Luoteisessa divisioonassa kolmen kärki tiiviinä

Calgary Flames - Joukkue liekeissä

Flamesin kausi lähti yskien käyntiin, mutta alusta alkaen nähtiin, mikä on tämän joukkueen tavaramerkki. Se mikä taidossa hävitään, kuitataan lujalla koko viisikon puolustuspelillä ja tinkimättömällä taisteluasenteella. Puolustavasta lähtökohdastaan huolimatta Calgaryn peli ei ole perustylsää trap-kiekkoa, vaan etenkin Saddledomen yleisö on useinkin saanut nähdä viihteellisiä otteluja. Marraskuun puolivälissä alkanut hurja nousukiito nosti Flamesin kovassa konferenssissaan jo aivan kärkisijojen tuntumaan, eikä tahti juuri hiipunut ennen vuodenvaihdetta. Kaupoilla Darryl Sutter on käynyt kerran ja onnistuikin kertalaakista täydellisesti. Toisen kierroksen varausvuoro vaihtui San Josen suomalaiseen ylijäämäveskariin Miikka Kiprusoffiin.

Nuori puolustus on ollut odotuksiin nähden huikean varma. Jos se hyökkäysvoimassa jotain häviää, on ainakin viime kauden mikkihiirimeininki täysin poissa. Nuoret Jordan Leopold ja Robyn Regehr ovat kasvaneet joukkueen ykköspakkipariksi, ja kesähankinta, puolustuksen 27-vuotias nestori, Rhett Warrener on ollut tärkeässä roolissa vastustajan kovimpien pelaajien vaimentajana. Maalivahti Roman Turekin kaksi loukkaantumista saivat jo hätäisimmät vaipumaan epätoivoon, mutta alkuperäinen varamies Jamie McLennnan sekä ennen kaikkea hätäapu Kiprusoff ovat olleet loistavassa vireessä.

Valmentaja Sutterin filosofiassa päästettyjen maalien määrän minimoiminen on kaiken perusta. Tämä lieneekin ainoa oikea valinta, kun katsotaan Flamesin hyökkäyskalustoa. Jarome Iginlan takana muiden laatuhyökkääjien loistaessa poissaolollaan paljon voittoja on kerätty vähäisillä maalimäärillä. Kausi on kuitenkin nostanut pinnalle yllättäviä pistenikkareita. Shean Donovania ei povattu joukkueen maalikuninkaaksi eikä Matthew Lombardin pitänyt taistella liigan tulokaspörssin kärkisijoista. Pahimmillaan Flames joutui vielä pelaamaan ilman ainuttakaan vakiosentteriään, mutta pysyi silti kiinni pisteputkessaan.

Vaikka varsinaisesta romahtamisesta ei näy merkkejä ? loukkaantuneiden toipuessa jopa päinvastoin ? ei kai edes optimistisin fani uskalla toivoa alkutalven tahdin jatkumista samanlaisena. Playoffs-paikka on joukkueen maali ja siihen Flames tullee myös yltämään.

Colorado Avalanche - Mestarisuosikilla loukkaantumishuolia

Vaikka Colorado Avalanchen sairaslista oli pitkä kuin nälkävuosi, mangeri Pierre Lacroix ei lähtenyt hätiköiden hankkimaan uusia pelaajia. Syksyn ainut pelaajakauppa oli kokeneen Steve Konowalchukin hankkiminen Washingtonista vaihdossa kolmosketjun hyökkääjään Bates Battagliaan. Loukkaantumisten myötä Konowalchuk sai paljon jääaikaa ja vastuuta ollen yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista marraskuun loukkaantumiskierteen aikana.

Joukkueen suomalaiset eivät ole säästyneet vammoilta. Riku Hahl loukkasi olkapäänsä pahasti jo muutaman pelin jälkeen, ja hänen kautensa on mitä suuremmissa määrin pilalla. Teemu Selänne puolestaan on pelannut kipeällä polvella, ja kauden jälkeen edessä on mitä todennäköisimmin leikkaus.

Patrick Royn lopettaminen jätti suuren aukon paikattavaksi Avalanchen maalin suulla. Ykkösmaalivahdiksi noussut David Aebischer on pelannut hyvän syksyn, eikä Avalanche ole missään tapauksessa kaatunut hänen esityksiinsä. Hän on torjunut 28 ottelussa 15 voittoa ja viisi tasapeliä, ja vain kuudesti Avalanche on hävinnyt hänen vartioidessaan maalia.

Puolustuksen johtohahmo on ollut kokenut Rob Blake. Hän on pelannut kauden jokaisessa ottelussa laukoen kahdeksan maalia ja kirjauttaen 19 syöttöpistettä vuodenvaihteeseen mennessä. Jos otteet jatkuvat samanlaisina, ei olisi mikään ihme, jos Blaken nimi kaiverrettaisiin kauden päätteeksi Norris Trophyn kylkeen. Vaikka Avalanchella oli paljon loukkaantumisia, joukkueen puolustus sai pelata suhteellisen normaalissa kokoonpanossa koko syksyn. Avainmiehistä ainoastaan Adam Foote joutui seuraamaan otteluita katsomon puolelta takareisivammansa takia.

Avalanchen hyökkäys vilisee tähtiä liigan kahden parhaan sentterin johdolla. Ennen kauden alkua vitsailtiin, että jos et ole tarpeeksi hyvä pelataksesi ykkösketjussa Peter Forsbergin kanssa, joudut kakkoseen Joe Sakicin rinnalle. Hejduk-Forsberg-Tanguay- ja Selänne-Sakic-Kariya-ketjujen piti terrorisoiman vastustajien puolustuksia, mutta näitä unelmaketjuja ei juuri ole saatu kaukaloon samaan aikaan. Peter Forsberg ja Paul Kariya olivat sivussa suurimman osan syksyä, ja näin Teemu Selänne saikin ketjukavereikseen Konowalchukin ja Andrei Nikolishinin.

Joe Sakic on pelannut loistavan syksyn ja johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Alex Tanguay oli eräässä vaiheessa jo koko liigan paras pistemies, mutta vuoden loppuvaiheissa hänen pistetehtailunsa alkoi laantua. Peter Forsberg on pelannut paljon vähemmän otteluita kuin muut joukkueen tähtihyökkääjät, mutta silti hän on joukkueen sisäisessä pistepörssissä viidentenä. Forsberg on pelannut 21 ottelua vähemmän kuin esimerkiksi Teemu Selänne mutta on silti kerännyt yhden pisteen enemmän. Forsberg palasi kaukaloon joulun jälkeen, ja Paul Kariyan paluuta odotellaan uuden vuoden aluksi. Melkoista kohtalon ivaa olikin, vuoden aluksi Joe Sakic liittyi loukkaantuneiden kerhoon leukamurtuman takia.

Colorado Avalanche pysyi liigan kärkijoukkueiden vauhdissa, vaikka monet avainpelaajat olivat loukkaantumistensa vuoksi poissa kokoonpanosta. Joukkue on eittämättä yksi mestarisuosikeista, kunhan se vain saa kaikki tähtimiehensä pelikuntoon. Luoteisen divisioonan voitosta tullaan näkemään kova taistelu Avalanchen ja Vancouver Canucksin välillä.

Edmonton Oilers - How lowe can you go? Öljyvalo palaa Edmontonissa

Joukkueen
tappelija ei tappele,
maalintekijät eivät tee maaleja, jäähyntappajat tappavat lähinnä omien
mahdollisuudet päästä
peleihin mukaan ja ylivoimaa on hyvin vaikea kutsua nimellä power play,
koska poweria ei siinä
juuri ole. Edmontonissa maksetaan nyt joukkueenjohdon tekemistä virheistä.
Kauden tullessa puolimatkaan Edmontonin ylivoimapeli on koko NHL:n 29:s
paras - vain Carolina
on heikompi - ja alivoima on koko liigan huonoin.

Tommy Salo on kunnialla kantanut Oilersin ykkösmaalivahdin viittaa yli
viiden kauden ajan, mutta
ei ole vaikeaa nähdä, että Salon päivät Edmontonissa ovat käymässä vähiin.
Tommy Salolle menevä kausi ei ole ollut hyvä. Salo aloitti kauden
heikosti, voittaen vain neljä
ensimmäisistä 11:a pelaamastaan pelistä. Sen jälkeen hän oli kuukauden
syrjässä
lonkkavamman takia eikä palattuaankaan ole vakuuttanut.
Valmentajien päätös jakaa peliaika Salon ja Ty Conklinin kesken tämän
jälkeen onkin hyvin
ymmärrettävää - Oilers tekisi virheen jos ei nyt alkaisi kouluttamaan
Salolle jatkajaa vaikka
pelitehtävien jakaminen ei juuri nyt auta Salon itseluottamusta.

Puolustuksessa Edmontonissa ei koskaan ole paikattu Janne Niinimaan
jättämää aukkoa.
Joukkueesta puuttuu täysin peliä siniviivalta rakentava puolustaja.
Ykköspakiksi kaavailtu Eric
Brewer ei ole pystynyt vastaamaan haasteeseen - miehen kehitys on
lähtenyt taaksepäin.
Alexei Semenoville järjestettiin tilaa suurempaa roolia varten, mutta
hän ei ole onnistunut
vakuuttamaan itseään vielä vakiopuolustajana NHL:ssä. Marc-Andre
Bergeron tuotiin AHL:stä
pelaamaan siniviivalla ylivoimatilanteissa, mutta hänkin on aina yhden
askeleen päässä
pressboxista. Kapteeni Jason Smith on ollut joukkueen paras puolustaja
tällä kaudella.
Smith on pelannut kovaa, pitänyt oman tonttinsa puhtaana ja auttanut
jopa hyökkäyksissä.
Toisaalta, jos Jason Smith on NHL-joukkueen paras pistemies
puolustajista, jotain on
pahasti vialla.

Hyökkäyksessä joukkueen tärkein mies Ryan Smyth laitettiin sentterin
paikalle kauden alusta
mikä oli paha virhe valmennusjohdolta. NHL:n parhaisiin vasemman laidan
kiitäjiin lukeutuvan
Smythin peluuttaminen keskellä oli huono idea, joka pilasi pelaajan
kauden ja samalla vei
tehot koko ykkösketjulta.
Mike York ja Radek Dvorak ovat olleet Oilersin hyökkääjistä parhaat
tällä kaudella tasaisilla
esityksillään. Nuoren Ales Hemskyn todellista läpimurtoa odotetaan
vieläkin.
NHL:n kovimpana raskaan sarjan miehenä tunnettu Georges Laraque pelaa
uransa huonointa
kautta ja onkin löytänyt nimensä yhä useammin treidihuhupalstalta.
Laraque ei ole tehnyt
ainoatakaan maalia eikä toisaalta ole pelottanut vielä yhtään
vastustajaa kovanaamanakaan.
Oilersin johto osoitti haluavansa päästä Mike Comriesta eroon
tarjoamalla tälle puolet pienempää
sopimusta kuin mitä seurajohdon suosikkipelaajat, kuten Ethan Moreau ja
Brad Isbister saavat
ja onnistui lopulta tavoitteessaan treidatessaan Oilersin parhaan
sentterin Philadelphiaan.
Joukkue on kärsinyt pahasti Comrien poissaolosta eikä GM Kevin Lowe
saanut vaihdossa
yhtään pelaajaa, joka voisi auttaa joukkuetta juuri nyt.
NHL:n historian 15:a paras pistemies Adam Oates palkattiin sen sijaan
marraskuussa ja kauden
ensimmäiset viisi viikkoa missannut Oates on sen jälkeen kunnostautunut
aloitusten voittajana,
mutta ei ole vielä päässyt muuten normaaliin pelikuntoonsa.

Jokainen voi itse miettiä mikä Edmonton Oilersin ongelma on; mihin
hyökkäyspeli, puolustuspeli,
ylivoimapeli ja alivoimapeli ovat oikein kadonneet. Valmennusta tai
oikeastaan sen puuttumista voi
myös kritisoida hyvällä syyllä. NHL-tasolla on pakko olla muitakin
tapoja saada pelaajat yrittämään
ja noudattamaan taktiikkaa kuin kovat rangaistusluistelut häviöitten
jälkeisinä aamuina.
Kaikki ongelmat on kuitenkin helpointa laittaa tehtävässään toistaiseksi
pahasti epäonnistuneen
GM Kevin Lowen niskoille. Lowe treidasi pois hyökkäystehon,
pelinrakentajan ja pilasi paljon
henkilökohtaisella kaunallaan Mike Comrien tapauksessa. Hän ei millään
tavalla valmistautunut
henkilöstömuutoksiin erikoistilannepelaamisen pitämiseksi aikaisemmalla
tasolla kun pelaajia
päästettiin menemään vaihdossa pois.
Aina kun Edmonton Oilersin ongelmista puhutaan tuodaan pöydälle vanhat
bravuurit pieni budjetti ja
Kanadan dollarin huono arvo USA:n vihreään taalaan verrattuna. Oilersin
ongelmilla ei kuitenkaan
ole mitään tekemistä näitten asioitten kanssa; ongelmana ovat huonot
ratkaisut pelaajapolitiikassa.
Kaikesta huolimatta yleisö ei ole hylännyt Oilersiaan vaan uuden
sponsorin mukaan nimetty Rexall
Place yhä edelleen täyttyy kotiotteluissa viimeistä paikkaa myöten lähes
joka ottelussa. Calgary
Flamesin otettua selkeästi valtikka Albertan taistelussa,
Pohjois-Albertan kiekkofanit ansaitsevat
parempaa kuin hyvä veli-periaatteella valitun joukkueenjohtonsa ja
valmennuksensa.
Enpä olisi koskaan uskonut tämän kirjoittavani: Edmonton Oilersin
tulisi katsoa Calgaryyn päin ja
ottaa sieltä oppia siitä, miten NHL-joukkue saadaan menestymään
jäällä. Huhtikuussa tullaan
näkemään taas albertalaisjoukkue playoffseissa, mutta sen nimi ei ole
Edmonton Oilers.

Minnesota Wild - Johtotähteä kaivataan

Minnesota oli yllättää vedonlyöjät viime kaudella. Tai se todellakin yllätti, kysykää vaikka Coloradoa mestariksi veikanneilta. Tällä kaudella Wild on kuitenkin ollut ongelmissa, lähinnä maalinteon kanssa. Joukkueen tiivis puolustus ja oiva maalivahtipeli pitää huolen ettei joukkuetta vastaan maaleja tehdä montaakaan, mutta jonkun pitäisi ne maalit vastustajan verkkoon tehdä. Alkukauden sopimusriitelijät Gaborik ja Dupuis ovat olleet vaisuja ja kun joukkueelle ei ole kauhalla annettu taitoa, ei maalejakaan voi liukuhihnalta tehdä. Tasaisuuden puutteesta ei joukkuetta voi syyttää, lähes joka ilta joukkueelle ratkaisee pelejä eri pelaajat. Tuosta massasta tulisi muutaman pelaajan syttyä ja nousta johtamaan hyökkäystä, muuten Wild-pelaajien kausi jatkuu 82 ottelun jälkeen jääkiekon MM-kisoissa tai golfkentällä.

Maalivahtiduo Dwayne Rolosonin ja Manny Fernandezin tasainen peluutus on taannut, ettei Wild-pakka ole sortunut maalivahtipelin heikkouteen. Toinen toisiaan täydentävä kaksikko onkin jatkanut viime keväisiä hyviä otteita luoden alakertaan tarvittavaa varmuutta. Maalivahtien apulaisina hääräävien puolustajien otteet ovat myös olleet kelvollisia. Willie Mitchellin ja Nick Schultzin kaltaiset joka paikan höylät täydentävät nöyrää joukkuepuolustamista pelaavaan pakan. Kovuutta takalinjoille lisäämään hankittu Alex Henry napattiin waivers-listalta aivan kauden alussa, joten Brad Brownin kanssa alakerran siivoushommatkin ovat hoidossa.

Pitkään sopimuksestaan riidelleet Marian Gaborik ja Pascal Dupuis pääsivät lopulta lokakuun lopulla yhteisymmärrykseen organisaation kanssa. Kaivattuja tehoja kyseiset kiukkupussit eivät kuitenkaan onnistuneet tuomaan vaan joukkueen märkä ruuti vaivasi koko pelaajistoa. Wes Walzin ja Alexandre Daiglen miehittämä Wild-maalipörssin kärki on murheellista katsottavaa. Yhdeksällä maalilla lähinnä kolmoskentässä vastuuta saavat pelurit ovat esimerkillinen osoitus joukkueen tasaisesta tehottomuudesta. Wildin pistepörssiä johtavan Andrew Brunetten 23 pistettä ja seitsemän puhuvat yhtä karua kieltä - Dupuis?n 13 ja Gaborikin 10 pistettä kertovat samaa tarinaa. Maalien jakautuminen tasaiselle massalle voi olla positiivinen seikka, mutta Wildin tapauksessa selkeämmän ykköspyssyn tarve on akuutti. Näin ollen liigan häntäpäähän oikeuttavat 86 tehtyä maalia eivät olekaan kovin yllättävän lukemat. Maalinteko-ongelmaan ratkaisua kaipaava joukkue ei kuitenkaan turvautunut kauden ensimmäisellä puoliskolla suurempiin kauppoihin hyökkäyspään osalta, sillä suurimmaksi saaliiksi jäi waivers-listalta napattu kovaluinen Jason Wiemer.

Vaisusta syyskaudesta huolimatta pudotuspelihaaveet eivät ole vielä karanneet Wild-joukkueen ulottumattomiin, sillä pistetilillä kiiluvat 39 pistettä ovat vain kolme pistettä playoffs-joukkueita vähemmän. Loppukauden täytyy kuitenkin onnistua viime kauden malliin ja hyökkäspään ratkaisijoiden on astuttavat selkeästi esiin, mikäli Minnesotassa mielitään todenteolla seurata pudotuspelikiekkoa.

Vancouver Canucks - Hyvin pisteitä, vaikka ongelmiakin on

Hyvää ottelua on usein seurannut keskinkertainen esitys. Tällä kaavalla ollaan tähän mennessä kerätty hyvin pisteitä, mutta peli ei ole aina ollut hyvää. Canucksilla on ollut pelissään viime kautta enemmän vaikeuksia, mutta hyvää on se, että joukkue on kerännyt hyvälle joukkueelle tyypillisesti huonollakin pelillä pisteitä.

Vancouver on johtanut jo pitkään omaa luoteista divisioonaansa ja joukkue on menossa tasaisen vauhdin kaavalla viime kauden tapaan 104 pisteeseen. Sillä pistemäärällä irtoaa luoteisesta divisioonasta ykkös- tai kakkospaikka. Hyvä
saavutus, mutta joukkueelle kelpaa vain ensimmäinen vaihtoehto. Kaikki muu runkosarjasta on pettymystä. Joukkueen pitää ottaa askel eteenpäin tällä kaudella, eikä pysyä paikoillaan.

Canucksilla on kaksi suurta tekijää, joissa on ollut suuria ongelmia kauden ensimmäisella puoliskolla. Toinen on mainittu epätasaisuus ja toinen on surkea ylivoimapeli. Canucks on NHL:n keskikastia ylivoimapelissään, joka on viime kausina toiminut erinomaisesti. Viime kaudella joukkue oli liigan kolmanneksi
paras ylivoimajoukkue ja kaikki ainekset vastaavaan ovat olemassa, mutta maaleja ei vain tule. Markus Näslundin, Todd Bertuzzin, Brendan Morrisonin, Ed Jovanovskin ja Henrik Sedinin, Mattias Öhlundin, Sami Salon tai Brent Sopelin pitäisi pystyä parempaan.

