Otteluennakko: Tsekki-Saksa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Puolustava maailmanmestari Tsekki saa vastaansa kisojen isännän, Saksan. Vastaan asettuu myös fanaattinen kotiyleisö, joka varmasti pyrkii omalta osaltaan siivittämään suosikkinsa voittoon. Tosin myös kotiyleisölle on luvassa tiukka vastus, sillä ainakin eilisessä Valko-Venäjä-ottelussa paikan päällä peliä oli seuraamassa useita tuhansi tsekkikannattajia.

Tsekin peli takerteli Valko-Venäjää vastaan lähes yhtä pahoin, kun Suomella Itävaltaa vastaan. Valko-Venäjä siirtyi ottelun alussa kuin vahingossa johtoon ja Tsekin joukkue tuntui tästä hieman häkeltyvän. Vasta ottelun puolivälin jälkeen mestari näytti jättiläisen oikeudella kiekkokääpiölle kaapin paikan. Tsekki pyöritti peliä jatkuvasti, mutta maalivahti Andrei Mezin piti alussa Valko-Venäjää pystyssä. Mezinkään ei kuitenkaan kyennyt venymään kuin 37 laukauksen eteen ja joutui päästämään viisi kutia taakseen.

Voittomaalin laukonut Martin Prochazka kommentoi ottelun jälkeen Tsekin peliä seuraavasti: ”Olimme hieman yllättyneitä kuinka hyvin Valko-Venäjä pelasi ensimmäisessä erässä sekä osin myös hieman turhautuneita siitä kuinka me itse pelasimme. Mutta erätauolla kokosimme rivimme uudestaan ja tulimme vahvasti erän alussa sekä aloimme luottamaan toisiimme. Loppua kohden löysäsimme taas pikkaisen, mutta kokonaisuutena pelasimme niin kuin meidän pitääkin. Tärkein asia on, että voitimme.”

Saksa sen sijaan vastasi kisojen avauspäivän ainoasta pienestä yllätyksestä. Isännät onnistuivat kaatamaan avauksessaan vastaan asettuneen Sveitsin. Saksa pelaisi vielä B-sarjassa ellei se olisi kisojen isäntänä päässyt mukaan automaattisesti. Sen vuoksi viime vuosina tasoaan kovasti nostaneen Sveitsin tappio olikin pieni yllätys. Ratkaisu tuli aivan ottelun loppuhetkillä, kun Daniel Kathaus iski voittomaalin Mirko Lüdemannin syötöstä vain 2½ minuuttia ennen loppua. Daniel Kreutzer lisäsi johtoa vain puolen minuutin kuluttua. Puolustajana ykköskentässä ottelun pelannut Jokereiden Jan Benda antoi vastustajalle vielä mahdollisuuden laitataklaus-jäähyllään, mutta Saksa kesti kokemattoman maalivahtinsa Robert Müllerin johdolla. Nuori Müller ei ole edes omassa seurajoukkuessaan Nürnbergissä pelaava maalivahti vaan toimii siellä luukkumiehenä. Nyt nuorukainen pääsi osoittamaan taitonsa.

Illan ottelun käsikirjoituksen pitäisi olla harvinaisen selvä. Maailmanmestari pyörittelee vastustajaansa aivan oman mielensä mukaan ja masentaa kovaäänisen kotiyleisön. Tsekki on joka osa-alueella valtavasti isäntiä edellä eikä Tsekin voittoa voi estää kuin todellinen tason romahdus. Valko-Venäjää vastaan Tsekillä olikin ajoittain pieniä asennevaikeuksia, jotka mahdollistivat vastustajan mukana roikkumisen pelissä. Nyt löysäilyyn ei ole varaa, sillä Saksa tulee fanaattisen kotiyleisönsä edessä varmasti todella hurjalla asenteella. Maalivahti Müller voi nousta ottelussa ratkaisevaan osaan. Eilisen kaltainen huippusuoritus saattaisi turhauttaa Tsekin kiekkotaitureita. Sveitsiä vastaan Müller kuitenkin pelasi aivan taitojensa ylärajoilla, pystyykö mies samaan tänäänkin? Todennäköisesti lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä kuin voittoeron kannalta, sillä Tsekki jyrää viimeistään ylivoimalla tarvittavat maalit.

Jatkoajan kisaennakko: Saksa

Jatkoajan kisaennakko: Tsekki

Todennäköiset kokoonpanot:

Tsekki

1. kenttä:

26. RUCINSKY, Martin - 21. REICHEL, Robert - 19. DVORAK, Radek

6. SPACEK, Jaroslav - 13. KUBINA, Pavel

2.kenttä

96. TOMAJKO, Jan - 30. DOPITA, Jiri - 9. VYBORNY, David

7. MARTINEK, Radek - 29. PILAR, Karel

3.kenttä

20. PROCHAZKA, Martin - 10. PATERA, Pavel - 22. MORAVEC, David

12. KABERLE, Frantisek - 8. KUBA, Filip

4.kenttä

25. VLASAK, Tomas - 16. CAJANEK, Petr - 11. UJCIK, Viktor

17. HLINKA, Jaroslav - 5. RICHTER, Martin

Maalivahdit

3. HNILICKA, Milan

72. SALFICKY, Dusan

Saksa

1.kenttä

29. GREILINGER, Thomas - 81. MACKAY, Mark - 20. RUMRICH, Jurgen

84. SEIDENBERG, Dennis - 83. BENDA, Jan

2.kenttä

49. KATHAN, Nikolaus - 44. SOCCIO, Leonard - 19. STURM, Marco

12. LUDEMANN, Mirko - 6. MAYR, Jorg

3.kenttä

26. KREUTZER, Daniel - 27. ABSTREITER, Tobias - 22. DAFFNER, Thomas

2. MOLLING, Jochen - 9. SMAZAL, Heiko

4.kenttä

7. GOC, Marcel - 16. HYNES, Wayne - 18. LOTH, Andreas

36. GOLDMANN, Erich - 31. RENZ, Andreas

Maalivahdit

80. MULLER, Robert

47. KUNAST, Christian

» Lähetä palautetta toimitukselle