Puolimatkan krouvi - New York Rangers

NHL / Artikkeli
Edmontonin aikana pihiydestään tunnettu GM Glenn Sather pääsi mällämään rahoilla New Yorkissa. Tuotot ovat olleet toistaiseksi olleet varsin vaatimattomat.

New York Rangers

16 W - 22 L - 2 T - 1 OL = 35 pts 135 GF - 154 GA
14 W - 20 L - 7 T - 3 OL = 38 pts (Kausi 1999-00 41 peliä

Johtoryhmä: GM Glenn Sather, päävalmentaja Ron Low

Sather ei ole tehnyt mitään isoja siirtoja ensimmäisenä New Yorkin-kautensa alussa. Rangers on liitetty sekä Eric Lindrosin että muiden kallispalkkaisten pelaajien siirtohuhuihin, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Hyökkäykseen Sather hankki vanhan luottomiehensä Messierin, mutta pelilliseksi johtajaksi Moosesta ei enää - henkisellä ja PR-puolella hän on kuitenkin tärkeä hahmo. Satherin toinen kesähankinta Vladimir Malakhov pelasi vain kolme peliä ennenkuin joutui kauden päättäneeseen polvileikkaukseen. Aleksei Gusarov hankkittiin pika-avuksi Coloradosta, mutta ei entisestä maajoukkueen kapteenista ole Rangersien syöksykierteen (kuusi tappiota, yksi tasapeli seitsemästä viimeisestä pelistä) katkaisijaksi ole.

Koska puolustus on materiaaliltaan kapea, niin GM Satherin tehtävänä on hankkia pari vahvistusta ennenkuin Rangers putoaa lopullisesti pois pudotuspelikamppailuista. Jos Sather päättää luopua organisaation nuorista lupauksista (Malhotra, Brendl, Lundmark, Kloucek), niin vaihdossa pitäisi saada todellisia vahvistuksia a´ la Rob Blake eikä lisää ylipalkattuja veteraanihyökkääjiä. Osa veteraaneista pitäisi saada pudotettua joukkueesta, mutta pudotuksen Sather voisi hoitaa hienotunteisemmin kuin John McLean-tapauksen. Ehkä kyseessä oli vain tyylitajun puute, ehkä hän halusi tehdä McLeanista varoittavan esimerkin muille veteraaneilleen, jos kyseessä oli jälkimmäinen tapaus, niin esimerkki ei ole tällä kertaa toiminut.

Ron Low on saanut joukkueen hyökkäyksen pelaamaan, mutta puolustus vuotaa kuin seula. Rangers johti liigaa pitkään tehdyissä maaleissa, mutta on pudonnut jaetulle neljännelle tilalle. Ensimmäinen sija päästetyissä maaleissa on kyllä pysynyt koko kauden ensimmäisen puoliskon. New Yorkin miljonäärit ovat päästäneet 41 pelissä yli 50 maalia enemmän kuin laajennusjoukkue Minnesota (154 - 99). Hyökkäyksen tehot eivät ole pystyneet korvamaan puolustuksen kehnoutta, maaliero on 19 maalia pakkasen puolella.

Tuntuukin siltä että valmentaja Lowlla ei ole riittävästi arvovaltaa saada joukkueen veteraanihyökkääjiä pelaamaan kurinalaista peliä. Ainoat plussalla olevat hyökkääjät ovat Michael York ja Sandy McCarthy, jotka edustavat joukkueen nuorempaa puoliskoa. Lisäksi joukkue on ottanut runsaasti jäähyjä (713 PIM, 6. eniten liigassa), vaikka on alivoimalla liigan toiseksi huonoin. Tosin alivoimalla joukkue on tehnyt kolmanneksi eniten maaleja liigassa - eli 7 maalia - joista Theo Fleury peräti 5. Joukkueen ylivoimapeli on ollut liigan kärkipäätä, ylivoiman tehokkuudessa se on kuudentena (20,7 % ), ja tehtyjen määrässä ykkösenä.

Maalivahdit

Maalivahdit Mike Richter ja Kirk McLean ovat alle odotusten. Rangers tarvitsisikin heiltä parempaa panosta, varsinkin Mike Richteriltä. Ron Low on peluuttanut Ricteriä rankasti, mutta niin ykkösmaalivahteja pitääkin peluuttaa. Richterin torjuntaprosentti on kuitenkin vain 88,6 %, joten parantamisen varaa on. Ehkä hän ei ole toipunut viime kauden polvileikkauksesta täysin, mutta osan heikosta torjuntaprosentista saavat ottaa valmentaja Low ja maalivahtinsa ja puolustansa avutta jättävät hyökkääjät. Kirk McLean on vaarassa menettää kakkosvahdin paikansa venäläiselle Vitali Jeremeneville, valmentajien luottamuksen Captain Kirk on jo lähes menettänyt.

Puolustus

D1. (8 maalia) - Brian Leetch (11) / Richard Pilon (0)

D2. (3 maalia) - Sylvain Lefebvre (2) / Brad Brown (1)

D3. (2 maalia) - Dale Purinton (0) / Kim Johnsson (2)

Muut: Vladimir Malakhov (0) , Alexei Gusarov (0), Tomas Kloucek (0)

Brian Leetch pelaa keskimäärin yli 30 minuuttia pelissä ja Kim Johnsson hieman yli 20 minuuttia, mutta muiden jääaika jää yleensä sen alle. Rich Pilonkin pelasi alkukaudesta runsaasti, mutta viime peleissä hänen peliaikansa on selvästi laskenut. Lown onneksi Leetch on pysynyt ehjänä, sillä jos hän loukkaantuu pitemmäksi aikaa, niin silloin Rangerseille tulee todella tukalat paikat. Leetch voi tällä kaudella tehdä jopa yhden kauden piste-ennätyksensä, nykyinen on lähes kymmenen vuoden takaa kaudelta 1991-92 (22 + 80 = 102).

Malakhovia kaivataan puolustuksessa, samoin kuin poispotkaistuja M. Schneideria ja S. Quintalia. Loppukaudesta puolustuksessa on odotettavissa vieläkin suurempia ongelmia, sillä tuskin Leetch kestää tälläistä kuormitusta ehjänä koko kautta. Puolustuksen positiivisin yllätys on ollut Quintal-kaupassa tullut Brad Brown. Nuori tsekki Tomas Kloucek ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa ylhäällä ensimmäisellä yrityksellä, mutta toisella yrityksellä paikka aukesi. Viime peleissä hän päässyt jopa kokeilemaan ykköskentässä Leetchin parina. Kahdeksantoistavuotiaana ammattilaisuransa aloittaneesta Jason Doigista ei näytä kehittyvän NHL-tason pakkia, ainoan NHL-maalinsa hän teki rookiekaudellaan 1995-96. Doigin lisäksi farmissa Hartfordissa tilaisuuttaan odottavat viime kauden Hobey Baker-voittaja Mike Mottau ja WHL:n kasvatti Burke Henry, mutta Gusarovin hankkiminen vähensi heidän mahdollisuuksiaan saada kutsu New Yorkiin.

Hyökkääjät

Ketjut:

1. (33 maalia) - Adam Graves (6) / Mark Messier(16) / Valeri Kamensky (11)

2. (38 maalia) - Jan Hlavac (16) / Petr Nedved (12) / Radek Dvorak (10)

3. (39 maalia) - Theoren Fleury (24) / Mike York (10) / Sandy McCarthy (5)

4. (4 maalia) - Manny Malhotra (2) / Tim Taylor (2) / Johan Witehall (0)

Muut: Bert Robertsson (0), LW-Michal Grosek (4), LW-Eric Lacroix (1)

Theoren Fleury on ollut alkukauden come-back-pelaaja, hän voi yltää 50 maaliin toisen kerran uransa aikana ja tehdä oman piste-ennätyksensä - entinen on 104 pistettä kymmenen vuoden takaa (1990-91). Viime kaudella epäonnistuneella Fleuryllä on jopa mahdollisuudet pistepörssin voittoon. Hän - samoin kuin Mark Messier - ylittivät ennakko-odotukseni alkukaudesta. Kauden vanhetessa Messier on kuitenkin alkanut hiipua, mutta Fleury on pelannut kauden alkupuolen selvästi yli piste per peli vauhtia (24+32 = 56).
Hyvää tukea hyökkäyspäässä näille kahdelle ovat antaneet muut hyökkääjät. Kakkosketjun - Checzh Posse tai Checzhmate-ketju - miehet ovat tekemässä kuutisenkymmentär pistettä per mies, mikä on kakkosketjulaiselle hyvä saavutus nykypäivän NHL:ssä. Viime peleissä ketju on kuitenkin rukattu uuteen muotoon. Oikeassa laidassa on pelannut Sandy McCarthy ja Radek Dvorak pelaa yhdessä Kamenskyn ja Messierin kanssa. Fleury on pelannut koko kauden Mike Yorkin kanssa ” kolmosketjussa”, jossa toisessa laidassa pelaa nyt Adam Graves.

Mike York ei ole kärsinyt kakkosvuoden kirouksesta. Pisteissä hän on viime kauden vauhtia kolmisen pistettä jäljessä, mutta viimekauden murheellinen plusmiinus-lukema (-8, kauden lopussa -13 eli joukkueen huonoin), on kääntynyt toisin päin (+ 3, joukkueen paras). Yllättäen myös viidennessä NHL-seurassaan oleva Sandy McCarthy on päässyt tehotilastossa plussan puolelle (+3). Sandy on ollut NHL-urallaan kauden lopulla plussan puolella vain kerran (Calgaryssä 1994-95, +1), mutta jos Sandy saa pelata Yorkin kanssa loppukaudenkin, niin hänellä on sekä mahdollisuus jäädä plussan puolelle että rikkoa maaliennätyksensä ja piste-ennätyksensä (9 + 7 = 16).

Loukkaantumisten vuoksi farmista apuun on kutsuttu Malhotra ja Witehall, joista Malhotra on käyttänyt saamansa tilaisuuden paremmin hyväkseen. Joukkueella on kolme hyökkäävä ketjua, muttei oikeastaan ollenkaan vahvaa kolmosketjua tai ”energy”-ketjua. Roolituksen epämääräisyys tuntuukin vaivaavan Rangersien peliä. Sen paremmin Sather kuin Lowkaan eivät uskalla mennä sanomaan Moose Messierille, että ”sinun pitäisi hieman vähentää tuota jääaikaasi ja keskittyä paremminkin tuohon puoluspeliin ... ”. Ja sama ohje pitäisi antaa toiselle veteraanille - eli Valeri Kamenskille.

MVP: Brian Leetch

Yllätys: Mark Messier, pian 40 v. ja yhä pysyy vauhdissa.

Pettymys: Johtoryhmä

» Lähetä palautetta toimitukselle