NHL:n laajennusvaraukset 1970-1974: Islandersille maalivahti, Capitalsilla NHL-historian huonoin kausi

NHL / Artikkeli
Yvon Labre (vasemmalla) oli organisaation alkuvuosina tärkeä pelaaja Capitalsille.
Kuva © Getty Images

Vuonna 1970 mukaan liittyivät Buffalo Sabres ja Vancouver Canucks. Lähtöasetelmat laajennusvarauksiin eivät olleet yhtä hyviä kuin kuudella aikaisemmalla joukkueella, sillä suojattavia pelaajia oli peräti 17, kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa. Näin ollen tarjonta oli vaatimatonta. Suurempi mielenkiinto kahden joukkueen välillä kohdistuikin siihen, kummalle oli tarjolla uusien pelaajien varaustilaisuuden ykkössija. Sabres voitti, eikä sen tarvinnut koskaan katua Gilbert Perreault'n varaamista.

Varattavien pelaajien tasosta kertoo paljon se, että vain yksi pelaaja ylsi 300 otteluun uudessa seurassa. Hän oli Gerry Meehan, josta tulikin pian Sabresin kapteeni. Parhaimmillaan 60 pistettä Sabresissa yhdellä kaudella tehnyt Meehan toimi myöhemmin myös seuran toimitusjohtajana.

Sabresin ensimmäinen varaus oli Tom Webster, mutta hän ei ikinä Sabres-paidassa pelannut, vaan matka jatkui Detroitiin. Myöhemmin hän teki kovaa jälkeä kilpailevassa ammattilaisliigassa WHA:ssa.

Vancouver Canucksin varaamista pelaajista eniten otteluja seurassa pelasi Barry Wilkins, kaikkiaan 276. Tehokkain oli kuitenkin Orland Kurtenbach, joka toimi Canucksin ensimmäisenä kapteenina. Varaushetkellä 33-vuotias Kurtenbach pelasi Canucksissa neljä kautta tehden 163 tehopistettä.

Canucksin varauksiin mahtuu myös traaginen tarina, sillä Wayne Maki oli suurimpia tähtiä joukkueessa ensimmäiset kaudet. Ura päättyi kuitenkin 28-vuotiaana, kun hänellä todettiin aivosyöpä, johon Maki menehtyi toukokuussa 1974.

Joukkueista Sabres pääsi nopeammin menestyksen makuun, kun viides kausi toi finaalipaikan. Ottelusarja päättyi kuitenkin tappioon Philadelphia Flyersia vastaan. Vancouver Canucks joutui odottamaan ensimmäistä pudotuspelien ottelusarjavoittoa aina vuoteen 1982 asti, jolloin se eteni finaaliin, mutta joutui sitten Islandersin dynastian murjomaksi suoraan neljässä ottelussa.

Lisää joukkueita tuli mukaan kaksi vuotta myöhemmin, kun NHL aloitti ensimmäisen yrityksensä Atlantassa ja lisäksi New Yorkin alue sai toisen joukkueen, kun Islanders aloitti toimintansa. Islanders joutui maksamaan neljän miljoonan dollarin korvauksen Rangersille tultuaan samalle markkina-alueelle.

Joukkueille ei tälläkään kertaa ollut tarjolla erinomaisia pelaajia, sillä 14 aikaisempaa joukkuetta saivat suojata kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa, aivan kuten kaksi vuotta aiemmin. Myös Flamesin ja Islandersin kesken arvottiin ykkösvaraus nuoriin pelaajiin, ja sen voitti Islanders. Valinta kohdistui Billy Harrisiin, joka kaupattiin juuri ennen dynastian alkua Los Angeles Kingsiin vaihdossa Butch Goringiin.

Islandersin ensimmäinen kausi oli surkea, ja 78 ottelussa saldo oli 30 pistettä. Se toi kuitenkin uuden ykkösvarauksen, ja mukaan tarttui dynastia-aikojen tärkein puolustaja Denis Potvin. Tämän jälkeen joukkueen menestys kääntyi parempaan suuntaan, ja jo kolmannella kaudella Islanders oli neljän parhaan joukossa.

Yksi pelaaja kesti mukana Islanders-dynastian alkuun

Itse laajennusvaraustilaisuudessa Islanders onnistui kaikesta huolimatta hamuamaan riveihinsä tulevan huippumaalivahdin Billy Smithin. Muista pelaajista Gerry Hartin ja Ed Westfallin ura Islandersissa päättyi kesällä 1979. Alkuvuosien Islanders-kapteeni Westfall lopetti tuolloin uransa, Hart jatkoi NHL:ssä muissa seuroissa.

Atlanta Flames onnistui myös maalivahtirintamalla, kun Dan Bouchard tuli joukkueen mukaan. Bouchard oli joukkueessa koko sen ajan, kun organisaatio pelasi Atlantassa. Kesken ensimmäisen kauden Calgaryssa Bouchard siirtyi Quebeciin. Kenttäpelaajista tehokkainta jälkeä tekivät Bobby Leiter ja Larry Romanchych. Mukana oli myös tuleva valmentajalegenda Pat Quinn.

Flames pääsi jo toisella kaudellaan pudotuspeleihin, mutta Atlantassa vietettyjen kahdeksan kauden aikana joukkue ei koskaan voittanut pudotuspelisarjaa. Pudotuspeleissä Flames oli kuudesti.

Parempaa ei ollut tarjolla 1974, kun Washington Capitals ja Kansas City Scouts liittyivät mukaan. Edelleen suojattiin kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa. Vuoden 1972 tapaan arvottiin samalla kerralla ykkösvarausvuoro nuorten pelaajien varaustilaisuuteen, ja samalla toinen joukkue sai ensimmäisen vuoron laajennusvaraustilaisuudessa. Tällä kertaa ykkösvaraus epäonnistui pahoin, kun Capitals käytti vuoronsa Greg Jolyyn

Washington Capitalsin ensimmäistä joukkuetta pidetään yleisesti NHL-historian huonoimpana. 80 ottelusta Capitals voitti vain kahdeksan, ja maaliero oli 265 osuman verran pakkasella.

Puolustavana puolustajana tunnettu Yvon Labre oli suosittu pelaaja kaupungissa, ja hänen pelinumeronsa jäädytettiin uran päätyttyä. Muista pelaajista ei juuri jäänyt merkittävää kerrottavaa: Gord Smith pelasi 286 ottelua Capitalsissa ja maalivahti Ron Low 145. Kaikkien muiden pelimäärä jäi alle sadan.

NHL-historia Kansas Cityssä jäi lyhyeksi, kun joukkue siirtyi vain kahden pelatun kauden jälkeen Coloradoon. Sieltä matka jatkui kuusi vuotta myöhemmin nykyiseen kotiosavaltioon New Jerseyyn, joten voi hyvin todeta ensimmäisten vuosien olleen turbulenssia.

Scoutsin aikakauden tärkeimpiä pelaajia oli Simon Nolet, joka tosin siirtyi Pittsburghiin kesken toisen kauden. Nolet kuitenkin palasi organisaatioon Coloradossa. Hän oli seurahistorian ensimmäinen kapteeni. Pisimpään laajennusvaraustilaisuudessa varatuista pelaajista mukana pysyi Gary Croteau, joka pelasi viimeiset NHL-ottelunsa kaudella 1979-80.

Iso syy Scoutsin ja Capitalsin huonoihin ensimmäisiin kausiin oli se, että WHA oli aloittanut pari vuotta aiemmin ja vienyt NHL:stä pelaajia. Kun suojattujen pelaajien määrä oli edelleen sama kuin aiemmin, suojaamattomien taso oli laskenut selvästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle