Nathan Walker – Australiasta NHL:ään?

NHL / Artikkeli
NHL:n tämän vuoden varaustilaisuuden ehdottomasti oudoin lintu on Nathan Walker. Walesiläissyntyisestä nuorukaisesta saattaa jonain hyvinkin tulla maailman kovimman liigan ensimmäinen australialainen pelaaja.

NHL on edellisten vuosikymmenten aikana hiljalleen kansainvälistynyt. Perinteisten kiekkomaiden lisäksi pelaajia tulee nykyään sellaisistakin maista, joissa lajin asema on varsin vähäinen.

Norjan, Ranskan ja Slovenian rinnalla Australia on todellinen jääkiekkokääpiö. Silti se saattaa saada muutaman vuoden sisällä ensimmäisen pelaajansa maailman kovimpaan liigaan.

Nathan Walkerista tulee juhannuksen varaustilaisuudessa ensimmäinen NHL:ään varattu australialainen. Walker syntyi Walesissä, mutta muutti jo kaksivuotiaana vanhempiensa ja isoveljensä kanssa. Siellä hän pelasi isänsä tavoin rugbya, mutta innostui jo pienenä myös kiekkoilusta – aluksi rullaluistimet jalassa.

Tšekkiin 13-vuotiaana

Kotimaassaan Walker pelasi itseään vanhempien kanssa, muttei silti kokenut saavansa tarpeeksi haasteita kehittyäkseen. Niinpä hänen valmentajansa Ivan Manco järjesti pojalle mahdollisuuden näyttää taitojaan Vitkovicen juniorivalmentajille. Nämä suhtautuivat outoon tulokkaaseen epäileväisesti, mutta tämä vakuutti heidät.

Niinpä 13-vuotias Nathan muutti yksin outoon maahan, jonka kieltä hän ei puhunut sanaakaan. Vaikka Vitkovicen junioriorganisaatiossa vaikutti aiemmin Australiassa valmentanut Jakub Petr, ei Walkerin oman joukkueen valmentaja myöskään osannut englantia.

Kulttuurishokista huolimatta Walker sopeutui tšekkiläiseen kiekkoiluun mainiosti. Hän nousi jo kaudella 2008–2009 runkopelaajaksi Vitkovicen B-nuorten mestarijoukkueessa ja pelasi puolet seuraavasta kaudesta A-junioreissa.

Askel kerrallaan kohti unelmaa

Varsinaisen läpimurtonsa Walker teki kuitenkin kaudella 2010–2011. Yli piste per peli –tahti Tšekin nuorten mestaruussarjassa ja iso rooli miesten 2. divisioonan MM-kisoissa saivat ensimmäiset kykyjenetsijät kiinnittämään huomionsa pienikokoiseen laituriin.

Menneellä kaudella lahjakas kiekkoilija otti jälleen yhden askeleen kohti unelmaansa, kun hänestä tuli ensimmäinen australialainen, joka pääsi pelaamaan Tšekin pääsarjassa. Rooli oli vielä pieni, kuten juniori-ikäisillä pelaajilla yleensäkin, mutta tehopisteitäkin kertyi silti yhdeksän kappaletta 34:ssä ottelussa.

Walker sai lempinimensä "Storm" – "Myrsky" – jo pienenä, mutta se kuvaa hänen pelityyliään edelleen varsin hyvin. Hän luistelee todella hyvin, yrittää joka tilanteessa loppuun asti, eikä pelkää ottaa vastaan taklauksia. Päämäärätietoisuus ja työteliäisyys saattavat viedä "Stormin" NHL:ään asti.

Lähteet: The Age, Daily Telegraph, coppernblue.com

» Lähetä palautetta toimitukselle