SaiPan pelaaja-arvostelut 2012-2013

LIIGA / Artikkeli
Idän ihme taisteli itsensä pudotuspeleihin.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Joukkueen kasaus tulevaa kautta varten on jo kovalla mallilla, mutta on hyvä pureutua hetkeksi menneen kauden yllättäjäjoukkueen esityksiin. SaiPa porskutti pitkästä aikaa pudotuspeleihin mukaan ja nöyrästi joukkueena pelaavissa sputnikeissa eivät yksilöt juuri nouse toistensa ylle. Muutama pelaaja siinä sentään onnistui.

Vielä alkutalvella liigan kärkikahinoissa asti tsempannut SaiPa valahti lopulta pudotuspelilkarsintojen kautta kesälomille, kun IFK:n rutiini vei voiton hengestä. Jatkoaika arvioi SaiPan joukkueen pelaaja pelaajalta. Arviot on asteikolla 1-5 ja ne ovat suhteutettu ennakko-odotuksiin ja rooliin.

Maalivahdit

#40 Hannu Toivonen

Runkosarja (RS): 8 ottelua, päästettyjen maalien keskiarvo 2.85, torjuntaprosentti 89.95, 2 voittoa

SaiPa myi Jani Niemisen kesken kauden Venäjälle ja joukkue hankki Toivosen ECHL:sta. Uraansa uutta nostetta hakemaan tullut Toivonen juuttui keskinkertaisten otteidensa vuoksi luukkuvahdin tontille. Ei pystynyt haastamaan Miika Wiikmania tosissaan, vaikkei suoranaisesti huono ollutkaan. Ei jatka seurassa.

#62 Miika Wiikman

RS: 13, 2.51, 90.83, 5 voittoa
Pudotuspelit (PO): 3, 2.86, 89.89, 1 voitto

Hankittiin Richard Ullbergin korvaajaksi ja onnistui tässä hyvin, sillä Wiikman nousi aina SaiPan ykkösvahdiksi asti. Kolmessa liigaseurassa kuluneen kauden aikana torjunut Wiikman ei pystynyt maagisiin suorituksiin kuin yksittäisissä runkosarjaotteluissa, eikä perustaso riittänyt viemään joukkuetta jatkoon pudotuspeleissä. Ei jatka seurassa.

Puolustajat

#23 Antti Bruun

RS: 48 ottelua, 2+15=17, 58 jäähyminuuttia, +/- tilasto +2
PO: 2, 0+1=1, 27min, +2

Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva Bruun palasi SaiPaan yhdeksän vuoden tauon jälkeen Italian Bolzanosta. Johti puolustusta ajoittain näyttävästi, mutta paljon kiekon kanssa touhuavalle puolustajalle sattui myös virheitä. Runsaasta ylivoimavastuusta ja laukausmääristä huolimatta maalisaldo jäi pieneksi. Siirtyi kauden päätteeksi HPK:n miehistöön.

#33 Brian Salcido

RS: 36, 7+20=27, 49min, +7
PO: 3, 1+1=2, 4min, +0

Kolmella kaudella SaiPaa edustanut Salcido oli jälleen totutun tehokas hyökkäyspäädyssä. Loistavasti kentän näkevä ja oivallisia ratkaisuja kiekollisena tekevä jenkkipakki paransi myös oman pään työskentelyä, josta osoituksena joukkueen puolustajien paras tehotilasto. Siirtyy KHL:ään Amur Habarovskin riveihin.

#38 Simo-Pekka Riikola

RS: 40, 3+9=12, 22min, -3
PO: 1, 0+0=0, 2min, -1

Siirtyi KalPasta SaiPaan lainalle paikkaamaan loukkaantuneita ja otteet olivat sen verran vakuuttavia, että joukkue tarjosi Riikolalle jatkoa seurassa. Kiekon kanssa parhaimmillaan, toimittaa kiekon taitavasti maalille ja nousee rohkeasti hyökkäyksiin mukaan. Ei pärjää vielä väännöissä ja joutui valmennuksen luottaessa lihakseen katselemaan usein pelejä katsomosta. Parhaat pelit vielä edessä.

#48 Mikko Pukka

RS: 41, 0+4=4, 26min, -4
PO: 0+0=0, 0min, -1

Viides ja tällä erää viimeinen kausi Lappeenrannassa. Kaikkensa kentällä antava Pukka oli etenkin loppukaudesta omalla luotettavalla tasollaan kulmissa ja maalinedustoilla. Kiekollisesti hyvin vähän kuitenkin annettavaa ja tilannenopeus ei tunnu enää riittävän liigatasolle. Ei jatka SaiPassa.

#49 Simon Backman

RS: 59, 4+9=13, 30min, -17
PO: 3, 0+0=0, 0min, +2

Pukan tavoin viidennen kautensa SaiPassa tahkonnut Backman ei yltänyt tällä kertaa aivan huippusuorituksiin. Edelliskaudella +11 tehotilastoon kirjannut terrierimäinen Backman ei ollut aivan totuttu luotettava itsensä, vaikka terveenä olleessaan kuuluikin valmennustiimin luottomiehiin. Varakapteeni jatkaa seurassa.

#56 Lauri Taipalus

RS: 37, 1+2=3, 24min, +1
PO: 3, 0+0=0, 0min, -1

Jukureista SaiPaan ponnahtaneelta Taipaluksen tulokaskausi oli vähintäänkin hyvä. Sai kiekon kovaa naamaansa, mutta palasi kehiin ja suoritustaso säilyi erinomaisena, vaikka pelasi loppukauden kokomaski naamallaan. Viljelee vankkoja taklauksia ja pyrkii pelaamaan kiekkoa ylöspäin. Ei pysty vielä liigatasolla samanlaiseen viivapelaamiseen, kuin Mestiksessä. Sopimus kattaa vielä ensi kauden.

#77 Jere Pulli

RS: 36, 4+6=10, 78min, -19

Omiin poikiin kuuluva Pulli nousi taistelemaan vakiopaikasta puolustukseen ja ajoittain näyttävä puolustaja pelasikin loistavaa kiekkoa. Taklauksia, hyvin ajoitettuja nousuja ja tehoja. Nuorta puolustajaa vaivaa kuitenkin vielä epätasaisuus ja otteet heittelevät liikaa. Tästä osoituksena murheellinen tehotilasto. Virheet palkittiin usein katsomokomennuksilla. Ei jatka Lappeenrannassa, vaan siirtyi TPS:aan.

#88 Per Savilahti-Nagander

RS: 41, 4+11=15, 46min, -4
PO: 3, 0+1=1, 8min, -1

Kovaa vauhtia lappeenrantalaistuva ruotsalainen pelasi jo kolmannen täyden kautensa SaiPassa. Toissakaudella kivitalon kokoisen pakin laukaus herätti pelkoa, kuluneella sesongilla lähinnä hilpeyttä. Lämärin sihti ja kiekkovarmuus ajoittain pahasti hukassa, lisäksi rikkonaiseen kauteen mahtui ikäviä loukkaantumisia ja loistava kauden aloitus meni piloille olkapäävamman vuoksi. Syksyllä starttaavalle neljännelle SaiPa-kaudelle paljon parannettavaa, kykyjä on vaikka mihin.

Hyökkääjät

#8 Ville Koho

RS: 44, 8+10=18, 16min, +12
PO: 0+0=0, 0min, -4

Kapteeni Koholle kulunut sesonki oli rikkonainen. Oli parhaimmillaan alkutalvesta ja valittiin maajoukkueeseen, mutta loukkaantumiset kiusasivat luottosentteriä. Ei päässyt hyökkäyspelaamisessaan aivan odotetulle tasolle loppukautta lukuunottamatta, mutta runkosarjan tehotilasto kertoo loistavan kahden suunnan sentterin työskentelystä. Epäonnistuminen pudotuspeleissä jättää nälkää ensi talveen. Jatkaa tuttuun tapaan pelejään SaiPassa.

#10 Ville Hämäläinen

RS: 52, 2+7=9, 48min, -3
PO: 3, 0+1=1, 2min, +3

Seuran oma kasvatti teki kohtalaisesti onnistuneen paluun Lappeenrantaan. Jarruketjua johtanut Hämäläinen pelasi uhrautuvasti ja etenkin alivoimilla keskushyökkääjä blokkasi tukun pahoja vetoja. Tehot jäivät onnettomiksi, vaikkei varsinaista pistetykkiä Hämäläisestä odotettukaan. Ehtiessään paikoille maalinteko oli Hämäläiselle ajoittain täyttä tuskaa. Kaksivuotisen sopimuksen toinen puolisko starttaa syksyllä.

#11 Tomi Leivo

RS: 19, 1+5=6, 10min, -1
PO: 3, 0+0=0, 4min, -2

Tulokaskaudellaan hienosti 8 maalia ampunut nuorukainen ei päässyt toisella liigakaudellaan ensimmäisen tasolle. Oli pitkään pois loukkaantumisten vuoksi ja haki tämän jälkeen vauhtia Mikkelin Jukureista, jossa ei onnistunut erityisemmin. Loppukaudesta tuttu lento päällä ja viimeisessä 8 runkosarjaottelussa Leivo jäi pisteittä vain kolmesti. Jatkaa SaiPassa.

#12 Juha Koivisto

RS: 60, 7+5=12, 14min, -15
PO: 3, 1+3=4, 0min, +1

Toisen täyden liigakautensa pelanneen Koiviston maalijyvä oli etenkin kauden jälkimmäisellä puoliskolla kohdillaan ja pudotuspeleissä vauhdikas laituri oli koko SaiPan paras pistemies. Hoitaa puolustustehtävät tunnollisesti, mutta tehotilastossa lohduton lukema. Jatkaa matkaansa Ari-Pekka Selinin valmentaman HPK:n riveihin.

#13 Jesse Mankinen

RS: 57, 16+10=26, 14min, -9
PO: 3, 1+0=1, 0min, -2

Seuran oman kasvatin maalimäärät ovat olleet kahden viime kauden aikana erinomaiset. Yhteensä 32 maalia tuona aikana paukuttanut Mankinen on noussut mainion laukauksensa, ketteryytensä ja terävän liikkeensä ansiosta mukaan maajoukkuerinkiin. Kasvattaa herkästi apinan harteilleen, jos maalinteko ei suju. Jatkaa SaiPassa.

#14 Anssi Löfman

RS: 49, 9+19=28, 6min, +1
PO: 3, 1+0=1, 2min, +1

Nuoresta iästään huolimatta jo kokenut SaiPa-hyökkääjä. Löfmanin pistesaldo jäi kenties loistavasti sujuneen harjoituskauden vuoksi odotettua pienemmäksi, mutta 28 tehopistettä on monipuoliselle väkkärälle silti uran paras saldo. Kärsi jälleen pikkukolhuista ja pelejä jäi totutusti väliin, mutta Löfmanin kautta voi pitää onnistuneena. Ei sotke peliään jäähyillä. Kuudennen täyden kauden Lappeenrannassa pelanneen hyökkääjän pelit jatkuvat Jyväskylässä JYPin riveissä.

#17 Brad Moran

RS: 14, 5+10=15, 8min, -3
PO: 3, 0+2=2, 0min, -1

Siirtorajan kynnyksellä Lappeenrantaan kaapattu kanadalaissentteri tuli surkeasti sujuneesta alkukaudesta huolimatta SaiPaan kovin odotuksin. Hieman heikko viimeistelytaito rajoitti tehoilua, mutta pystyi silti johtamaan SaiPan ykkösketjua ja -ylivoimaa ammattimiehen tavoin. Ei jatka SaiPassa, vaan siirtyi Itävaltaan.

#19 Stefano Giliati

RS: 53, 18+18=36, 107min, -8
PO: 3, 0+0=0, 2min, -3

Italiassa mestaruuden voittaneen Giliatin harteille ei suurempia odotuksia lyöty, kun kanadalais-italialainen vauhtikone saapui koeajalle SaiPaan. Vaikean alkukauden jälkeen Giliati nousi liigan vaarallisimpien laitahyökkääjien joukkoon, mutta vaiherikas kausi toi mukanaan myös kurinpidollisia penkityksiä. SaiPa käytti sopimuksessa olleen option ja Giliati jatkaa seurassa myös ensi kaudella.

#24 Olavi Vauhkonen

RS: 46, 10+12=22, 16min, +2
PO: 2, 0+0=0, 2min, +0

Helsinkiläislähtöinen Vauhkonen palasi liigaan parin vuoden tauon jälkeen. Mestiksen Jokipojista SaiPaan löydetty kivitalon kokoinen hyökkääjä pelasi upean kauden, vaikkei nauttinut valmennuksen suurta luottamusta oikeastaan missään vaiheessa. Teki kolme ylivoimamaalia - olisi voinut pelata enemmänkin erikoistilanteissa. Iso mies pelaa kiltisti, joten pieni ilkeys ei tekisi pahaa. Jatkaa SaiPassa.

#26 Markku Flinck

RS: 59, 7+14=21, 26min, -9

Isokokoinen keskushyökkääjä pelasi toisen täyden kautensa SaiPassa. Lappeenrantalaisten fyysisempää osastoa edustava Flinck teki kelpo tehot niukalla peliajalla, sillä sentteri johti pääasiassa nelosketjua. Verkkainen liike ja liika rohkeus tilanteissa johtaa kiekonmenetyksiin. Jatkaa SaiPassa.

#28 Jaakko Rissanen

RS: 47, 11+16=27, 22min, -1
PO: 3, 0+0=0, 0min, +1

Kuopiossa vaille kunnollista pelipaikkaa jäänyt Rissanen siirtyi SaiPaan kauden alun kynnyksellä. Vanhan koulun kiekollinen sentteri pyöritti aina kunnossa ollessaan joukkueensa kakkosylivoimaa ja usein myös tehokkaasti. Nuoren pelaajan parhaat pelit edessä, mahdollisuuksia vaikka mihin. Jatkaa Saimaan rannoilla myös ensi kaudella.

#42 Tommi Jokinen

RS: 53, 4+13=17, 22min, -7
PO: 3, 1+1=2, 0min, -1

Rissasen tavoin Kuopiosta SaiPaan suuremman vastuun perässä. Harjoituskaudella ja kauden alussa hienossa vedossa, mutta tippui toisinaan kokoonpanon ulkopuolellekin heikkojen otteiden vuoksi. Maalimäärä jäi kovin vaatimattomaksi. Pelasi parhaimmillaan fyysistä ja taistelevaa jääkiekkoa, kun hyökkäyspelaaminen meni puuroksi. Jatkaa SaiPassa.

#54 Jesper Piitulainen

RS: 37, 7+8=15, 4min, +2

Mestiksessä kovia tehoja aiemmin iskenyt pienikokoinen Piitulainen esitti ennakkoluulottomia otteita ensimmäisellä liigakaudellaan. SaiPan taitavin yksilö, joka pystyy järjestämään itselleen ja ketjukavereilleen tekopaikkoja herkillä käsillään. Etenkin puolustuspelaamisessa petraamista, jotta vakiopaikka kokoonpanossa olisi selviö. Häviää heikohkon luistelunsa vuoksi kuvasta nopeita joukkueita vastaan. Jatkaa Lappeenrannassa.

#63 Markus Poukkula

RS: 53, 6+4=10, 65min, -10
PO: 3, 2+1=3, 0min, +3

SaiPan kesän Jukuri-värväyksiin kuulunut laituri saapui taistelemaan peliajasta ja Poukkula onnistuikin kaappaamaan itselleen tontin sputnikkien hyökkäyksestä. Runkosarjassa pääosin vahvaa kahdensuunnan pelaamista ja satunnaisia tehoja, mutta pudotuspeleissä Poukkula oli kuin kotonaan tehden 3 ottelussa yhtä monta pistettä. Ei jatka näillä näkymin SaiPassa.

#91 Roberts Jekimovs

RS: 54, 16+11=27, 20min, +2
PO: 1, 0+0=0, 0, +0

Toisen liigakautensa SaiPassa viilettänyt Roberts Jekimovs ylsi hyvään maalimäärään. Lappeenrantalaismiehistöön poikkeuksellisen taitava ja juonikas latvialaishyökkääjä kärsi kuitenkin jälleen epätasaisuudesta. Upean alkukauden jälkeen Jekimovs joutui toisinaan etsimään virettään katsomosta. Ei jatka SaiPassa, vaan teki sopimuksen Ilvekseen.

Runkosarjassa SaiPan keltamustan pukeneet pelaajat

#5 Richard Demén-Willaume

14, 1+1=2, 12min, -1

Isokokoinen ruotsalainen tuli paikkaamaan SaiPan loukkaantumissumaa ja keikkahommilla käynyt Demén-Willaume onnistui tehtävissään hyvin. Pelasi vain 14 ottelua, mutta perusvarmat otteet ja vahva kulmapelaaminen tekivät vaikutuksen. Osallistui kiekolliseen peliin loppuakohden enemmän, mutta keskittyi silti pääasiassa pelaamaan vahvuuksillaan kiekottomassa pelissä.

#13 Roope Hämäläinen

4, 1+1=2, 0min, +2

Omia kasvatteja, jonka viimeiset vuodet ovat vierähtäneet pääosin Mestiksessä. Pelasi muutaman ottelun liigassa ja teki liigauran avausmaalin, mutta vielä liian kevyt pääsarjatasolle. Jatkaa SaiPassa.

#18 Kalle Maalahti

7, 2+0=2, 2min, +2

Nuori kiekollinen puolustaja, joka sai alkukaudella mahdollisuutensa liigassa. Teki kaksi komeaa osumaa, mutta uhkarohkea pelityyli altistaa virheille. Kasvoi loppukauden korkoa Mestiksessä ja tavoittelee myös ensi kaudella paikkaa lappeenrantalaisten puolustuksessa.

#22 Mark Lee

18, 1+7=8, 14min, -3

Hankittiin ykkössentteriksi, saapui Lappeenrantaan loukkaantuneena ja kuntouduttuaan tuskaili liikkeensä kanssa. Myytiin lopulta Bluesiin floppikauden jälkeen nelosketjun laiturin paikalta. Tsemppari ja loistava joukkuepelaaja, jolle liigaseuran ykkössentterin saappaat ovat kuitenkin liian suuret.

#39 Jani Nieminen

36, 2.61, 91,11, 18 voittoa

Loistava alkukausi, jonka päätteeksi Nieminen matkasi Venäjälle. Kannatteli SaiPaa monesti yksin pisteille. Pari heikompaa hetkeä ei himmennä kokonaissuoritusta ja Nieminen kuuluikin lappeenrantalaisten ehdottomiin onnistujiin.

#93 Richard Ullberg

6, 3.57, 86.66

Helsinkiläiskoppari oli avauskaudellaan ajoittain jopa erinomainen, mutta ensimmäinen täysi kausi liigassa jäi torsoksi. Ei kestänyt paineita ja laski helppoja osumia. Jani Niemisen huippuvire takasi sen, että Ullbergin peliminuutit olivat tiukassa. Siirtyi Yhdysvaltoihin Green Bayn riveihin pelaamaan yliopistokiekkoa.

Lisäksi joukkueessa piipahtivat Josh MacNevin ja Cory Emmerton. Heidän visiittinsä jäivät yhden pelin mittaisiksi ja siksi syväluotaavaa arviota ei voitu tehdä.

» Lähetä palautetta toimitukselle