Canucksin ykköstykit ylivoimapelissä, Näslund ja Todd Bertuzzi eivät ole saaneet ylivoimalla kiekkoa edes tyhjään maaliin ja heidän kahden saaliina on tällä hetkellä surkeat kahdeksan ylivoimamaalia kun viime kaudella kaksikko lapioi yhteensä 49 ylivoimamaalia. Mailaa puristetaan liikaa vai onko kyse vain
vastustajan asennoitumisesta joukkueen ylivoimaa kohtaan? Varmaankin molemmista löytyy vastaukset, sillä selvää on, että kun joukkueessa pelaa NHL:n viime kauden paras ja toisiksi paras ylivoimapelaaja, vastustajat tarkkailevat miten joukkue ylivoimaansa pelaa.

Vancouverin hyökkäys on toiminut ylivoimaa lukuunottamatta hyvin. Näslund on pistepörssin kolmas ja olisi kirkkaasti kärjessä edes kohtuullisella ylivoimateholla. Ketjukaveri Bertuzzi - joka teki uuden monivuotisen jatkosopimuksen tällä kaudella - on pistepörssissä tällä hetkellä 18, yhdeksän pistettä kärjestä. Myös Brendan Morrison pelaa hyvin. Trevor Linden on ollut joukkueen tasaisin hyökkääjä ja pelannut erittäin hyvin. Puolustavat hyökkääjät ja grinderit Matt Cooke, Artem Chubarov, Magnus Arvedson, Jarkko Ruutu, Mike Keane ja Brad May ovat pelanneet myös roolinsa hyvin. Canucksin hyökkäyksen pettymys on ollut oikeastaan vain kakkosketju. Tulokas Jason King on ollut viime aikoina vähän alamaissa, samoin Kingin ketjukaverit Sedinin kaksoset.

Puolustuksessa Mattias Öhlund on ollut tasaisen hyvä ja pelannut jälleen paljon. Ed Jovanovski oli kauden ensimmäisellä neljänneksellä loistava, mutta kauden toinen neljännes ei ole mennyt hyvin. Jovanovski on tehnyt viimeisissä 20 ottelussa vain yhden maalin ja kaksi syöttöä, vaikka pelaa jatkuvasti ylivoimaa.
Tehopörssissä Jovocop on ollut näiden 20 ottelun aikana surkea; -7. Sami Salo, Marek Malik ja Brent Sopel ovat pelanneet aika lailla omalla tasollaan ehjää kautta, Salo tosin joutui Calgary pakki Denis Gauthierin saalistamaksi ja loukkaantui joulukuussa. Puolustuksen positiivisin yllätys on ollut nuoren Bryan Allenin kehittynyt peli ja vakipaikka Canucksin takalinjoilta. Jiri Slegr
on toiminut seitsemäntenä pakkina ja saanut peliaikaa satunnaisesti.

Maalilla Dan Cloutier on ollut Marc Crawfordia mukaillen loistava, vaikka huonompiakin pelejä joukosta tietysti löytyy. Cloutier on ollut kuitenkin ehkä joukkueen toisiksi tärkein pelaaja Markus Näslundin jälkeen. Kakkosmaalivahti Johan Hedberg loukkaantui joulukuun alussa ja ehti siihen asti pelaamaan Crawfordin mukaan hyvin. Hedbergillekin löytyy tietysti heikompiakin pelejä, mutta varsinkin alkukaudesta hän oli erittäin hyvä.

Yhdestä asiasta allekirjoittanut on varma; Canucks tulee parantamaan kevätpuolella surkeaa ylivoimaansa. Tämä poikii yleensä lisää pisteitä ja toivottavasti myös Canucksin tapauksessa. Canucks kerännee 100-110 pistettä runkosarjasta ja sijoittuu omassa luoteisessa divisioonassa ykköseksi tai
kakkoseksi. Joka tapauksessa Vancouverin kaikkien aikojen piste-ennätys on jälleen vaarassa rikkoutua. Markus Näslund tulee taistelemaan piste- ja maalipörssien voitoista jälleen tällä kaudella. Playoffeissa tavoite on tietenkin loppuun saakka ja onnistuneella maalivahti- ja puolustuspelillä sinne on mahdollisuuksia.