Minnesota Wild - puolustuspää edellä

NHL / Artikkeli
Zach Parise ja Ryan Suter ovat Minnesotan ehdottomia johtohahmoja.
Kuva © Getty Images
Minnesota Wild aloitti viime kauden surkeasti, mutta nousi hyvän kevätvireen ja Devan Dubnykin huikeiden otteiden myötä mukaan pudotuspeleihin, jossa liito kesti aina toiselle kierrokselle saakka. Maltillisin muutoksin alkavaan kauteen lähtevä Wild pyrkii saamaan tasaisuutta otteisiinsa ja tähtäin onkin jälleen tiukasti pudotuspeleissä.

Minnesota Wild pääsi viime kaudella kolmatta kertaa peräkkäin mukaan pudotuspeleihin, mutta kahden edellisen kevään tapaan Chicago Blackhawks pudotti Mike Yeon johtaman ryhmän jatkosta.

Runkosarjan alussa Wildin peli yski pahasti, eikä joukkuepelaamisesta ollut tietoakaan. Isoin odotuksin Minnesotaan saapunut Thomas Vanek ei pystynyt täyttämään hänelle asetettuja odotuksia, eikä Mikael Granlundista ollut vieläkään johtamaan Wildin ykköskenttää. Kevättä kohden peli parani kuitenkin huomattavasti ja siitä iso kiitos kuuluu huikean kauden pelanneelle Devan Dubnykille.

Pelaajakartta Minnesota Wildin pelaajakartta

VLH

Tomas Vanek
Zach Parise
Jason Zucker
Tyler Graovac
Brett Bulmer

KH

Mikko Koivu
Mikael Granlund
Charlie Coyle
Ryan Carter
Erik Haula

OLH

Jason Pominville
Nino Niederreiter
Justin Fontaine
Jordan Schroeder
Michael Keränen

P

Ryan Suter
Jonas Brodin
Mathew Dumba
Marco Scandella
Jared Spurgeon
Mike Reilly
Christian Folin
Nate Prosser

MV

Devan Dubnyk
Darcy Kuemper
Niklas Bäckström

Valmentaja

Mike Yeo

Maltillisilla muutoksilla uuteen kauteen

Minnesota luottaa tulevallakin kaudella päävalmentaja Yeon ja toimitusjohtaja Chuck Fletcherin hyväksi toteamaan sapluunaan. Chris Stewartin, Kyle Brodziakin ja Matt Cooken mukana joukkueesta poistui lähinnä kokemusta ja alempien kenttien leveyttä. Kokeneen kolmikon paikkaamisessa luotetaan organisaation omiin pelaajiin, sillä kesän ainoat uudet hankinnat olivat St. Louis Bluesista saapunut hyökkääjä Chris Porter, Buffalo Sabresin paidassa viime kaudella NHL-kokemusta saanut Zac Dalpe sekä Columbus Blue Jacketsin sopimustarjouksesta kieltäytynyt Mike Reilly.

Viime kaudella joukkueen kompastuskiviin kuului muun muassa ylivoimapelaaminen, joka oli vaatimattomalla 15,9 prosentin onnistumisella vasta liigan 27. tehokkainta. Alkavan kauden ylivoimatehoista suurta vastuuta kantavat Granlund ja Vanek, jotka eivät kyenneet viimekaudella täyttämään heille annettuja rooleja. Lisäksi Wildin luottopelaajat Zach Parise ja Ryan Suter ovat suuressa roolissa niin erikoistilanteissa kuin tasakentällisin.

Maalivahtipeli ja puolustus antavat eväät voittamiseen

Alakerta on Wildin parhaiten organisoitu ja selkeästi vahvin osa-alue. Maalilta löytyy viimekauden Vezina Trophy -finalisti Dubnyk, jolle taustatukea antaa isokokoinen Darcy Kuemper. Hieman yllättäen kilpailuun paikasta kokoonpanoon on noussut myös loukkaantumisista ja epätasaisista otteista kärsinyt suomalaismaalivahti Nicklas Bäckström, joka on esittänyt harjoituskaudella lupaavia otteita.

Dubnyk tulee kuitenkin kantamaan suurimman vastuun Wildin maalivahtipelistä ja Kuemper toimii lähtökohtaisesti kakkosmaalivahtina. Bäckström tulee saamaan muutaman ottelun mahdollisuuden ja sen hyvin käyttäessään hän tulee ryöstämään otteluita Kuemperilta.

Minnesotan puolustus on tälläkin kaudella selkeästi roolitettu ja organisoitu, mutta isoin muutos tulee olemaan ykköspuolustaja Suterin peliajan tippuminen. Viime kaudella Suteria peluutettiin monessa ottelussa lähes 30 minuuttia, eikä tuollainen kuorma maailman kovimmassa liigassa voi olla näkymättä otteissa. Suterin kuormaa helpottamaan on tälle kaudelle hankittu jääkiekkohullun Minnesotan omasta yliopistosta kovin odotuksin saapunut puolustaja Reilly. Huippulupaava Reilly kieltäytyi hänet varanneen Columbus sopimustarjouksesta, mikä suututti etenkin sinitakkien tähtipelaaja Ryan Johansenin.

Reillyn ja Suterin lisäksi puolustuksesta löytyvät kiekollisesti lahjakkaat Jared Spurgeon ja Matt Dumba sekä puolustusorientoituneet Marco Scandella ja Jonas Brodin. Näistä pelureista etenkin Dumba ja Brodin ovat joukkueelle varsinaisia jalokiviä, jotka kehittyessään voivat muodostaa selkärankaa yhdelle NHL:n parhaista puolustuksista.

Kehitys vie Jason Zuckeria kohti Wildin kärkiketjuja.
Kuva © Getty Images

Kärjen kapeus syö tehoa hyökkäyksestä

Viime kauteen lähdettiin "State of Hockeyssa" suurin odotuksin, kun Jason Pominvillen Buffalo-aikojen tutkapari Vanek palasi Minnesotaan. 2000-luvun alkupuolella kaupungissa yliopistokiekkoa pelannut itävaltalaishyökkääjä ei kuitenkaan pystynyt täyttämään hänelle kaavailtua maalitykin tonttia, eikä tutkapari Pominvillekaan päässyt uransa huippuvuosien kaltaisiin tehoihin.

Vanekin lisäksi suuria odotuksia kohdistettiin myös kesän 2010 ykkösvaraukseen Granlundiin, jonka odotettiin vihdoin nappaavan ykkössentterin tontin itselleen. Vaikka Granlund pelasikin nimellisessä ykköskentässä läpi kauden, eivät hänen tehonsa nousseet vaaditulle tasolle.

Näin Wild löysi itsensä jälleen tilanteesta, jossa sillä oli kapteeni Mikko Koivun lisäksi myös toinen hyvä kakkossentteri, mutta ykkössentteri puuttui edelleen. Tämä tilanne ei saa toistua ensi kaudella, sillä kivenkovassa keskisessä divisioonassa ei pärjää ellei keskikaista ole timanttisessa kunnossa. Granlund saikin Wildilta maltillisen kahden vuoden jatkosopimuksen, jonka aikana hänen on todistettava kykynsä pelata hänelle kaavaillussa roolissa. Joukkueen ehdottomiin runkopelaajiin kuuluva Parise pelasi jälleen hyvän kauden, mutta taustatuen puuttuessa se ei riittänyt toista pudotuspelikierrosta pidemmälle.

Muista hyökkääjistä katseet kohdistuvat ensi kaudella Jason Zuckeriin, Charlie Coyleen sekä suomalaiseen pikakiituriin Erik Haulaan. Zucker menetti lähes puolet viime kaudesta loukkaantumisen vuoksi, mutta teki silti 21 maalia runkosarjassa. Jos meno jatkuu samankaltaisena myös alkavalla kaudella, saavat Pominville ja Vanek pistää parastaan mikäli haluavat tulosyksikössä edelleen pelata.

Myös isokokoisen ja röyhkeän keskushyökkääjän Coylen käyrä osoittaa jyrkästi ylöspäin. Fyysisestä pelistä nauttiva hyökkääjä iski viimekaudella jo lähes 40 pistettä ja hän tuleekin haastamaan päävalmentaja Yeon luottopelaajat ylivoimavastuuta jaettaessa. 

Kevään 2014 pudotuspeleissä ihastuttanut Haula otti viime kaudella selkeän askelen taaksepäin kehityksessään ja siitä palkintona hän löysikin itsensä yhä useammin katsomon puolelta. Minnesotan yliopistossa oppinsa saanut porilainen onkin nyt kovassa paikassa, sillä pelin on palattava edelliskauden tasolle tai siirto muualle on tosiasia. Suomalaisittain odotettavissa on siis todella mielenkiintoinen kausi Wildin osalta.

Toimituksen arvio: Kokonaisuutena Wildillä on kaikki tarvittavat palaset hyvään kauteen, mutta se edellyttää monelta pelaajalta odotusten lunastamista. Devan Dubnyk, Ryan Suter, Zach Parise ja Mikko Koivu muodostavat kovan rungon, mutta se ei tällä kertaa riitä. Wild jää täpärästi ulos pudotuspeleistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle