Selkävaivat toivat Viuhkolan takaisin Ouluun

LIIGA / Artikkeli
Oulun Kärppien monivuotinen profiilisentteri Jari Viuhkola lähti viime kesänä kokeilemaan siipiensä kantavuutta Pohjois-Amerikkaan. Ura rapakon takana ei kuitenkaan ottanut tuulta purjeisiinsa, kun mies joutui uudessa ympäristössä kamppailemaan selkävamman kanssa. Lopulta edessä oli paluu kasvattajaseuraan.

Kärpille Viuhkolan paluu on luonnollisesti erittäin tärkeä asia. Keskushyökkääjän paluusta liikkui huhuja pitkin syksyä, mutta lopulta asia varmistui vasta aivan viime päivinä. Sopimus allekirjoitettiin vasta maanantain tiedotustilaisuudessa. Paperin myötä Viuhkola on Kärppien mies myös ensi kaudella.

- Joulu on tulossa, niin nyt Kärpät ja kannattajat saivat joululahjan. Samoiten valmentaja Jalonen, Juha Junno suitsutti.

- Neuvottelimme pitkään. Vamman myötä nyt oli sitten aika palata. Viikonloppuna Jari purki sopimuksensa ja kävimme ensimmäisen palaverin, joka johti jo sopimukseen. Samalla kuitenkin aloimme pohtia, että mitä jos pisteittäisiin ensi kausikin samalla. Annoimme miettimisaikaa sitten tähän aamuun.

Oululaisseurassa on koko kauden ajan etsitty tasokasta keskushyökkääjää. Oman ja tutun pelaajan paluu oli joukkueen valmennusjohdolle mieluinen seikka.

- Henkisellä tasolla olemme etsineet peliä tekevää sentteriä koko alku kauden. Nyt monta asiaa loksahtaa paikalleen. Kapteeni ja tuttu mies, voimme rakentaa iskukykyisen ketjun hänen ympärilleen.

- Valmennuksella ja joukkueella on hienot tuntemukset. Puhuimme aamulla ”Pikun” kanssa ja kävimme läpi joukkuetta sekä kautta. Tunne on, että olemme tehneet vuosia töitä yhdessä, sama kieli löytyi. Loukkaantumiset toki mietityttävät. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, olemme asian suhteen kärsivällisiä, Kari Jalonen mietti.

Kärppien organisaatio on perinteisesti ottanut mielellään takaisin omia pelaajiaan, eikä Viuhkola tehnyt tässä poikkeusta.

- Hieno asia, että Jari on tuossa. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen pelaaja, olisi päätös voinut olla eri. Loukkaantuminen luo kuitenkin riskiä. Mutta näinhän se on, että ensin omat ja sitten vieraat, seuran hallituksen puheenjohtaja Seppo Arponen kertoi.

Vaikea syksy

Viuhkola pääsi pelaamaan NHL-seura New Jersey Devilsin riveissä ainoastaan yhden harjoitusottelun. Sen jälkeen edessä oli siirtyminen AHL:n puolelle Lowell Devilsin paitaan. Raskaaksi syksyn teki harjoituspelissä sattunut taklaus, joka johti kivuliaaseen selkävammaan.

- Alkukausi on ollut vaikea, kaikille lienee selvää miksi. Omat odotukset ja halut NHL:n siuhteen olivat kuitenkin kovat. Ongelmia oli koko syksyn ajan, eivätkä ne sitten tulleet kuntoon. Kahden viimeisen viikon aikana sitten kypsyi ajatus paluusta, Viuhkola mietti.

Ajatus paluusta Eurooppaan ei syntynyt siis yhdessä illassa, sillä mies olisi halunnut pitää kiinni unelmastaan NHL:n suhteen. Lopulta vamma kuitenkin äityi niin pahaksi, että Viuhkola pakkasi laukkunsa ja palasi Ouluun.

- Selässä oli jatkuva kipu, jonka kanssa piti elää. Ensimmäisessä harjoituspelissä taklaustilanteessa oli ihan rehellinen taklaustilanne, jossa vihlaisi. Luonnollisesti olin syksyn aikana huolissani terveydestäni. Jääkiekko on kuitenkin minulle siinä vaiheessa aika toisarvoinen asia, Viuhkola sanoi.

- Tuonne kun lähdetään, niin tavoitteet ovat kovat. Vaikea sanoa kuinka lähellä NHL-paikka oli. Farmissa olisi pitänyt olla parhaassa iskussa ja antaa näyttöjä. Nyt on hyvä fiilis, mutta aikaisemmin olin toki pettynyt. Nyt tilanne on kuitenkin kääntynyt, kun on täällä tutussa ympäristössä.

Sentteri ei ole viime aikoina pystynyt harjoittelemaan, joten hänen kuntosa ei ole paras mahdollinen. Kuntoutumisen aikataulu on vielä täysi arvoitus. Tammikuussa pelattavaan ECC-turnaukseen mennessä mies ei ehdi huippukuntoon, ja pelivalmiuskin on arvoitus. Viuhkola aloittaa testit ja työt Kärppien lääkäri Harri Hakkaraisen kanssa kuluvalla viikolla. Tuttu kuntoutusympäristö oli yksi tärkeimmistä syistä paluuseen.

- Viime päivinä on menty eteen päin. Seitsemään viikkoon en kuitenkaan ole ollut jäällä, ja kaksi viikkoa olen käytännössä ollut totaalilevossa. Sain lähtiessäni vielä piikkiä, niiden avulla se lähti paranemaan, Viuhkola totesi.

- Selkä meni muutama viikko sitten huonompaan suuntaan. Muuten olisin ollut siellä koko kauden. Sai sielläkin hoitoa, mutta se on erilaista ja eri tyylistä kuin täällä. Ei se huonoa ollut. Omasta mielestäni saan kuitenkin täällä parempaa hoitoa.

Tuttu kaveri rinnalle

Viuhkolan kuntoutuminen ottaa aikansa, mutta Kärpissä hänelle on jälleen tarjolla iso rooli. Rinnalle istutetaan viime kaudelta tuttu tutkapari.

- Kyllähän meillä on joukkueessa joku semmoinen, jonka kanssa Jarilla synkkasi viime kaudella. Hannes on tietoinen hänen paluustaan. Eletään kuitenkin päivä kerrallaan myös loukkaantumistilanteen mukaan. Meidän ykköskenttämme on ollut murhaavan hyvä, mutta pitää lähteä rohkeasti aukaisemaan muutama ketju. Ajatus kuitenkin on, että Bros-Pesonen ja Viuhkola-Hyvönen muodostavat parit, joihin toiselle laidalle pitää löytää joku, Jalonen valotti.

NHL-sopimuksen purkaminen ei ollut Viuhkolalle yksinkertainen operaatio. Allekirjoitusbonuksen palauttamista Viuhkola ei kuitenkaan halunnut kommentoida millään tavoin. Mies ei myöskään halua sulkea lopullisesti ovea Pohjois-Amerikkaan.

- Ei sopimusta ollut helppo purkaa, tovin aikaa sinä meni. NHL-sopimuksessa on eri näköisiä ehtoja, jotka pitää täyttää. Monta pykälää piti hoitaa. Uudeksi seuraksi ei ollut muita vaihtoehtoja kuin Kärpät. Kyllähän Junno yrittää taivutella, ei se kuitenkaan ollut yksi puhelu mikä ratkaisi. Monta puhelua piti käydä ja muitakin asioita tapahtua, sentteri sanoi.

- En halua sulkea sitä ovea, mutta ei NHL juuri nyt ole mielessä, kun on juuri palannut.Kyllä se yhä unelmana on, ja onhan sinne ennekin mennyt porukkaa vanhemmalla iällä. Lähtö on yhä mahdollista, jos sopiva tarjous tulee.

Viuhkola pelasi AHL:ää 10 ottelun verran ja summasi niissä pisteet 0+3. Oulussa sentteri on tottunut menestymään, mutta Lowell Devilsissä tahti oli toinen, sillä seura on yksi sarjan heikoimmista. Uusi ympäristö loi pelaajalle paljon haasteita. AHL sai kuitenkin sarjana Viuhkolan kehut.

- Olihan se vaikeaa. Myös se itse tekeminen vaatii totuttelua. Aikansa se ottaa, mutta kyllä sen jo oppi, Viuhkola kertoi.

- AHL on mainettaan kovempi sarja. Siellä on kovia nuoria pelaajia, joilla on kova yritys. Joskus se menee jopa ylikin. Kyllä sen huomaa, että joissain joukkueissa on hyviä pelaajia. Ne sitten myös menestyvät, sentteri päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle