Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 36

MESTIS / Artikkeli
Näin 2013.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Mestis-kausi alkaa pian - Mestiksen piippuhylly nyt. Tänään yläriviltä käsin käydään tulevan kauden asetelmat läpi.

Tervetuloa Mestiksen piippuhyllylle! Näköalapaikalle istutaan tälläkin kaudella sunnuntaisin purkamaan kuluneen viikon antia. Juttusarjan kantavana ajatuksena on käsitellä ajankohtaisia maamme kakkossarjaan liittyviä asioita kahden vakiokasvon ja viikoittain vaihtuvan vieraan voimin. Hyvän ottelun tavoin lämpöä piisaa täydet 65 minuuttia, sillä jokaisella piippuhyllyllä pohdiskellaan maailman tilaa ja tolaa Mestis-silmin kolmen erän ja lyhyen jatkoajan verran.

Viime kaudella toinen kausikortti piippuhyllylle kuului LeKi-toimituksen Lauri Lehtiselle, jonka edesottamuksia voi tällä kaudella seurata verkkolehtemme Hanskaajat-podcastin muodossa. Laurin paikan kestoviisaana perii Sport-toimituksen Mika Pukkinen, jonka pohjalaiselle kiekkouholle vastavoiman tuo viime kaudelta tuttu Eero Mutanen, iloinen karjalaispoika Jokipojat-toimituksesta.

Kuluvan viikon piippuhyllylle kauden lähtökohtia ruotimaan istuu Jatkoajan toimitussihteeri Tiiu Houni. 

1. erä: Kauden alla saatiin lisävalaistusta sarjajärjestelmän tulevaisuuteen: karsinnat pois, kriteerit tilalle. Millä mielin otat vastaan uudistuksen?

Mika Pukkinen: Näin aluksi näytän uudelle systeemille varovaista vihreää valoa. Mestis-kautta voidaan jatkaa pidemmälle, ja sarja voidaan pelata jatkossa ilman häröjä kikkailuja, joita karsintoja varten on nyt jouduttu tekemään. Muutamilla Mestis-paikkakunnilla rahkeet näillä näkymin saattaisivat jopa riittää kabinettiväännön voittamiseen, ja on mielenkiintoista nähdä keväällä mitä tämä uusi systeemi pystyy tarjoamaan, mikäli Mestiksen voittaa joku "isompi" seura. Se, onko kabinettivääntö edes Mestis-joukkueen voitettavissa, lienee kuitenkin täysin Liigan johtoportaan päätettävissä, surullista kyllä.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Liigan puolella pelaajamyynti alkaa heti, kun seura tietää, että menestystä ei tällä kaudella tule, eikä vaaraa tippua alemmalle sarjaportaalle ole. Tammi-helmikuun suuri alennusmyynti oksettaa jo ennnen kauden alkua. Se, mitä myös itse kaipasin karsinnoilta oli vaihtuvuus, mutta tällä systeemillä se ei toteudu. Toki Liigaan tulee lisää joukkueita, mutta Mestikseen ei tipu Liigasta kukaan. Nämä mahdolliset tippujat olisivat tuoneet huomattavasti lisäarvoa Mestikselle, ja nostaneet osaltaan sarjan tasoa.

Karsinnat olivat itsessään myös mielenkiintoinen spektaakkeli keväällä. Itse seurasin näitä suuremmalla mielenkiinnolla kuin silloisen SM-liigan välieriä.

Tiiu Houni: Otan uudistuksen vastaan tottuneena siihen, ettei suomalaista sarjajärjestelmää osata millään viedä oikeaan suuntaan. Todennäköisesti Liigaan nousee joskus ehkä yksi joukkue, jonka Liiga kelpuuttaa ja sinne haluaa, ja sitten ovet voidaan taas laittaa säppiin.

Asiaa on jo väsymiseen asti jauhettu kaikenlaisissa kannanotoissa, mutta kerrataan nyt vielä: Kaikkein parasta olisi, kun sarjojen välillä olisi ihan kunnon karsinnat, ja oikeasti mahdollisuus nousta tai pudota. Hetkessä ei mihinkään tervehenkiseen karsintasysteemiin pystytä siirtymään, mutta enemmän asioita pitäisi viedä siihen suuntaan kuin täysin päinvastaiseen.

Minkäs teet, kun päätöksiä ohjaa selvästi jonkinasteinen itsekkyys sen sijaan, että katsottaisiin oikeasti kokonaiskuvaa.

Eero Mutanen: Faktahan on se, että liigapomot aikoinaan avasivat sarjansa nimenomaan Sportin nousua varten.

Sport on edelleenkin se seura, jonka päättäjät haluavat nostaa. Nyt samalla löytyi mainio paikka laittaa kioski kiinni siten, että pieni toivonkipinä jää ainakin puheiden tasolla myös muille Mestis-joukkueille. Liigan joukkuemäärä tuskin nousee, joten seuraavat sarjanousut nähtäneen sitten, kun joku organisaatio jatkaa matkaansa Liigasta isompiin ympyröihin.

Karsintojen poistaminen vesittää entisestään Liigan jo nykyiselläänkin todella laimeaa tunne-elämystä. Vaikutuksia Mestikseen on vaikea arvioida. Päätös kokonaisuutena vauhdittaa sitä kehitystä, jonka seurauksena jääkiekko ei enää jonain päivänä ole maamme ykköslaji.

2. erä: Tulevasta kaudesta on yleisesti povailtu huikeaa. Millaisessa järjestyksessä tullaan maaliin Mestis-keväässä 2014?

Mika Pukkinen: 1) Sport, 2) Jukurit, 3) KooKoo, 4) Jokipojat, 5) TUTO, 6) Hokki, 7) HCK, 8) Peliitat, 9) K-Vantaa, 10) JYP-Akatemia, 11) LeKi, 12) SaPKo.

Sport, Jukurit ja KooKoo tulevat taistelemaan tasaisesti sarjan kärkisijoista. Jokipojat, Hokki ja TUTO ovat vastaavasti se kärkeä kiusaava kolmikko, joilla on todennäköisimmät mahdollisuudet kaataa kärkikolmikosta joku enemmän kuin kerran kauden aikana. Kolmen viimeksi mainitun paketit riittävät parhaimmillaan keväällä jopa todelliseen taisteluun mestaruudesta.

Alempaan keskikastiiin selviää Peliitat, HCK, K-Vantaa ja JYP-Akatemia. Joukkueet, pienellä varauksella poislukien Peliitat, voisi mieltää kuitenkin jo farmiseuroiksi, joilla hallinovista tupsahtaa kauden aikana eetteriin jos jonkinlaista tuttavuutta. Eniten pelaajaliikenne kuitenkin tulee vaikuttamaan JYP-Akatemiaan ja K-Vantaaseen korealaisineen. Joukkueiden rahkeet eivät riitä näitä sijoituksia ylemmäs, ja pelaajaliikenne tuo oman lusikan soppaansa.

LeKi ja SaPKo miehittävät viimeiset sijoitukset. LeKi on tamperelaisten liigaseurojen varassa ja ei täten kykene nousemaan sarjataulukossa. Savonlinnalaisten materiaali puolestaan tällä kaudella ei vakuuta millään mittarilla ja kausi tulee olemaan totaalinen pannukakku.

Tiiu Houni: Kyllähän kolmen kärki koko kauden ajan muodostuu KooKoosta, Jukureista ja Sportista - kenties lopulta jopa tuossa järjestyksessä. Noista nostaisin esille vielä vahvemmin nuo rakkaat viholliset, Jukurit ja KooKoon. Tavallaan KooKoo on papereissani kovin, mutta toisaalta Kouvolassa on niin monena muunakin vuonna ollut äärimmäisen kova joukkue, ja jotain on kuitenkin aina jäänyt puuttumaan.

Jukurit voittaa runkosarjan, mutta pudotuspeleissä voi tapahtua mitä vain. Vaasassa ei lopulta kaikki osu kohdalleen, joten päätöstä liigakriteereiden täyttymisestä odotellessa kannua nostellaan siis Mikkelin tai Kouvolan torilla.

Eero Mutanen: KooKoo ja Jukurit ovat kärkipäässä, SaPKo ja Peliitat häntäpäässä.

Aika moni kärkeen povailtu joukkue lähtee kauteen kohtuullisen nimettömillä maalivahdeilla. Sportin, Jokipoikien ja Jukureidenkin veräjänvartijat ovat mielestäni kysymysmerkkejä.

HCK:ta hätäisimmät povailivat jo kärkeen, kun kovia nimiä alkoi kesällä tippua joukkueen rosteriin. Keravalaisjengi onkin jopa kotietuun asti yllätysherkkä onnistuessaan pitämään tämän hetkisen kokoonpanonsa, mutta nimilistan säilyminen tuollaisena ei ole missään nimessä kirkossa kuulutettu.

3. erä: Entä pelaajat? Ketkä kahmivat kauden päätteeksi palkintopöydän puhtaaksi?

Mika Pukkinen: Julistan jo tässä vaiheessa, että vuoden tulokas tulee olemaan Sportin Michal Kristof. Kätevillä käsillä ja hyvällä nopeudella varustettu slovakialaislähtöinen hyökkääjä näyttää epäilijöille tällä kaudella kaapin paikan. Ainoa haastaja sarjassa hänelle voi olla Peliittojen Ville Leskinen.

Todellisuuden nimissä Jarkko Hattunen on kovan luokan hyökkääjä Mestikseen. Sportissa riittää leveyttä tällä kaudella, ja kenet ikinä Hattunen saakaan samaan hyökkäystrioon pelaamaan, tulee kyseinen kolmikko iskemään useamman kerran maalin tälle kaudelle. Pistepörssin kärkeen toki mahtuu myös muunmuassa sankarit Joona Karevaara, Aki Keinänen, Samuli Kivimäki ja Teddy Da Costa. Hattusen kuitenkin nostan potentiaalisimmaksi pistepörssin voittajaksi.

Parhaan ulkomaalaisen pystin pokaa jompikumpi patonkimaan pojista. Hokissa kirmailevat Anthony Guttig ja Da Costa ovat kumpainenkin laskettavissa kovan kaliberin ulkomaalaisvahvistuksiksi Mestikseen. Oma viisari kallistuu kuitenkin enemmän Da Costan suuntaan, koska miehen Puolassa tekemät tehot ovat mielettömiä. Da Costa on paukuttanut usealla kaudella reippaasti yli piste per ottelu -tahdilla. Molemmat ovat antaneet vakuuttavaa näyttöä myös maajoukkueessa, ja Hokki saa heistä loistavat vahvitukset.

Tiiu Houni: Pistepörsseistä välittämättä ensimmäisenä on mainittava KooKoon Lasse Lappalainen. Lappalainen pelaa varmasti vahvan kauden, jos pysyy terveenä. Jesse Jyrkkiö lienee myös itsestäänselvä onnistuja tällä sarjatasolla. Kouvolalaisten riveistä löytyy paljon hyviä pelaajia, ja hyökkääjistä nostan esille Joona Karevaaran, joka oli jo lähellä saada pelipaikan Liigasta. Jos motivaatiota riittää, komeilee Karevaaran nimen perässä aimo annos pisteitä kauden päätteeksi.

Maaleja takoo varmasti myös Jokipoikien Sami Blomqvist. Joensuulaisriveistä voi nousta muitakin pistenikkareita, mutta esimerkiksi latvialaisten taidot ja kyvyt ovat vielä hieman kysymysmerkkejä, joten ketään yksittäistä on vaikea mainita.

Eero Mutanen: Jarkko Hattunen, Mikael Ruohomaa, Joonas Koskinen ja Jesse Jyrkkiö nyt tulevat ensimmäisinä mieleen seuraamisen arvoisina taitoniekkoina.

Tulokkaiden osalta en osaa nimetä vielä vahvinta suosikkia. Se voisi olla jopa joku Kärppien Mestikseen taannoin lähettämistä kavereista. Paljon riippuu roolista ja komennuksen pituudesta.

Jatkoaika: Ainahan joku menee myös pieleen. Mistä löytyy tulevan Mestis-kauden suurin floppi? 

Mika Pukkinen: Mestiksen suurin floppi löytyy Savonlinnasta. SaPKo on viime kausina pelannut verrattaen kohtuullisesti, mutta tälle kaudelle savonlinnalaiset pääsevät kokeilemaan Mestis-karsintoja. Jokainen SaPKon materiaalia tutkinut tietää miksi. Vain ihme voi savonlinnalaiset pelastaa, ja se ihme jää tapahtumatta.

On vaikea arvioida kauden jälkeistä aikaa tässä vaiheessa, kun mestarista ei ole vielä varmuutta. Yksi flopeista voi kuitenkin olla kauden jälkeinen kabinettivääntö. Kun mystisen huoneen ovi pamahtaa kiinni nousua halajavan joukkueen ja Liigan johtoportaan takana, niin elämme mielenkiintoisia hetkiä. Voi hyvinkin olla, että nousu-uutisia ei tuosta huoneesta kantaudu vielä tällä kaudella, mutta suurimmaksi flopiksi voi nousta se, millä perustein nousu lopulta estetään. En pidä henkilökohtaisesti mahdottomana, että nousu torpataan täysin kyseenalaisin perustein. Kabinettipelien jälkeen olemme viisaampia, onko kyseinen taistelu kauden toppi vai floppi vai jotain aivan muuta.

Tiiu Houni: Jostain syystä näin syntyperäisenä kouvolalaisena mieleni tekisi vastata tähän suurimman flopin olevan KooKoo, mutta koska vastasin aiemmin KooKoon todennäköisesti voittavan mestaruuden, se olisi hieman epäjohdonmukaista.

Keskitytään siis johonkin muuhun kuin joukkueisiin. Toisaalta tulevan Mestis-kauden suurin floppi saatettiin jo omalla tavallaan nähdä, eli tämä karsintojen poistuminen ja kriteereiden saapuminen. Viime kaudella epäonnistumisen hoiti kurinpitäjä, tällä kaudella taas uskoa siihen osastoon on enemmän kuin aikoihin - sekään ei tosin ole vielä kamalan paljon.

Heitetään nyt sitten flopiksi vaikka Mestis-kevät ja kauden päätös. Aiempina vuosina on sentään päätetty kausi jollain lailla aina mielenkiintoisiin karsintoihin, vaikkei nousu Mestis-joukkueella olisi ollut edes lähellä. Ensi keväänä kuitenkin karsinnat loistavat poissaolollaan, ja eiköhän kauden "kruunaa" se, kun Liigan asettamat kriteerit eivät Mestiksen mestarilla täyty ja kaikki säilyy ennallaan. Oikein mukava antikliimaksi.

Eero Mutanen: Kyllähän se löytyy näköradiosta tällä menolla. Vieläkään ei Mestistä nähdä tv-vastaanottimissa, jollei ihmettä tapahdu.

Myös tulospalvelun viivästyminen närästää jo nyt. Aikaa asian hoitamiseen olisi pitänyt olla ihan riittävästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle