Mestiksen Piippuhyllyllä, viikko 48: Keuruun alakuloa pohtimassa

MESTIS / Artikkeli
Ville Niemisen KeuPalla on riittänyt haasteita.
Tällä viikolla Mestiksen Piippuhyllyn pääpuheenaiheina ovat Jääkiekkoliiton uusi puheenjohtaja Harri Nummela, tiettyjen Mestis-joukkueiden laaja yhteistyö Liiga-seurojen kanssa ja KeuPa HT:n penkin alle mennyt alkukausi.

Piippuhyllyllä ollaan tällä viikolla poikkeuksellisen vajaalla miehityksellä, kun vakioraapustelija Jesse Eskelinen on saaneet marraskuun viimeiseen artikkeliin vieraakseen Mestis-toimituspäällikkö Tero Liikasen Mikkelistä.

1. erä: Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi valittiin lopulta varsin selkein äänin Harri Nummela. Mitä mieltä olet tästä valinnasta, ja miten arvelet Nummelan valinnan vaikuttavan liiton mestaruussarjaan, eli Mestikseen?

Jesse Eskelinen: Valinta kohdistui lopulta siihen ehdokkaaseen, joka ei ole hankkinut kannuksiaan jääkiekkopiireistä. Haastatteluissaan Harri Nummela korostaa, että tämän myötä hän pääsee astumaan tehtäviin puhtaalta pöydältä, mikä tuo toivottavasti raikkaan tuulahduksen koko liiton toimintaan. Uuden puheenjohtajan aikaisempi työkokemus tuo mielenkiintoisen mausteen soppaan, joten uudistuksia kyllä on varmasti luvassa, ainakin jollakin tasolla.

Nummela kuitenkin myös sanoo luottavansa täysin liiton nykyisiin työntekijoihin, ja aikaisempaan strategiaan, joten en usko, että Mestiksessä nähdään suuria mullistuksia, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Toivon kuitenkin, että Nummelalta löytyy intoa ja halua panostaa myös maan toiseksi korkeimman sarjatason tulevaisuuteen.

Tero Liikanen: Mielestäni Nummelan valitseminen liiton johtoon oli hieman kummallinen veto, kun ottaa huomioon hänen kanssakilpailijansa.  Jukka Toivakalla ja Heikki Hiltusella on kuitenkin kokemusta urheiluseuran pyörittämisestä, kun taas Nummela on täysin puhtaasti bisnesmies.

Mitä taas Mestiksen tulevaisuuteen tulee, niin sitä on ainakaan ensimmäisten kommenttien perusteella vaikea arvioida. Itse en kovin suuriin muutoksiin usko lyhyellä aikajänteellä, mutta annetaan Nummelalle nyt mahdollisuus näyttää Liiton johdossa. Toivon mukaan sieltä jotain uutta ja positiivista saadaan.

2. erä: Myös tällä kaudella useat Mestis-seurat ovat tehneet enemmän tai vähemmän yhteistyötä Liigassa kiekkoilevien seurojen kanssa. Yleisimmin tämä yhteistyö on ilmennyt pelaajaliikenteenä. Mikä on oma mielipiteesi pelaajien siirtelystä sarjojen välillä tähän tapaan?

JE: Erityisesti LeKi ja Kiekko-Vantaa ovat olleet perinteisesti muita seuroja reippaammin Liiga-joukkueiden tuen varassa, ja lisäksi mittavampaa yhteistyötä Liiga-seurojen kanssa ovat tehneet ainakin Hermes ja KeuPa. Itse olen viime aikoina seurannut läheltä, kuinka Hokin ja Kärppien välinen yhteistö on poikinut pelaajaliikennettä seurojen välillä, kun vuoroin Markus Piispanen, Aleksi Mäkelä, Antti Lehtonen ja Miska Humaloja ovat päässeet näyttämään taitojaan Kärppien paitaan. Vastaavasti oululaisten Antti Kalapudas pelasi tämän viikon Hokin riveissä.

Oma suhtautumiseni tähän pelaajaliikenteeseen on hyvin kaksipiippuinen. Itse pelaajille näytön paikat ovat hieno mahdollisuus edetä omalla uralla, ja käytännössä ainoita syitä panostaa tosissaan Mestis-kiekkoiluun. Vastaavasti joukkueille ja erityisesti kannattajille avainpelaajien siirtymiset muualle kesken kauden, yhteistyön myötä usein vieläpä ilman korvausta, aiheuttavat harmaita hiuksia. Vastaavasti Liigasta Mestikseen lainalle tulevat pelaajat luovat epäreilun kilpailuasetelman suhteessa seuroihin, joilla ei Liiga-lainoja ole, mutta itse pelaajalle pyrähdys Mestiksessä voi olla kullan arvoinen koko urankin kannalta.

TL: Omasta mielestäni yhteistyösopimukset ja pelaajaliikenne ovat silloin terveellä pohjalla, kun molemmat osapuolet hyötyvät siitä.

Esimerkiksi Kärppien ja Hokin välinen yhteistyö vaikuttaa tällä kaudella toimineen varsin molempia palvelevasti. Hokin kärkipelaajat ovat saaneet näytönpaikkoja Liigan puolella ja Kärppien nuoret pelaajat vastaavasti päässeet pelaamaan arvokkaita miesten pelejä Mestiksessä.

Kolikon kääntöpuolella ovat taas KeuPa-Lukko ja Hermes-Sport-yhteistyöt, jotka ovat tuntuneet toimivat liiaksi Liiga-joukkueen ehdoilla. Pelaajia tulee ja menee, ja vaihtuvuus on isoa joka peliin. Tälläisessä sekasorron tilassa on hyvin vaikea rakentaa menestystä.

Hyvänä esimerkkinä pelaajaliikenteen järkevöittämisen vaikutuksesta tulokseen haluan nostaa esiin Kiekko-Vantaan, jossa viime kauden pelaajarallin sijaan on nähty muutama tietty lainamies ja nyt joukkue pelaa viime kauden jumbosijataistelun sijaan pudotuspelipaikasta.

3. erä: Sensaatiomaisen hyvän Mestis-debyyttikauden jälkeen KeuPa HT:lla on koittanut niin sanotusti "paluu arkeen". Mitä Keuruulla pitäisi tehdä, jotta mollivoittoinen kausi kääntyy vielä iloksi?

JE: Viime kaudella piskuisessa Keuruun jääpalatsissa pelattiin kaikkien sarjaa seuraavien yllätykseksti pudotuspelikiekkoa, heti KeuPan ensimmäisellä Mestis-kaudella. Alkukauden perusteella yllätys ei ole toistumassa tänä keväänä, vaan Keuruulla keskitytään tällä hetkellä täysin voimin välttämään putoamiskarsinnat.

KeuPaan hankittiin kesällä uuden Lukko-yhteistyön myötä useita tällä sarjatasolla meritoituneita pelaajia, mutta jälki on ollut laihaa. Keuruulaisten penkin taakse siirtyi pelaajauransa keväällä päättänyt Stanley Cup-voittaja Ville Nieminen. Mestis, jossa pelaajat tasapainoilevat pelaamisen ja leipätyön välillä, ei ole helpoin sarja aloittaa valmentajauraa. En kuitenkaan lähtisi kaatamaan syytä koko mollivoittoisesti sujuneesta alkukaudesta Niemisen niskaan. Joukkueella ei ole enää tällä esimerkiksi kaudella sarjanousijan arvaamattomuuden tuomaa etua puolellaan.

KeuPan maalilla on riittänyt ruuhkaa tällä kaudella.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Edellisestä viidestä ottelustaan keuruulaiset ovat voittaneet kaksi. Muissa kolmessa tappiot ovat olleet niukkoja, joten pienellä hienosäädöllä myös voittoja pitäisi alkaa tulla. KeuPa päätti viikkonsa nappaamalla valtavan suuren päänahan, kun se kaatoi kotiluolassaan sarjakärki Hokin. Ottelussa keuruulaiset pelasivat varsin energistä kiekkoa ja viimeistelivät paikoistaan tehokkaasti. Itseluottamuksen kannalta voiton merkitys oli varmasti valtaista, ja ensi viikkoon KeuPan on taas helpompi suunnata.

TL: Varmasti osasyy löytyy penkin takaa kokemattomasta päävalmentaja Niemisestä. Joukkueen materiaali on kuitenkin sillä tasolla, että sillä pitäisi pelata pudotuspelipaikasta karsintapaikan sijaan.

Niemisen kokemattomuutta suurempana ongelmana näen kuitenkin tuon jo edellä mainitsemani pelaajarallin. Esimerkiksi pelitavan luominen ja sen iskostaminen joukkueen selkärankaan sekä ketjukemioiden muodostaminen on hyvin hankalaa, kun kokoonpano ja ketjukaverit ympärillä vaihtuvat joka peliin.

Jonkilaista pysyvyyttä joukkueeseen nyt kaivataan ja sitä kautta lähdettäisiin rakentamaan uutta nousua. Perjantainen Hokki-voitto oli jo hyvä näyte siitä, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy.

Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?

JE: Topiksi nostan tällä kertaa viikon molemmat vierasottelunsa voittaneen Jukurit. Mikkeliläisryhmä nousi Rovaniemellä käsittämättömän seitsemän maalin päätöseränsä turvin voittoon, ja Kajaanissa joukkueen rauhallinen ja rutinoitunut kiekkoilu tyrmäsi Hokin heti alkuunsa. Aivan ensimmäiset pelinsä alakanttiin pelannut Jukurit on päässyt hyvään lentoon syksyn kääntyessä kohti talvea, ja peli näyttää todella valmiilta.

Flopin viitta menee Mestiksen verkkosivujen tilastojärjestelmälle. Tulospalvelu on toiminut sinänsä ilman suurempia takkuiluja, mutta tällä viikolla silmään sattui erikoisuus, sillä vielä alkukaudesta tilastoista löytyneet ylivoima- ja alivoima-, sekä rangaistustilastot on kaikki onnistuttu nollaamaan. Erityisesti tällä teknologian aikakaudella tämä kuulostaa melko surkuhupaisalta Mestiksen tasoisen sarjan taustalla.

TL: Viikon topeiksi on nostettava Jukurit sekä Jokipojat ja joukkueen maalivahti Samuel Jukuri. Vaikka Jokipoikien vastustajat olivat sarjan häntäpäästä, niin silti kahden nollapelin pitäminen samalla viikolla on kova juttu.

Jukurit taas on jo pidemmän aikaa edennyt hurjassa nousukiidossa ja tällä viikolla pohjoisen kiertueelta matkaan tarttui täysi pistepotti. Varsinkin lauantain kärkikamppailu oli sarvipäiltä jäätävän tylyä pelaamista.

Flopiksi päätyy RoKi. Täydellinen sukeltaminen perjantaina kotikaukalossa johtoasemassa viimeisellä kympillä ja lauantainen nöyryytys Joensuussa eivät varmasti nostaneet mielialaa joukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle