SaPKon pelaaja-arvioinnit 2013-2014: Niukoilla tappioilla kova hinta

MESTIS / Artikkeli
Savonlinnalaisten ilmeet olivat usein epäuskoisia.
Kuva © Antti Varonen
Savonlinnan Pallokerho jäi toisen kerran peräkkäin ulos Mestiksen pudotuspeleistä. Nuoren savolaisjoukkueen alkukausi oli erittäin haastava, eivätkä kauden mittaan parantuneet otteet auttaneet joukkuetta enää nousemaan mukaan taisteluun pudotuspelipaikoista. Pässipaidat päätyivät lopulta sijalle 11, mikä ei monen ennustuksissa ollut mikään jättimäinen yllätys.

SaPKo lähti kauteen itsevarmasti tavoitteenaan paikka pudotuspeleissä vuoden tauon jälkeen. Päävalmentaja Janne Sinkkonen toi mukanaan taistelevan ja uhrautuvan pelityylin, joka johti siihen, että SaPKo ei ollut millekään joukkueelle helppo vastus.

Savonlinnalaisten perisynniksi muodostuikin heikkous nimenomaan niillä hetkillä, kun pelejä ratkottiin. Moni ottelu meni loppua kohden tasatilanteessa tai jopa SaPKon johdossa, mutta niin sanotut "mustat minuutit" tulivat valitettavan tutuksi savonlinnalaisille, jotka hävisivät valtavan määrän pelejä maalin erolla.

Nuori joukkue voitti yhdeksästä ensimmäisestä kamppailustaan vain yhden, ja hätäisimmät kannattajat olivat jo potkimassa Sinkkosta ulos joukkueesta.

SaPKon peli ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa niin huonoissa kantimissa kuin sarjataulukon perusteella näytti. Pienellä budjetilla operoivassa joukkueessa realiteetit tulivat kuitenkin vastaan, kun kärkiketjuihin pisteitä tekemään hankitut pelaajat eivät onnistuneetkaan odotetusti, eikä tulitukea luonnollisesti tullut samaan tahtiin alaketjuistakaan kuin rikkaammilla seuroilla.

SaPKon ongelmaksi muodostui suoranaisesti maalinteko: Vaikka se saikin monena iltana luotua vähintään yhtä paljon tekopaikkoja kuin vastustaja, jäi joukkueen tehtyjen maalien määrä [130] 15 täysosumaa toiseksi vähiten maaleja tehnyttä JYP-Akatemiaa heikommaksi.

SaPKo myös kärsi kauden aikana monen muun joukkueen tapaan pahoista loukkaantumissumista, jotka sinällään sekoittivat tekemistä: joko tilalle tuli lainamiehiä, tai pahimmillaan joukkue joutui pelaamaan kolmella hyökkäysketjulla joissa saattoi olla kaiken lisäksi puolustajia laiturin tontilla.

Niukoista tappioista, maalinteko-ongelmista ja loukkaantumisista huolimatta joukkueen asenne oli kauden aikana kohdallaan, mitä myös päävalmentaja kiitteli usein otteluiden jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa.

Kärkipään joukkueista napattujen hienojen voittojen perään tulleet tappiot "päävastustajille", kuten JYP-Akatemialle ja Peliitoille, tekivät kuitenkin hallaa pässilauman haaveille pudotuspeleistä. SaPKon kausi päättyi lopulta runkosarjan sijalle 11 ja näin pudotuspelihurmos jäi toisen kerran peräkkäin kokematta Savonlinnassa.

Jatkoaika arvostelee ja antaa arvosanan vähintään kymmenen peliä pässinutussa pelanneille pelaajille.

Maalivahdit

#32 Antti Leskinen

7/40. 4,51 pm/o , 86,26%

Loistavasti ensimmäisellä kaudellaan Mestikseen sisään tulleen Leskisen toinen kausi ei ollut varmasti sitä, mitä 23-vuotias maalivahti odotti. Leskisen peliaika Jani Kauton takana jäi erittäin rajalliseksi, eikä mies päässyt missään vaiheessa näyttämään kunnolla osaamistaan.

#35 Jani Kautto

44/54, 2,70 pm/o, 90,36%, 1 nollapeli

Kautto hankittiin menneelle kaudelle kokeneemmaksi ja varmaksi maalivahdiksi lupaavan Leskisen rinnalle, vaikkei Kautto toki itsekään ikäloppu ole. Otti ykkösveskarin tontin haltuunsa jopa odotettua selvemmin, ja SaPKon hankittua loppukaudella maalivahtivalmentajan putosivat hyvien otteiden ohessa välillä sattuneet lapsuksetkin kelkasta.

Andreas Bernard

4/4, 2,27 pm/o, 91,51%

Pelasi erinomaisesti muutaman lainaottelunsa ja antoi joukkueelle erinomaiset mahdollisuudet voittoon.

Puolustajat

#15 Lasse Tiilikainen

23. 0+1=1, -5, 0 min

Pelasi suurimman osan peleistään alaketjujen laiturina, mutta viimeisissä peleissä pääsi pelaamaan omalla paikallaan puolustajana. Nuori puolustaja hakee vielä rooliaan Mestis-tasolla.

#29 Ilari Metsola

44. 1+6=7, -5, 30 min

HIFK:n A-nuorista joukkueeseen siirtynyt Metsola pelasi melko vahvasti, eikä ensimmäisestä täydestä kaudesta miesten sarjoissa jäänyt moitittavaa. Kausi päättyi valitettavasti loukkaantumiseen. Ottanee muiden nuorten pelaajien tapaan harppauksen uudelle tasolle jo ensi kaudella.

#38 Iiro Sulin

45. 1+3=4, -8, 20 min

Sai kauden edetessä lisää vastuuta ja näytti, että potentiaalia on nousta hyväksi runkopuolustajaksi. Hoiti puolustusvelvoitteet ja antoi peruspakille sopivasti helpon avaussyötön lapaan. Teki juuri sen mitä tarvittiin, eikä yrittänytkään liikoja hyökkäyssuuntaan.

#60 Iiro Vehmanen

53. 8+10=18, -28, 70 min

Alkukausi sujui takkuisesti, vaikutti peleissä väsyneeltä, eikä varakapteeni täten pelannut lähelläkään omaa tasoaan, mistä kertoo myös karusti 28 pykälää pakkaselle jäänyt plusmiinustilasto. Loppua kohden paransi otteitaan, ja kaukaloiden väriläiskä pääsi pelillisestikin parempaan vireeseen.

#62 Santeri Lukka

54. 3+19=22, +2, 68 min

Ensimmäinen kausi miesten sarjoissa meni osittain vielä totutellessa, mutta menneellä kaudella mies alkoi jo tosissaan ulosmitata potentiaaliaan. Lukka oli yksi SaPKon johtavista pelaajista ja varsinkin ylivoimalla otti hyvin liikkuvana rightin puolen puolustajana isoa roolia. Oli myös Pekka Niemimaan ohella ainoa yli puolet peleistä pelannut pelaaja, jonka tehotilasto jäi plussan puolelle. Pelissä on vielä kehitettävää, mutta kehityskäyrä on jyrkästi ylöspäin.

#77 Jori Pakkanen

36. 0+1=1, -12, 18 min

Metsolan tapaan HIFK:n A-nuorista SaPKoon ensimmäistä miesten kautta pelaamaan. Ei ollut erityisen hyvä, muttei pettänytkään. Parantanee myös ensi kaudelle.

#89 Anssi Virkki

47. 4+20=24, -2, 38 min

Joukkueen kapteeni, selkäranka sekä selkeä johtaja. Pelasi valtavasti sekä tasakentällisin että erikoistilanteissa ja kaikkia hyvällä tasolla. Oman kasvatin sekä kapteenin nimi on varmasti aivan ensimmäisiä, joita yritetään saada jatkosopimukseen. Teki monen muun pelaajan tapaan piste-ennätyksensä.

Lisäksi SaPKon puolustusta vahvistivat kauden aikana lyhyempien pestien muodossa Samuli Piipponen ja Ville-Veikko Eerola.

Hyökkääjät

#9 Teemu Huttu

39. 6+12=18, 0, 22 min

Huttu pelasi mukiinmenevän kauden ja teki piste-ennätyksensä Mestiksessä. Sai nopeutensa ja kiekollisen osaamisensa avulla tuotua kiekon välillä näyttävästi alueelle päästen samalla myös tekopaikkoihin, mutta viimeistelytehokkuus olisi voinut olla vielä asteen parempaa.

#12 Joonas Toivanen

54. 7+16=23, -19, 40 min

Ei loistava muttei huonokaan kausi Toivaselta. Pisteitä sekä peliaikaa karttui mukavasti, ja peliotteet olivat tasaisia. Tehotilasto ei kerro täyttä totuutta, sillä Toivanen kuitenkin hoiti työnsä sentterin rooliin kuuluvasti myös alaspäin.

#14 Niklas Huovila

47. 12+3=15, -1, 48 min

Sai kauden loppupuolella kaivattua aikaa kärkiketjuissa ja käytti mahdollisuutensa hyvin hyödyksi. Joukkueen toiseksi paras maalintekijä ei tyylilleen uskollisena kaihtanut myöskään fyysistä peliä.

#24 Teemu Suhonen

54. 9+17=26, -6, 12 min

Pelasi puolustajapulan aikana myös puolustajana. Yksi Mestiksen vikkeläjalkaisimmista pelaajista muodosti Ville Järveläisen ollessa lainalla joukkueessa erittäin vaarallisen, nopean ja vastustajan puolustajien hermoja koettelevan tutkaparin tämän kanssa ja osittain siitä syystä miehelle kasaantui mukavasti pisteitäkin. Tehokkuus taantui hieman loppukaudella.

#25 Petja Summanen

12. 1+0=1, -7, 0 min

Suomi-sarjajoukkue Traitorsista joukkueen riveihin siirtynyt Summanen teki avausmaalinsa Mestiksessä, muttei muuten saanut 12 pelaamassaan kamppailussa ihmeitä aikaan. Potentiaalia pisteidentekoon kuitenkin löytyy, sen osoittavat myös tehot Suomi-sarjassa.

#28 Ville Eskelinen

38. 8+9=17, -11, 12 min

Ykkössentteriksi hankittu Eskelinen kärsi kauden aikana loukkaantumisista, ja se vaikutti myös peliotteisiin. Väläytteli kuitenkin välillä ja osoitti, että kunnossa ollessaan on edelleen erinomainen pelaaja Mestikseen.

#31 Pekka Niemimaa

56. 5+23=28, +7, 10 min

Neljättä kauttaan SaPKossa pelannut, nuoressa joukkueessa jo konkariksi luokiteltava Niemimaa pelasi selvästi parhaan kautensa niin pisteiden valossa kuin myös pelillisesti. Harppauksen kärkiketjuihin ottanut Niemimaa hoiti hyökkäyspään lisäksi myös puolustusvelvoitteensa tuttuun tapaan tunnollisesti, mistä kertoo myös joukkueen paras lukema tehotilastossa.

#50 Mikko Nuutinen

56. 19+16=35, -19, 44 min

Vaikka Nuutisen tehotilasto jäikin rumasti miinukselle, oli KalPan kasvatti vähiten maaleja koko sarjassa tehneelle joukkueelle kultaakin kalliimpi. Voitti joukkueen maali- ja pistepörssin ylivoimaisesti ja oli valtaisa ylivoimapelote terävän rannelaukauksensa ansiosta.

#55 Mika-Matti Hyvärinen

37. 3+5=8, 0, 12 min

Pelaa erittäin viihdyttävällä pelityylillä – vie aina taklaukset loppuun, eikä kaihda ahtaisiin väleihin menemistä tai mustelmien ottamista. Omalaatuinen luistelutyyli kuluttaa normaalia enemmän, sillä Hyvärinen luistelee erittäin kyyryssä. Toisella kaudellaan SaPKossa paransi pisteissä ja teki paljon raskasta karvaus- ja puolustustyötä alemmissa ketjuissa.

#56 Anssi Köykkä-Luopa

12. 2+0=2, 0, 4 min

Iso laituri siirtyi loppukaudeksi SaPKoon paikkaamaan pelaajavajetta ja hoitikin hommansa mallikkaasti, kun tottui ensin joukkueen systeemeihin. Toi selvästi energiaa joukkueeseen ja onnistui maalinteossakin pariin otteeseen.

#75 Mika Mörsky

22. 3+2=5, -1, 33 min

Mörskyltä odotettiin tehoja sekä isoja minuutteja kärkiketjuissa. Rooli jäi kuitenkin jostain syystä suhteellisen pieneksi ja kausi loppui valitettavan aikaisin loukkaantumiseen.

#97 Jesse Laaksonen

54. 7+6=13, -15, 20 min

Lähes 80 Liiga-peliä pelanneen pelaajan statuksella joukkueeseen liittynyt Laaksonen vaikutti alkukaudella melkoiselta pettymykseltä, mutta loppua kohden otteet parantuivat monen muun tapaan. Isokokoinen laituri oli erinomainen maskipelaaja ja muutenkin miestä oli vaikea kammeta irti kiekosta. Maalimäärä jäi kuitenkin odotuksiin nähden alhaiseksi.

Lisäksi alle kymmenen peliä lörtsykaupungin ylpeyden hyökkäyksessä viilettivät: Jarkko Kainulainen, Mikko Sairanen, Onni Toivanen, Stefano Giliati, Joonas Toivanen [-95], Matias Mutikainen, Taneli Maasalo, Iiro Sopanen, Roope Hämäläinen, Joni Suutari, Juuso Mörsky, Christoffer SeppelinAki Kivelä, Jaakko Turtiainen ja Miikael Arkimo.

Paljon pelanneet lainamiehet

#18 Petteri Nikkilä

18. 1+5=6, +4, 42 min

Oli pelatessaan erinomainen vahvistus SaPKo-puolustukseen, mutta HPK tarvitsi Nikkilän Liiga-miehistöönsä.

#23 Robert Leino

13. 3+8=11, -3, 10 min

Poukkoili HPK:n ja SaPKon välillä ja liittyi usein samaan aikaan Järveläisen kanssa SaPKon miehistöön lyhyille keikoille. Toi kaivattua hyökkäysvoimaa pässipaitoihin.

#27 Eetu-Ville Arkiomaa

34. 6+9=15, -2, 10 min

Pelasi suurimman osan kaudesta Savonlinnassa ja pääsi pienen totuttelun jälkeen erinomaisesti mukaan Mestiksen vauhtiin. Mestis valitsi Arkiomaan lokakuussa kuukauden tulokaspelaajaksi. HPK kutsui miehen oman loukkaantumistilanteensa vuoksi ennen siirtorajaa takaisin Hämeenlinnaan.

#33 Timo Niemi

8/14, 2,53 pm/o, 89,69%

Pelasi alkukaudesta muutaman kamppailun SaPKossa, eikä miehen otteissa ollut kummemmin moittimisen sijaa. Oma sopimusvahti Kautto oli kuitenkin vähintään yhtä hyvä kuin Niemi, joten SaPKolle ei kuitenkaan tullut paha ikävä Niemeä tämän lähdettyä.

#44 Ville Järveläinen

14. 8+10=18, 0, 8 min

Pelasi vain 14 ottelua, mutta oli silti SaPKon koko kauden seitsemänneksi paras pistemies. Vaikka tähän vaikuttaa myös SaPKon hyökkäyksellisesti heikko kausi, oli Järveläinen silti oikea supervahvistus aina oopperakaupungin joukkueessa pelatessaan.

#85 Lauri Kärmeniemi

27. 1+3=4, -9, 18 min

Rightin puolen puolustaja pelasi noin puolet SaPKon otteluista, ennen kuin HPK lainasi miehen eteenpäin TUTOon. Ei ollut hyvä eikä huono, mutta mieheltä ehkä odotettiin hieman enemmän.

Kesken kauden pois siirtyneet

#71 Oskar Essén

18. 4+0=4, -12, 16 min

Takavuosina Kalle Konstin, Ville Eskelisen ja kumppaneiden kanssa hurjaa tuhoa pässipaidassa tehnyt Essén ei sanojensa mukaan nauttinut valmennuksen täyttä luottamusta ja tämä näkyi turhautumisena kaukalossa. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että SaPKo ilmoitti Essénin olevan vapaa etsimään itselleen uutta seuraa.

#91 Niko Kallela

27. 2+2=4, -6, 12 min

Ei ollut tyytyväinen saamaansa vastuuseen Savonlinnassa, joten purki sopimuksensa SaPKon kanssa ja päätti palata Kuopioon ja keskittyä opiskeluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös