Rajalan ja Rämön juhlaa – arpa osui seuraaville

MESTIS / Artikkeli
Ketkä nousevat tulevalla kaudella palkinnoille?
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jatkoajan Mestis-toimitus valitsi perinteiseen tapaan tulevan kauden omat suosikkinsa eri kategorioiden palkittaviksi. Suurimpia palkintorohmuja olivat kaksi titteliä mieheen vieneet Juuso Rajala sekä KooKoo-veskari Mikko Rämö. Jäähykuninkaan titteli puolestaan oli selvääkin selvempi.

Selkeimmän voiton kategoriassaan otti KooKoo-pakki Matt Nickerson, joka ei jättänyt jäähykuninkaan valinnassa kuin hajaääniä muille vaihtoehdoille. Parhaan maalivahdinkaan nimeäminen ei tuottanut vaikeuksia, sillä Mikko Rämö keräsi yli kolme neljäsosaa toimittajien äänistä.

Tiukimmat taistelut käytiin maali- ja syöttöpörssien voittajista. Maalikuninkaaksi nimettiin TUTO-hyökkääjä Arttu Niskakangas ja tehokkaimmaksi syöttelijäksi joukkuetoveri Antti Virtanen. Parhaan puolustajan ja valmentajan valinnat olivat niin ikään kiinni vain yksittäisistä äänistä. Jokipojissa viime kaudella loistanut, nykyään Mikkelin Jukureita edustava Rony Ahonen nappasi tittelin nimiinsä.

Rämö valittiin myös sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Rämön lisäksi Jokipoikien sentteri Juuso Rajala kahmi kaksi palkintoa tultuaan valituksi parhaaksi hyökkääjäksi sekä pistepörssin voittajaksi. Vuoden tulokkaaksi arvioitiin Peliittojen väkkärä Ville Järveläinen.

Parhaan valmentajan nimikkeen saavutti KooKoo-käskijä Juha Juujärvi. Ensimmäiset valmentajapotkut saa toimituksen mukaan LeKin Marko Keskinen.


Tähtiveskari Rämö vei nimiinsä parhaan maalivahdin ja arvokkaimman pelaajan nimikkeet.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Arvokkain pelaaja: Mikko Rämö, KooKoo

Monessa paikassa Rämöä sanotaan Mestiksen parhaaksi pelaajaksi ja maalivahdiksi, eikä suotta. Rämö on torjunut hurjalla prosentilla männäkaudet Kouvolassa, mutta joukkueen saavutukset ovat jääneet korkeintaankin pronssisille mitaleille. Suurin haastaja löytyi Joensuusta sentteri Juuso Rajalan muodossa.

"Johdattaa KooKoon runkosarjan voittoon. Sarjan ehdoton MVP."

"Ilman Rämöä KooKoo ei voita mitään. Eikä välttämättä voita Rämölläkään. Tämä kaveri joutaisi liigaan. Suvereeni."

"Yksinkertaisesti ylivoimainen ja häikäisevä. Liigaveskari."

Pistepörssin voittaja: Juuso Rajala, Jokipojat

Viime kauden päätteeksi sarjan parhaaksi palkittu Rajala yllätti kaikki sorvaamalla jatkosopimuksen joensuulaisseuran kanssa. Yli piste per peli -tahtia operoinut Rajala tulee varmasti olemaan ainakin lähellä titteliä tulevallakin kaudella. Toimittajien ääniä saivat myös TUTOn Antti Virtanen sekä Sportin Mika Kujanpää.

"Taitoa, tekniikkaa ja loistavaa pelinlukua. Ainut ongelma on asenne."

"Timanttinen hyökkääjä, joka saa Joensuussa hyvät ketjukaverit ja rajattomasti vastuuta."

"Pudottaa kaikki epäilijät penkeiltä ja pistää viime kautta paremmaksi. Luvassa enemmän myös maalimerkintöjä."

Maalipörssin voittaja: Arttu Niskakangas, TUTO Hockey

Tämän kategorian voitosta käytiin äärimmäisen tasainen taisto. Seurakaveri Aki Keinänen hävisi Niskakankaalle yhdellä äänellä, kaksi ääntä vähemmän keräsivät Jokipoikien Roope Ranta sekä Sportin Kujanpää ja Tomi Pekkala. Yhteensä 45 häkkiä kolmella kaudella iskenyt laituri hätyyttelee takuulla kakkosella alkavaa maalilukemaa.

"Pääsee nauttimaan tarjoilusta, jota ei saanut viime kaudella. Ehjänä pysyessään oiva sauma nousta Tamin ykköspyssyksi."


Niskakangas palaa Turkuun vuotta kokeneempana.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

"Tehokas maalinsylkijä, joka tällä kaudella nostaa vielä hivenen tasoaan ja latoo riittävän määrän häkkejä."

"Muutama edelliskausi mennyt parillakymmenellä häkillä, nyt lukema ainakin puolitoistakertaistuu."

Syöttöpörssin voittaja: Antti Virtanen, TUTO Hockey

Konkari naputteli viime kaudella hienot 27 syöttöpinnaa. Virtanen keräsi ääniä myös maali- ja pistepörssin voittajaksi ja kävi tästäkin tiukan taistelun Rajalan kanssa, mutta vei voiton nimiinsä yhden äänen turvin. Muita vaihtoehtoja olivat TUTO-hyökkääjä Tuukka Pulliainen sekä Peliitat-sentteri Jani Keinänen.

"Ehkä tämän äänestyksen helpoin valinta."

"Terveenä pysyessään dominoi sarjaa ja voittaa ainakin syöttöpörssin. Virtanen klaaraa turkulaisten sijoituksesta riippumatta."

"Löytää ketjukaverinsa huolimatta siitä, ketä rinnalla viilettää. Varmaa on, että jos TUTO aikoo tehdä maaleja, niin "Vemmu" tulee niitä syöttämään - paljon."

Jäähypörssin voittaja: Matt Nickerson, KooKoo

Tämänvuotisen äänestyksen selvin valinta. Kaukaloihin palannut Nickerson tulee Jatkoajan Mestis-toimituksen mukaan viemään kyseenalaisenkin tilaston nimiinsä helposti. Vain kaksi ääntä menivät muualle- viime kauden ykköselle, Jokipoikien Ilmari Pitkäselle sekä Kajaanin Hokin Jevgeni Fofanoville.

"Kruunaamaton jäähykuningas ja Mestis-sirkuksen apina."

"Onko muita vaihtoehtoja?"

"Anu Saagimin unelmavävy ratsastaa jälleen. Tiedossa rutkasti parranpärinää, tunnetta ja jäähyjä. Ennustan vähintään yhtä yli viiden ottelun pelikieltoa."

"Liian helppo valinta? Minuuttien viikkotahti pari kakkosta, kymppi ja ulos?"

Paras hyökkääjä: Juuso Rajala, Jokipojat

Pistepörssin viejäksikin äänestetty Rajala valittiin myös parhaaksi hyökkääjäksi. Kilpailu oli tiukempi kuin edellisessä kategoriassa, sillä haastajia löytyi useammasta osoitteesta. Lähimpänä Rajalaa oli KooKoo-tykki Olli Julkunen ja hajaääniä saivat muun muassa muille palkinnoille valitut Niskakangas ja Virtanen.

"Piste-ennätykset uusiksi?"


Rajalakin kahmi kaksi palkintoa.
Joona-Pekka Hirvonen - http://jphirvonen.net/

"Johdattaa joensuulaiset tälläkin kaudella pitkälle. Kausi näyttää edessään, miten pitkälle."

"Mestis on tulevalla kaudella täynnä erinomaisia hyökkääjiä, mutta Rajala on monipuolisin paketti."

Paras puolustaja: Rony Ahonen, Jukurit

Jokipojissa viime kaudella ihastuttanut HIFK-kasvatti siirtyi tulevaksi kaudeksi Jarno Pikkaraisen luotsattavaksi Mikkeliin. Suuressa roolissa ja suurella vastuulla operoiva Ahonen jätti taakseen muun muassa KooKoo-konkari Marko Kiprusoffin ja viime kauden joukkuetoverin, Lempäälään siirtyneen Jarkko Näppilän.

"Pitää sisällään kaiken, mitä Mestis-pakilta vaaditaan."

"Oli tätä jo viime kaudella Joensuussa. Perinteinen ei-aivan-liigatasoa-mutta-Mestiksen-eliittiä -tapaus."

"Erittäin kokonaisvaltainen puolustaja."

Paras maalivahti: Mikko Rämö, KooKoo

Rämö vei nimiinsä luonnollisesti tämänkin kategorian, vieläpä todella ylivoimaisesti. Muille äänille pääsivät ainoastaan Vaasan Sportia edustavat Jonathan Iilahti sekä Jarno Laitinen.

"Huippumaalivahti Mestikseen. Hyvät refleksit, teknisesti vahva. Torjuu KooKoon liigakarsintoihin."

"Väärässä sarjassa."

"Varmaotteinen torjuja, joka antaa ilta illan perään joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Mestiksen ehdotonta eliittiä pelipaikallaan."

Vuoden tulokas: Ville Järveläinen, Peliitat

Pohjois-Amerikasta USHL-sarjasta Heinolaan saapunut 19-vuotias Ville Järveläinen vei tulokkaan tittelin selkeähköllä etumatkalla KooKoon Tomi Tuomistoon. Hieman päälle 160-senttinen sentteri on ihastuttanut Peliittojen harjoitusmatseissa ja aloittanee kauden ykkösketjun keskellä.

"Pienestä koosta on enemmän hyötyä kuin haittaa tässä sarjassa. Pelaa huikean kauden Heinolassa ja raivaa tiensä nuorten MM-kisaryhmään."

"Erittäin lupaava pelaaja Mestikseen. Pienikokoinen, mutta todella taitava, nopea ja älykäs pelaaja. On oletettavasti jopa Peliittojen kärkihyökkääjiä."

"Tulee puskista ja osoittautuu junioritehojensa arvoiseksi pelaajaksi."

Paras valmentaja: Juha Juujärvi, KooKoo

KooKoossa kesken viime kauden Ismo Lehkosen korvannut Juujärvi aloittaa ensimmäisen kokonaisen kautensa kouvolalaisten peräsimessä. Suurimpiin suosikkeihin lukeutuva seura ei ole viime vuosina onnistunut voittamaan pronssia kirkkaampia mitaleita, mutta Jatkoajan toimittajien mukaan Juujärvellä on valmiit palikat käsissään. Suurin haastaja oli JYP-Akatemian Jukka Ahvenjärvi.

"Saa nähdä, liittyykö Juujärvi kouvolalaisten peräsimessä epäonnistuneiden joukkoon vai pystyykö vihdoin tuomaan KooKoon kirkkaimmille mitaleille. Hyvältä näyttää vielä tässä vaiheessa."


Juha Juujärvellä on kivikova KooKoo-nippu näpeissään.

"Humanisti saa joukkonsa ruotuun nyt myös käytännössä. Taktikon taidot joutuvat nyt todelliseen puntariin."

"Näyttää epäilijöilleen närhen munat ja saa KooKoon hurjaan lentoon. Kauden mittaan saa myös ratkaistua joukkuetta pitkään vaivanneet maaliteko-ongelmat."

Ensimmäinen valmentajaa vaihtava seura: LeKi / kukaan ei vaihda

Ensimmäinen ja viimeinen tasapeliin päättynyt äänestys. Lempääläisten peräsimessä heiluvalle Marko Keskiselle povattiin potkuja, samoin kuin sille vaihtoehdolle, ettei yksikään seura päädy tällaiseen ratkaisuun.

"Keskinen ei vaan onnistu ja joku pitää pois potkia."

"Viime kauden vaikeudet jatkuvat edelleen."

"Keskisen eväät syödään loppuun jo ennen joulutaukoa, sillä lempääläiset eivät saa peliään toimimaan ja sen myötä sijoitus sarjataulukossa löytyy viime kevään malliin peräpäästä."

"Nyt uskotaan siihen, että yksikään joukkue ei vaihda. Ei kriisejä, vaan tasaisen positiivinen kausi."

» Lähetä palautetta toimitukselle