Ratkaisijapelaajan mietteitä. Mikko Lehtosen kommentit.

LIIGA / Artikkeli
Kärppien ykköskenttä teki joukkueen molemmat osumat ratkaisevassa kuudennessa kohtaamisessa. Ratkaisupelaaja löytyi kentällisen takalinjoilta. Puolustaja Mikko Lehtonen saalisti ottelussa maali- ja syöttöpisteen.

Maalivahti Bäckströmin ohella Lehtonen oli Kärppien avainpelaajia. Miltä ottelu tuntui tuoreeltaan illan toisen suuren onnistujan silmin?

-Kyllä oli kova taistelu. Viime peli Oulussa oli aika heikko meiltä mutta nyt pystyttiin pelaamaan hyvin viisikkopuolustuksen kautta, kertaili Lehtonen mietteitään.

Jokerien vahvasta ensimmäisestä erästä huolimatta pelko tappiosta ei ehtinyt missään vaiheessa iskeä luottopuolustajan puseroon.

-Pyrittiin siihen että aivan sama miten alussa menee. Pyrittiin vaan keskittymään siihen omaan tekemiseen, viisikkopuolustuksen kautta.

Puolivälierävastustaja sai myös tunnustusta. Jatkopaikka oli oululaislle periaatteessa kirkossa kuulutettu jo sarjaan lähdettäessä, mutta...

-Erittäin hyvän vastuksen Jokerit tässä sarjassa kuitenkin antoi. Ihan tosissaan jouduttiin tekemään töitä.

Välieräpaikan lisäksi Kärpät tienasi voittonsa myötä muutaman vapaapäivän ennen lauantaina alkavaa seuraavaa ottelusarjaa. Pelaajatkin ehtivät hengähtämään hieman.

-Kolme päivää saadaan tässä huilata ja parit treenit heittää ja siitä on lauantaina hyvä jatkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle