2010.

Kaikille muille valituille, Rony Ahoselle, Eetu Heikkiselle ja Jesse Jyrkkiölle, tähdistöpaikat olivat sen sijaan ensimmäiset – Ahonen oli tosin viime vuonna äänestyksessä viides. Kärkikolmikko jakoi keskenään suurimman osan viiden pisteen arvoisista äänistä ja oli kokonaisuudessaan mukana lähes jokaisen äänestäneen rivissä.

All Stars puolustaja
Nimi Pisteet, 1-sij.
Rony Ahonen (Jukurit) 80 14
Eetu Heikkinen (Sport) 74 11
Pasi Järvinen (Jukurit) 59 7
Jesse Jyrkkiö (LeKi) 39 4
Tero Konttinen (HCK / Sport) 36 3
Niko Tuhkanen (Sport) 30 2
Matti Näätänen (Jokipojat) 17 -
Mikael Aaltonen (TUTO) 14 1
Jarkko Heikkinen (Hokki) 8 -

Rony Ahonen, Jukurit

"Täydellinen esimerkki johtavasta puolustajasta. Oppikirjaan vain!"

"Taas sarjan paras. Ahosen pelityylissä ja ominaisuuksissa ei ole mitään moitittavaa."

Eetu Heikkinen, Sport

"Kovan puolustuksen kovin."

"Poissaolo on näkynyt suoraan myös tulostaululta."

Pasi Järvinen, Jukurit

"Ei ole kuulemma vielä koskaan ollut näin katastrofialtis, eikä kaikkien mikkeliläisten mielestä olisi pitänyt mahtua aina edes kokoonpanoon. Ulkopuolisena ei kuitenkaan voi kuin arvostaa rajatonta itseluottamusta, huikeaa taitoa, iän tuomaa kankeutta ja tuosta yhdistelmästä muodostuvaa viihde-arvoa."

Niukimmin tähdistöjen ulkopuolelle jäi vuonna 2010 kakkostähdistöön valittu Tero Konttinen. Lähes puolet äänestäjistä muisti edelleen myös viime kauden All Stars –pakki Matti Näätäsen, joka ei tosin tällä kertaa ollut kenenkään mielestä ihan kirkkainta ykköskategorian tähdistöainesta. Yhteensä nimensä lomakkeisiin sai neljätoista eri puolustajaa.

Tero Konttinen, HCK / Sport

"Sportilta huikea hankinta siirtorajalla. Voi olla juuri se puuttuva palanen vaasalaisten mestaruusjunassa."

Matti Näätänen, Jokipojat

"Sarjan parhaita rightin ylivoimamiehiä."

Saisimmeko Seppäsen uudelleen lavalle, kiitos!

MVP-tittelin lisäksi Teemu Seppäsen palkintokaappiin kolahti odotetusti myös runkosarjan parhaan maalivahdin titteli. Seppänen sai saman huomionosoituksen kohdalleen myös keväällä 2010. Paluu Kajaaniin oli siis samalla myös paluu takaisin huipulle – välivuosilta parhaaksi sijoitukseksi All Stars –äänestyksessä jäi viimevuotinen viides sija.

Kolmen kärjen ulkopuolelle Seppänen jäi vain yhden äänestäjän mielestä. Ykkössijoja kertyi sen sijaan komeat viisitoista kappaletta tässäkin kategoriassa. Kakkostähdistöön paikkansa otti mikkeliläiset runkosarjavoittoon torjunut Andreas Bernard, joka keräsi eniten kakkos- (6) ja kolmossijoja (8) tässä äänestyksessä.

All Stars maalivahti
Nimi Pisteet, 1-sij.
Teemu Seppänen (Hokki) 88 15
Andreas Bernard (Jukurit) 41 3
Tommi Virtanen (TUTO) 28 2
Mikko Rämö (KooKoo) 15 1
Sami Rajaniemi (JYP-Ak.) 7 -
Aaro Peltonen (HCK) 6 -
Antti Leskinen (SaPKo) 4 -

Teemu Seppänen, Hokki

"Mestaruuskauden vireessä."

"Mahtuikohan koko runkosarjaan yhtään huonoa ottelua?"

"Huikeat tilastot ja nollapelimäärä joukkueessa, jonka puolustus ei ole samaa tasoa kuin sarjan kärkijoukkueilla."

Andreas Bernard, Jukurit

"Kampesi itsensä Similän ohi ykkösveskariksi ja jälki oli huimaa."

"Ykkösen ykkösvahti. Kurinalaisen jukuripuolustuksen takana on torjuttu ennenkin huipputilastoin, mutta vaativalla paikalla eivät ole läheskään kaikki yrittäjät onnistuneet."

Seppäsen ykkössija tarkoitti samalla yhden aikakauden loppua. Viime vuodet äänestystä dominoinut Mikko Rämö (I All Stars 2011 ja 2012, II All Stars 2010) sai nimittäin nyt kannatusta sarjan parhaaksi vain yhdeltä äänestäjältä ja jäi ulos mitalisijoiltakin, kun Bernardin lisäksi edelle kiri myös Tommi Virtanen.

Kärkinelikon lisäksi hajaääniä saivat myös JYP-Akatemian Sami Rajaniemi, MVP-mainintojakin saanut Aaro Peltonen sekä SaPKon tulokasmaalivahti Antti Leskinen.

Tommi Virtanen, TUTO

"Tami on aina halunnut ja tarvinnut hyvää ykkösvahtia joukkueisiinsa – ja pitkästä aikaa pelipuuhiin päässeellä Virtasella riitti niin nälkää kuin tasoa tuon tontin täyttämiseen."

Mikko Rämö, KooKoo

"Pomputellut enemmän kuin kaikilla aiemmilla KooKoo-kausillaan yhteensä. Mutta josko olisi sitten tällä kertaa parhaimmillaan pleijareissa?"

Sami Rajaniemi, JYP-Akatemia

"Aliarvostettu maalivahti, joka antaa kirjaimellisesti joukkueelleen mahdollisuuden voittaa useimpina iltoina. Kehitys jatkunut edelleen."

Partanen #99

Lupaavia tulokkaita löytyi tällä kaudella lähes joukkueesta kuin joukkueesta. Muutaman vahvan kandidaatin siirryttyä loppukaudeksi liigaan oli tittelille kuitenkin vain yksi varteen otettava jakaja. Mika Partanen oli 18 vastaajan mielestä runkosarjan paras rookie ja loputkin äänestäjät sijoittivat hänet kakkoseksi. Miehen kokonaisäänimäärä oli täten gretzkymäisen komea 99.

Runkosarjan paras tulokas
Nimi Pisteet, 1-sij.
Mika Partanen (Jukurit) 99 18
Sakari Manninen (Hokki) 33 1
Antti Leskinen (SaPKo) 21 -
Marko Rairama (Peliitat) 13 1
Petri Meri (Sport) 7 -
Timo Niemi (Jokipojat) 6 1
Oskari Manninen (K-Vantaa) 4 -

Mika Partanen, Jukurit

"Ei voi kuin ihmetellä, miksei kelvannut HIFK:lle."

"Paikkaajaksi hankittu lainamies nousee runkosarjan voittajan pistekärjeksi. Kuulostaa ihan Disney-elokuvalta."

Lähes jokaiselta lapulta kakkos- tai kolmosehdokkaana löytyi myös toinen tehohyökkääjä, Hokin Sakari Manninen. Kolmanneksi suosituin vaihtoehto oli SaPKo-vahti Antti Leskinen – ja kaikkiaan ääniä keräsi kymmenen tulevaisuuden lupausta.

Sakari Manninen, Hokki

"Mahtavan A-junnukauden perusteella Manniselta olikin lupa odottaa tekoja, mutta ei ihan jokainen junioripeleissä dominoinut ole valmis isoon rooliin vielä ensimmäisellä miesten kaudellaan."

Timo Niemi, Jokipojat

"Loukkaantuneena yhden kauden, ja moni oli jo sitä mieltä että ura on ohi. Noussut kuitenkin tasapäiseen kamppailuun Jokipoikien ykkösmaalivahdin tittelistä."

Rony rohmuaa

Pelkkä All Stars –paikka ei Rony Ahoselle riittänyt, vaan kaudesta jää muistoksi myös parhaan puolustavan puolustajan titteli. Pykälällä viimevuotista kakkossijaansa parantanutta Ahosta voi siis pitää millä tahansa mittarilla mitattuna kauden parhaana puolustajana.

Runkosarjan paras puolustava puolustaja
Nimi Pisteet, 1-sij.
Rony Ahonen (Jukurit) 70 12
Marlo Koponen (TUTO) 32 2
Casper Santanen (Hokki) 20 1
Esa Lehikoinen (Jokipojat) 19 3
Matti Pelkonen (Sport) 15 1
Jarno Lippojoki (KooKoo) 10 -
Matt Nickerson (KooKoo) 9 -
Iiro Vehmanen (TUTO / SaPKo) 8 1
Juha-Petteri Purolinna (Jukurit) 6 1

Rony Ahonen, Jukurit

"Tarvittaessa vähän ilkeäkin, mutta pelaa silti aina fiksusti."

"Oli miten oli, Ahonen ei pelaa ensi kaudella enää Mestistä. Mies ei kuulu tähän sarjaan."

Eniten kakkossijoja (6) keräsi Marlo Koponen. Ahosen ja Koposen lisäksi kannatusta parhaaksi oman pään luutijaksi saivat myös Casper Santanen, Esa Lehikoinen, Iiro Vehmanen, Juha-Petteri Purolinna sekä kärkiviisikossa myös 2009 ja 2012 ollut Matti Pelkonen. Yhteensä ääniä annettiin yhdeksälle eri puolustajalle.

Marlo Koponen, TUTO

"Odotuksiin nähden huikeaa johtajuuden ottamista puolustuksessa. Oman pään virheet ovat laskettavissa yhden käden sormilla koko runkosarjassa."

Monipuolisuus on valttia

Mikko Hakkarainen sai luovuttaa parhaan puolustavan hyökkääjän tittelin seurakaverilleen, kun äänestyskategorian voiton vei Turo Asplund. Jukurihyökkääjä oli lähes kaikkien (19) äänestäjien listoilla ja keräsi myös eniten ykkössijoja.

Runkosarjan paras puolustava hyökkääjä
Nimi Pisteet, 1-sij.
Turo Asplund (Jukurit) 59 8
Erik Riska (Sport) 44 5
Mikko Alikoski (KooKoo) 43 5
Riku Pitkänen (JYP-Ak.) 12 1
Tuukka Pulliainen (TUTO) 7 -
Timo-Pekka Heikkinen (KooKoo) 6 1
Joona Manninen (Jokipojat) 6 -
Aleksi Sillanpää (Hokki) 5 1

Turo Asplund, Jukurit

"Mikkeliläisten mister Peli."

"Huikean monipuolinen ja joukkueelleen arvokas. Rytmittää viisikkonsa niin kiekollista kuin kiekotontakin pelaamista."

Tasaisimpiin kuuluneessa kategoriassa Asplundin haastajiksi nousivat viime vuonnakin kakkoseksi sijoittunut Erik Riska sekä Mikko Alikoski, jotka molemmat saalistivat viisi ykkössijaa.

Erik Riska, Sport

"Hieno kausi! Omassa roolissaan sarjan paras."

Mikko Alikoski, KooKoo

"Odotetun hyvä pelimies Mestikseen. Loukkaantuminen olisi ollut hurja isku KooKoon menestyshaaveille."

Kärkikolmikon takaa ääniä sai vielä seitsemän muutakin hyökkääjää. Heistä parhaiksi ehdoteltiin myös Riku Pitkästä, Timo-Pekka Heikkistä ja Aleksi Sillanpäätä.

Riku Pitkänen, JYP-Akatemia

"Lähti kauteen taistelemaan peliajasta. Pelasi kuitenkin syksystä alkaen tasonsa ylittäen eikä missään vaiheessa ole perääntynyt. Tekee täsmällisen oikeita puolustuksellisia ratkaisuja molemmissa kenttäpäädyissä."

Timo-Pekka Heikkinen, KooKoo

"Urheilullinen tsemppari, joka jaksaa painaa laidalla molempiin suuntiin. Tekee aina parhaansa ja siinä sivussa silloin tällöin maalinkin."

Joona Manninen, Jokipojat

"Yllättävä tasonnostaja. Ulottuva ja hyväasenteinen ronkkija."

Olipas tasaista!

Jatkoajan toimitus äänesti myös runkosarjan positiivisimmasta yllätyksestä. Nähtävästi tasainen sarja on kuin ensilumi kehä kolmosella – yllättää joka vuosi. Tasaisuus on nimittäin voittanut tittelin jo kahdesti aiemminkin: sekä viime keväänä että 2009. Tällä kertaa se oli yhdentoista valitsijamiehen ykkösvalinta.

Runkosarjan positiivisin yllätys
Nimi Pisteet, 1-sij.
Sarjan tasaisuus 70 11
Hokki 49 5
Derek Famulare (TUTO) 34 3
Mika Partanen (Jukurit) 11 1
Petr Stloukal (Peliitat) 6 -
Oskari Manninen (K-Vantaa) 5 1
HCK 5 -
Peliitat 5 -

Sarjan tasaisuus

"HCK:n piti olla ihan täysi heittopussi. Ei ollut. Sarjassa on pelattu hyvätasoisia ja jännittäviä otteluita."

"Klisee, joka toteutui, kun Sport ja KooKoo kompuroivat odotuksiin nähden ja jälkijoukossa kaikki onnistuivat verrattain hyvin."

"Tylsä vastaus, mutta niin totta. Yhdenkään pelin pisteitä ei voinut tällä kaudella jakaa etukäteen, toisin kuin monena muuna kautena. Ykkössijaa lukuun ottamatta kaikki muut sijat olivat vielä avoinna ennen viimeisen viikon pelejä."

Toiseksi suurimmaksi positiiviseksi yllättäjäksi rankattiin Hokki, joka mahtui viidentoista toimittajan listoille. Joukkueista mainintoja keräsivät myös HCK ja Peliitat.

Hokki

"Miellyttävä piikki lihassa siellä, missä "suurseurat" ovat taistelleet kotiedusta."

Peliitat

"Kaikella kunnioituksella Janne Sinkkosen työtä kohtaan, mutta ehkä tässä nyt sitten näkyi se pieni ero, mitä oikea valmentaja voi seuralle antaa."

Yksilöpuolella eniten säväytti Derek Famulare vahvoilla otteillaan. Turkulaistunut kanukki esiintyi listalla jo toista kertaa putkeen: viime kaudella hän oli seitsemänneksi suurin yllättäjä. Kehuja saivat myös tulokkaat Mika Partanen, Petr Stloukal sekä Oskari Manninen.

Mika Partanen, Jukurit

"Ei tullut Mikkeliin suuren kohun saattelemana, mutta jälki on ollut miltei täydellistä."

Oskari Manninen, K-Vantaa

"Ei mikään Oskari Olematon. Perusjunnu, joka hankki sopimuksen tryoutilla ja nousi heti tulokaskaudellaan Mestis-joukkueensa kärkipakiksi. Hänestä kuullaan vielä."

Terveisiä toimistolle

Komean kauden varjopuolena on ollut muutamakin koko Mestis-väkeä toistuvasti puhuttanut negatiivinen asia. Samat teemat nousivat näkyvästi esille myös Jatkoajan toimituksessa.

Enemmistö vastaajista nosti kurinpitojärjestelmän koko runkosarjan suurimmaksi pettymykseksi. Ongelma tuntuu pysyvän samana, vaikka miehet vaihtuvatkin, sillä sama vastaus oli kakkossijalle viimeksi vain kaksi vuotta sitten. Melkein kaikki kantoivat huolta myös Mestiksen nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Runkosarjan pahin pettymys
Nimi Pisteet, 1-sij.
Kurinpito 82 14
Sarjan tila ja tulevaisuus 51 4
Jokipoikien osakeanti 7 -
TUTO:n NHL-avut 6 1
LeKin yleisömäärät 6 -
Antti Rautiola (Jokipojat) 6 -
KooKoo 5 1
Kim Nabb (Sport) 5 -
HCK:n pelaajaralli 3 -

Kurinpito

"Täysi farssi."

"Eiköhän tästäkin ole jo kaikki sanottu. Harvassa olivat oikeudenmukaiset tuomiot. Piste."

"Paljoa pahemmin hommaa ei olisi voinut vihkoon vetää. Toivottavasti Palmula poistuu vähin äänin sinne eläkkeelle, mistä tulikin."

"Kurinpitäminen on vaikea pesti, josta harvoin kiitosta heruu. Arvostelua saa, vaikka tekisi mitä... mutta silti, aivan kammottavaa, täysin linjatonta touhua."

"Ei tässä oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Milloin pelikielto annetaan väärälle miehelle, milloin taas pelikiellon perusteluissa mainitaan erikseen, ettei tilanteessa rikottu sääntöjä."

Sarjan tila ja tulevaisuus

"Kurinpidon töppäilyt olivat ihan omaa luokkaansa, mutta liitto minulta täydet pisteet – jo siitäkin syystä, että onhan Palmulallakin esimiehensä. Kaikista muista koukeroista ja virityksistä puhumattakaan."

"Olen joutunut äänestämään tätä tai vastaavaa vaihtoehtoa jokaisena Toivakan vuonna. Olisikohan kauppiaan aika astua syrjään?"

"Ei pelkästään sarjan tila ja tulevaisuus vaan myös Jääkiekkoliiton haluttomuus tehdä selväksi omaa kantaansa siihen, mihin suuntaan suomalaisia jääkiekkosarjoja ollaan viemässä. Millä muulla firmalla ei ole tulevaisuuden suunnitelmia?"

"Tasainen sarja on hieno asia, mutta Korea-kortti ja yllämainittu kurinpito sotkevat hienoa sarjaa."

Ykköspettymyksiksi tarjottiin myös TUTOn työsulkuvahvistuksia sekä KooKoota. Kolmanneksi eniten ääniä sai puolestaan Jokipoikien osakeanti – josta moni ei tosin ollut kuullut ennen tai sen paremmin jälkeenkään.

Jokipoikien osakeanti

"Eikö tämä nyt olisi kannattanut suunnitella ihan huolella, eikä vain huiskia menemään? Surkea lopputulos."

TUTOn NHL-avut

"NHL-pelurit osoittivat, kuinka Tammisen (hyvätahtoinen) julkisuuden tavoittelu voi pahimmillaan vahingoittaa joukkueen pelaamista."

Lähinnä kolmosvaihtoehdoissa riitti kuitenkin valinnanvaraa, ja kaikkiaan ääniä saikin peräti 15 eri pettymystä. Yksittäisistä pelaajista useimpia mainintoja sai Jokipoikien maalilla flopannut Antti Rautiola, joka vielä kahtena aiempana vuotena on esiintynyt huomattavasti positiivisimpien kohteiden yhteydessä.

Antisankarin viittaa tarjottiin myös viime kauden ykköstähdistön sentterille Iivo Hokkaselle, Kim Nabbille, Veikko Karppiselle, Antti Uitolle, Daniel Stumpfille, Markus Västilälle ja Martin Ekströmille.

Antti Rautiola, Jokipojat

"Piti olla joensuulaisten maalilla varma valtti, vaan toisin kävi. Timo Niemi tuli ainakin samalle viivalle."

"Ykkösvahdiksi hankittu Haapakosken vanha tuttu on ollut läpi kauden susi. Niemi varasti ykkösveskarin paikan täysin ansaitusti. Riittääkö Haapakosken pokka peluuttaa tulikuumaa Niemeä väsyneen Rautiolan sijaan myös pudotuspeleissä?"

Kim Nabb, Sport

"Paljon odotettiin, vähän saatiin."

Martin Ekström, Peliitat

"Povasin kauden alla Martin Ekströmille jopa liigasiirtoa. Puusilmäinen analyysini meni täydellisesti vihkoon. Ruotsalaisen otteet ovat olleet läpi kauden suorastaan surkeita. Viime kaudella erittäin tärkeässä roolissa Peliitoissa pelannut Ekström on kuin varjon varjon varjo entisestään."

Se on Seppänen taas!

Ei kahta ilman kolmatta. Teemu Seppänen viimeisteli värisuoransa ottamalla niukan voiton myös parhaan hankinnan kategoriassa. Mies oli esillä samalla listalla myös viime keväänä, jolloin siirto Savonlinnaan riitti viidennelle sijalle. Nyt ykkössijoja kertyi kymmenen ja ääniä yhteensä 19:ltä valitsijalta.

Paras hankinta
Nimi Pisteet, 1-sij.
Teemu Seppänen (Hokki) 69 10
Tomi Pekkala (Sport) 57 8
Tommy Wingels (KooKoo) 31 2
Andreas Bernard (Jukurit) 23 1
Petr Stloukal (Peliitat) 4 -
Timo Kuuluvainen (HCK) 2 -

Teemu Seppänen, Hokki

"Loistava kotiutus. Maailmalta roolia ei löytynyt, Kainuussa Seppänen on kingi."

"Ja hupsista keikkaa. Kuinkas Hokille kävikään?"

Seppäsen haastajana oli toinen vahvasti esillä ollut pelimies, Sportin suurin saalis Tomi Pekkala. Kärkikolmikkoon mahtui kuitenkin myös yksi keikkatyömies, joka tällä hetkellä takoo tehoja hieman isommissa halleissa.

Tomi Pekkala, Sport

"Äänestin Seppäsen MVP:ksi ennen Pekkalaa, mutta Seppänen oli Hokille enemmän tuttu kotiinpalaaja kuin suuri kaappaus, kuten Pekkala Sportille."

Tommy Wingels, KooKoo

"Pelasti pahassa syyskaamoksessa olleen KooKoon – ja ehkä samalla myös päävalmentajan potkuilta? Oli hyvää pr:ää myös koko sarjalle."

Ykkössijaa tarjoiltiin yhdessä lapussa myös Andreas Bernardille. Hajakannatusta kolmosehdokkaaksi sai lisäksi viisi muutakin joukkueelleen tärkeää palasta.

Kaatuvatko haaveet?

Minkään Mestis-joukkueen ei ehkä voi sanoa myyneen menestystään, mutta ainakaan ne eivät pystyneet pitämään kiinni parhaistaan. Moni pienempi seura profiilipelaajiaan, mutta ehdottomasti kovimmiksi kolauksiksi äänestettiin Peliittojen ja LeKin viimehetkien menetykset – jotka molemmat mahtuivat lähes jokaisen äänestäjän lapuille.

Pahin menetys
Nimi Pisteet, 1-sij.
Ville Järveläinen ja Ville-Veikko Eerola (Peliitat) 59 7
Antti Hölli ja Jarkko Näppilä (LeKi) 46 4
Tommy Wingels (KooKoo) 37 5
Tomi Mustonen (HCK) 16 3
Teemu Seppänen (SaPKo) 10 2
Alexander Ruuttu (K-Vantaa) 10 -
Henrik Forsberg (Hokki) 7 -

Ville Järveläinen ja Ville-Veikko Eerola, Peliitat

"Toivottavasti eivät päädy puremaan tuppea vaihtopenkille."

"Paras kausi Heinolassa koko Mestis-aikana, mutta avainpelaajien lähtö lässäytti kevään. Ensi kaudella sitten uudestaan."
"Peliittojen menetykset olivat LeKin vastaavia pahemmat, koska tilalle ei tullut ainoatakaan paikkaajaa. LeKi sentään naarasi pari selkeää vahvistusta siirtorajan kynnyksellä."

Antti Hölli ja Jarkko Näppilä, LeKi

"LeKi ei ollut enää entisensä parivaljakon jätettyä Lempäälän valot taakseen."

"Joutui maksamaan sijaiskärsijänä Ilveksen töppäilyistä. Menetti ainoat tähtipelaajansa, joiden avulla olisi ollut edes teoreettiset mahdollisuudet yllättää pudotuspeleissä."

Ykkössijalle tarjoiltiin myös parhaana hankintakin pidettyä Wingelsiä, HCK:n taaksensa jättänyttä Tomi Mustosta sekä Teemu Seppästä, jota taatusti jäätiin ikävöimään oopperakaupungissa. Kaikkiaan ääniä sai kymmenen eri kohdetta: mukana niin loukkaantuneita, kesken kauden siirtyneitä kuin edelliskauden avainpelaajiakin.

Tommy Wingels, KooKoo

"Liian hyväähän se olisikin ollut ollakseen totta."

Teemu Seppänen, SaPKo

"Hyvällä maalivahtipelillä savonlinnalaiset olisivat olleet kirkkaasti pudotuspeleissä. Kenttäpeli olisi sitä edellyttänyt. Leskinen onnistui loppukaudesta hyvinkin kelvollisesti, sitä ennen hiljaisempaa."

Henrik Forsberg, Hokki

"Hokki ei ole vieläkään noussut samalle huipputasolle kuin syksyllä ennen Forsbergin loukkaantumista. Loukkaantumisia on riittänyt muutenkin kiusana, mutta iso olisi Forsbergin panos ollut."

Kai Syväsalmi, TUTO

"Kummassakin kenttäpäädyssä taitavat puolustajat olisivat voineet nostaa joukkueen taistelemaan runkosarjan voitosta."

Mestiksen paras italialainen

Runkosarjan parhaan ulkomaalaisvahvistuksen kategoriasta oli lupa odottaa aiempia vuosia mielenkiintoisempaa, sillä nähtiinhän kaukalossa tällä kaudella poikkeuksellisen paljon vierastyöläisiä.

Runkosarjan paras ulkomaalaisvahvistus
 
Nimi Pisteet, 1-sij.
Andreas Bernard (Jukurit) 69 8
Derek Famulare (TUTO) 53 7
Nick Dineen (KooKoo) 49 5
Martins Jakovlevs (Jokipojat) 10 1
Matt Nickerson (KooKoo) 4 -
Petr Stloukal (Peliitat) 4 -

Mukana oli myös useita jo aiemmilta kausilta tuttuja miehiä, mutta viimevuotisen kakkossijansa säilyttänyttä Derek Famularea lukuun ottamatta lista meni kokonaan uusiksi.

Viime vuoden parhaaksi valittu Kory Baker neppailee Ruotsissa, kun taas kolmos-vitossijoille rankatut Martin Ekström, Ronald Hofer ja Simon Kostner eivät saaneet tällä kertaa yhden yhtäkään ääntä.

Valtaosan äänistä kahmi tasainen kärkikolmikko Andreas Bernard, Famulare ja Nick Dineen. Heidän lisäkseen hajamainintoja riitti ainoastaan Martins Jakolevsille, Matt Nickersonille ja Petr Stloukalille.

Andreas Bernard, Jukurit

"Kirkkaasti kaikkien aikojen paras italialaismolari Mestiksessä. Tai no, onko niitä aiemmin muita ollutkaan kuin Federico Bobba?"

Jatkoajan aiemmat tähdistöt

2011-2012

2010–2011

2009–2010

2008–2009

2007–2008

2006–2007

2005–2006

2004–2005

2003–2004

2002–2003

2001–2002

» Lähetä palautetta toimitukselle