Mestiksessä neljän ottelun ilta - Kärkiottelu Keuruulla

MESTIS / Artikkeli
KeuPa HT ja Jokipojat ovat aloittaneet kauden häviöttä.
Mestiksessä tulee viikko kauden aloituksesta täyteen. Illan taisteluparit ovat KeuPa HT - Jokipojat, RoKi - LeKi, TUTO Hockey - IPK ja Ketterä - Espoo United.

Mestiksessä pelataan perjantai-iltana neljä ottelua, joista kärkipeli sijoittuu Keuruulle KeuPa HT:n ja Jokipoikien välille. Illan ottelu tuo näistä jommalle kummalle kauden ensimmäisen häviön.

KeuPa - Jokipojat

KeuPa HT aloitti kautensa kotonaan rökittämällä Kokkolan Hermeksen tylyin lukemin 9−2. Seuraavaksi kaatui Kiekko-Vantaa 5−4 ja edellisessä ottelussa keskiviikkona nujertui TUTO Hockey 2−4. Keuruulaisten vahva kauden aloitus näkyy myös pelaajatilastossa, jossa keikkuu kymmenen parhaan joukossa neljä KeuPan pelaajaa.

KeuPa on tähän mennessä ollut vahva taistelemaan tappioasemasta voittoon ja ylivoimapelaaminen on toiminut loistavasti. Pelaajista Jesse Pelamo (2+6) on kerännyt eniten syöttöpisteitä ja Riku Tiainen (3+2) eniten maaleja. Ylivoiman lisäksi joukkueen vahvuus on ollut puolustuspelaamisessa.

Jokipoikien kauden ensimmäinen ottelu oli vieraissa hallitsevaa mestaria SaPKoa vastaan, jonka joensuulaiset veivät 0−1 kolme sekuntia ennen ottelusummeria. Seuraavaksi kaatui kotona RoKi 2−1 ja keskiviikkona Peliitat 5−3.

Jokipoikien vahvuus on seisonut tolppien välissä, nimittäin Jonathan Iilahti on torjunut kaikkiaan 84 kertaa yli 95 prosentin tehokkuudella. Myös joensuulaisten ylivoima on ollut tehokasta, kun puolet tehdyistä maaleista on tullut ylivoimalla.

RoKi - LeKi

Rovaniemeläiset ovat pelanneet vahvasti ensimmäiset kolme otteluaan ottaen kaksi voittoa kotonaan. Voitot IPK:sta ja Hermeksestä irtosivat lukemin 6−3 ja 6−2. Lauantaina RoKi koki tappion joensuussa Jokipojille.

RoKin vahvuutena on ollut jälleen liike ja tehokas hyökkäys niin viisikkona kuin ylivoimalla. Rovaniemeläisten takalinjoilta löytyy kaksi hyvää maalivahtia Paavo Hölsä ja Rasmus Reijola, joten siihen peli ei RoKilla kaadu.

LeKin kauden aloitus on mennyt tiukoissa kamppailuissa. Viikko sitten perjantaina lempääläiset ottivat vierasvoiton Peliitoista 2−4, mutta seuraavat kaksi ottelua ratkaistiin varsinaisen peliajan jälkeen. TUTO vei voiton 2−3 jatkoajalla ja Espoo United kaatui keskiviikkona 3−2 voittomaalikilpailussa Nikolaj Krag-Christensenin maalilla.

LeKin pelistä on vielä puuttunut tasaisuus, mutta nopeus ja järkevät ratkaisut ovat olleet kantavana voimana. Niin ikään LeKiltä löytyy vahva kaksikko tolppien välistä. Herrat Christian Heljanko ja Ukko-Pekka Luukkonen komeilevatkin maalivahtitilaston viiden parhaan joukossa.

TUTO - IPK

Turkulaisten kausi ei ole lähtenyt odotetun vahvasti liikkeelle. Ainoa voitto on tullut jatkoajalla LeKiä vastaan. Häviöt tulivat Espoo Unitedille kauden avausottelussa (4−3) ja KeuPalle keskiviikkona.

TUTOn peleistä ei ole puuttunut taitoa eikä taistelua, mutta maalien viimeistely on tuottanut ongelmia. Turkulaisten johtohahmo on tänäkin vuonna ollut Aki Keinänen.

Iisalmelaisten avausviikon ottelut ovat kulkeneet ensimmäistä ottelua lukuun ottamatta niukan voitokkaasti. RoKille koetun vierashäviön jälkeen kaatuivat kotona SaPKo ja Ketterä lukemin 3−2.

IPK:n pelissä on loistanut erikoistilannepelaaminen ja loistava loppuun asti maalin hakeminen, joka onkin tuottanut voittomaalin juuri ennen peliajan loppumista kaksi kertaa. Tehokkain pelaaja on neljällä tehopisteella Topi Piipponen (3+1).

Ketterä - Espoo United

Imatralaisten kaksi ensimmäistä ottelua ovat olleet kovasta yrityksestä huolimatta tappiollisia. Kauden avaus kotona päätyi Kiekko-Vantaan juhliin 2−5-lukemin. Keskiviikon vieraspelin vei vuorostaan IPK.

Ketterän pelissä on vauhtia ja hallintaa riittänyt erien aluissa, mutta tasaisen vahvaa 20-minuuttista imatralaiset eivät ole vielä saaneet. Erikoistilannepelaaminen on ollut kohtuullisen hyvää. Odotetusti Ketterän kärkipelaajana on Santeri Vuoti (2+0).

United on myös pelannut vasta kaksi ottelua, joista ensimmäinen voitokkaasti TUTOa vastaan LeKin vietyä keskiviikkona kaksi pistettä voittomaalikilpailussa. 

Espoolaisten pelissä on näkynyt samaa eteenpäin liikkuvuutta kuin viime kaudella. Unitedin suurin vahvuus on puolustuksessa ja se tarviikin vielä ärhäkkyyttä hyökkäyspeliinsä. Espoolaisten parhaina ovat kunnostautuneet maalivahti Mika Norja ja hyökkääjä Olli Iisakka (2+0).

» Lähetä palautetta toimitukselle