Canadiens perustettiin 4. joulukuuta 1907 ja tarkoituksena oli saada
Montrealin ranskankielisille enemmistöväestölle oma joukkue.
Montrealissa muut joukkueet olivat Shamrocks, Wanderers ja Victorias.
Kaikki nuo kolme olivat englanninkielisiä joukkueita. Joukkueen
ensimmäisenä omistaja oli J. Ambrose O'Brien, joka ironisesti ei
ollut ranskankielinen eikä edes montrealilainen. Hän teki sopimuksen,
jonka mukaan omistajaa vaihdetaan heti, kun löytyy sopiva
Montrealista löytyy. Jack Laviolette palkattiin muodostamaan
joukkueen, hän siis oli joukkueen ensimmäinen GM.
Jo tuolloin Canadiensille annettiin sen nykyisinkin tunnettu
lempinimi, "the Habs". Tuon sanan ranskankielinen versio "les
habitants" tarkoitti aluksi uutteria kanadanranskalaisia
maanviljelijöitä New France-nimisessä provinssissa, joka nykyään
tunnetaan nimellä Quebec. Ahkerista maanviljelijöistä nimi annettiin
Montrealin ainoalle ranskalaiselle joukkueelle, Canadiensille.
Ensimmäiset ottelut seuran historiassa
Canadiens voitti ensimmäisen pelaamansa NHA-ottelun 5. tammikuuta
1910. Jubilee Arenan luonnonjäällä pelatussa ottelussa Cobalt Silver
Kings kaatui maalein 7-6. Jo tuolloin Montrealin värit olivat bleau,
blanc et rouge eli sininen, valkoinen ja punainen; Ranskan lipun
värit. Tosin silloin logona oli vain yksinkertainen C-kirjain.
O'Brienin kutsumanimi joukkueelle Les Canadiens vei miehen oikeuteen.
Urheiluyhdistys le Club Athlétique Canadien omistaja Georges Kendall
sai Montreal Canadiensin oikeudenkäynnin lopputuloksena ja näin
joukkueella oli ranskankielinen omistaja. Kolmen vuoden kuluessa
joukkue anoi liigalta luvan hankkia englanninkielisiä joukkueeseen,
koska ranskankieliset pelaajat olivat vähissä. Lupa myönnettiin.
Joukkue voitti ensimmäisen kerran Stanley Cupin 30. maaliskuuta
pelatussa ottelussa vuonna 1916. Nyt CA-kirjaimet paidassaan pelannut
Les Canadiens voitti Portland Rosebuds-nimisen joukkueen, joka edusti
finaalissa Pacific Coast Hockey Associationia (PCHA). Finaalisarja
oli viiden ottelun mittainen. Joukkueessa oli kaksi pelaaja – Skene
Ronan ja Goldie Prodgers – jotka eivät puhuneet ranskaa. He iskivät
Montrealin maalit viidennessä pelissä. Muut pelaajat joukkueessa
olivat Georges Vezina, Newsy Lalonde, Didier Pitre, Amos Arbour,
Howard McNamara, Jack Laviolette, Louis Berlinquette, Jack Fournier
ja Bert Corbeau.
Canadiens NHL:ään
Club de Hockey Canadien tuli joukkueen viralliseksi nimeksi, kun
joukkue liittyi perustajajäsenenä NHL:ään marraskuussa 1917. Tuolloin
joukkue lisäsi nyt niin kuuluisan CH-kirjainyhdistelmän paitaansa.
Kaksi vuotta myöhemmin Montreal tavoitteli historiansa toista Stanley
Cupia, ensimmäistä NHLssä, mutta tavoittelu päättyi traagisesti.
Sarja PCHA-joukkue Seattle Metropolitansia vastaan keskeytettiin
rajun influenssa-epidemian takia. Montrealin puolustaja Joe Hall
kuoli tautiin, samoin kuin omistaja Georges Kendall. Vuosi 1919 on
ainoa vuosi NHL-historiassa, kun Stanley Cupia ei jaettu. Leo
Dandurand tuli joukkueen uudeksi omistajaksi.
Canadiensin voittaessa vuonna 1924 Stanley Cupin, joukkueen tähti oli
saksalaiset sukujuuret omannut Howie Morenz, joka löydettiin
amatööriliigan finaaleista. Sopimuksen hinta oli 850 dollaria.
