Maanantaijää, viikko 51: "Elämässä pitää olla runkkua, jääkiekossa ei"

LIIGA / Artikkeli
Joonas Rask ehti ennen epäurheilijamaista käytöstään keskittyä myös pelaamiseen.
Maanantaijäällä otetaan kantaa säädyttömiin eleisiin ja Lukon rämpimiseen. Myös Jukureiden heikentynyt pelivire pääsee suurennuslasin alle.

Päättyneen liigaviikon isoin tapahtuma oli Tampereella järjestetty Ulkojäät. Lauantain ottelussa Ilves-HIFK nähtiin sekä keskustelua herättänyt taklaus että tappelu

Pelicans vahvisti puolustustaan Mikko Kousalla, KooKoo haki täydennystä puolustukseensa Niko Tuhkasesta. SaiPa puolestaan purki kanadalaishyökkääjä John McFarlandin sopimuksen, Sport teki saman Sami Blomqvistin kanssa.

Jatkosopimuksia kirjoitettiin Kuopiossa, Lahdessa ja Porissa. Jukurit solmi jatkosopimukset sekä Turo Asplundin että Joonas Kalliolan kanssa.

Maanantaijäällä joulutunnelmiin virittäytyvät liigatoimittajat Juha Oinonen ja Simo Arkko.

HIFK:n Joonas Rask sai yhden ottelun pelikiellon säädyttömän eleen vuoksi − jo toisena HIFK-pelaajana tällä kaudella. Onko HIFK-leirissä kurittomuutta vai mistä ilmiö johtuu?

Oinonen: Jääkiekko on tunnepeli, sitä ei pidä kiistää. Pelaajat ovat kuitenkin esikuvia, ja ammattilaisuutta on lupa odottaa. Masturbointieleet eivät kuulu kiekkokaukaloon!

Pelaajat ovat esikuvia, ja ammattilaisuutta on lupa odottaa. Runkkauseleet eivät kuulu kiekkokaukaloon!

Silmiinpistävintä on tosiaan se, että Raskia ennen vastaavaan rikkeeseen syyllistyi seurakaveri Joe Finley. Kaikki tekevät virheitä, mutta virheistä oppiminen pitäisi kuulua jokaisen kiekkoammattilaisen perussanastoon.

Kovuus on yksi keskeisimpiä asioita HIFK:sta puhuttaessa. Seura on luonut itselleen maineen isona ja pahana helsinkiläisryhmänä, joka ei kumartele ketään. Vastustajalle masturbointi on kuitenkin vääränlaista "kovuutta" eikä istu HIFK:n brändiin.

Lukko-leirissä on vitsit vähissä.
Lukko-leirissä on vitsit vähissä.

Pienimuotoisen voittoputken jälkeen Lukko on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen. Päättyneellä viikolla raumalaiset hävisivät ensin Kouvolassa nollilla ja sössivät kotiyleisön edessä muutamassa minuutissa 7−3-johdon. Onko Raumalla kausi jo ohi?

Oinonen: Olen nähnyt Tapparan menettävän 6−0-johtonsa HIFK:ta vastaan 6−7-tappioasemaan ennen Tuomo Ruudun luistimesta kimmonnutta tasoitusmaalia. Lukko onnistui kuitenkin perjantaina ylittämään − tai alittamaan − tämänkin. 

Iskettyään kuusi peräkkäistä maalia Lukko johti HPK:ta vastaan 7−3 reilut seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän loppua. HPK kuitenkin aloitti kirin ja iski peräti kolme maalia ilman maalivahtia. Lukon nöyryytyksen huipensi Aaron Gagnonin jatkoajalla tekemä oma maali.

Raumalla näkyi jo merkkejä paremmasta maalivahti Jakub Stepanekin ja päävalmentaja Kari Heikkilän hankintojen myötä. Pudotuspeliviivaan ei ole vieläkään matkaa kuin kahdeksan pistettä, ja kaudesta on puolet jäljellä. Joukkueen itseluottamuksen ja suoritustason saaminen kohdalleen tällaisen rimanalituksen jälkeen on kuitenkin vaikeaa.

Sport-valmentaja Tomek Valtonen järjesti pelaajilleen rangaistusluistelun joukkueen hävittyä Ilvekselle kolmannen erän 0−4. Heikkilän joukkoineen on keksittävä jotain tehokkaampaa kevätkaudelle, jotta Lukko vielä nousisi.

Viime otteluissa vastustaja on päässyt tuulettamaan useammin kuin Jukurit.
Viime otteluissa vastustaja on päässyt tuulettamaan useammin kuin Jukurit.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Jukurit on voittanut viimeisestä kymmenestä pelistään vain kaksi – onko mikkeliläisten kohdattava realiteetit?

Arkko: Jukurit oli vielä runkosarjan ensimmäisellä neljänneksellä mukana kärkikahinoissa asti ja liiganousija nähtiinkin jopa kolmantena sarjataulukossa. Nyt joukkueen pelissä on alkanut näkyä materiaalin tuomat realiteetit, vaikka joukkue taistelee illasta toiseen otteluiden voittamisesta.

suurseurat ovat saaneet peliään kuntoon, eikä Jukurit pysty enää yllättämään vastustajiaan.

On selvää, että Liigassa marginaalit ovat pienentyneet entisestään. Niin sanotut suurseurat ovat saaneet peliään kuntoon, eikä Jukurit pysty enää yllättämään vastustajiaan. Nyt jokainen joukkue tietää, miten paljon Jukurit tekee töitä voittaakseen ja mitä heidän voittamisensa vaatii.

Jukureiden materiaalin kapeus on myös alkanut näkyä väistämättä otteissa. Pelaajien yksittäiset nukahdukset mies miestä vastaan -puolustamisessa ovat koituneet joukkueen kohtaloksi. Maalintekokaan ei ole ollut viime aikoina joukkueen vahvuus illasta toiseen, eikä Jukurit ole osunut maalipuiden väliin hyvistäkin paikoista huolimatta.

Myös kolmas erä on ollut joukkueelle hyvin vaikea, sillä viime aikoina vastustajat ovat voittaneet viimeisen erän ja kammenneet ottelua johtavan Jukurit-lauman ohitse. Jukurit pystyi vielä ensimmäisissä otteluissa yllättämään vastustajansa. Enää joukkueella ei ole tätä yllätysmomenttia kädessään, joten jokaiselta pelaajalta vaaditaan entistä enemmän.

En kuitenkaan heittäisi täysin kirvestä kaivoon Jukureiden pudotuspelipaikan suhteen, sillä tappiotkin ovat tulleet suurilta osin yhdellä tai kahdella maalilla. Tappiot ovat muutettavissa voitoiksi, jos Jukurit pystyy kääntämään ne pienet marginaalit itselleen.

Viikon pelaaja: Leland Irving, KooKoo

Kanadalaismaalivahdin saldo viikon kahdessa ottelussa oli kaksi voittoa, 61 torjuntaa ja yksi päästetty maali. Mainio torjuntavire auttoi KooKoota kasvattamaan voittoputken jo neljän ottelun mittaiseksi.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle