MM-turnaus huipentuu kahdella suurella ottelulla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Tšekkiläisyleisö nostattaa vielä yhdeksi päiväksi karnevaalitunnelman Prahan jäähalliin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kahden viikon ajan olemme saaneet todistaa tunteikkaita hetkiä ja hienoja kamppailuja Tšekin järjestämissä MM-kilpailuissa. Nyt on tullut aika selvittää mitalien kohtalot, kun pronssiottelussa iskevät yhteen USA ja isäntämaa Tšekki. Illan huipentaa henkeäsalpaava finaali Kanadan ja Venäjän välillä.

Finaali: Kanada-Venäjä

Finaalissa kohtaavat kisojen tähän asti kaksi parasta joukkuetta. Kanada on jyrännyt ennätyksellisen tyrmäävästi tiensä loppuotteluun tehden yhdeksässä pelaamassaan ottelussa hurjat 61 maalia.

Venäjäkin on pelannut vakuuttavasti, ja ainoan tappionsa se kärsi välierävastustajalleen USA:lle alkusarjassa. Välierän Venäjä kuitenkin voitti vakuuttavasti 4-0, joten joukkueen iskukyky on varmasti huipussaan.

Kanada ei ole saavuttanut maailmanmestaruutta 2010-luvulla, joten jääkiekon synnyinmaa janoaa varmasti kirkkaimpia mitaleja tosissaan. Sidney Crosbyn kipparoima joukkue taklaa, luistelee ja laukoo todella aktiivisesti, joten venäläiset taitopelaajat saattavat joutua varsinaiseen pesukoneeseen Prahan sunnuntai-illassa. 

Hallitseva maailmanmestari Venäjä luottaa, kuten aina, ääritaitaviin hyökkääjiinsä. Joukkueen mukaan vasta välierässä tullut Aleksandr Ovetškin pääsi heti maalin makuun, joten Venäjä tulee varmasti iskemään kaikilla sylintereillään Kanadan kimppuun.

Yksi isoimmista asioista kahden huippujoukkueen kohtaamisessa on tunne ja pelille heittäytyminen. Se kumpi saa sunnuntaina koneestaan enemmän hevosvoimia irti on vahvoilla maailmanmestariksi.

Kamppailupelaaminen korostuu, eikä ylilyönteihin ole varaa. Keskittymisen karkaaminen epäolennaisuuksiin merkitsee suoritustason laskua, ja sitä myöten tappiota. 

Kahden suuren kohtaaminen, mutta vain yksi voittaja. MM-kisat saavat arvoisensa päätöksen, kävi ottelussa miten tahansa!

Pronssiottelu: Tšekki-USA

Ennen kisat huipentavaa finaalia nähdään kamppailu pronssisista mitaleista. Kaksi karvaan tappion kokenutta joukkuetta kohtaavat, kun raikkaalla ilmeellä läpi turnauksen pelannut USA saa vastaansa fanaattisen yleisön edessä pelaavan tšekkiryhmän. 

Tšekki on kahminut mitaleita 2010-luvulla pelatuista MM-kisoista peräti kolme viidestä mahdollisesta. USA on saavuttanut vain yhden kolmostilan.

Pronssiottelusta puhutaan aina väsyneiden joukkueiden kamppailuna ja hoetaan, etteivät pronssimitalit kiinnosta ketään. Tässä otteluparissa on kuitenkin varmaa, että molemmat haluavat kiihkeästi päättää turnauksensa voitokkaasti.

Tšekki taistelee kotiyleisönsä edessä viimeistä kertaa, ja haluaa varmasti myös pelata joukkueen ikonille, 43-vuotiaalle Jaromir Jagrille, voitokkaan päätöksen turnaukselle. Kenties voitokkaan päätöksen Jagrin koko maajoukkueuralle.

USA:n kokoonpanossa on useita yliopistotason pelaajia, eikä nuoren joukkueen pelaajisto ole muutenkaan päässyt urallaan maistelemaan mitalia. Pelaamisen kiima ja taistelu tulee olemaan siis yhdysvaltalaisillakin valtava. 

Tämän vuoden pronssiottelussa asetelma on myös niin herkullinen, että sitä voisi verrata vaikka ateriaan, jossa tarjoillaan amerikkalainen hampurilainen tulisella kastikkeella. Siihen kylkeen tšekkiläistä palanpainiketta kyytipojaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle