Pelikaanien kevättodistukset 2011

LIIGA / Artikkeli
Perinteiseen tapaan Jatkoajan toimitus jakaa kevättodistukset Pelicansin pelaajille kauden esityksistään.

Pelicansin kausi oli suuri pettymys, eikä vähiten siksi, että vahvistuksiksi hankitut pelaajat eivät onnistuneet. Lahtelaisten onneksi muutama nuori pelaaja nosti kuitenkin tasoaan ilahduttavalla tavalla. Lisäksi siirtorajalla hankitut vahvistukset osoittautuivat oikeiksi vahvistuksiksi.

Arvosanat ovat asteikolla 1–5. Arvioinnissa on painotettu pelaajaan kauden alla kohdistuneita odotuksia.

Maalivahdit

Niko Hovinen

49, 17–5–25, 92,14, 2,59

Tärkein yksittäinen tekijä siihen, että Pelicans ei varmistanut karsijan paikkaa jo ennen joulua. Monet epäilivät ennen kauden alkua juuri Niko Hovista. Nuori maalivahti laittoi kuitenkin epäilijöille jauhot suuhun. Maajoukkuekutsu kruunasi upean kauden. Jatkaa Lahdessa.

Joonas Kuusela

9, 0-1-6, 87,88 4,03

Nuori kakkosmaalivahti oli epäkiitollisen tehtävän edessä hapuilevan joukkueen takalinjoilla, kun Hovinen oli välillä loukkaantunut tai huilivuorossa. Otteet tyydyttäviä, tulos huono. Jatkaa Lahdessa.


Murheellisen kauden suurin onnistuja. Niko Hovinen pääsi keväällä mukaan myös maajoukkuepeleihin.

Puolustajat

Juha Uotila

47, 4 + 6 = 10, -16, 85

Onnistuneen ensimmäisen Pelicans-kautensa jälkeen odotukset HIFK-kavattia kohtaan olivat kovat. Uotilan tavaramerkeiksi muodostuneet napakat pystysyötöt ja varmuus puolustuspäässä kuitenkin katosivat kuin tuhka tuuleen. Joutui loppukaudesta istumaan katsomossa.

Joonas Jalvanti

54, 2 + 5 = 7, +2, 24

Edellytyksiä tasokkaaksi peruspuolustajaksi löytyy, mutta on liian pehmeä ja kiltti. Pelasi paljon, mutta seuraava askel uralla jäi vielä ottamatta. Jalvannin ura polkee tällä hetkellä pahasti paikoillaan ja kehitystä ei ole tapahtunut pariin vuoteen. Jatkaa kuitenkin Lahdessa.

Joonas Hurri

28, 1 + 2 = 3, -13, 6

Nostettiin mukaan marraskuun aikana ja oli vakiokoonpanon jäsen aina helmikuulle saakka. Aloitti sähäkästi SM-liigauransa, mutta hyytyi loppua kohden. Hyökkäyspelaaminen jo nyt kohtalaisen hyvässä kuosissa, mutta ei ollut vielä valmis SM-liigapeluriksi. Oli loppukaudesta sivussa ylirasituksen vuoksi. Kehitettävää löytyy usealta osa-alueelta.

Aaron Brocklehurst

Pelicans: 29, 5 + 6 = 11, -16, 55. Koko kausi 53, 7 + 17 = 24, -20, 87

Rauman Lukossa kauden aloittanut kanukkipakki oli todellinen vahvistus, mutta vain hetken aikaa. Toi paljon järkeä Pelicansin ylivoimapelaamiseen ja iski muutaman maalinkin. Loistavan alun jälkeen kuitenkin meno kuitenkin tasaantui. Pelasi kuitenkin odotusten mukaisen kauden.

Jan Latvala

60, 5 + 8 = 13, -12, 18
 
Polvivaivojen kanssa paininut konkaripakki pelasi runkosarjassa täydet 60 ottelua ja tämän lisäksi vielä jokaisessa liigakarsintaottelussa. Monivuotinen luottopuolustaja ei ollut aivan viime vuosien kaltaisessa vedossa, joka johtui etenkin keväällä riivanneista polvivammoista. Olosuhteisiin nähden kelvollinen sesonki.

Henrik Blomqvist

19, 0 + 2 = 2, -9, 41

Sopuhintainen ruotsalaishankinta oli hidas liikkuja SM-liigakaukaloihin. Hyvällä laukauksella ja fyysisyydellä olisi saattanut olla hieman annettavaa joukkueelle, mutta se jäi arvoitukseksi, kun selkävaivat pilasivat kauden.

Jani Forsström

55, 4 + 11 = 15, -1, 65

Otti tilastollisesti hiukan takapakkia viime kausista, mutta kuului kuitenkin siihen pieneen joukkoon, joka pelasi odotusten mukaisen kauden. Taisteluasenteella varustettu lahtelainen oli riskialtis kiekon kanssa, mutta antoi myös toisinaan vapauttavia pystysyöttöjä hyökkääjille. Näillä näkymin saa kuitenkin etsiä itselleen uuden työnantajan.

Jyri Marttinen

52, 5 + 10 = 15, -2, 99

Marttisesta odotettiin uutta liideriä Pelicansin alakertaan, mutta hän ei onnistunut lunastamaan odotuksiaan. Liika ailahtelevaisuus vaivasi Marttista runkosarjassa, mutta nosti tasoaan kauden loppurutistuksen aikana huomattavasti. Parhaimmillaan yltää liigan kärkipakkien tasolle.


Välillä sai tuulettaa, mutta leimallisinta Jyri Marttisen kaudelle olivat turhat jäähyt.

Hyökkääjät

Matias Loppi

Pelicans: 44, 4 + 17 = 21, -16, 52. Koko kausi: 52, 4 + 19 = 23, -15, 56

Oli veltto, laiska, hajuton ja mauton pelin jokaisella osa-alueella. Katsomoon näytti siltä, että Loppia ei kiinnostaisi pelaaminen yhtään. Miehestä oli kadonnut myös kiekollinen nokkeluus, joten ylivoimallakin melko käyttökelvoton. Siirtyi kesken kauden vuokralle Hämeenlinnaan. Sopimus jatkuu Lahdessa.

Antti Tyrväinen

52, 14 + 9 = 23, -9, 186

Osoitti alkukaudesta pystyvänsä maalitehtailuun. Hyvä alkukausi palkittiin kutsulla maajoukkueeseen. Kevätkaudella ei maaleja syntynyt samaan tahtiin kuin syksyllä. Tyhmiä jäähyjä edelleen liikaa, mutta kausi kokonaisuutena tyydyttävä suoritus. Tärkeä lenkki joukkueessa. Jatkaa Lahdessa.

Vili Sopanen

Pelicans: 14, 5 + 8 = 13, 0, 20.  Koko kausi: 49, 10 + 19 = 29, 7, 30

Palasi Jyväskylästä juuri ennen siirtorajan umpeutumista. Kuului Pelicansin parhaimmistoon. Oli Lahdessa oma huojuva itsensä, mutta Keski-Suomesta oli tarttunut matkaan myös ripaus puolustusintoa. Ensi kaudella kohti maajoukkuetasoa? Jatkaa Lahdessa.

Mike York

52, 4 + 23 = 27, -12, 18

Saapui Lahteen mediakohun saattelemana. Odotettiin sateentekijää kun yksipolvisuus ei ollut tiedossa, joten kokonaisuutena pettymys. Oli kuitenkin juuri niin hyvä kuin yhdellä polvella voi olla. Paransi otteitaan jatkuvasti ja keväällä oli jo joukkueen parhaimmistoa. Vauhti ei riitä millään isoon kaukaloon, vaikka peliäly paikkaa paljon.

Juhani Tyrväinen

19, 0 + 2 = 2, -7, 4

Nuori hyökkääjä nousi pelaavaan kokoonpanoon kuin varkain. Tyrväisen veljeksistä nuorempi toi joukkueeseen lisää kovuutta ja taistelutahtoa. Ei tehnyt ihmeitä, mutta ei niitä kukaan odottanutkaan. Kelpo rivimies. Huhut vievät Helsingin kirkkaisiin valoihin.

Tommi Paakkolanvaara

53, 3 + 14 = 17, -5, 20

Annettiin mahdollisuus kiekolliseen rooliin. Sai paljon vastuuta ylivoimalla, mutta ei vakuuttanut. Puolustavassa roolissa edelleen käyttökelpoinen. Välillä tuntui, että ei osu edes tyhjää maaliin. Jatkaa kuitenkin Lahdessa.

Janne Tavi

56, 12 + 5 = 17, 1, 6

Joukkueen suurin onnistuja Niko Hovisen rinnalla. Nuori hyökkääjä teki kentällä todella paljon töitä ja se näkyi tuloksissa. Ennakkoluulotonta pelaamista jokaisessa vaihdossa. Muodosti toimivan tutkaparin Vili Sopasen kanssa loppukaudesta. Jatkaa Lahdessa.

Jesse Rohtla

30, 3 + 5 = 8, -2, 10

Pienikokoinen hyökkääjä ei vieläkään pärjää, jos peli menee fyysiseksi. Pystyessään pelaamaan omilla vahvuuksillaan on käyttökelpoinen liigakartalla. Kiekollisena etevä, mutta voimaa on saatava lisää.

Jarkko Immonen

Pelicans: 14, 6 + 4 = 10, 3, 20.  Koko kausi: 35, 8 + 12 = 20, -3, 32

Bluesista tammikuussa saapuneelle keskushyökkääjälle maisemanvaihdos teki hyvää. Potentiaaliseksi tiedetty hyökkääjä olikin loppukaudesta Pelicansin parhaimmistoa. Jatkaa Lahdessa.

Kari Sihvonen

53, 4 + 8 = 12 , -7, 78         

”Hullu-Kari” oli kuin varjo entisestään. Hölmöilyt olivat jääneet pois, mutta samalla oli kadonnut aggressiivinen pelityyli. Mitään sanomaton kausi. Jatkosta ei ole vielä tietoa.

Teemu Rinkinen

41, 7 + 5 = 12, -2, 2

Loukkaantuminen vaikeutti nuoren snaipperin kautta. Ennen loukkaantumista oli välillä pussinokkien parhaimmistoa, mutta kevätkaudella ei saanut enää juonesta kiinni. Jatkaa Lahdessa, sillä potentiaali tiedetään.

Marko Pöyhönen

50, 2 + 6 = 8, -3, 41

Ei ottanut uutta askelta urallaan, vaan jatkoi runkopelaajan roolissa. Ei loistanut, mutta ei epäonnistunutkaan. Optiota ei käytetty, joten jatko Lahdessa on epätodennäköinen.

Dwight Helminen

60, 12 + 16 = 28, -20, 40

Pelicans-historian kalleimmaksi pelaajaksi tituleerattu amerikkalainen saapui NHL-statuksella Lahteen. Kuskasi kiekkoa yksin, eikä kyennyt ratkaisuihin kun niitä olisi tarvittu. Suurin yksittäinen pettymys joukkueessa. Odotettiinko mieheltä liikaa?


Janne Tavista saatetaan kuulla vielä enemmänkin.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Jakub Sindel

59, 15 + 18 = 33, -12, 16

Tuli Tapparasta juuri ennen kauden alkua. Ei odotettu sateentekijää, mutta oli lopulta joukkueen paras pistemies. Peliesitykset ailahtelivat liikaa, mutta voidaan silti laskea joukkueen harvoihin onnistujiin. Hinta–laatu-suhde oli kohdillaan.

Lou Dickenson

28, 3 + 1 = 4, -5, 32

Mestiksen maalikuningas tuli Lahteen, mutta ei onnistunut maalinteossa toivotulla tavalla. Maalipaikkoja oli kyllä, mutta ei saanut kiekkoa reppuun. Asenteesta ei kuitenkaan voi syyttää, sillä teki paljon töitä kentällä. Siirtyi kesken kauden Tanskaan.

Henri Heino

Pelicans: 46, 5 + 5 = 10, -1, 16  Koko kausi: 60, 6 + 5 = 11, 0, 20

Tasaisen varma suorittaja ei pettänyt. Oli näkymätön, eli hoiti oman tonttinsa hyvin. Jotkut saattoivat odottaa suurempaa kiekollista panosta, mutta sitä ei nähty. Lähti siirtorajalla Jokereihin.

Sami Blomqvist

40, 6 + 4 = 10, -7, 34

Aloitti kautensa vahvasti, mutta vaipui kauden mittaan varjoihin. Pienikokoinen hyökkääjä ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa.  Voimaa on saatava lisää, jotta nousee joukkueen runkopelaajaksi. Pienoinen pettymys. Jatkaa Lahdessa.

Pelicansin riveissä kauden aikana alle kymmenen ottelua pelasivat Jarno Laitinen, Ari Sulander, Niko Tuhkanen, Juha-Pekka Pietilä ja Aleksi Laakso.

» Lähetä palautetta toimitukselle