Harjoituskauden lähestyessä Morenz yritti ostaa itsensä sopimuksesta
ulos, koska pelkäsi ettei ole tarpeeksi hyvä NHL:ään. Dandurand
pakotti itkuisen Morenzin liittymään Canadiensiin. Morenz todisti
itselleen olleensa väärässä ja oli playoffien paras maalintekijä
tehden 7 maalia kuudessa ottelussa.
Legendaarinen Forum käyttöön
Morenzin, Aurel Joliat'n tähdittämä Canadiens auttoi muita joukkueita
saamaan siivet alleen, mm. Detroitissa, Bostonissa, New Yorkissa,
Chicagossa. Lisäksi Montrealiin syntyi uusi joukkue, Maroons. Maroons
oli kaupungin ainoa englantilaisjoukkue. Kolmesta aikaisemmasta
joukkueesta vain Wanderers tuli mukaan NHL:ään, mutta lakkautettiin
omistajan taholta jo ensimmäisen NHL-kauden jälkeen. Maroons toi
mukanaan upouuden areenan liigaan, Montreal Forumin. 159 päivässä
rakennettu Forum oli valmiina Maroonsin ensimmäistä peliä varten
vuonna 1924, mutta kohtalo puuttui peliin. Canadiensin Mount Royal
Arenassa oli ongelmia jään kanssa, koska Arenassa oli luonnonjää.
Tämän takia Canadiens pelasi Montreal Forumin vihkimisottelussa
Maroonsin sijasta. Canadiens voitti Toronto St. Patsin 7-1. Billy
Boucher ampui Forumin ensimmäisen maalin vain 56 sekunnin jälkeen.
Hän teki ottelussa kaksi lisämaalia.
Forum oli kahtena ensimmäisenä vuotenaan Maroonsin kotihalli ja
kaudesta 1926-27 se oli myös Canadiensin kotihalli. Canadiensin ja
Maroonsin välinen kilpailu oli Montrealissa valloillaan reilut 10
vuotta. "The Flying Frenchmen" vastaan englanninkielisten joukkue
Maroons. 30-luvun lopulla tuli selväksi, että Montrealissa ei pystytä
ylläpitämään kahta joukkuetta. Euroopassa sota näytti
väistämättömältä ja Maroons pyysi NHL:ltä luvan pitää sapattivuoden
vuonna 1938. Vuoden kuluttua, 13. toukokuuta 1939, Maroons ilmoitti
lopettavansa toimintansa. Vuoden kuluessa Canadian Arena Company osti
Canadiensin ja halusi varmistaa, että ainakin toinen heikosti
menestyvistä montrealilaisjoukkueista selviää.
Canadiens vs. Maroons- asetelma oli tehnyt Montrealista liigan
kuumimman alueen. Stanley Cup oli Montrealin joukkueiden hallussa
viisi kertaa 11 vuoden aikana. Canadiens voitti Cupin 3 kertaa (-24, -
30, -31) ja Maroons kahdesti (-26, -35).
NHL menettää suurimman tähtensä
Tammikuun 6. päivänä vuonna 1937 Montreal kohtasi Forumissa Chicago
Black Hawksin. Tuulennopea Howie Morenz luisteli kovaa Chicagon
puolustusalueelle, jossa Hawks-pakki Earl Seibert taklasi hänet.
Morenz menetti tasapainonsa ja kaatui päin laitaa. Jotenkin Morenzin
luistin jäi laitojen väliin samanaikaisesti, kun Seibert ryntäsi
kohti. Morenzin jalka murtui ja mies tiesi, ettei luistelisi enää.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Morenz kuoli yllättäen sepelvaltimon
tukokseen 8. maaliskuuta 1937. Hän joutui viettämään sairaalassa
elämänsä viimeiset kuukaudet.
Kolme päivää hänen kuolemansa jälkeen Forumissa oli 10 000 ihmistä
kunnioittamassa Morenzia hänen hautajaisissaan. Koko kaupunki suri
Morenzia vielä kuukausia. 7 vuoden kuluttua Canadiens saisi seuraavan
supertähden, Joseph Henri Maurice Richard'n.
"The Rocket" Richard'n valtakausi alkaa
Toisen maailmansodan aikana NHL:stä lähti monia pelaajia taistelemaan
Saksaa ja sen liittolaisia vastaan. Sillä välin Canadiensin ja koko
liigan tähdeksi nousi Maurice Richard. Kaudella 1943-44 NHL:ää
dominoi ketju, joka tunnetaan nimellä Punch Line: Hector "Toe" Blake -
Elmer Lach – Maurice Richard. Canadiens voitti tuolla kaudella 38
ottelua ja hävisi ainoastaan viidesti 50 ottelun runkosarjassa.
Playoffeissa Richard teki 12 maalia yhdeksässä ottelussa, tehden mm.
kaikki joukkueensa maalit Canadiensin voittaessa Toronton 5-1.
Maurice Richard palkittiin tuon pelin jälkeen ottelun ykkös-, kakkos -
ja kolmostähdellä. Canadiens voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa
sitten vuoden 1931. Edellisen kerran Montrealissa juhlittiin Cup-
voitto vuonna 1935, silloin Maroonsin voittaessa.
Seuraavalla kaudella Richard ja Canadiens jatkoivat samaan malliin.
Tuo kausi on yksi NHL-kiekon legendaarisimmista, Richard oli kauden
alusta lähtien maali-per-peli-tahdissa. Richard oli intohimoinen
jääkiekkoilija ja joutuikin usein istumaan jäähyllä puolustettuaan
itseään kaikkia haastajia vastaan.. Tuttu ja tulinen katse silmissään
Richard teki maaleja ja paljon. Helmikuun lopulla Richard oli tehnyt
43 maalia 38 ottelussa. Ainoastaan kaksi pelaaja oli aikaisemmin
pystynyt samaan, Cooney Weiland ja legendaarinen Joe Malone.
Weilandin ennätys oli juuri tuo 43 maalia ja Malonen hallussa oleva
NHL-ennätys oli 44 maalia yhden kauden aikana. Richard oli yhden
maalin päässä.
Viikkoa myöhemmin Richard teki yhden maalin Maple Leafsia jakaen
ennätyksen ja pari päivää myöhemmin Montreal Forumissa hän teki
kauden 45. maalinsa, taas Torontoa vastaan. Kahdeksan peliä jäljellä,
pystyisikö Richard tekemään 50 maalia yhden kauden aikana? 49.
ottelussa kotijäällä Richard'lla oli 49 maalia ja yleisö kannusti
villisti. Pelin lopussa Chicagon pelaaja koukkasi Richard'n kumoon ja
tuomari tuomitsi rangaistuslaukauksen. Richard veti ohi maalista
yleisön pettymykseksi. Seuraavana iltana Bostonissa "Rocket" ampui
50. maalinsa tehden uuden NHL-ennätyksen. Richard teki maalinsa
viimeisessä vaihdossaan aivan kolmannen erän lopussa, kun Elmer Lach
pelasi hänelle avopaikan, mistä "Rocket" pisti kiekon ohi Bruins-
vahti Harvey Bennettin. Tuosta tempusta tuli legendaarinen
merkkipaalu maalintekijöille: 50 maalia 50 ottelussa.
Canadiens ei kuitenkaan pystynyt voittamaan toista kertaa peräkkäin
Stanley Cupia, vaan hävisi semifinaaleissa. Seuraava Cup-voitto tuli
kaudella 1945-46.
Canadiens rakentaa 50-luvun huippujoukkueita
Torontossa GM Conn Smythe rupesi "siivoamaan" organisaatiota.
Siivouksen tuloksena Frank J. Selke sai potkut, mutta ei ollut kauan
työttömänä. Hänet palkattiin Montrealiin GM:ksi. Hän loi Canadiensiin
farmisysteemin, joka auttoi organisaatiota kilpailemaan paremmin
Torontoa ja Detroitia vastaan. Lukuisat Canadiensin organisaatioon
kuuluvat joukkueet pelasivat eri juniorisarjoissa sekä alemmissa
ammattilaissarjoissa ympäri Pohjois-Amerikkaa. Les Canadiens löysi ja
sai haltuunsa monta kultakimpaletta farmisysteemin ansiosta. Nuo
kultakimpaleet johtivat kultaiseen 50-lukuun.
50-luvun huippujoukkueiden runkopelaajista suurin osa oli tullut
Canadiensiin juuri tuon farmisysteemin kautta, mm. Bernie "Boom Boom"
Geoffrion, Jean Beliveau, Henri Richard, Dickie Moore, Bert Olmstead,
Jean-Guy Talbot, Phil Goyette, Don Marshall, Ralph Backstrom sekä
Jacques Plante. Lisäksi joukkueeseen kuului Maurice Richard, Doug
Harvey, Elmer Lach ja Bill Durnan, niin oli varmaa, että Canadiens
tulisi olemaan kova sana parin vuoden kuluttua. Montrealilaiset
saivat esimakua tulevasta jo vuonna 1953, kun Canadiens voitti
Stanley Cupin. Mutta parempaa oli tulossa…
"The Richard Riot"
Seuraavalla kaudella Canadiens eteni aina Cup-finaaliin saakka, mutta
seitsemännessä finaaliottelussa Red Wings-pelaaja Tony Leswick ampui
ratkaisevan maalin jatkoajalla. Kaudella 1954-55 Canadiens eteni myös
finaaleihin, mutta hävisi taas Detroitille 7. ottelun jatkoajalla.
Tuolloin Canadiensin suurin tähti Maurice Richard oli pelikiellossa.
Syy Richard'n pelikieltoon oli hänen hermostumisensa Bostonissa
pelatussa ottelussa. Richard menetti hermonsa Bruinsin Hal Laycoelle,
joka kaatoi hänet mailallaan. Richard hyökkäsi kahdesti Laycoen
kimppuun lyöden mailalla Laycoea, joukkuetovereiden ja tuomareiden
yrittäessä rauhoittaa Richard'ta samalla. Linjatuomari Cliff Thompson
piteli Richard'n käsiä, mutta Richard sai toisen kätensä vapaaksi ja
löi Thompsonia ja hyökkäsi taas Laycoen kimppuun. Richard ajettiin
ottelusta ulos.
Richard'n aikaisemmat teot kaudella eivät varmasti auttaneet
lainkaan, kun NHL-pomo Clarence Campbell harkitsi hänelle tuomiota.
Richard oli jo aikaisemmin kauden aikana lyönyt tuomaria sekä
haukkunut Campbellia diktaattoriksi. Kolme päivää Boston-ottelun
jälkeen Campbell tuomitsi Richard'n pelikieltoon koko loppukaudeksi,
kun runkosarjaa oli jäljellä 3 ottelua. Koko Montreal pormestariaan
myöten oli raivoissaan. Campbell sai lukuisia tappouhkauksia ja
pormestari Jean Drapeau sanoi hänelle, että ei ole varma riittävätkö
Montrealin poliisivoimat suojelemaan Campbellia seuraavan illan
pelissä.
Campbell ilmaantui kuitenkin Forumiin – tomaatti -, kananmuna -ja
pähkinäsateessa – ja matkalla istumapaikalleen eräs mies tuli ja löi
häntä naamaan. Myöhemmin ottelun aikana hallissa räjähti
kyynelkaasupommi - aivan Campbellin vieressä - ja ottelu
keskeytettiin sekä tuomittiin Detroitn voitoksi. Tämän jälkeen
montrealilaiset siirtyivät kaduille. Mielenosoitus, joka tunnetaan
nimellä "The Richard Riot", kesti seuraavan päivän puolelle. Silloin
Richard piti puheen radiossa pyytäen kansaa, hänen kansaansa,
rauhoittumaan. Pyyntö tehosi. Ihmiset tuhosivat paikkoja satojen
tuhansien dollareiden arvosta.
Richard johti ennen pelikiellon saamista pistepörssiä ensi kertaa
uransa aikana, mutta joukkuetoveri Bernie Geoffrion oli vain muutaman
pisteen päässä. Geoffrionin mentyä ohi pistepörssin voittoon Habs-
fanit raivostuivat myös hänelle ja hänkin sai tappouhkauksia. Richard
oli ja on edelleenkin montrealilaisille suurin pelaaja koskaan. Jopa
nuoremmille Habs-faneille, jotka eivät koskaan nähneet hänen pelaavan.
Toe Blake valmentajaksi
Seuraavaksi kaudeksi Montreal palkkasi uudeksi päävalmentajakseen
Hector "Toe" Blaken – Richard'n entisen ketjukaverin The Punch
Linesta – ja Blake johtikin Canadiensin seuran historian
kahdeksanteen Stanley Cup-mestaruuteen heti ensimmäisellä kaudellaan.
Toki hänellä oli loistava pelaajamateriaali – kiitos GM Selken -,
kaksi loistavaa ketjua: Maurice ja Henri Richard'n ja Dickie Mooren
muodostama hyökkäyskolmikko sekä Geoffrion – Jean Beliveau – Bert
Olmstead. Puolustuksessa olivat tulevat Hall of Fame-pakit Tom
Johnson, Jean-Guy Talbot ja yksi kaikkien aikojen parhaista Doug
Harvey ja maalilla loisti Jacques Plante.
Canadiensin ylivoimaisuuden takia liiga joutui muuttamaan
sääntöjäänkin. Useissa otteluissa Canadiens teki monta maalia yhden
jäähyn aikana jo ensimmäisessä erässä ja ottelut ratkesivat NHL-
johdon mielestä aivan liian aikaisin. Jean Beliveau teki eräässäkin
ottelussa kaikki joukkueensa neljä maalia yhden 2 minuutin jäähyn
aikana, kun Montreal voitti Bostonin 4-2. Kauden jälkeen NHL määräsi
2 minuutin jäähyn päättymään, jos ylivoimalla ollut joukkue tekee
maalin. Tämä sääntömuutos tehtiin kauden 1955-56 jälkeen.
Sääntömuutos ei pysäyttänyt Canadiensin hyökkäysvoimaa. Sen lisäksi,
että Canadiens teki eniten maaleja liigassa, he myös päästivät
maaleja vähiten liigassa 5 perättäisenä kautena. Canadiensia ei ollut
helppo voittaa, kun sillä oli kokoonpanossa niin monta loistavaa
pelaajaa. 50-luvun lopun huippujoukkueista 10 pelaajaa valittiin
myöhemmin Hockey Hall of Fameen.
Ei ollut ihme, että Canadiens voitti 4 mestaruutta lisää tehden
vieläkin voimassa olevan NHL-ennätyksen, eniten peräkkäisiä Stanley
Cup-voittoja (5).
Soihtu vaihtaa omistajaa
Maurice Richard lopetti hienon uransa vuoden –60 Cup-voiton jälkeen
39-vuotiaana. Richard oli uransa kolmen viimeisen kauden aikana
sivussa loukkaantumisten takia 89 ottelusta (Canadiens pelasi 210
ottelua hänen viimeisenä kolmena kautena). Oli aika antaa soihtu
seuraavalle.
Hän oli tehnyt urallaan 544 maalia runkosarjassa ja 82 playoffeissa –
molemmat NHL-ennätyksiä tuolloin. Molemmat Richard'n maalimäärät ovat
edelleenkin Canadiensin ennätyksiä.
Kaudella 1960-61 Montrealin Cup-putki katkesi, kun Chicago Blackhawks
voitti mestaruuden. Chicagon voiton jälkeen Toronto voitti Stanley
Cupin kolmesti peräkkäin ennen kuin oli taas Montrealin vuoro.
Canadiens oli vaihtanut toimitusjohtajaansa noiden vuosien aikana,
kun Sam Pollock korvasi Frank J. Selken. Seuraavalla kahdella
kaudella (1964-66) Canadiens palasi tuttuun loistoon voittaen kaksi
perättäistä mestaruutta.
Seuraavan kerran Canadiensin voittaessa mestaruuden vuonna 1968,
NHL:ssä pelasi jo 12 joukkuetta. Liigassa oli tapahtunut ensimmäinen
laajentuminen, kun Philadelphia Flyers, Pittsburgh Penguins, St.
Louis Blues, Minnesota North Stars, LA Kings ja Oakland Seals olivat
liitetty NHL-perheeseen vuonna 1967.
Vuoden –68 Cup-voiton jälkeen taikauskoinen valmentaja Toe Blake
ilmoitti lopettavansa valmentajanuransa valmennettuaan joukkuetta 13
vuotta. Uudeksi valmentajaksi palkattiin organisaatiossa vuosia
työskennellyt Claude Ruel.
Uutta superjoukkuetta rakentamassa
Ruel valmensi joukkueensa heti ensimmäisellä kaudellaan Stanley Cup-
mestariksi, mutta seuraavalla kaudella Canadiens jäi playoffien
ulkopuolelle. Taaperrus Ruelin alaisuudessa jatkui myös kaudella 1970-
71 ja Pollock päätti vaihtaa valmentajaa kesken kauden. Al MacNeil –
joka myös oli Canadiens-organisaation pitkäaikainen työntekijä – tuli
valmentajaksi ja Ruel siirrettiin pelaajavastaavaksi. MacNeil
onnistui loistavasti ja Canadiens juhlikin kyseisen kauden päätteeksi
Stanley Cupia. MacNeil ei Cup-voitosta huolimatta ollut GM Pollockin
mielestä oikea mies Canadiens-valmentajaksi.
Pollockilla oli hyvät miehet käytössään, mutta hänen tarvitsi vain
löytää heille oikeat työt organisaatiossa. MacNeil palasi
juniorivalmentajaksi. Pollock halusi uudeksi valmentajaksi Scotty
Bowmanin, joka oli saanut potkut St. Louisista. Bowman oli pelannut
ja myös työskennellyt Canadiensin puolesta useat kymmenet vuodet
ennen siirtymistään Bluesin valmentajaksi. Nyt Bowman palasi takaisin
kotiin.
Sam Pollock teki loistavia pelaajakauppoja ja varasi hyviä pelaajia
Entry Draftissa varmistaen Canadiensin menestyksen jatkon. Pollock
hankki joukkueeseen mm. Ken Drydenin pelaajakaupassa Bostonista.
Vaihtuvuus joukkueessa Pollockin aikana oli suuri. Vuoden 1965
mestarijoukkueessa ja vuoden 1973 mestarijoukkueessa oli ainoastaan
viisi samaa pelaajaa: Henri Richard, Yvan Cournoyer, Jacques
Laperriere, Jim Roberts ja Claude Larose.
Eräs hyvä esimerkki Pollockin nerokkuudesta on hänen tekemänsä
pelaajakauppa Kingsin kanssa vuodelta 1971. Habs oli saanut eräässä
pelaajakaupassa Oaklandilta tämän 1. varausvuoron vuodelta 1971.
Tuolla kaudella Seals oli NHLn huonoin joukkue, mutta LA Kings rupesi
taapertamaan kesken kauden uhaten Sealsin viimeistä paikkaa ja
ensimmäistä varausvuoroa draftissa. Pollock kauppasi veteraanipelaaja
Ralph Backstromin Kingsiin ja tämä piristi Kingsia. Kings rupesi
voittamaan ja Oakland jäi viimeiseksi, joka tarkoitti sitä että
Canadiens pääsisi varaamaan ensimmäisenä. Pollock valitsi tuolla
varausvuorolla muuan Guy Lafleur'n.
Bowmanin aika
Scotty Bowman valmensi joukkuettaan nöyryyttämällä pelaajiaan ja
pitämällä nämä henkisesti epätasapainossa koko ajan. Bowman on vanhan
valmennustyylin oppilas ja on muuttanut tyyliään vasta 90-luvulla.
Montrealissa tyyli tuotti tulosta, mutta ei kuitenkaan heti
ensimmäisellä kaudella, jolloin Bowmanin Canadiens hävisi jo
ensimmäisellä kierroksella pudotuspeleissä.
Kaudella 1972-73 Bowmanin joukkue voitti mestaruuden kukistamalla
Chicagon Cup-finaalissa voitoin 4-2. Seuraavalla kahdella kaudella
Canadiens tippui jo ennen finaaleja ja montrealilaismedia vaati
valmentajanvaihdosta. Pollock ei vaihtanut valmentajaa, koska hänen
mielestään Bowman oli edelleen sama valmentaja, joka oli johtanut
joukkueensa Stanley Cup-voittoon vuonna 1973. Pollock luotti
valmentajaansa ja nyt oli Bowmanin aika näyttää osaamisensa.
Kaudella 1975-76 Canadiens aloitti sarjan, johon on pystynyt
ainoastaan kaksi joukkuetta koko NHL-historiassa. Canadiens hallitsi
NHLää neljä vuotta voittaen 4 peräkkäistä Stanley Cupia vuodesta -76
vuoteen –79. Vastaavaan on pystynyt ainoastaan 80-luvun alun NY
Islanders ja 50-luvun Canadiens, joka siis voitti viidesti peräkkäin.
Tuona aikana Canadiens teki lukuisia NHL-ennätyksiä, mm. eniten
pisteitä yhden kauden aikana (132 pistettä) ja pisin tappioton sarja
kotona (34 ottelua). Kenties huikaisevin NHL-ennätys on kaudelta 1976-
77, jolloin Canadiens hävisi ainoastaan 8 ottelua koko runkosarjan
aikana, joka oli 80 ottelun pituinen.
Canadiens oli ehdottomasti NHL:n paras joukkue, mutta mikään ei voi
kestää ikuisesti. Pollock oli lopettanut kauden 1977-78 jälkeen
tehtyään ensin yhden vuoden jatkosopimuksen Bowmanin kanssa. Bowman
ei olisi jäänyt valmentamaan, jos olisi tiennyt Pollockin
suunnitelmista lopettaa. Bowman siirtyikin vuoden 1979 Cup-voiton
jälkeen Buffaloon, joka oli yksi lupaavimmista joukkueista liigassa.
Pollockin tilalle tuli Irving Grundman ja Bowmanin tilalle ex-pelaaja
Bernie Geoffrion. Valmentajan paikka oli kuitenkin tuulinen ja
joukkuetta valmensi 6 eri valmentajaa 80-luvulla. Lisäksi
Grundmankaan ei kauaa virassaan viihtynyt ja hänet vaihdettiinkin
vuonna 1983 Serge Savardiin.
Kaksi Cupia 14 vuodessa
Bowmanin lähdön jälkeen Canadiens on voittanut ainoastaan kahdesti
Stanley Cupin. 80-luvun alkua dominoi NY Islanders, joka voitti
neljästi mestaruuden ja Islandersin jälkeen oli nuoren Edmontonin
aika hallita NHL:ää Wayne Gretzkyn johdolla.
Seitsemän vuotta Bowmanin lähdön jälkeen Canadiens voitti seuraavan
kerran mestaruuden tulokasvalmentaja Jean Perronin alaisuudessa. Tuo
voitto oli täysi yllätys koko liigalle. CH-paidassa pelasi tuolloin
peräti seitsemän tulokasta eikä kukaan odottanut joukkueen voittavan.
Canadiensin voittoa helpotti Oilersin Steve Smith, joka oli tehnyt
oman maalin Calgarya vastaan divisioonan 7. finaaliottelun
loppuhetkillä. Tuo Smithin epäonnen maali tiputti yhden suurimmista
Cup-suosikeista jatkosta. Suurin vaikutus mestaruuteen oli kuitenkin yhdellä
pelaajalla Canadiensin maalinsuulla, muuan Patrick Roylla. Roy pelasi loistavasti
pudotuspeleissä ja hänet palkittiin kautta aikojen nuorimpana
pelaajana Conn Smythe Trophylla pudotuspelien parhaana.
Pat Burns palkattiin Canadiensin valmentajaksi kauden 1987-88 jälkeen
Jean Perronin tilalle. Burns valmensi Canadiensin finaaliin heti
ensimmäisellä kaudellaan. Montreal oli jo johtanut finaalisarjaa
Calgarya vastaan voitoin 2-1, mutta hävisi 3 seuraavaa ottelua ja
Calgary vei Cupin. Noiden kolmen tappion joukossa oli myös kaksi
kotitappiota. Calgarysta tuli ensimmäinen vierasjoukkue 61 vuoteen,
joka on voittanut mestaruuden Montreal Forumissa.
Vuoden 1986 Cup-voiton suurimman sankarin, Patrick Royn hermoja
tosipaikan tullen ruvettiin epäilemään koko liigassa. Roy päästi yhä
useammin helppoja maaleja taakseen tärkeissä otteluissa, kun
maalivahdin epäonnistumiselle ei todellakaan olisi varaa. Stanley Cup-
voiton jälkeen vuosina –87 ja –88 Roy pelasi melko heikosti
playoffeissa, mutta ranskalaismedia kohteli miestä silkkihansikkain.
Vuoden 1989 Stanley Cup-finaalissa koetun tappion jälkeen kritiikkiä
rupesi esiintymään yhä useammin, niin median kuin fanienkin suunnalta.
Jacques Demers palkattiin kaudeksi 1992-93 Montrealin uudeksi
valmentajaksi. Demers valmensikin joukkueensa heti Stanley Cup-
mestariksi seitsemän vuoden tauon jälkeen, vaikka joukkue oli vähällä
hävitä jo ensimmäisellä kierroksella ottelusarjassa arkkivihollistaan
Quebec Nordiquesia vastaan. Quebec voitti sarjan kaksi ensimmäistä
ottelua kotihallissaan ja kaikki Montrealissa vaativat valmentaja
Demers'ia vaihtamaan Royn pois maalilta seuraavaan kolmanteen
otteluun. Demers ei suostunut, vaan ilmoitti peluuttavansa Roy'ta
kaikissa Canadiensin playoff-otteluissa. Luottaminen Royn kykyihin
tuotti tulosta. Canadiens voitti sekä seuraavan ottelun Vincent
Damphoussen tekemällä jatkoaikamaalilla että koko sarjan Quebecin
herruudesta. Matka kohti seuran historian 24. Stanley Cupia oli
alkanut.
Joukkue voitti peräti kymmenen jatkoaikaottelua peräkkäin
playoffeissa, joka oli uusi NHL-ennätys. Maalivahti Patrick Roy
pelasi mainiosti voittaen Conn Smythe Trophyn pudotuspelien parhaana
ja hiljentäen epäilijät. Canadiens ei kuitenkaan ollut mikään
huippujoukkue ja seuraavalla kaudella Habs tippui jo ensimmäisellä
kierroksella.
Kadonnut menestys
Seuraavalla kaudella joukkueella meni vielä heikommin. Kausi 1994-95
oli ns. tynkäkausi, jolloin pelattiin vain 48 ottelua työsulun takia.
Canadiens ei selviytynyt pudotuspelihin, mutta Demers sai jatkaa
valmentajana. Kun joukkue hävisi seuraavan kauden viisi ensimmäistä
peliä seuran presidentti Ronald Corey päätti toimia. Hän erotti sekä
valmentaja Demers'n että GM Serge Savardin.
Uudeksi GM:ksi palkattiin pitkäaikainen Canadiens-pelaaja ja
organisaation työtekijä Rejean Houle. Houle palkkasi valmentajaksi
Mario Tremblayn, joka myös oli entinen Canadien. Tremblay ei ollut
sopiva valmentajaksi ja hän ei tullut hyvin toimeen pelaajien kanssa.
Joukkueen ainoa supertähti, maalivahti Patrick Roy, myytiin pois
hänen riitaannuttua Tremblayn kanssa. Tremblay valmensi Canadiensia
kevääseen 1997 asti, kunnes Houle päätti vaihtaa valmentajaa. Uudeksi
valmentajaksi palkattiin Alain Vigneault, joka tuli hyvin toimeen
pelaajiensa kanssa.
GM Houle kauppasi monet hyvät pelaajat pois joukkueesta ja loppujen
lopuksi Canadiensille ei jäänyt mitään. Nykyään Montreal Canadiens on
yksi NHL:n huonoimmista joukkueista. Reggie Houle ja Vigneault
potkittiin pois 20. marraskuuta vuonna 2000. Maanantaina, joka
jääkiekkomaailmassa tunnetaan nykyään nimellä "Monday Morning
Massacre", MMM. Heidän tilalleen palkattiin Andre Savard GM:ksi ja
Michel Therrien valmentajaksi. Tulevaisuus näyttää, mitä nuo
vaihdokset tuovat tullessaan.
Rejean Houle oli nyt ensimmäistä kertaa työtön, 50-vuotiaana. Neljä
päivää potkujen jälkeen hän oli jo takaisin tutun organisaation
palveluksissa. Hänet palkattiin Canadiensin hyvän tahdon
lähettilääksi ja the Montreal Canadiens Children's Foundation-nimisen
säätiön johtoryhmään. Tyylikäs ele Canadiens-organisaatiolta.
Vanha ja legendaarinen Montreal Forum on poistettu käytöstä ja
tilalla on moderni halli, Molson Centre. Forum, jossa nähtiin monia
hienoja hetkiä, oli viimeisen kerran Canadiensin kotiareenana
ottelussa Dallas Starsia vastaan 11. maaliskuuta. Canadiens voitti
ottelun 4-1 ja Andrei Kovalenko – joka saapui Montrealiin yhdessä
Martin Rucinskyn ja Jocelyn Thibault'n kanssa Coloradosta, kun
Canadiens kauppasi pois Mike Keanen ja Patrick Roy'n – ampui
viimeisen maalin Forumissa.
Uudessa Molson Centressa Canadiens on hävinnyt enemmän otteluita kuin
voittanut. Forumin aaveet – Canadiensin suojelijat – eivät seuranneet
mukana. Menestymättömyys on johtanut siihen, että Canadiens myy
lippuja jo alennuksilla ja erikoistarjouksilla. Siltikään halli ei
ole ollut kuin pari kertaa loppuunmyyty tällä kaudella.
Nykyiset omistajat - Molsonin perhe – on myymässä tappiota tuottavaa
seuraa sekä Molson Centrea. Ostajaehdokkaita etsitään koko ajan. Saa
nähdä, tuovatko uudet omistajat menestyksen takaisin Montrealiin,
jääkiekkoilun mekkaan.
Historiikin teossa apuna käytetty: "Total Hockey : The Official Encyclopedia of the National Hockey League"
