Nuorisomaajoukkueen ne muut tamperelaiset

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Pian alkavissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa luistelee peräti viisi pikku-Ilvestä. Kaikkien tuntemien Tuukka Raskin ja Perttu Lindgrenin lisäksi Tshekissä nähdään puolustaja Juho Mielonen ja hyökkääjät Ville Korhonen ja Tommi Huhtala. Kaukalossa nämä nuoret on totuttu näkemään häkkipäinä, jotka ehtivät joka paikkaan. Kaukalon ulkopuolella nuorten miesten suusta tulee tekstiä yhtä vilkkaasti.

Vielä 17-vuotiaat Tommi Huhtala ja Ville Korhonen ja jo 18 täyttänyt Juho Mielonen kuuluvat siihen kohuttuun Ilveksen kultaiseen ikäluokkaan. Tämä ei poikia kuitenkaan hetkauta, päinvastoin hehkutukselle lähinnä naureskellaan.

– Pienenä vanhemmat vei jäälle. Itte tykkäsin ja valitsin jalkapallon ja jääkiekon väliltä jääkiekon lajikseni, 14 vuotta pelannut Huhtala muistelee lajivalintaansa.

Kuusivuotiaasta asti pelannut Mielonen seurasi aikoinaan veljeään jäälle. Myöhemmin veljen lopetettua pelaamisen Juho kuitenkin jatkoi.

– Pelasin myös jalkapalloa, mutta jouduin lopettamaan sen allergian takia, hän jatkaa.

Yksitoista vuotta pelanneelle Korhoselle jääkiekko oli aluksi kiva harrastus, johon jäi koukkuun.

Hyvä, että lopulta jääkiekko vei voiton. Muuten olisi katsojilta jäänyt näkemättä Tommin tappelut, Villen syöttely tai Juhon maalienedustan siivoaminen. Varsinkin välieräpeleissä nuoret miehet intoutuivat vääntämään ja taistelemaan oikein kunnolla. Palkinnoksi työstä ripustettiin pitkästä aikaa Ilveksen A-nuorille kaulaan kultamitalit, vieläpä aina niin rakkaan "naapurikaupungin" Turun Kupittaan hallissa.
Suomenmestaruuden voittaminen oli pojille mahtava kokemus.

– Vielä suurempi asia se taisi olla 84- ja 85- syntyneille pelaajille, jotka pelasivat vuosia karsintasarjoissa, Ville jatkaa.

Hymyillen pojat tunnustavat, että viime minuutit jännittivät aika tavalla. Penkillä ei tainnut istua kukaan.

– Nyt tuntuu hienolta, ei muuta voi sanoa. Hallissa oli mahtava fiilis. Hypittiin ja riehuttiin jäällä, Juho kuvailee hymyillen.

– Joukkue teki pitkän kauden hyvin töitä. Oltiin hyvä joukkue, Tommi kiittelee.

Suuntana Plzen

Kun joukkuekaverit lähtevät kesälomalle ja keskittyvät seuraavaan kauteen, matkaavat nämä kolme kollia muun joukkueen mukana Tshekkeihin alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin.

– Ajatukset oli aika paljon Ipan peleissä, joten kisakutsua ei hirveästi miettiny. Tulihan se yllätyksenä, Huhtala tunnustaa.

– Kaikki turnaukset oli käyny läpi ja viimeisimmässä ei pahoja virheitä tehnyt, joten siinä mielessä vähän odotti kutsua, Korhonen miettii.

– Aina jännittää ja odottaa, sillä kutsu ei ikinä ole varma, Mielonen painottaa.

Intoa täynnä nuoret leijonat matkaan lähtevät. Joukkueen eteen taistellaan ja vastustajat kohdataan tarpeeksi nöyrinä, mutta ei luovuttajina.

– Kisat on iso haaste. Hyvällä mielellä ja intoa täynnä lähdetään. Odottaa vain milloin pelit alkaa, Juho nauraa.

– Voidaan voittaa kaikki tai hävitä kaikille, Korhonen toteaa.

– Eikä siihen voittamiseen ikinä kyllästy, Huhtala huikkaa.

Pojat myöntävät, että mitalipelit on tavoite, mutta tärkeimmät tavoitteet sovitaan joukkueen kanssa toisella leirillä. Heille on kunnia-asia pukea leijonapaita päälle ja edustaa Suomea ulkomailla.

– Hienoa kokea kansainvälisiä turnauksia. Kovaa duunia sinne lähdetään tekemään, Tommi Huhtala sanoo.

– Oma tavoitteeni kisoissa on pelata äärirajoilla ja omilla avuilla auttaa muita ja lisäksi pitää oma pää puhtaana, Juho Mielonen listaa.

– Kisoissa näkee oman tasonsa, että kuinka paljon on jäljessä muista pelaajista. Jos sais kaikki pelit pelata, niin hyvä, Ville Korhonen toivoo.

Ilveksen kultainen ikäluokka, tulevaisuuden toivot, nuoret tähdet… Ylistäviä kommentteja on kuulunut pitkin kautta puolelta jos toiselta. Monen nuoren pää menee sekaisin vähemmästäkin. Nämä nuorukaiset eivät ole kiinnittäneet huomiota ympärillä pyörivään hehkutukseen.

– Ei tuommoinen mitään paineita tuo. Tässä ollaan vielä sen verran nuoria, ettei semmoisia asioita edes mietitä, pojat toteavat.

Ominaisuudet toisten puntaroinnissa

Vaikka pelaajat rakastavat itsensä arviointia, tällä kertaa toimittaja päätti testata nuorten miesten kykyä antaa palautetta toinen toisilleen, ilman joukkotappelua. Ainoina ehtoina oli painokelvollinen teksti ja totuudenmukaisuus.

– Juho on hyvä liikkuja ja kiekollista osaamista löytyy. Se on tosin joskus myös heikkous, jos sitä löytyy liikaa, Tommi arvioi puolustajakaveriaan.

– Myös Ville on hyvä luistelija ja kiekollista osaamista löytyy. Oman pään pelaamisessa on parannettavaa, Juho pohtii.

– Tommilla on hyvä laukaus ja taklaa hyvin. Luistelukin on hyvää, tosin takaperin luistelussa ei pysy pystyssä, Ville kuittaa.

Nuoresta iästään huolimatta pojat ovat osoittaneet että, asennetta heiltä löytyy. Siitä kertoo hyvin se, että jokaisella on tavoitteena käydä lukio loppuun ja painaa päähänsä valkolakki.

– Koulua käydään tunnollisesti. Sen lisäksi katselen elokuvia ja makoilen sohvalla, Juho paljastaa.

– Tyttökaveri, yleinen lepääminen, kavereiden kanssa pyöriminen, niin ja koulu, Tommi listaa vapaa-ajan harrastuksiaan.

- Mulla on jääkiekon lisäksi koulu, Ville kertoo.

– Joo Ville on aika syrjitty meidän joukkueessa, muut nauravat.

Näillä näkymin nuoret miehet viilettävät ensi kaudenkin Ilveksen A-junioreissa.

– Tavoitteenani on pelata joskus SM-liigassa ja saada valkolakki. Haluisin joskus käydä Karibian risteilyllä, Mielonen kertoo.

Huhtala ja Korhonen eivät ole miettineet jääkiekkoon liittyviä tavoitteita sen enempää.

– Vuosi kerrallaan eletään. Ylioppilaaksi pääseminen on yksi tavoite, molemmat sanovat.

Vaikka pojilla Ilvesnuttu vaihtuu leijonapaitaan, eivät pelaajat paidan sisällä muutu. Sama into ja ilo silmissä he kaukalossa viilettävät, vaikka vastassa on paljon taitavia pelaajia. Tampereen Hakametsässä murisi Ilves, mutta Plzenissä Tshekeissä kuuluu leijonan karjunta. Aika näyttää, mitä pojilla on mukanaan kun takaisin tulevat. Kultaa, kunniaa vai hienoja kiekkohetkiä.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat pelataan Tsekin Plzenissä 14.-24.4. Suomi aloittaa urakkansa 15. päivä ottelulla Sveitsiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle