SaPKo−TUTO: Räiskyvä taistelupari pääsee irti vihdoin myös pudotuspeleissä − "Varmasti kuumia pareja löytyy otteluiden sisällä"

MESTIS / Artikkeli
SaPKo kukisti TUTOn jokaisessa joukkueiden keskinäisessä runkosarjaottelussa.
Kuva © Antti Varonen
TUTO riepotteli SaPKoa viimeksi kymmenen vuotta sitten pudotuspeleissä voittamalla sarjan puhtaasti 3−0. Tällä kertaa asetelma on eri ja lähtökohdat hyvin tasaiset. Neljästi SaPKon sarviin runkosarjassa törmännyt TUTO pelasi vakuuttavan puolivälieräsarjan, SaPKo puolestaan sai kunnon haasteen jo IPK:ta vastaan.

SaPKo kukisti puolivälierissä IPK:n voitoin 4−2. Ottelusarja piti sisällään runsaasti maaleja, yhteensä 55 kappaletta. Ajoittain IPK kykeni vastaamaan SaPKon hyökkäysvoimaan, mutta pässipaidat olivat lopulta liian tehokkaita iisalmelaisille.

Puolustuspelillisesti SaPKo ei ollut aina parhaimmillaan, ja sen seurauksena IPK pääsi useasti rokottamaan joukkuetta. Maalivahtikaksikko Roope UrpolahtiJoonas Toivonen ei myöskään pystynyt tarjoamaan aivan sellaista tukea, mitä joukkue olisi tarvinnut.

Päävalmentaja Pasi Räsäsen mukaan SaPKo sai IPK-sarjan voiton lisäksi mukaansa asioita, jotka valmistavat joukkuetta perjantaina käynnistyvään välieräsarjaan.

− Kyllä me saimme paljonkin irti. Valmisti meitä eteenpäin, kamppailupelaamiseen ja siihen, mitä tuo pudotuspelimaailma on. Tosi hyvä ja kova sarja, ja siitä on hyvä lähteä eteenpäin.

Saavuttaakseen paikan Mestis-finaaleihin on pässilauman raivattava tieltään TUTO. Räsänen näkee turkulaisjoukkueen mieluisena vastuksena, mutta samalla myös haasteena.

− TUTO on hyvä vastustaja siinä mielessä, että meidän keskinäiset kamppailut ovat olleet hienoja kamppailuja, hienoja Mestis-pelejä. Se on iso haaste meille tietyllä tavalla, kun katsoo koko materiaalia, miten ne ovat rakentaneet sitä joukkuetta. Ovat kyllä satsanneet aika paljon materiaaliin tänä vuonna ja pyrkivät sitä kautta menestymään.

Runkosarjassa SaPKo voitti TUTOn jokaisessa neljässä keskinäisessä ottelussa, mutta kohtaamisista kolme päättyi ainoastaan yhden maalin erolla.

− Keskinäiset matsit ovat olleet kovia vääntöjä ja ne olisivat voineet kääntyä kummin päin tahansa. Toisaalta niistä ei enää saada mitään, Räsänen kertoi.

Räsänen korosti, että joukkue suhtautuu tähänkin ottelusarjaan omalla tavallaan tehden tarvittavia muutoksia, mikäli niitä ilmaantuu.

− Jokainen sarja on ihan erilainen. Katsomme aina sarja kerrallaan, peli kerrallaan. Sarjan sisälläkin pitää pystyä reagoimaan, ja pelinkin sisällä pitää pystyä reagoimaan.

Iskun paikat on kuitenkin analysoitu jo etukäteen.

− On katsottu TUTO tarkkaan, mitä siellä on, mihin siellä pitää iskeä ja mitä pitää huomioida, Räsänen sanoi.

− Uskon, että tästä tulee tiukka ja pitkä sarja. Jokainen sarja elää sitä omaa elämäänsä. On vaikea sanoa, millä puolella ne ratkaisut tapahtuvat. Aloitetaan sarja huomenna [perjantaina] ja katsotaan, mihin suuntaan se siitä rupeaa kääntymään. 

Otteluohjelmaan tuli muutoksia ennen sarjan alkua, kun lauantain ottelua siirrettiin kahta tuntia myöhemmäksi. Lisäksi maanantain ja keskiviikon ottelut siirrettiin pelattavaksi tiistaina ja torstaina. SaPKoon TUTOn halu muokata otteluohjelmaa ei Räsäsen mukaan vaikuttanut.

− Nehän tietysti sitä varoo, että TPS pelaa ensi viikon keskiviikkona kotipelinsä. TUTO halusi sillä lailla, ettei ole yhtä aikaa heillä viikkopeliä. Sen takiahan tehtiin ne muutokset, ja suostuttiin siihen. 

− Ihan hyvä ohjelma. Samantyylinen, mitä se oli ennenkin.

TUTO aikoo katkaista yhteispelillä SaPKon sarvet

TUTO marssi puolivälieristä välieriin K-Vantaata vastaan voitoin 4−1. Ennakkoasetelmat sarjaan olivat TUTOa vastaan, sillä runkosarjan kompastuskivet, vieraspelit ja tiukat ottelut, kävivät toteen ottelusarjassa.

TUTO kuitenkin osoitti, että runkosarjalla ei pudotuspeleissä ole mitään merkitystä. TUTO hävisi avauspelin Vantaalla, mutta sen jälkeen turkulaiset ottivat neljä peräkkäistä voittoa. Edes parhaan pistemiehen ja kapteenin Niclas Luceniuksen pelikielto ei häirinnyt joukkuetta.

TUTO-käskijä Miika Elomo haluaa siirtää välieräsarjaan joukkueen henkisen vahvuuden, mutta kehitettävääkin löytyy.

− Meidän peli-ilme ja sitoutuminen oli huippuluokkaa. Menimme ainoastaan peli sekä päivä kerrallaan, ja se tuotti neljä kiinnitystä, Elomo naulasi sarjan K-Vantaata vastaan.

− Haluamme vielä enemmän elää hetkessä. Kun tulee vaihtoon, niin keskittymisen pitää olla jo seuraavassa vaihdossa. Nyt kaikki keskittyminen perjantaihin, ei yhtään pidemmälle eikä menneisyyteen, Elomo summasi joukkueensa ainoan kehityskohteen.

Elomon mukaan TUTO on sarjassa altavastaaja, vaikka odottaakin tasaista ja tunteikasta sarjaa.

− Sarjasta tulee kova taistelu, ja varmasti kuumia pareja löytyy otteluiden sisällä. Vastus on kovin mahdollinen, viime kauden mestari. Lähdemme selvästi haastajana tähän sarjaan.

Toista kertaa TUTOa pudotuspeleissä luotsaava Elomo uskoo joukkueensa yhteispeliin eikä nosta yhtään yksilöä joukkueen yläpuolelle.

− Uskon vahvasti meidän neljään kenttään, ja jonkun niistä on noustava esille. Yksilöillä pudotuspeleissä ei voita pelejä, Elomo puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Pelillisellä puolella Elomo on tyytyväinen joukkueensa peliin ja haluaa edelleen painottaa yhteispeliä.

− Meidän oma sapluuna on hyvässä kunnossa. Toteutamme sapluunaa viisikkotasolla niin hyvin kuin mahdollista, ja sitä kautta se siirtyy joukkueeseen. Tähän asiaan uskon ja tämän eteen on tehty töitä, Elomo kertoo luottavaisena.

Mutta millä eväillä TUTO kaataa SaPKon?

− Jokainen pelaaja pystyy miettimään joukkueen parasta eikä omaa parasta, ja siinä on meidän vahvuus, Elomo tiivistää.

TUTO seitsemännestä ottelusta finaaliin

Toimituksen arvio: TUTO ottaa finaalipaikan niukasti voitoin 4−3. TUTOlla on joka ilta iskeä maalin suulle tuore ja laadukas maalivahti, kun Julius Pohjanoksa ja Karolus Kaarlehto vuorottelevat torjuntavuoroaan.

Turkulaisten vahva ja tasainen puolivälieräsarja antoi joukkueelle itseluottamusta, ja joukkueesta nousi uusia vastuunkantajia Luceniuksen istuessa pelikiellossa.  

SaPKo on joukkueista vahvempi tasaviisikoin ja näyttänyt kykenevänsä tehokkaaseen hyökkäyspelaamiseen tilanteessa kuin tilanteessa. Lisäksi pässipaidat olivat runkosarjassa lähes poikkeuksetta parhaimmillaan juuri TUTOa vastaan.

Joukkueen pelilliset kipukohdat liittyvät puolustuspelaamiseen puolustusalueella, mitä TUTO voi käyttää tyrmäävästi hyväkseen. Lisäksi maalivahtiosastolla etu on turkulaisilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle