Nimetön Ruotsi piinasi nimivahvaa Venäjää

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ruotsin kokeilupitoinen joukkue piinasi nimivahvaa Venäjää aina rangaistuslaukauskilpailuun asti neljän maan turnauksen avausottelussa Mikkelissä. Vasta rangaistuslaukauskilpailun kuudennet laukaisijat ratkaisivat voiton itäisen naapurin hyväksi, ja näin päätöslukemiksi kirjattiin 4-3.

Joukkueet lähtivät otteluun melko erilaisista lähtökohdista: Ruotsilla oli mukana seitsemän pelaajaa, jotka eivät olleet tällä kaudella maansa maajoukkuetta edustaneet, kun taas Venäjän joukkue koostui lähes kokonaan parina viime kesänä NHL-draftissa varatuista pelaajista.

Ottelun alku lupasikin venäläistä kiekkoilotulitusta, sillä parivaljakko Ilja Krikunov-Jevgeni Malkin siirsi vierasjoukkueen johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen. Maali syntyi hallitusti 2vs1-hyökkäyksen päätteeksi tyhjään maaliin. Räväkästä alusta, ja hienoisesta hallinnasta huolimatta Venäjä ei pystynyt tekemään erässä enempää maaleja. Ruotsin parhaimmat maalipaikat syntyivät ylivoimalla, mutta hyvätkin laukaukset kilpistyivät maalivahti Denis Khudjakovin suojuksiin.

Toista erää vei puolestaan Ruotsi. Robert Kimbyn taistelumaali tasoitti ottelun ajassa 22.04. Sergei Anshakov vei Venäjän ylivoimalla jälleen maalin johtoon oikealta kaarelta ammutulla rannevedolla. Ruotsi vastasi Marcus Weinstockin maalilla, joka upposi helpohkon näköisesti Khudjakovin selän taa. Länsinaapuri siirtyi ensikerran johtoon kun Fredrik Johansson siirsi kahden miehen ylivoimalla puolustaja Johan Björkin laukauksen reboundin verkon perukoille. Ruotsi pääsi ylivoimatilanteeseen päätuomari Juha Pajusen tuomittua kerralla pakkipari Spiridonov-Vorobievin kahden minuutin istunnoille.

Kolmas erä pelattiin käytännössä yhtä maalia. Venäjä painosti Ruotsin päästessä harvoin vastahyökkäyksiin. Itänaapurien yritys palkittiin neljä minuuttia ennen loppua kun 17-vuotias Malkin laukoi kumilätkän Ruotsin hyvin pelanneen maalivahti Cristopher Nilstorpin jalkojen välistä verkon perille. Kun loppuerässä kumpikaan joukkue ei saanut maalia aikaiseksi siirryttiin jatkoajalle.

Kolmea ensimmäistä minuuttia hallitsi Ruotsi saamatta aikaiseksi kuitenkaan yhtään todella vaaralliseksi laskettavaa tilannetta. Venäjä iski vasta aivan lopussa Igor Mirnovin haettu voittomaalia röyhkeällä nousulla maalille, tuloksetta. Rangaistuslaukauskisassa nähtiin kymmenen epäonnistunutta, ja suurin osa melko ponnetonta, yritystä kunnes Columbuksen viime kesänä numerolla neljä varaama Nikolai Zherdev onnistui viimeistelyssä. Yläriman alle sijoitettu laukaus kävi siinä määrin nopeasti maalissa, että päätuomari Pajusen piti vielä ottelun jälkeen käydä erikseen ruotsalaispelaajalle näyttämässä mihin kiekko meni.

Voittajajoukkueen parhaimmistoa olivat Ottawan varaama Igor Mirnov, Ovechknin vanavedessä ensi kesänä aikaista varausta odotteleva sentteri Malkin sekä laituri Sergei Anshakov. Myös viime kesän nelosvaraus Zherdev väläytteli aika ajoin pelitaitojaan. Maalissa Khudjakov pelasi epävarmemmin kuin ruotsalaiskolleegansa toisessa päässä kaukaloa.

Ruotsalaisista mieleen jäivät hyökkääjät Marcus Weinstock sekä koko kolmosketju Kimby-Kalgoum-Rönnqvist. Kyseinen kookas ketju aiheutti venäläispuolustajille aina vaikeuksia jäälle ilmestyessään. Puolustuksen tukipilareita olivat parhaana pelaajana palkittu Daniel Sondell sekä Luulajassa lupaavasti esiintynyt Johan Fransson, joka lienee ensi kesänä ruotsalaispuolustajien kärkinimiä varaustilaisuudessa. Maalissa Malmön varavahti Nilstorp esitti tukun loistavia torjuntoja, mutta vastaavasti jätti mailatyöskentelystään epävarman kuvan.

» Lähetä palautetta toimitukselle