Luoteessa monta kysymystä vailla vastausta

NHL / Artikkeli
Viime kaudella näytti välillä siltä että kaikki viisi joukkuetta matkaavat pudotuspeleihin, mutta lopulta totuus oli toinen. Viime hetken romahdukset tuhosivat parin joukkueen haaveet, mutta yksi joukkue taisteli tiensä divisioonasta aivan kirkkaimpien parrasvalojen tuikkeeseen. Taso tulee olemaan edelleen korkea, mutta monella joukkueella on ennen kautta paljon mietittävää.

Divisioonan joukkueista vahvistuneita hyökkäyspään osalta ovat Calgary ja Minnesota. Molemmissa joukkueissa hankittiin ykköstykkien rinnalle apujoukkoja. Coloradoa vaivaavat kapea ja ikääntyvä huippunimien kaarti. Edmonton menetti nimekkäitä tähtiään ja Vancouverissa on edessä muutosta puolustavampaan suuntaan.

Calgary tähtää mestaruuteen

Calgary Flames on jälleen vahva suosikki aina mestariksi asti. Joukkuetta on vahvistettu muutamalla täsmähankinnalla. Hyökkäykseen tulivoimaa tuo taitava Alex Tanguay, jonka odotetaan parantavan Flamesin heikkoa viimeistelyä. Puolustuspään uusi nimi on Minnesotasta tullut Andrei Zjuzin.

Valmennuspuolella Darryl Sutter on väistynyt GM:n tehtäviin ja hänen aikaisempi kakkonen Jim Playfair ottaa joukkueen komentoonsa. Älkää kuitenkaan odottako muutoksia, sillä Playfair on tiedottanut jatkavansa Sutterilta tutulla linjalla.

Flamesin tukipilareita ovat Iginla, Phaneuf ja Kiprusoff, joiden ympärille joukkue vahvasti rakentuu. Menestys alkavalla kaudella riippuu paljolti hyökkäyspelin toimivuudesta, sillä puolustuspaletti on aina ollut Flamesilla kunnossa.

Coloradon osakkeet laskussa

Kaudella 2005-06 pudotuspeleihin selvinnyt Colorado Avalanche menetti kesän aikana kaksi tähtipelaajaa lisää. Alex Tanguay siirtyi vahvistamaan divisioonan kärkijoukkuetta Calgaryä ja Rob Blake palasi Los Angelesiin. Sarjan alun kynnyksellä joukkue sai koki vielä yhden takaiskun, kun tärkeä pukukoppipelaaja Steve Konowalchuk joutui lopettamaan uransa sydänvian vuoksi.

Joe Sakicille ja Rob Blakelle maksettujen bonuspalkkioiden vuoksi seura ei pystynyt käyttämään korotetun palkkakaton antamaa pelivaraa. Joukkue onkin suhteellisesti ottaen heikentynyt muihin lännen joukkueisiin verrattuna. Avalanchella on koossa varsin laaja miehistö, mutta varsinkin hyökkäyksen kärkipelaajat alkavat olla uransa ehtoopuolella. Joe Sakiciin, Jose Theodoreen ja hyvään joukkuehenkeen satsaava seura jääneekin tällä kaudella ensimmäisen kerran Denver-aikanaan pudotuspelien ulkopuolelle.

Oilers yrittää välttää finaalihäviäjän kirouksen

Viime kevään finalistijoukkue Oilers menetti ison osan puolustuksestaan, kun pudotuspeleissä huimia minuutteja pelannut Chris Pronger kaupattiin Anaheimiin. Toisiksi eniten jääaikaa joukkueessa kerännyt Jaroslav Spacek puolestaan siirtyi vapaa-agenttina Buffaloon. Oilers ei lähtenyt hakemaan menetysten tilalle nimekkäitä pelaajia, vaan toivoo puolustuksen pystyvän kokonaisuutena korvaamaan menetykset. Etenkin nuorilta lupauksilta odotetaan läpimurtoa ja maalivahdeilta Dwayne Rolosonilta ja Jussi Markkaselta vahvan torjuntavireen jatkoa.

Oilers panosti puolustuksen sijaan jo valmiiksi vahvaan hyökkäyskalustoonsa. Tärkeisiin rooleihin pääsevät Pronger-kaupassa kotiseudulleen palannut Anaheimin pudotuspelisankari Joffrey Lupul sekä Manhattanilla tehokkaasti maaleja iskenyt Petr Sykora. Torontoon siirtyneen Michael Pecan saappaita täyttää paluumuuttaja Marty Reasoner. Erinomaisen viime kauden jälkeen odotukset ovat korkealla ja paine yleisön suunnalta kovaa. Jo pelkän playoffs-paikan ottaminen lännessä on kuitenkin suuren työn takana.

Muhiiko yllätys Minnesotassa?

Divisioonan suurin yllättäjä saattaa olla Minnesota. Joukkue on vahvistanut hyökkäyspäätään reilusti menettämättä kuitenkaan paljoa vaihdossa. Tärkeimmät lisäykset hyökkäyksessä ovat Pavol Demitra, Mark Parrish ja Branko Radivojevic, joiden mukaantulo tekee Wildistä hyökkäyspäässä aivan uuden joukkueen.

Pakistoon on hankittu paljon kiekollista taitoa ja suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu kahteen konkariin. Petteri Nummelin tekee toisen NHL-yrityksen, ja maalivahdin paikalle yrittää taistella maajoukkueen ja Kärppien luottomies Niklas Bäckström.

Valmennukseen joukkue ei tänäkään vuonna tule kaatumaan. Jacques Lemaire on velho, ja kun apuna ovat Mario Tremblay ja Mike Ramsey, taktisella puolella asiat ovat hallussa paremmin kuin hyvin.

Ongelmatekijäksi Minnesotassa saattaa tulla puolustuspään pitävyys, sillä joukkue on menettänyt viime kaudesta kaksi tärkeää puolustavaa puolustajaa, ja heidän tärkeä apu Manny Fernandezille on nyt poissa.

Vancouver ei enää selkeä suosikki

Vancouver Canucks lähtee tulevaan kauteen mielenkiintoisista asetelmista. Canucks teki kesällä suuren pelaajakaupan, joka muutti koko seuran tulevaisuuden näkymiä merkittävästi. Canucks sai riveihinsä NHL:n huippuvahteihin lukeutuvan Roberto Luongon, mutta menetti ykkösketjun hyökkääjän Todd Bertuzzin. Luongon johdolla Canucks tulee pelaamaan tulevalla kaudella aikaisempaa puolustavampaa peliä.

Vancouver on uusinut tulevalle kaudelle maalivahtitonttinsa lisäksi valmennuksensa sekä tehnyt isoja muutoksia niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin. Joukkue onkin aloittanut tietynlaisen uudelleenrakentamisen ja tuleva kausi on ensimmäinen tässä projektissa. Edessä on siis mielenkiintoisia haasteita ja kaukalossa nähdäänkin aikaisempaan verrattuna hieman erilainen, enemmän puolustavampi joukkue.

Näin käy lounaisessa divisioonassa:

1. Calgary Flames

2. Minnesota Wild

3. Vancouver Canucks

4. Edmonton Oilers

5. Colorado Avalanche

» Lähetä palautetta toimitukselle