Oilers lähtee haastamaan Red Wingsiä

NHL / Artikkeli
Edmonton Oilersin taistelu pudotuspelipaikasta päättyi lopulta onnellisesti. Heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 80-luvun dynastiaseura saa vastaansa kovimman mahdollisen vastuksen, runkosarjan voittajajoukkueen Detroit Red Wingsin.

Edmonton Oilers on jo usean edelliskauden ajan ollut joko viimeisten pudotuspelijoukkueiden tai ensimmäisten putoajien joukossa. Tällä kaudella seura satsasi joukkueeseen aiempaa enemmän, mutta tulos oli silti samansuuntainen kuin aiemminkin. Läntisen konferenssin kahdeksanteen sijaan riitti tällä kertaa 95 pistettä, joka on seuran paras pistepotti sitten kauden 1987-88. Saavutuksen arvoa vähentävät kuitenkin 13 jatkoaikatappioista saatua lahjapistettä.

Oilersin otteet ailahtelivat runkosarjan aikana rajusti. Lokakuun seitsemän ottelun tappioputkea lukuunottamatta joukkue voitti kuitenkin selvästi enemmän kuin hävisi. Parhaimmillaan edmontonilaiset jopa taistelivat luoteisdivisioonan voitosta, mutta lopulta eroa toiseen albertalaisseuraan Calgary Flamesiin jäi kahdeksan pistettä. Red Wingsiä vastaan pelatuista neljästä ottelusta Oilers voitti kaksi jatkoajalla, hävisi yhden rangaistuslaukauksin ja viikko sitten tiistaina varsinaisella peliajalla.

Pudotuspeleihin Oilers pääsee lähtemään parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Joukkue on terve - niin terve kuin 82 ottelun runkosarjan jälkeen vain voi olla. Usean muun joukkueen avainpelaajien tavoin Chris Pronger, Shawn
Horcoff, Ethan Moreau, Marc-Andre Bergeron, Ales Hemsky ja Ryan Smyth saivat lepovuoron viimeiseen runkosarjapeliin, mutta koko kuusikko on perjantaina jälleen mukana tositoimissa.

Edellämainittujen lisäksi Oilers tarvitsee huippusuorituksia erityisesti Michael Pecalta. New York Islandersista syksyllä hankittu keskushyökkääjä on kuulunut kauden suurimpiin pettymyksiin, mutta kaksinkertainen Selke-voittaja on tärkeässä roolissa Detroitin tähtihyökkääjien varjostamisessa.

Vauhti vahvuutena

Runkosarjassa Oilers oli lähes kaikin tavoin mitattuna keskikastin joukkue: pisteissä ja ylivoimatehokkuudessa 14:s, tehdyissä ja päästetyissä maaleissa 13:s. Vain alivoimansa osalta joukkue kuului liigan eliittiin. 84,1 oli jäähyntappoprosenttina liigan 8:nneksi paras. Siinäkin Oilers jäi ensimmäisen kierroksen pudotuspelivastuksestaan selvästi.

Pari vähemmän merkittävää tilastoa kertovat kuitenkin Oilersin vahvuudet. Joukkue päästi omaa maaliaan kohti vähiten laukauksia koko liigassa. Puolustus onkin se osa-alue, jolla Oilers voi Red Wingsin haastaa ainakin lähes tasapäisesti. Erityisesti kovuutta albertalaisilla on takalinjoillaan michiganilaisia enemmän.

Myös maalivahtiosasto on etukäteen ajateltuna varsin tasaväkinen, mikä ei välttämättä lupaa kummallekaan joukkueelle kovin hyvää. Siirtotakarajalla Minnesotasta hankittu Dwayne Roloson on toistaiseksi pelannut joukkueen tavoin ailahtelevasti, mutta pudotuspeleissä hänen täytyy tarvittaessa pitää joukkue pystyssä vaikka yksin. Vaikka Roloson on jo 35-vuotias, on hän pelannut Stanley Cup -pelejä vai kahtena aiempana keväänä.

Ales Hemsky, Shawn Horcoff ja Jarret Stoll ovat pelaamassa läpimurtokauttaan, Ryan Smyth jatkaa totutulla tasollaan, ja Sergei Samsonovin hankinta mahdollisti tehokkaan kakkosketjun rakentamisen. Hyökkäyskalustossa Oilers jää silti selvästi Red Wingsin jalkoihin. Molemmilla joukkueilla on selkeästi roolitettu ja eheä hyökkääjistö, mutta Detroitin kalusto on kauttaaltaan Edmontonin vastaavaa laadukkaampaa.

Oilersin peli on aina perustunut hyvään luisteluun ja jatkuvaan liikkeeseen. Edmontonissa toivotaankin, ettei Detroitin veteraanipitoinen ryhmä pysy vauhdissa mukana.

Tie päättyy jälleen ensimmäiselle kierrokselle?

Oilersin johtoporras ja pelaajat ovat pyrkineet pudotuspelien alla vierittämään paineita Detroitiin päin. Vaikka Red Wings eittämättä onkin ennakkosuosikki, on Oilers-leirissäkin onnistumispaineita.

Historialla on jääkiekossa hyvin vähän tekemistä kunkin hetken suoritusten kanssa, mutta Oilersin tapauksessa sille täytyy antaa painoarvoa. Joukkue on edellisen kerran edennyt pudotuspelien toiselle kierrokselle keväällä 1998. Sen jälkeen tilille on tullut vain tappioita Dallas Starsille.

Päävalmentaja Craig MacTavish on kohdannut jo runkosarjan aikana ankaraa kritiikkiä asiantuntevan edmontonilaisyleisön suunnalta. Jos kausi päättyy jälleen aikaisessa vaiheessa, voi olla, ettei MacTavish enää ensi kaudella jatka joukkueen peräsimessä.

Ennuste: Red Wings jyrää laajemman pelaajamateriaalinsa turvin toiselle kierrokselle otteluvoitoin 4-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle