FLA - TOR 2.00
CBJ - MTL 2.00
WSH - NYI 2.30
CAR - OTT 2.30
CGY - DET 4.00
ARI - PIT 4.00
VAN - BUF 5.00
NJD - ANA 20.00
COL - LAK 22.00

SaiPassa paljon alisuorittajia

LIIGA / Artikkeli
Takalinjojen sortuminen kaatoi SaiPan pudotuspelihaaveet. Jatkoajan pelaaja-arvioinnin mukaan nappikauden pelasivat puolustaja Joni Tuominen sekä hyökkääjät Kimmo Koskenkorva, Sami Ryhänen ja Ville Snellman.

Pelaajien suorituksia arvioitaessa on otettu huomioon ennakko-odotukset. Yksi logo merkitsee heikkoa kautta ja viisi tähteä taas huippusuoritusta.

Maalivahdit

Rob Zepp (24 ottelua; torjuntaprosentti 89,24; 3,29 päästettyä maalia ottelua kohden; 0 nollapeliä)

Olkapäävamma muutti Zeppin edelliskauden sankarista tämän kauden antisankariksi. Zeppin olkapää hajosi Marski cupin pronssiottelussa. Vamman vakavin seuraus oli SaiPan jääminen lopulta jatkopelien ulkopuolelle. SaiPan vankin tukipilari katkesi Zeppin olkapään rikkouduttua, sillä maalivahtiosasto oli joukkueen osa-alueista ainoa, joka ei edelliskauden jälkeen keventynyt.

Mikko Strömberg (32; 88,42; 3,37; 0)

28-vuotias Mikko Strömberg sai elämänsä tilaisuuden päästyään liigaseuran vakituiseksi ykkösmaalivahdiksi Zeppin loukkaantumisen myötä, mutta ei onnistunut käyttämään laatuaikaansa valokeilassa hyväksi. Strömbergin ailahtelut loivat epävarmuutta joukkueen puolustuspeliin, joka kärjisti maalivahtiongelmaa entisestään. Torjuntaprosentti jäi murheelliseksi.

Ville Hostikka (6; 95,20; 1,08; 2)

Hostikka pelasi tällä kaudella ensimmäiset ottelunsa aikuisten sarjoissa. Takana olleet neljä kautta A-juniorien SM-sarjassa näkyivät otteissa positiivisesti. Hostikka ei joutunut pahaan paikkaan, sillä pudotuspelipaikan karattua SaiPan pelitaso nousi paineettomassa tilassa.

Puolustajat

Harri Tikkanen (56 ottelua, 6 maalia + 19 syöttöä = 25 pistettä, -3, 62 jäähyminuuttia)

Heikki Mälkiä pelasti KooKoon hylkiön kaksi vuotta sitten. Tikkanen kiitti luottamuksesta ja nousi tällä kaudella SaiPan ykköspuolustajaksi. Kuusimäen kasvatti käytti hyväkseen niitä kokemuksia, joita suurien minuuttien pelaaminen mm. Kristian Kudrocin ja aikoinaan Juri Kuznetsovin parina olivat tuoneet. Nousi nyt oppipojasta mestariksi, vaikka lentokeli ei kestänyt koko kautta.

Henrik Petré (35, 3+13=16, -4, 71 min)

SaiPa hankki Petrén takalinjojen ykköshahmoksi kovalla riskillä, sillä ruotsalaisen loukkaantumisalttius oli tiedossa. Kunnossa ollessaan (14 ottelua kauden alusta laskien) Petré oli SaiPalle erinomainen vahvistus. Tuon jälkeen Petré taantui polvivamman myötä peruspuolustajaksi. Petrélle ikävän tutuissa merkeissä sujunut kausi päättyi JYPin Riku Rahikaisen taklaukseen. Petrén vapauttava puolen kentän syöttö Kimmo Koskenkorvalle voitokkaassa HIFK-ottelussa jäi yhdeksi kauden kohokohdista Kisapuistossa.

Mikko Palomäki (51, 4+6=10, -10, 50 min)

Palomäen kehitys jäi junnaamaan pahasti paikoilleen. Tilanne ei johdu vastuun puutteesta, sillä Palomäki keräsi joukkueen suurimmat peliminuutit useissa otteluissa. Kärppien kasvattia vaivaa kaukalossa passiivisuus. Tuskin pakoilee tietoisesti vastuunkantoa, mutta taitojensa puolesta Palomäki voisi ottaa rutkasti enemmän aloitteita niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Joukkueen synkin pakkaslukema kielii nukahduksista.

Ossi-Petteri Grönholm (41, 1+10=11, +1, 70 min)

Sitkeä lonkkavaiva häiritsi Grönholmin edelliskautta ja myös kesäharjoittelua. Syys-lokakuun vaihteessa lonkka oli kunnossa, mutta selkävamma piti Kotkan mörssärin telakalla viisi viikkoa. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen Grönholmin kausi oli onnistunut. ”OPG” muodosti Joni Tuomisen kanssa loppukauden parhaan puolustajaparin ja tehtaili ohessa oman piste-ennätyksensä.

Pauli Levokari (29, 3+1=4, -5, 115 min)

Levokari oli yksi loukkaantumisten koettelemista SaiPan puolustajista. Joukkueen kokeneinta puolustajaa verrattiin pitkin kautta liikaakin Kristian Kudrociin ja Olli Malmivaaraan. Täytti kunnossa ollessaan peruspuolustajan tontin kelvollisesti. Yleisarvosanaa laskevat käsittämättömät ratkaisut kiekollisena ja erikoinen ärhentely, jotka tosin samalla tekevät Levokarista yhden SaiPan persoonallisimman kiekkoilijan.

Jarno Lippojoki (32, 0+4=4, -2, 10 min)

Puolustajien loukkaantumiset ja hieno alkukausi A-juniorien SM-sarjassa (23 ottelua 6+10) nostivat Lippojoen edustusjoukkueen rinkiin. Lippojoki ei ollut vielä fyysisesti liigatasolla, mutta otteista paistanut ennakkoluulottomuus päihitti monet joukkueen kokeneemmista puolustajista. Eteläkarjalaisen kiekkosuvun vesa nousi syystäkin Mälkiän suosioon.

Kalle Kaijomaa (40, 2+2=4, +3, 40 min)

Kaijomaa oli kauden alkaessa SaiPan pelaavan kokoonpanon nuorin puolustaja. Nuoreen ikäänsä nähden Kaijomaan otteet kaukalossa olivat vähintäänkin kelvollisia, joista muistoksi jäi puolustajien paras tehosaldo +3. Päihitti suorituksillaan ikätoverinsa Jarno Virkin, mutta ajautui syystä tai toisesta Heikki Mälkiän epäsuosioon ja istui loppukaudella useammin katsomossa kuin vaihtopenkillä.

Joni Tuominen (40, 7+8=15, 0, 26 min)

Tuominen teki ”Viitaluomat”. Ensimmäinen SaiPa-kausi oli raskas pettymys, joten nousu loppukaudella SaiPan parhaaksi puolustajaksi oli tämän kauden ykkösyllätys. Oppi harjoittelemaan ja ajattelemaan kuin ammattilaispelaaja. Itseluottamuksen nousu näkyi jäällä ja kauden päättyessä myös tilastoissa. Räjäytti piste-ennätyksensä uusiksi (entinen 0+3).

Joonas Rönnberg (39, 2+1=3, -6, 52 min)

Rönnberg oli kaksinkamppailuissa odotetun iso, ilkeä ja paha suustaan, muttei noussut esiin muilla avuillaan. Pelasi kauden parhaat ottelunsa, kun pudotuspelipaikka oli jo karannut. TPS-ottelussa marraskuun puolivälissä tullut olkapäävamma piti Rönnbergin sivussa lähes kaksi kuukautta.

Jarno Virkki (20, 1+1=2, -3, 18 min)

HPK:sta Jokipoikiin edennyt Virkki sai liigasopimuksen SaiPaan varsin yllättäen, eikä kyennyt lopulta nousemaan SaiPan laajassa puolustajakalustossa vakiomiehistöön. Siirtyi loppukaudeksi KooKoon paitaan. Nuoren puolustajan kannalta vastuullinen rooli Mestiksessä oli älykäs valinta, sillä vaakakupin toisella puolella oli istumapaikka Kisapuiston katsomossa.

Hyökkääjät

Kimmo Koskenkorva (55, 19+23=42, -7, 46 min)

Kapteeni, ykköshyökkääjä, johtaja, maalintekijä. Koskenkorva oli kaikkea sitä mitä SaiPa voi ykköskentällisen hyökkääjältään vaatia. Koskenkorvan taitotason riittäminen oli ennen kauden alkua pieni kysymysmerkki, kun rinnalta katosivat Ville Viitaluoma ja Joonas Vihko. Laadukkaiden ketjukaverien puute ei Koskenkorvaa haitannut, sillä tuloksena oli uusi oma piste-ennätys. Nosti siinä sivussa ruotsalaisen Emil Lundbergin täysin uudelle tasolle.

Pat Kavanagh (23, 3+5=8, -7, 24 min)

Kavanagh oli SaiPalta täydellinen floppihankinta. Teki pitkälti tuurilla muutaman tehopisteen testijakson aikana, jotka poikivat loppukauden sopimuksen. Kun Kavanaghin taso selvisi kaikille, paikkasi SaiPa paikkasi erheensä ja kauppasi flegmaattisen laitahyökkääjän Ruotsiin.

Jens Bergenström (21, 2+3=5, -2, 16 min)

Bergenström jäi malliesimerkiksi ulkomaalaispelaajan sopeutumattomuudesta SM-liigaan. Ruotsalaismaalintekijä paiski kaukalossa hirmuisesti töitä, mutta synnynnäinen maalintekovaisto ei saapunut muuttotavaroiden joukossa Leksandista Lappeenrantaan. Luisteluvoimansa ja työmääränsä puolesta Bergenström olisi täyttänyt helposti pienemmän roolin kauden loppuun asti, mutta siirtyi takaisin kotiin. Pelasi loppukaudella 25 ottelua Leksands IF:ssä tehoin 10+19.

Emil Lundberg (56, 12+18=30, -4, 89 min)

Auttaa se lentomatka joskus jääkiekossakin. Lundberg muuttui Elitserienin jarruketjun perusluudasta SM-liigan ykkösketjun keskushyökkääjäksi saapuessaan SaiPaan. Lundberg ei ymmärrettävästikään ollut mikään pelintekijätyyppi, mutta yhteispeli Koskenkorvan kanssa toimi. 12 maalia oli lähtökohtiin nähden kelpo suoritus, vaikka Lundbergin saamalla peliajalla ja jatkuvalla ylivoimavastuulla tehoja olisi pitänyt tulla silti enemmän kuin 30 pistettä.

Ville Koho (46, 3+4=7, -6, 20 min)

Ville Koho on SaiPalle sitä, mitä Lundberg oli kasvattajaseuralleen Luleålle. Kohon rooli jarruketjun keskushyökkääjänä tuntuu olevan kiveen hakattu, eikä kehityskäyrä enää tällä kaudella osoittanut ylöspäin. Hyökkäyspäässä Koho on tehojen puolesta jopa taantunut, sillä edelliskausilla tuli 14 ja 15 pistettä. Sivusidevamma rajoitti Kohon peliä kerrottua enemmän.

Sami Ryhänen (56, 13+26=39, -5, 34 min)

Jukka Koivu povasi reilu vuosi sitten Jatkoajan haastattelussa, että Ryhäsestä voi tulla vielä kova kaveri SM-liigaan. Koivun uumoilut osuivat nappiin, sillä Ryhänen paukutti ensimmäisellä täydellä liigakaudellaan huimat 39 pistettä. Kiekonkäsittelijänä Ryhänen oli SaiPan ykkönen ja yhteistyö ketjukaverien Jarkko Immosen ja Ville Snellmanin kanssa hioutui kauden mittaan saumattomaksi. Ryhänen on SaiPan mittakaavassa huippuyksilö.

Jarkko Immonen (56, 13+16=29, 0, 36 min)

Immosen odotettiin nousevan uudelle tasolle ja Kouvolan kiekkolähettiläs vastasi huutoon. Luotsasi SaiPan tehoketjua ja sai onnistuneesta kaudestaan kiitokseksi kutsun maajoukkueleirille. Immonen oli kaikilla mittareilla tasapainoisempi pelaaja verrattuna ensimmäiseen SaiPa-kauteensa. Rahkeet olisivat silti riittäneet vieläkin merkittävämpään rooliin, erityisesti ylivoimapelissä, kuin minkä lopulta otti. Jäi hyökkäyspäässä ketjukaveriensa varjoon.

Ville Snellman (56, 18+17=35, 0, 40 min)

Nousi henkilökohtaisesti vaikean vuoden jälkeen täysin uuteen kukoistukseen ja käänsi laskusuhdanteessa olleen uransa takaisin lentoon. 18 osumasta jokainen alleviivasi erityistä maalintekijän vaistoa ja taitoa. Snellman oppi käyttämään täydellisesti hyväkseen ketjukaveriensa Ryhäsen ja Immosen pelintekotaitoja. Laukoi nopeasti ja tarkasti ja pisti lapansa aina oikeaan asentoon siniviivalaukauksia ohjatessaan. Jos kehitys jatkuu edelleen, Snellman muuttuu lähivuosina suomalaiseksi versioksi Vladimir Machuldasta.

Teemu Paakkarinen (21, 0+1=1, -1, 12 min)

Perussaipalaisen kauden kohokohdaksi nousi tieto siitä, että kiekkoura ylipäänsä jatkuu. Viime kevään pudotuspeleissä tullut olkapäävamma oli erittäin vakava, mutta niin vain Paakkarinen viilletti SaiPan otteluissa kauden lopulla. Ei sinänsä tuonut mitään lisää SaiPan peliin ja sai jonkinlaisen pelivireen käyntiin vasta kauden viimeisissä otteluissa, mutta kenties pelkkä mukanaolo kasvatti Paakkarisen motivaatiota taistella itselleen pelipaikka ensi kaudelle.

Petri Koskinen (53, 7+2=9, +5, 6 min)

Koskinen jatkoi SaiPassa perinteistä pyyteettömän työmyyrän linjaansa. Teki seitsemän komeaa maalia, mutta paremmalla kiekonkäsittelytaidolla tehoja olisi tullut enemmänkin. Loppukauden kokeilut ykkösketjussa korostivat Koskisen puutteita kiekollisessa pelissä. Puolustavana hyökkääjänä Koskinen oli joukkueen eliittiä, josta merkkinä joukkueen tehopörssin ykkössija lukemalla +5.

Jaska Vilen (55, 4+9=13, +1, 18 min)

Vilen teki ekstramaaleja ja –pisteitä tehoketjujen takana ja nosti itsensä siihen rooliin, jossa Ville Koho ja Teemu Paakkarinen edelliskausien aikana olivat. Polki Koskisen tapaan kaukalossa ekstraa lähes joka ilta. Siinä sivussa osoitti, että myös kolmenkympin kriisissä rypevät kiekkoilijat voivat kehittää taitojaan edelleen.

Mikko Hakkarainen (47, 3+7=10, +1, 40 min)

Hakkarainen kuului SaiPan alkukauden suurimpiin epäonnistujiin Janne Jokilan ja Jens Bergenströmin ohella. Kahdesta edellä mainitusta poiketen Hakkarainen pääsi pelaamaan kauden loppuun ja taisteli itselleen jatkosopimuksen onnistumalla mainiosti kauden viimeisissä, pudotuspelipaikan kannalta merkityksettömissä otteluissa. Pelintekijätyyppi löysi otteisiinsa pientä terävyyttä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Vaikean kauden tuloksena 10 pistettä ja tehopörssin +1 olivat kelvollinen suoritus.

Marko Ojanen (35, 4+2=6, -3, 16 min)

Ojanen on kokenut ja sympaattinen pelaaja, joka ei kyennyt kääntämään pahassa laskusuhdanteessa olevaa uraansa SaiPaan siirryttyään. Komean ammattilaisuransa aikana Ojanen on pelannut yhdeksän yli 25 pisteen liigakautta, mutta nykyvireessä jopa 10 pistettä on suuren työn takana. Vanhan vireensä löytäessään Ojanen olisi noussut SaiPan eturivin mieheksi Koskenkorvan rinnalle, mutta vaipui marginaalirooliin.

Eetu Holma (48, 10+18=28, -9, 95 min)

Alkukauden sähäkkä ja suoraviivainen pelityyli olivat jotain, jota Holmalta ei aiemmin ollut nähty. Hyvän startin jälkeen Holma hiipui takaisin vanhaan dieselmenoon ja sortui ylimääräiseen kikkailuun. Pystyi kuitenkin nousemaan allikosta takaisin tehovireeseen, kunnes loukkaantuminen päätti kauden. Holmalta osattiin odottaa hyvää kautta, mutta rahkeita olisi selvästi ollut nähtyä suurempaan vastuunkantoon. Murheellinen aloitussaldo (40.59%) ja puutteellisesta puolustuspelistä kertova -9 usuttavat sentterityypin jatkossakin laitahyökkääjän tontille.

Janne Kolehmainen (50, 4+5=9, -6, 40 min)

Kolehmainen pelasi ajoittain erinomaisesti Koskisen ja Kohon vitjassa, mutta kokonaisuudessaan kausi sujui tasapaksusti. Ottawan varaus paransi kuitenkin omaa piste-ennätystään. Kuluva kausi alleviivasi Kolehmaisen roolia SaiPan ainoana voimahyökkääjänä, jonka mailankäsittelytaitojen kehittymistä toivotaan niin Kanadassa kuin Etelä-Karjalassakin. Uran ensimmäinen täysi liigakausi päättyi loukkaantumiseen.

Janne Jokila (30, 1+3=4, -6, 2 min)

Huima kausi Mestiksen Forssan Palloseurassa poiki Jokilalle liigasopimuksen, muttei liigauraa. Jokilan taival SaiPassa seurasi toisen maalintekijätyypin Jens Bergenströmin viitoittamaa tietä. Molemmat hyytyivät täysin mainioiden harjoitusotteluiden jälkeen ja jättivät ison loven SaiPan maalintekijäosastolle. Jokila siirtyi loppukaudeksi kotikaupunkinsa seuraan TuToon. Takavuosien superlupauksen kohtaloksi uhkaa jäädä tasapainoilu SM-liigan ja Mestiksen välillä, ellei löydä jostain uutta kipinää liigapelaajaksi kypsymiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle