Podcast: Kärpät on flow-kiekkoa ja viime kauden floppeja

LIIGA / Artikkeli
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Miksi Kärpät keikkuu Liigan kärjessä, vaikka kauden alussa nimilistojen vertailun perusteella kärkisijat olisivat kuuluneet muille? Jatkoajan Oulun toimitus kokoontui joulun alla pohtimaan podcast-muodossa syitä Kärppien syyskauden menestykselle.

Kärppien syyskausi oli jymymenestys. Alusta loppuun vaikeana säilynyt edelliskausi on muisto vain, ja yleisökin alkanut vähitellen löytää tiensä takaisin katsomoihin.

Jatkoajan Oulun toimitus kokoontui joulun alla yhteisen pöydän ääreen ja pohti ääneen syitä Kärppien onnistumisille. Mukana keskustelussa olivat tällä kertaa toimittajat Markus Leskinen, Sami Halonen ja Johanna Lahdenperä.

Kaikki Kärppien kärkipelaajat eivät toki flopanneet edelliskaudella: esimerkiksi Miika Koivisto pokkasi tuolloin parhaan puolustajan palkinnon. Silti Kärppien kovimmasta kärjestä yllättävän monella on takanaan vaisu kausi.

Julius Junttila joutui palaamaan Luulajasta takaisin Kärppiin, Charles Bertrand ei onnistunut täyttämään odotuksia Porissa, Mikael Ruohomaa pelasi vain murto-osan kaudesta eikä JYP nähnyt käyttöä Sportissa lainalla olleelle sopimuspelaaja Veini Vehviläiselle. Keskustelijat käyvät läpi tämän koko Liigan mittapuulla kovan nelikon hämmästyttävän tasonnoston syitä.

Kolmikko käy läpi syyskauden lisäksi myös seurajohdon otteet kuluvan kauden osalta.

Halonen vaati edelliskaudella seurajohdolta päävalmentaja Kai Suikkasen sekä urheilutoimenjohtaja Harri Ahon erottamista. Suikkasen pesti päättyi kyseiseen kauteen, mutta Aho jatkaa toimessaan edelleen. Podcastista selviää, onko mies yhä urheilutoimenjohtajan päätä vailla.

Podcast nauhoitettiin 22.12., joten tapaninpäivänä pelattu KalPa-ottelu jäi tällä kertaa analyysien ulkopuolelle.

Tekijät

Keskustelijat: Markus Leskinen, Sami Halonen, Johanna Lahdenperä
Tuottaja: Juho Sarajärvi
Tunnusmusiikki: Jere Lilja

» Lähetä palautetta toimitukselle