Pelicansin välitodistukset 2013-14

LIIGA / Artikkeli
Pelicansin vahva aloitus vaihtui kymmenen ottelun tappioputkeen.
Kuva ©
Jatkoaika arvioi Pelicansin pelaajien onnistumisia ja epäonnistumisia Liigan syksyssä. Arviointiin joutuivat kaikki vähintään viisi ottelua Pelicans-nutussa alkukauden aikana pelanneet pelimiehet.

Maalivahdit

Jere Myllyniemi

Pelicansin ykkösmaalivahti on selvinnyt kauden alustaan puhtain paperein. Pelasi koko muun joukkueen tavoin erittäin vahvan syksyn, mutta tuntui väsyvän kelien pimetessä. Kevät näyttää, mistä mies on tehty.

 

Puolustajat

Oskari Korpikari

Korpikari on pelannut Pelicansin puolustuksessa jämäkästi. Kun muut ovat takerrelleet pahasti pelinsä kanssa, on hän kyennyt pitämään edes lähes oman tasonsa.

Juha-Pekka Pietilä

Odotetaan ja odotetaan. Pietilä on ottanut kehitysaskelia pelissään, mutta hän tekee edelleen turhan usein virheitä puolustuspäässä. Hän tukee hyökkäyksiä kuitenkin uskaliaasti, mutta onnistumiset puuttuvat. Kevät kertoo paljon, taas kerran.

Juha Leimu

Pelicansin puolustuksen kiekollinen liideri. Leimu on herra Itsevarmuus lätkän kanssa. Hyökkäyspäässä ollut uskalias ampumaan ja tekemään luovia ratkaisuja. Nyt lahtelaisten harmiksi telakalla.

Joonas Hurri

Ennen kautta oli monien kuvitelmissa, että Hurri kantaisi isosti turkoosien kiekollisen puolustajan viittaa. Toisin on ollut. Puolustaja on ollut äärettömissä vaikeuksissa omassa päässä. Kaikki on näyttänyt erittäin vaikealle. Joku rassaa Hurria pahasti.

Jan Latvala

Veteraani on ollut joukkueensa kaltainen. Latvalan tuttu äärimmäinen rauhallisuus ollut välillä täysin hukassa. Ei ole väläytellyt tällä kaudella mitään vanhoista hyökkäysavuistaan, mutta on silti tehnyt jo tehot 3+9=12.

Antti Ylönen

Peruspuolustaja on yrittänyt täyttää rooliansa parhaansa mukaan. Taistelee ja raataa, mutta virheet näkyvät äkkiä. Pieni koko rajoittaa edelleen. Joutunut välillä Pelicansin miehistöpulassa jopa ylivoiman viivamieheksi.

Henri Laurila

Laurila jakaa Tommi Paakkolanvaaran kanssa Pelicansin miinuskärjen teholukemalla -10. Miehen kova lämärikään ei ole viuhunut verkon perukoille kuin kolmeen otteeseen.

Niko Tuhkanen

Syksyn aikana yhdeksässä ottelussa Pelicansin paidassa pelannut Tuhkanen on joutunut jäämään ylimääräisen puolustajan rooliin. Ennen lahtelaisten loukkaantumissumaa hän pelasi pääosin Peliittojen paidassa.

 

Hyökkääjät

Janne Ritamäki

Työmiesosaston takuumies. Pelaa simppelisti ja antaa aina kaikkensa. Ritamäki menee ja tekee asiat suoraviivaisesti ja onnistuu roolissaan hyvin, vaikkei ole joukkueen kiekollisesti taitavimpia pelureita.

Jesse Niinimäki

Aloitti kauden erinomaisesti, mutta on hyytynyt siitä eteenpäin. Tarvitsisi jonkunmoisen liekin peliinsä, kun on vajonnut taas hiljaisuuteen. Parhaimmillaan taikuri vailla vertaa, huonoina päivinä ei näy eikä kuulu.

Kimmo Koskenkorva

Koskenkorva nappasi harjoituskauden maaleillaan pelipaikan Lahdesta. Runkosarjassa maaleja ei ole syntynyt kuin kaksi kappaletta, eikä hänen muussakaan pelissään ole ollut juuri hihkumista. Väritöntä pelaamista joka suuntaan. Joutui sairaslomalle saatuaan viillon ranteeseensa.

Miikka Männikkö

Vauhti riittää, mutta paikkoja ei joko ole, tai niistä ei osuta. Tämä on ollut Männikön syksyn tarina. Plusmiinus nollalla ja kymmenen tehopistettä taskussa näyttää paremmalta kuitenkin kuin monella muulla Pelicansin pelureista. Kaipaisi tehoja hyrräämisensä päälle.

Vili Sopanen

Sopanen 2.0 asteli kaukaloon tänä syksynä. Lisää voimaa saanut lahtelaiskasvatti kantaa joukkueensa kultakypärää. Smolenakin lähdettyä on Sopanen jäänyt aikalailla yksin. Kulmavääntöjen herra. Vielä nähdään kuitenkin kevyttä puolustamista ja vähäistä intoa omaan päähän palaamiseen.

Tommi Paakkolanvaara

Kapteeni on jatkanut rooliaan joukkueensa monitoimimiehenä. Karvaa ankaralla tarmolla, luistelee puolustussuuntaan ja taistelee omassa päässä, sekä yrittää järjestellä peliä ylöspäin. Plusmiinus on miehellä kymmenen asteen verran pakkasella.

Jarkko Immonen

Hiljaista on ollut. Immosen piti ottaa puolustaja Hurrin tavoin lisää kiekollista roolia Pelicansissa, mutta mies on vajonnut nelossentterin tontille. 29 otteluun tehot 1+3 ja -5 tehotilastossa eivät anna millään positiivista sanottavaa.

Joonas Alanne

Peliitoista Lahteen alun perin vain pistäytymään tullut Alanne otti ohjat omiin käsiinsä ja yllätti lahtelaiset. Pirteä laituri pelaa vauhdikkaasti ja pyrkii tekopaikoille innokkaasti. Sai ansaitun Liiga-sopimuksen otteidensa myötä.

Timo Pärssinen

Kokeneen Pärssisen alkukausi on sujunut pääosin positiivisesti. Laituri on Pelicansin toiseksi paras maalintekijä kahdeksalla osumallaan. Ketjuruletti on vaikuttanut myös Pärssisen otteisiin. Keväällä muiden muassa häneltä kaivataan johtajuutta, jotta Pelicans saa itsensä takaisin voittojen tielle.

Marko Pöyhönen

Luottosoturi Pöyhösen alkukautta ovat sotkeneet loukkaantumiset, jonka takia hän oli yhteen vaiheeseen noin kuukauden verran sivussa. Pelityyli verottaa miehen kropan kestokykyä. Roolissaan totuttua tasoa. Taistelua, ei mitään turhaa ylimääräistä.

Ilkka Pikkarainen

Pikkaraisen syksy on ollut kaksijakoinen. Kaukalossa on kulkenut useampaan otteeseen jopa erittäin hyvin, mutta silti tuntuu jotain puuttuvan. Vaikkei turhia ylilyöntejä ole sattunut, puuttuu Pikkaraisen pelistä se tuttu fyysisen pelin pelote, mistä mies tietyllä tavalla elää. Katsotaan, löysääkö valmennus Pikkaraisen hihnaa kevättä kohden.

Pavel Rosa

Tšekki saapui vahvistamaan Pelicansin kokoonpanoa. Kahteen ensimmäiseen otteluun kaksi maalia, sen jälkeen tuli hiljaista. Haluttomuus paistaa välillä läpi. Mieheltä kaivataan vahvistukselta odotettavia tehoja.

Pekka Saarenheimo

Yritystä riittää ja asenne on kunnossa. Saarenheimo ahertaa tiukasti ja on sitä myöten saanut onnistumisiakin. Silti hankalaa on silloin, kun Saarenheimon odotetaan pyörittävän Pelicansin peliä. Siihen miehestä ei aivan ole.

Radek Smolenak

Tuli, teki, otti ja lähti. Messias matkasi muille maille. Vaikka kuinka Smolenak olikin haluton puolustamaan ja poikkesi joukkueen pelisuunnitelmista, teki mies silti armottomalla tahdilla todella tärkeitä maaleja. Jääkylmä fakta on myös se, että Pelicans on voittanut Smolenakin lähdön jälkeen 13 ottelustaan vain kaksi kamppailua.

Tomi Pekkala

Joutui pitkälle sairaslomalle saatuaan vuorostaan luistimenviillon jalkaansa. Sitä ennen ei juuri mitään oltu nähtykään. Pekkala hakeutuu hyvin maalipaikoille, mutta kiekko ei tunnu löytyvän millään miehelle, saati sitten maaliin.

Tyler Redenbach

Pelannut kelvosti, muttei aivan sillä tasolla mitä ykkössentteriltä odotetaan. Oivaltavia syöttöjä tulee silloin tällöin. Välillä täysin haluton ja mielenkiinto näyttää olevan nollassa. Redenbachilta odotetaan parannusta joulutauon jälkeen, mikäli Pelicans haluaa ottaa kaiken irti mitä saa kapoisesta hyökkäysmateriaalistaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle