St. Louisin ylpeys aloitti viime kauden todella vahvasti ja olikin pitkään matkalla Läntisen Konferenssin kärkitiloille. Kauden aikana sattuneet avainpelaajien, kuten MacInnis ja Pronger, loukkaantumiset verottivat joukkueen iskukykyä siinä määrin, että joukkueen oli tyytyminen neljänteen sijaan. Pudotuspelit Blues aloitti edellisellä kaudella liian taitavaksi osoittautunutta San Jose Sharksia vastaan. Sarjasta muodostuikin todella tiukka, josta Blues selvisi vaivoin jatkoon. Toisella kierroksella vastaan asettui todella kovana pidetty Dallas Stars. Stars oli kuitenkin Bluesin käsittelyssä pelkkää paperia ja Roman Turekin johdolla Blues voitti suoraan neljässä ottelussa. Kun seuraavana vastaan asettui Peter Forsbergin loukkaantumisen takia menettänyt Colorado Avalanche, olivat toiveet Blues leirissä korkealla. Tuleva Stanley Cup mestari osoittautui kuitenkin vaikeaksi vastustajaksi ja kun Turek esitti vähemmän mairittelevia otteita maalillaan, nousi Bluesin tie pystyyn.
Kesällä vilkasta
Kesän aikana Blues suoritti muutamia merkittäviä uudistuksia. Parina viime kautena pudotuspeleissä epäonnistunut Roman Turek sai väistyä ja hänet kaupattiin Calgaryyn vaihdossa Fred Brathwaiteen, Daniel Tkaczukiin ja Sergei Varlamoviin. Tätä kauppaa voidaan Bluesin kannalta pitää todellisena ryöstönä, sillä Brathwaite on mainio maalivahti ja Tkaczuk sekä Varlamov ovat taitavia hyökkääjiä. Toinen merkittävä siirto oli Doug Weightin hankkiminen joukkueen ykkössentteriksi. Toiseen suuntaan matkasivat Marty Reasoner, Jochen Hecht ja Jan Horacek, lisäksi Edmontonista Bluesiin saapui Michel Riesen. Bluesin ykköskeskushyökkääjänä useita vuosia toiminut Pierre Turgeon ei onnistunut viemään joukkuetta pitkälle pudotuspelisssä ja hän saikin väistyä Weightin tieltä, Turgeonin uusi osoite on Dallas. Vapaiden agenttien markkinoilta Blues hankki kaksi kappaletta kokeneita pelureita. Dallasista tullut laituri Mike Keane on todellinen voittajatyyppi, juuri sellainen jota Bluesin hyökkäys on tarvinnut. Toinen hankinta on Rangersista tullut kovaotteinen puolustaja Rich Pilon. Pilon on parhaimmillaan omassa päässä ja hänen tulonsa vahvistaakin Bluesin puolustuspäätä ja alivoimapeliä. Kokonaisuutena voidaankin todeta, että Blues vahvistui kesän aikana huomattavasti.
Maalinsuulla muutoksia
Maalivahtipeli on ollut ehkä suurin syyllinen siihen miksi Blues ei ole pelannut pitkään keväällä. Roman Turek on mies joka pystyy pelaamaan hyvin runkosarjassa, mutta kun pelien panos kasvaa ja pieniinkään virheisiin ei ole varaa, ei kannata kääntyä Turekin puoleen. Turek tekee paineen alla helppoja virheitä joista seuraa vastustajalle lähes ilmaisia maaleja, kuten kävi viime keväänä Avalanchea vastaan. Bluesin johto saikin tarpeekseen Turekin heikoista pudotuspeli esityksistä ja alkoivat etsiä uutta maalivahtia. Kun Calgarysta löytyi sopiva kauppakumppani, syntyi kauppa nopeasti ja Turek vaihtui Fred Brathwaiteen. Brathwaite on maalivahti, joka on Flamesissa joutunut ajoittain pitämään joukkuetta yksin pystyssä, ja onnistunutkin tehtävässään mainiosti. Nyt Bluesissa Freddie joutuu uudenlaisen tilanteen eteen, enää oma joukkue ei ole altavastaaja vaan suosikki. Pahoja tilanteita tulee paljon harvemmin, mutta myös menestymisen paineet ovat kovemmat. Playoff kokemusta ei surkeassa Calgaryssa päässyt kertymään, joten tällä osa-alueella Brathwaite on täysi kysymysmerkki. Toisena maalivahtina jatkaa viime kauden tulokas Brent Johnson. Johnson esitti viime kaudella maagisia otteita ja haastoikin Turekin kovaan taistoon ykkösmolarin paikasta. Kokonaisuutena Bluesin maalivahtitilanne näyttää hyvältä, mutta kaksikon kokemattomuus tiukoissa pleijaripeleissä asettaa suuren varjon Bluesin menestymiselle. Mikäli jompikumpi maalivahdeista selviää pudotuspelien paineesta on tämäkin osasto kunnossa, mutta maalivahtipeli on silti suurin kysymysmerkki Bluesin joukkueessa..
Liigan paras puolustus?
Bluesin puolustuksesta löytyy kaksi todellista voimahahmoa, Chris Pronger ja Al MacInnis ovat sellaisia nimiä, jotka kelpaisivat jokaiselle joukkueelle. Joukkueen kapteeni Pronger on jokaisella pelin oas-alueella liigan huipputasoa ja ehjänä pysyessään eräs vahvimmista Norris Trophyn voittajaehdokkaista. MacInnis puolestaan on liigan kovin siniviivapelote huolimatta neljääkymmentä lähestyvästä iästään, miehen lämäri aiheuttaa pelkotiloja kaikissa maalivahdeissa. Kun Pronger ja MacInnis olivat viime kaudella sivussa, joutuivat uudet miehet ottamaan vastuuta. Huutoon vastasivat Bryce Salvador ja Alex Khavanov, tämä kaksikko nosti tasoaan ja onnistui paikkaamaan kahden tähtipuolustajan jättämään aukkoa. Salvador olikin joukkueen suurin yllättäjä viime kaudella. Kun puolustuksesta löytyy näiden neljän jälkeenkin vielä nimet Sean Hill ja Rich Pilon, voidaan Blues puolustusta pitää jos ei kovimpana, niin ainakin yhtenä kovimmista koko NHL:ssä. Hillin viime kausi oli odotuksiin nähden vaisu, mutta jos mies palaa omalle tasolleen tällä kaudella, on hänestä paljon apua joukkueelle. Uutena miehenä joukkueeseen tullut Pilon tunnetaan kovana taklaajana ja hanskojen pudottaminenkaan ei ole hänelle vierasta, hyvä lisä puolustukseen ja erittäin käyttökelpoinen alivoimalla. Tämän pelaavan kuusikon takaa löytyy vielä muutama mies, jotka pystyvät pelaamaan tarvittaessa NHL:ssä. Heitä ovat Alexei Gusarov, Vladimir Chebaturkin ja nuori lupaus Mike Van Ryn.
Monipuolinen hyökkäys
Bluesin hyökkääjistö on monipuolinen sekoitus taitoa, fyysisyyttä, puolustustaitoa ja nuoruuden intoa.
Ykköskentän alkavalla kaudella tulevat muodostamaan kolme amerikkalaispeluria. Vasemmalla laidalla nähdään eräs liigan parhaimmista voimahyökkääjistä, viime kaudella Phoenixistä siirtynyt Keith Tkachuk. Tkachuk on vaarallinen maalintekijä, jolla on erittäin hyvä rannelaukaus. Vaarallisimmillaan hän on vastustajan maalin välittömässä läheisyydessä, josta syntyy suurin osa miehen tekemistä maaleista. Toisella laidalla viilettää viime kaudella elämänsä kauden pelannut Scott Young. 40 maalia viime kaudella viimeistellyt Young omaa loistavan laukauksen ja onkin mielenkiintoista nähdä pystyykö Young uusimaan viime kauden saavutuksensa, ketjukavereista homman ei ainakaan pitäisi olla kiinni. Ketjun johtaja on monivuotinen Edmonton Oilersin tähti Doug Weight. Weight on loistava syöttäjä ja maalintekokaan ei ole täysin vierasta. Weight on myös hyvä pukukoppipelaaja ja onkin tällä saralla huomattavasti edellä edeltäjäänsä Pierre Turgeonia edellä. Mikäli kentällisen ajatukset pyörivät samalla aaltopituudella, on kasassa todella vahva kokonaisuus josta löytyy kaikkea.
Toisen hyökkäävämmän kentällisen muodostavat Pavol Demitra, Cory Stillman ja Daniel Corso. Viime kaudella monista loukkaantumisista kärsinyt oikealla laidalla pelaava Demitra on parhaimmillaan loistava maalintekijä ja mikäli mies on loukkaantumisistaan päässyt eroon tulee hän olemaan kakkoskentällisen johtohahmo. Vasemmalla laidalla viilettää Calgarysta tullut Cory Stillman. Tasaisia pistelukemia Flamesissa naputellut Stillman hallitsee pisteiden tekemisen ohella myös puolustamisen. Stillman on erittäin käyttökelpoinen pelaaja niin ylivoimalla kuin alivoimallakin. Keskushyökkääjänä häärää hyvä luistelija Daniel Corso, viime kaudella ensimmäiset potkunsa taalajäillä potkinut Corso on eräs Blues organisaation suurimmista hyökkääjälupauksista.
Kolmannesta ja neljännestä kentällisestä löytyy todellisia roolipelaajia ja kovia vääntäjiä, joiden arvo varsinkin pudotuspeleissä on todella korkea. Mike Keane, Dallas Drake, Jamal Mayers, Scott Mellanby, Mike Eastwood, Tyson Nash, Sergei Varlamov ja Reed Low ovat nimet jotka taistelevat jäljellä olevista pelipaikoista. Harjoitusotteluissa vahvasti esiintynyt Varlamov saattaa olla ryhmän yllättäjä. Alkukaudesta loukkaantuneiden kirjoissa ovat Tyson Nash ja muutam päivä sitten leukansa murtanut Mellanby, joka on kuusi viikkoa sivussa. Myös nuori Mark Rycroft on esiintynyt edukseen harjoituspeleissä ja saa ainakin toistaiseksi olla mukana joukkueen vahvuudessa.
Quennevillen näytettävä kyntensä myös pudotuspeleissä
Joel Quenneville on johdattanut joukkueensa hyvään runkosarjamenestykseen jo useampana vuotena, mutta pudotuspelimenestys on ollut todella vaatimatonta. Quennevilleä on syytetty siitä että hän on peluuttanut tähtensä puhki jo runkosarjassa ja näin tarvittavaa lisäpuristusta ei ole pudotuspeleissä löytynyt. Ensi kaudella Quennevillellä on käytettävissään niin laaja materiaali kaikilla pelipaikoilla, että puhkipeluuttamisen vaaraa tuskin on. Valmentajan tärkeimmäksi tehtäväksi jääneekin joukkueen sytyttäminen jokaiseen peliin pitkän kauden aikana. Todelliset huippujoukkueet tunnetaan siitä että ne pystyvät voittoihin illasta toiseen. NHL: pudotuspelit ovat aivan oma maailmansa, pystyykö Quenneville keksimään keinot huonon pudotuspelimenestyksen muuttamiseksi? Jos ei pysty saattaa kausi jäädä miehen viimeiseksi Bluesin peräsimessä.
Erikoistilanteet Bluesin vahvuus
Ylivoimalla Blues on ollut viime kausilla liigan parhaita joukkueita ja tullee olemaan sitä myös ensikaudella. Aiemmin pitkälti MacInnisin laukaukseen perustunut ylivoima on saanut uusia vaihtoehtoja Tkachukin ja Stillmanin mukana. Alivoiman kulmakiviä ovat Dallas Drake, Mike Keane ja Chris Pronger. Avainkysymykseksi erikoistilanne pelaamisessa muodostuu, malttaako valmennus antaa peliaikaa tasaisesti kaikille, koska materiaalissa syvyyttä löytyy. Pronger on viime kausina pelannut välillä jopa koko alivoiman ja pitemmän päälle tämä saattaa kostautua, viimeistään pudotuspeleissä.
Kaikki mahdollisuudet menestyä
Bluesilla on ensi kaudeksi kasassa joukkue, jolla on kaikki mahdollisuudet aina Stanley Cuppiin asti. Jotta joukkue finaaleihin asti pääsisi on sen pystyttävä tasaisiin esityksiin läpi kauden, myös hieman huonompana päivänä on saatava pisteitä. Aiemmin Blues on saattanut ottaa komeita voittoja ja seuraavana päivänä on sitten otettu kunnolla kuonoon, tästä on päästävä eroon. Mikäli maalivahtikaksikko Brathwaite ja Johnson onnistuvat on Blues eräs suurimmista mestariehdokkaista, tosin on liikkunut myös huhuja siitä, että kauden aikana hankitaan kokenut sotaratsu maalin suulle. Vastauksia kysymyksiin saadaan seuraavien kuukausien aikana.
