Pohjoisesta Turkuun - vain yhden joukkueen tähden

LIIGA / Artikkeli
Matkan järjestäjinä toimivat kaksi intohimoista TPS-fania. Risto Muhola ja Teemu Mattola ovat seisseet TPS:n takana lapsesta asti. (kuvassa keskellä TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola.)
Kuva © Tapani Kalliokoski
Sumuinen aamu Pohjanmaalla. Joukko ihmisiä oli herännyt ennen auringon nousua. Katseet olivat päättäväisiä ja innostus paistoi jokaisen silmistä. Tämä oli se päivä, kun pohjanmaalainen faniporukka rantautuisi TPS:n kotiluolaan kannustamaan koko sydämestään sitä heille ainoaa ja oikeaa joukkuetta - TPS:aa.

Aurinko ei ollut edes vielä noussut, kun Pohjois-Pohjanmaalta kokoon kerätty fanilauma ryysti viimeiset hörpyt aamukahveistaan ja otti määränpääkseen Turun. Syy oli kaikille täysin selvä, pitempään suunniteltu matka TPS–Tappara-otteluun toteutuisi tänään.

Matkan arkkitehteinä toimivat TPS-fanit Teemu Mattola ja Risto Muhola. Toisiaan nämä herrat eivät ennen kyseistä matkaa juurikaan tunteneet, mutta rakkaus samaa jääkiekkoseuraa kohtaan yhdisti - kuten urheilu niin monesti tekee.

"Rakkaus samaa jääkiekkoseuraa kohtaan yhdisti - kuten urheilu niin monesti tekee"

Idea tästä matkasta alkoi lähes sattumalta. Oulussa Kärpät–TPS–ottelussa tavanneet Mattola ja Muhola alkoivat ideoimaan tapahtumaa Facebookin kautta. Sosiaalinen media antoi tempaukselle alustan ja helpomman tavan järjestää poikkeuksellista tapahtumaa.

 

- Alun perin tarkoitus oli lähteä matkaan kahdeksan hengen porukalla. Kun asiasta puhuttiin eri paikoissa, lähtijöitä alkoi olemaan selvästi enemmän. Ensimmäisen viikon jälkeen yli 30 ihmistä ilmaisi kiinnostuksen reissua kohtaan, totesi Raahesta kotoisin oleva Mattola.

Bussilastillinen faneja matkalla kohti Turkua.
Kuva © Tapani Kalliokoski

Matkaa Raahesta Turkuun kertyy edes takaisin reilusti yli 1000 kilometriä. Se intohimoista TPS-fani Mattolaa ei häirinnyt. Lähes 10 000 kilometriä tällä kaudella omilla kyydeillä turkulaisryhmän perässä matkannut perheenisä on tottunut asfalttia kuluttamaan, jotta suosikkijoukkueen ottelut voi seurata paikan päältä.

Menomatkalla TPS-aiheiset laulut raikasivat ja nuoremmatkin matkustajat pääsivät tunnelmaan mukaan. Tunnelma linja-autossa oli kaiken kaikkiaan odottava ja innostunut.  Menopeli oli verhoiltu sisältä TPS-lipuilla ja matkalle oli järjestetty ohjelmaa muun muassa TPS-aiheisen tietokilpailun muodossa.

TPS-Perhe on juuri nyt yhtenäistä. Tomi Kalliolla riitti aikaa faneille kipeän tappionkin jälkeen.
TPS-Perhe on juuri nyt yhtenäistä. Tomi Kalliolla riitti aikaa faneille kipeän tappionkin jälkeen.
Kuva © Tapani Kalliokoski

Matkustaminen linja-autolla ei ole ilmaista. Tämän tiedostivat Mattola ja Muhola heti tapahtumaa ideoidessaan. Sponsoreiden rooli oli korvaamaton. Eikä ainoastaan siksi, että järjestäjät halusivat reissun kustannukset sille tasolle, että jokainen matkasta innostunut voisi lähteä mukaan.

- TPS:n puolelta tultiin lippujen hinnoissa vastaan, mikä osoitti meillekin arvostusta toimintaamme kohtaan. Matkan lähtijämäärä kasvoi kaksinkertaiseksi nopealla syklillä, mutta TPS:n organisaatio oli koko ajan valmiina reagoimaan tilanteeseen asiaan kuuluvalla tavalla, tyytyväinen Muhola pohti.

Miksi TPS?

Kaksi Pohjanmaalla asuvaa ihmistä olisi tietysti voinut kannattaa jotakin muutakin seuraa kuin TPS:aa. Mutta kannattaminen ei ole pelkkiä valintoja. Sattumat ohjaavat sitä, kenen leirissä nämäkin kaksi miestä edelleen seisovat.

- Taisi olla vuosi 1992, kun isäni katsoi televisiosta TPS:n ja Jokerien välistä finaalisarjaa. Isäni oli kova Jokerit-fani, mutta itselleni tuo joukkue ei koskaan "iskenyt". TPS:n pelaamisessa oli sellaista "pikkupoikamaisuutta", sellaista intohimoa, johon jäin kiinni, toteaa Mattola.

Pienestä pohjalaisesta kylästä olevalle Muholalle TPS:n kannattaminen on kaikkea muuta kuin itsestään selvyyys.

- Pakko on täysin väärä sana, mutta nuorena poikana TPS:n ja Jokerien välinen taisto oli meidänkin kylällä se, millä määrättin mihin "leiriin" kuului. Mutta vuosien saatossa ja jo oikeastaan 1995 Suomen maailmanmestaruuden jälkeen olen ollut TPS-fani täysin omilla ehdoillani. Siihen vaikutti muun muassa Saku Koivun dominointi silloisessa SM-liigassa, muistelee Muhola.

Tässäkö tuleva TPS-ykkösketju?
Kuva © Tapani Kalliokoski

Sievissä asuvalla Muholalla ja Raahessa asuvalla Mattolalla on unelma. Järjestää reissu, jossa on yli 100 henkeä. Eikä tässä tapauksessa ole kyse rahallisen edun tavoittelusta. Ainoa syy on intohimo TPS:aa kohtaan.

- Minulla on unelma, että reissuun lähtisi joskus vähintään kaksi linja-autollista väkeä. Tämä ensimmäinen etä-TPS-fanien reissu on meillekin oppimista käytännönjärjestelyistä. Periaatteessa tässä on kuitenkin vain taivas rajana, miettii Mattola.

Muholalle tämäkin matka oli jo tietynlainen unelmien täyttymys. Mutta kun pää on saatu auki, jatkoa on tulossa.

- Tässäkin autossa on monta, joille tämä on ensimmäinen liigaottelu paikan päällä. En tavoittele kuuta taivaalta, mutta selkeä tavoite on, että ainakin pari reissua kaudessa pystyttäisiin järkkäämään. Ilman TPS:n vastaan tulemista muun muassa lippujen hinnoissa ei tällainen olisi mahdollista, korostaa sieviläinen TPS-fani.

Ikimuistoisia hetkiä

Matkaa juuri tähän otteluun ei oltu valittu sattumanvaraisesti. 24.10. TPS:n kotiluolassa avattiin niin sanottu Hall of fame ja ennen varsinaista Liiga-ottelua pelattiin TPS:n ja Tapparan legendojen välinen ottelu.

- Päivä on varsinainen elämys. Pääsemme näkemään legendojen ottelun ja kaiken muun oheistoiminnan. TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola oli vastassa ennen ottelua. Meidät otettiin vastaan erinomaisesti, ja kohtelu oli vieraanvaraista ja sovitunlaista.

Pohjanmaalta aamusta asti matkannut ryhmä pääsi itse ottelun jälkeen lounastamaan kotijoukkueen Business Clubilla. Samalla fanit pääsivät vaihtamaan kuulumisia pelaajien kanssa ja ottamaan nimikirjoituksia. Toimitusjohtaja Eskola järjesti nuorille faneille ikimuistoisen kierroksen pukuhuoneissa, vaihtopenkillä ja joukkueen vapaa-ajan tiloissa. Pääsivätpä nuorukaiset poseeraamaan edellisten kausien pokaalienkin kanssa.

Isä ja poika. Aina kannattaminen ei ole helppoa.
Isä ja poika. Aina kannattaminen ei ole helppoa.
Kuva © Tapani Kalliokoski

Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa

Itse ottelu oli Tapparan näytöstä. Ennen kuin faniryhmä oli kunnolla päässyt edes ottelun makuun, oli taululla 0-2-lukemat. Ensimmäinen erä oli tuloksellisesti täydellistä vierasjoukkueen näytöstä, eikä ryhmän veturit voineet uskoa silmiään.

- TPS jäi mielestäni täysin telineisiin. En ymmärrä miten tämä on mahdollista, murehti Muhola.

- Uskon edelleen TPS:ään. Tämä on yksi peli muiden joukossa, mutta totta kai harmittaa. En tiedä johtuuko tämä romahdus muistakin tekijöistä, esimerkiksi TPS-legendojen katsomossa olemisesta, analyyttinen Mattola pohtii ensimmäisellä erätauolla.

Tappara ei tullut Turkuun kunnioittamaan legendoja tuloksen muodossa tai säälimään lähes 14 tuntia bussissa istuneita kannattajia. Taululla oli ottelun jälkeen 2-7-lukemat, ja päätään puistelevat TPS-fanit poistuivat hallin alakertaan mietteliäinä.

Kaikkensa antanut nuori TPS-fani.
Kaikkensa antanut nuori TPS-fani.
Kuva © Tapani Kalliokoski

Jotakin todellisesta kannattamiskulttuurista kertokoon kuitenkin se, että vain hetki ottelun päättymisen jälkeen matkan ideoijat miettivät jo seuraavaa reissua. Pettymys oman joukkueen peliin oli edelleen todellista, mutta myös katsojille ottelu oli kuitenkin peli, jossa jaettiin "vain" kolme sarjapistettä.

Mestaruus jaetaan edelleenkin keväällä, ja silloin M & M kaksikko on varmasti paikalla – siis jos TPS on silloin vielä kannujahdissa mukana. Etä-faneista se ei tule kiinni jäämään.

Voittaminen pitää oppia. Nuoret fanit pääsivät näkemään viime kauden TPS:n nuorten SM-liigan voittopokaaliin.
Kuva © Tapani Kalliokoski

Kaiken kaikkiaan reissu osoitti, että Suomessa on paljon sellaisiakin faneja, jotka lähtevät tällaisille reissuille järjestäjien löytyessä. Kuten TPS-johto osoitti, on seuroillakin mahdollisuus olla vaikuttamassa tällaisiin tempauksiin monellakin eri tapaa. Ryhmäalennukset ovat vain jäävuoren huippu.

Muun muassa toimitusjohtaja Eskola osoitti TPS:n puolelta sen, että pelkkä kannattajien huomioiminen ja läsnäolo otetaan suurella kunnioituksella vastaan, ja se antaa Mattolan ja Muholan kaltaisille vetureille lisää intoa vastaavien tapahtumien järjestämiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle