Näkökulma: Olympialeijonat 2018 - edessä nuorennusleikkaus

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Aleksander Barkov on Pyeongchangissa Leijonien johtotähti.
Kuva © Getty Images
Pyeongchangin talviolympialaisiin on aikaa vielä neljä vuotta. Jatkoaika kokosi kisajoukkueen kuitenkin jo nyt. Leijonilla on edessä sukupolvenvaihdos.

Jatkoajan toimittajat Miika Arponen ja Lauri Lehtinen analysoivat joukkueen ketjut ja menestysmahdollisuudet perinpohjaisesti. Ketkä nuoret tulevaisuuden tähdet kiilaavat konkareiden ohi kärkikenttiin?

Maalivahdit

Kari Lehtonen

Dallas Stars

Ikä Pyeongchangin aikaan: 34

Maajoukkueura

Lehtonen pelasi kaksi ottelua Sotšin olympialaisissa. Hän on pelannut lisäksi kahdet MM-kisat, joista 2007 tuliaisina oli hopeamitali.

2014

Lehtonen on pitkien loukkaantumisjaksojen jälkeen saanut alleen ehjän kauden, ja noussut NHL:n maalivahtieliittiin. Hän on Dallas Starsin kiistaton ykkösvahti.

2018

Jos Lehtonen pysyy ehjänä, on hän neljänkin vuoden kuluttua yksi NHL:n parhaista maalivahdeista, ja on Pyeongchangissa Leijonien kakkosvahti.

.

Tuukka Rask

Boston Bruins

Ikä Pyeongchangin aikaan: 30

Maajoukkueura

Rask torjui Suomen pronssimitaleille Sotšin olympialaisissa. Hän ei ole muuten torjunut yhtä EHT-edustusta lukuun ottamatta aikuisten tasolla Suomen paidassa.

2014

Raskia pidetään yhtenä maailman parhaista maalivahdeista. Vyöllä on jo Stanley Cup -voitto, ja paikka Boston Bruinsin ykkösvahtina takaa, että mahdollisuuksia useampiinkin nimiin pytyn kyljessä tulee jatkossakin.

2018

Pyeongchangin kisojen aikaan 30-vuotias Rask on maalivahdin optimi-iässä. Maailman parhaan maalivahdin titteli ei todennäköisesti ole kovin kaukaa haettu. Rask lienee Suomen ykkösvahti myös Koreassa.

.

Juuse Saros

HPK / Nashville Predators

Ikä Pyeongchangin aikaan: 22

Maajoukkueura

Saros pelasi itsensä suuren yleisön sydämiin torjumalla Suomen nuorten MM-kultaan vuodenvaihteessa 2014 Malmössä. Hän oli lisäksi Suomen ykkösvahina keväällä 2013 Sotšissa, kun Pikkuleijonien kaulaan ripustettiin alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pronssimitalit.

2014

Saros pelaa ensimmäistä liigakauttaan kasvattajaseurassaan HPK:ssa, ja valtasi heti tulokaskaudellaan ykkösvahdin paikan. Hän on rikkonut lisäksi alle 20-vuotiaiden sekä tulokasvahtien nollapeliennätyksen. Kesällä 2013 Saros varattiin neljännellä kierroksella Nashville Predatorsiin.

2018

Mikäli kehityskäyrä jatkuu nykyisenlaisena, Saros pelaa olympiakaudella NHL:ssä. Toistaiseksi hän on ollut sarjan ja turnauksen paras maalivahti jokaisella sarjatasolla, jolla on pelannut.

.

Puolustajat

Olli Määttä

Pittsburgh Penguins

Ikä Pyeongchangin aikaan: 23

Maajoukkueura

Määttä teki maajoukkuedebyyttinsä Sotšin olympialaisissa ja oli heti yksi Suomen johtavista pelaajista. Hän oli ensimmäinen alle 20-vuotiaana olympiaturnauksen pistepörssin kymmenen kärjessä ollut pelaaja sitten Jevgeni Malkinin.

2014

Määttä nousi hieman yllättäenkin syksyllä Pittsburgh Penguinsin vakiokokoonpanoon eikä ole sen koommin luovuttanut paikkaansa pois. Erittäin lupaava yleispuolustaja on nyt jo NHL:ssä kärkiparien puolustaja.

2018

Isokokoinen, hyvin luisteleva ja hyvin peliä lukeva Määttä on neljän vuoden kuluttua yksi maailman parhaista puolustajista. Suomen joukkueessa hän pelaa isoja minuutteja sekä yli- että alivoimalla.

.

Julius Honka

Swift Current Broncos

Ikä Pyeongchangin aikaan: 22

Maajoukkueura

Honka oli mukana Pikkuleijonissa heidän voittaessaan alle 18-vuotiaiden MM-pronssia keväällä 2013 Sotšissa sekä alle 20-vuotiaiden kultajoukkueessa Malmössä 2014. Miesten maajoukkuedebyytti on vielä tekemättä.

2014

Honka pelaa loistavaa kautta Länsi-Kanadan juniorisarja WHL:ssä. Hän on tulokkaiden pistepörssin toisena lähes piste per peli -tahdillaan ja erilaisissa varausennakoissa miestä on soviteltu tukevasti ykköskierroksen varaukseksi ensi kesän varaustilaisuudessa.

2018

Pienikokoinen, mutta erittäin hyvillä kiekollisilla taidoilla varustettu Honka on neljän vuoden kuluttua noussut NHL:ssä vakiokokoonpanon puolustajien joukkoon. Hän saanee Pyeongchangissa myös ylivoima-aikaa.

.

Rasmus Ristolainen

Buffalo Sabres

Ikä Pyeongchangin aikaan: 23

Maajoukkueura

Ristolainen kuului juniori-ikäisenä kaikissa ikäluokissa maajoukkueen vakiokalustoon. Aikuisten maajoukkuedebyytti nuorelta turkulaiselta on vielä tekemättä.

2014

Ristolainen lähti heti varausvuotenaan NHL:ään ja saikin syksyllä paikan Sabresin pelaavasta kokoonpanosta. Myöhemmin aikaa on kulunut myös AHL:ssä.

2018

Ristolaista pidetään yleisesti yhtenä ikäluokkansa parhaista puolustajista, ja todennäköisesti mies pelaa 2018 NHL:ssä isossa roolissa ja saa näin ollen mukavasti vastuuta Leijonissakin.

.

Jyrki Jokipakka

Dallas Stars

Ikä Pyeongchangin aikaan: 26

Maajoukkueura

Ilves-kasvatti on pelannut urallaan yhdet nuorten MM-kisat. Debyytti miesten maajoukkuetasolla on vielä tekemättä.

2014

Jokipakka pelaa debyyttikauttaan AHL:ssä Texas Starsin joukkueessa.

2018

Isokokoinen, mutta kohtalaisen hyvin luisteleva Jokipakka on nostanut itsensä vähintään rotaatiopelaajaksi NHL-tasolla. Leijonissa miehen roolina on olla nelosparin puolustaja.

.

Ville Pokka

Kärpät / New York Islanders

Ikä Pyeongchangin aikaan: 23

Maajoukkueura

Pokka on ollut vakiokasvoja ikäkausimaajoukkueissa. Miesten maajoukkuetasolla debyytti on vielä tekemättä.

2014

Pokka pelaa uransa parasta liigakautta Kärpissä, ja johtaa jopa melko suurella erolla liigan tehotilastoa. Pisteitäkin on kertynyt puolustajaksi mukavasti.

2018

Vuoteen 2018 mennessä Islandersin kesän 2012 varaustilaisuudessa heti toisen kierroksen alussa varaama Pokka on noussut NHL:ssä vakiokokoonpanon pelaajaksi, ja saa Leijonissa roolia kolmosparissa sekä alivoimalla.

.

Juuso Hietanen

Torpedo Nižni Novgorod

Ikä Pyeongchangin aikaan: 32

Maajoukkueura

Hietanen edusti Suomea Sotšin pronssijuhliin päättyneissä olympialaisissa. Lisäksi hänellä on vyöllään kolmet miesten MM-kisat.

2014

Hietanen pelaa hyvää kautta KHL:ssä, mistä osoituksena oli myös olympiavalinta Sotšiin.

2018

Vuonna 2018 Hietanen on todennäköisesti edelleen KHL-puolustaja, ja tuo kokemuksellaan rauhoittavaa osaamista Suomen muuten melko nuoreen puolustukseen.

.

Joni Pitkänen

Carolina Hurricanes

Ikä Pyeongchangin aikaan: 34

Maajoukkueura

Kaikki ikäkausimaajoukkueet kiertänyt Pitkänen on edustanut Suomea aikuisten tasolla niin vuoden 2004 World Cupissa kuin 2010 Vancouverin olympialaisissakin. MM-kisoissa Pitkästä ei olla nähty.

2014

Kausi 2013-14 meni Pitkäseltä kokonaan ohi pahan nilkkavamman vuoksi. Varovaiset raportit Pohjois-Amerikasta kertovat kuitenkin miehen kuntoutumisen olevan aikataulussa.

2018

Jos Pitkänen tervehtyy ennalleen, on hän 34-vuotiaanakin Suomen johtavia puolustajia Pyeongchangin kisoissa. Tarjolla on top-4-puolustajan vastuuta sekä isähahmon roolia puolustuksen vanhimpana pelaajana.

.

Sami Vatanen

Anaheim Ducks

Ikä Pyeongchangin aikaan: 26

Maajoukkueura

Vatanen on kiertänyt johtavana puolustajana kaikki ikäkausimaajoukkueet. Debyytti myös MM-tasolla on tehty. Vatanen pelasi mallikkaasti Leijonien takalinjoilla myös Sotšin olympialaisissa.

2014

Vatanen on matkannut NHL:n Ducksin ja AHL:n Admiralsin väliä. Ducksin organisaation leveys puolustajaosastolla hidastaa Vatasen nousua NHL:n vakiokokoonpanon mieheksi.

2018

Läpimurto NHL:n kiekollisten puolustajien eliittiin on 2018 mennessä jo tehty, tapahtui se sitten Ducksissa tai muualla. Leijonissa tarjolla on kiekollista vastuuta aina ylivoimaa myöten.

.

Hyökkääjät

Teemu Pulkkinen

Grand Rapids Griffins

Ikä Pyeongchangin aikaan: 26

Maajoukkueura

Edustanut Suomea vain yhdessä EHT-ottelussa miesten tasolla, mutta juniorimaajoukkueissa Pulkkinen on ollut mukana pitkään ja tehnyt aina vakuuttavaa jälkeä. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2012 maalitykki paukutti seitsemään otteluun tehot 6+4= 10.

2014

Pulkkinen kuuluu Detroitin farmijoukkue Grand Rapids Griffinsin kuumimpiin hyökkääjiin. Laituri on takonut 57 peliin 48 pistettä ja on AHL:n pistepörssin viidentenätoista ja maalipörssin seitsemäntenä. Ihastuttaa Pohjois-Amerikassa maalivireellään ja laukauksellaan.

2018

26-vuotias Pulkkinen on murtautunut Red Wingsin tasokkaaseen NHL-hyökkäykseen. Maalipyssy viuhuu NHL:ssäkin ja Pulkkinen kantaa Etelä-Koreassa isoa osaa Leijonien maalinteosta. Ylivoimapelote.

.

Aleksander Barkov

Florida Panthers

Ikä Pyeongchangin aikaan: 22

Maajoukkueura

Barkov pelasi ensimmäiset maaottelunsa Sotšissa. Loukkaantui taklaustilanteessa Norjaa vastaan. Pelasi ykkössentterinä erinomaisesti ja saalisti yhden syöttöpisteen. Osviittaa tulevasta.

2014

On noussut jo rookie-kaudellaan Florida Panthersin ykköshyökkääjäksi. 54 otteluun 24 tehopistettä. Muodostanut hyvän kombinaation Sean Bergenheimin ja Brad Boyesin kanssa.

2018

Suomen tärkein kenttäpelaaja ja supertähti NHL:ssä. Joukkueen itseoikeutettu ykkössentteri ja kiekollisen pelin dynamo. Vasta 22-vuotias, mutta silti jopa varakapteeniehdokas.

.

Teuvo Teräväinen

Helsingin Jokerit

Ikä Pyeongchangin aikaan: 23

Maajoukkueura

Miesten pelien osalta vielä korkkaamatta. Johti nuorten maajoukkueen MM-kultaan Ruotsissa yli kahden pisteen keskiarvolla ja nousi kisojen tähdistöön. A-maajoukkuedebyytti mahdollinen kevään MM-kisojakin ajatellen.

2014

Syttynyt MM-kullan jälkeen liekkeihin ja saavuttaa pian piste-per-peli-statuksen Jokereissa. Liigakevään kuumimpia hyökkääjiä. Jokereiden pelien päättyessä saattaa matkata Chicagoon jo tänä keväänä.

2018

On noussut Chicago Blackhawksiin ja saanut hyökkäävän roolin, joka osuu Teräväiselle myös maajoukkueessa. Pelannee laidassa sentterien ison määrän vuoksi.

.

Markus Granlund

Calgary Flames

Ikä Pyeongchangin aikaan: 24

Maajoukkueura

Nuorten maajoukkueiden vakiopelaaja. Ei A-maaotteluita tilillä. Alle 18-vuotiaiden MM-pronssimitalisti.

2014

Teki viime viikolla NHL-debyyttinsä palkinnoksi hyvästä AHL-kaudesta. Flamesissa kolmeen otteluun yksi tehopiste.

2018

Seuraa Mikael-veljensä jalanjälkiä ja kehityksen jatkuessa vakiinnuttaa paikkansa NHL:ssä. Flamesissa vastuuta tarjolla tulevina kausina. Maajoukkueen parhaita hyökkääjiä. Mikaelin tavoin laidassa maajoukkueessa.

.

Valtteri Filppula

Tampa Bay Lightning

Ikä Pyeongchangin aikaan: 33

Maajoukkueura

Pelasi 2010 Torinossa, mutta vammat estivät matkan Sotšiin. Olympiapronssin lisäksi pelannut yhdet MM-kisat. 2012 kotikisoissa sijoittui kisojen pistepörssin kymmenenneksi tehtyään 10 peliin saman verran tehopisteitä.

2014

Ensimmäisellä kaudellaan Tampa Bay Lightningissa on ottanut ykkössentterin roolin Steven Stamkosin loukkaantumisen jälkeen. 20 maalillaan paras suomalainen maalintekijä NHL:ssä.

2018

33-vuotiaana pystyy vielä käyttämään nopeuttaan monipuoliseen sentteripeliin. Taistelee yhä Mikko Koivun kanssa pelipaikoista keskellä, nyt vain lähtökohtaisesti Barkovin takana.

.

Mikael Granlund

Minnesota Wild

Ikä Pyeongchangin aikaan: 25

Maajoukkueura

Maailmanmestari, olympiapronssimitalisti, ilmaveivimies. Vain 21-vuotias, mutta alla kolmet MM-kisat ja olympialaiset.

2014

Valittiin Sotšin olympialaisten tähdistöön. Kehittynyt rutkasti tulokaskaudestaan Minnesota Wildissa. Parantanut etenkin puolustuspään pelaamistaan.

2018

Pelaa tutussa isossa roolissa, mutta vain huomattavasti kokeneempana pelimiehenä. Rakentaa peliä ja on tärkeä etenkin ylivoimalla.

.

Jussi Jokinen

Pittsburgh Penguins

Ikä Pyeongchangin aikaan: 34

Maajoukkueura

Putosi yllättäen Vancouverin olympiajoukkueesta, joten takana on viisien MM-kisojen lisäksi kahdet olympialaiset. Teki Sotšissa kuuteen otteluun viisi tehopistettä.

2014

Saa pelata huippusenttereiden, Jevgeni Malkinin ja Sidney Crosbyn vierellä ja on paras suomalainen pistemies NHL:ssä 43 pisteellään. Laukoo hanakammin kuin kukaan suomalainen NHL:ssä.

2018

Ei häikäissyt liikkeellään Sotšissakaan. Monipuolisuus, peliäly ja maalintekotaito eivät katoa 34-vuotiaana. Luottopalanen Pyeonchangissa.

.

Mikko Koivu

Minnesota Wild

Ikä Pyeongchangin aikaan: 34

Maajoukkueura

Jäi Sotšista pois loukkaantumisen vuoksi. Viimeisten kahden MM-kisojen leijonakapteeni. Kahdet olympialaiset, viidet MM-kisat. MM-kultajoukkueen kapteeni.

2014

Taistellut loukkaantumisien kanssa, mutta silti Minnesota Wildin ykkössentteri ja kapteeni. Terveenä ollessaan ollut todella tehokas. Kasassa 45 ottelussa 35 tehopistettä.

2018

Yhä kapteeni ja henkinen johtaja, mutta etenkin hyökkäyspäässä vastuun on siirryttävä nuoremmille. Erinomainen kahden suunnan sentteri.

.

Lauri Korpikoski

Phoenix Coyotes

Ikä Pyeongchangin aikaan: 31

Maajoukkueura

Pelasi Sotšissa ensimmäisissä olympialaisissaan. Aiemmin alla kahdet MM-kisat. Eritoten Sotšissa ja vuoden takaisissa MM-kisoissa pelannut isossa roolissa.

2014

Menossa viides kausi Phoenix Coyotesissa. Pisteiden puolesta pelaamassa heikompaa kautta kuin kaksi aiempaa täyttä kautta Coyotesissa. Pelaa isoja minuutteja puolustavassa roolissa.

2018

Korpikoski on hyökkääjä parhaassa iässään Pyeongchangissa. Ensimmäisiä pelaajia, joka nousee hyökkäävään rooliin, jos nuoret eivät kehitykään odotetusti. Raataa alivoimalla.

.

Leo Komarov

Moskovan Dinamo

Ikä Pyeongchangin aikaan: 31

Maajoukkueura

Noussut Suomen kansan suursuosikiksi lukuisien maajoukkueturnauksiensa aikana. Pelannut neljissä MM-kisoissa ennen Sotšin kisoja. Olympialaisissa jäi tehoitta, mutta hoiti neloskentän rikkovan roolinsa moitteetta. Varakapteeni Sotšissa.

2014

Moskovan Dynamossa KHL-tason tähti. 48 otteluun 31 tehopistettä. Pelaa isolla palkalla niin paljon kuin jaksaa, myös ylivoimalla. Yleisön suosikki.

2018

On käyttänyt NHL-kortin uudestaan ja Komarovilla on lahjoja myös vakiinnuttaa paikkansa esimerkiksi Torontossa. KHL:ssä Komarov on vielä pitkään tähtikaliiberin pelaaja. Aina parhaimmillaan maajoukkueessa – roolissa kuin roolissa.

.

Erik Haula

Minnesota Wild

Ikä Pyeongchangin aikaan: 26

Maajoukkueura

A-maajoukkuedebyytti odottaa vielä itseään. Pelasi nuorisomaajoukkueissa aina vuoteen 2011 asti.

2014

Debytoinut Minnesota Wildissa ja pelaa neloskentän keskellä rikkovassa roolissa. Tehotilasto kuusi astetta plussan puolella ja on ihastuttanut työteliäällä tyylillään.

2018

Voi hyvinkin pitää roolinsa Wildin taitoa tihkuvassa hyökkäyksessä. Mikäli näin käy, on vahvoilla myös Leijonien rikkovaa roolia silmällä pitäen.

.

Sean Bergenheim

Florida Panthers

Ikä Pyeongchangin aikaan: 34

Maajoukkueura

Sotšin kisojen jäätyä sensaatiomaisesti väliin kasassa kolmet MM-kisat. Jokaisesta taskussa mitali.

2014

Alkukauden loukkaantumiset häiritsivät Bergenheimia. Olympiakisojen väliinjäänti pitkälti tämän syytä. Tehnyt Barkovin rinnalla Panthersissa uran maaliennätystä hätyttelevät 14 kaappia.

2018

Jos Sotši ei paina yhä mieltä, kilpailee täysillä paikasta Pyeongchangiin. Ei enää hyökkäävä pelaaja, suostuttava pienempään rooliin.

.

Miikka Salomäki

Milwaukee Admirals

Ikä Pyeongchangin aikaan: 24

Maajoukkueura

Ei miesten maaotteluita. Pelasi vielä vuosi sitten nuorten maajoukkueessa.

2014

Ensimmäinen kausi rapakon takana menossa AHL:ssä. Milwaukee Admiralsin paras pistemies.

2018

Sopisi pelaajaprofiililtaan Leijoniin. Fyysiselle voimahyökkääjälle on aina kysyntää NHL:ssä. Leijonien uusi tuomoruutu.

.

Jesse Puljujärvi

Oulun Kärpät

Ikä Pyeongchangin aikaan: 19

Maajoukkueura

Ei vielä edes haikaile miesten maajoukkueeseen, mutta nuorten maajoukkueen osalta uroteot ovat tulossa jo piakkoin.

2014

Pelaa 15-vuotiaana jo A-nuorten SM-liigassa ja on tehnyt Kärpissä 18 otteluun hurjat tehot 12+11= 23.

2018

Mahdollinen koko ikäluokan ykkösvaraus NHL:n draftissa. 19-vuotiaana voi pelata jo NHL:ssä ja on näin yllätysmahdollisuus Pyeongchangin Leijoniin.

.

» Lähetä palautetta toimitukselle