NYI - STL 2.00
NYR - CAR 2.00
CBJ - NJD 2.00
MTL - FLA 2.30
DET - ANA 2.30
NSH - WSH 3.00
MIN - LAK 3.00
WPG - VGK 3.00
DAL - TBL 3.30
SJS - PIT 5.00

Loistavat Karpov ja Leavins

MESTIS / Artikkeli
Puolustajat Jim Leavins ja Sergei Karpov kisaavat KooKoon kaikkien aikojen parhaan ulkomaalaisvahvistuksen tittelistä. Vaan on Kouvolassa nähty monia muitakin vierastyöläisiä.

KooKoossa on pelannut yhteensä kaksikymmentäviisi ulkomaalaispelaajaa. Osa heistä on ollut huikaisevan hyviä – osan pelit taas jäivät muutamaan. Ylivoimainen enemmistö vierastyöläisistä, peräti kuusitoista, on ollut puolustajia. Hyökkääjiä on käynyt KooKoossa kahdeksan ja maalivahteja yksi ainoa. Kansalaisuuksittain ykkösenä ovat olleet kanadalaiset (7). Latviasta ja Tsekistä pelaajia on ollut kummastakin neljä, Venäjältä ja Yhdysvalloista kolme ja Ruotsista sekä Virosta kaksi.

Seuran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus oli pieni mutta pippurinen Theran Welsh (s.1958), ensimmäisellä hallikaudella 1982-83, jonka KooKoo joutui vielä aloittamaan taivasalla. Yliopistosarjoissa loistanut kanadalaispuolustaja oli tullut Suomeen edellisvuonna HIFK:n kutsumana, mutta päätynyt SaiPaan. Heikohkon liigakauden jälkeen Welsh käväisi keväällä pelaamassa Kanadassa, mutta halusi palata seuraavaksi kaudeksi Suomeen.

Vain 170-senttinen puolustaja oli sitkeä taistelija, joka piti oman miehensä keinoja kaihtamatta. Welshiä ei myöskään muistella kaikkein nopeimpana pelaajana, joten näillä eväin hän nappasikin tililleen sarjan jäähykuninkuuden 110 rangaistusminuutilla. Tehopisteitäkin lähinnä Martti Narisen parina pelannut puolustaja tosin keräsi mukavasti 12+12. Welsh palasi kahden Suomen kautensa jälkeen takaisin Kanadaan.

Liiganousun takuumiehiä

Welsh ei ehkä ollut mikään huikea vahvistus, muttei varsinainen pettymyskään. Seuraavien kolmen kauden aikana Kouvolassa kiekkoiltiin kuitenkin kotimaisin voimin. Nousujuhliin päättyneellä kaudella 1986-87 KooKoon divarijengissä sen sijaan pelasivat kanadalaishyökkääjä Donald Fraser (s.1958) sekä kokenut tsekkipakki Frantisek Joun (s.1954).

Fraser oli jokseenkin poikkeuksellinen pelaaja. Ennen Eurooppaan saapumistaan hän oli opiskellut itselleen maisterin paperit historiasta ja valtiotieteistä. Vanhalla mantereella hän pelasi ensin kaksi kautta Hollannissa, voittaen kumpanakin vuonna sarjan pistepörssin. Kaukalossa kanadalaissentteri saattoi näyttää hivenen laiskaltakin, mutta teki kovaa tulosta. Ketjukaverit saivat kiitellä Donia kerran jos toisenkin namupasseista.

KooKoolle Fraser oli suhteellisen riskitön värväys, sillä hän oli ehtinyt todistaa kykynsä jo kahdella edellisellä kaudella Heinolan Peliitoissa. Ensimmäisellä KooKoo-kaudellaan Fraser iski kuitenkin vielä pari pistettä kovemmat tehot (30+40) ja oli joukkueen sankareita. Liigaan sentterin rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet, vaan penkin alle menneen kauden 1987-88 jälkeen Fraser sai palata takaisin divariin. Mies pelasi Kiekkoreippaassa vielä yhden mukiinmenevä kauden, mutta palasi sitten Hollantiin.

Tsekkoslovakialainen Joun pelasi Fraserin tavoin KooKoossa kaksi kautta. Kokenut puolustaja ei saanut kouvolalaiskatsojilta ansaitsemaansa arvostusta, mutta kuului valmentaja Reino Ruotsalaisen luottomiehiin. Kolmen polvileikkauksen myötä Jounin ura tosin alkoi jo vääjäämättä olla ehtoopuolella, mutta hän pystyi Kouvolassakin pelaamaan varmaa peliä. Parhaimmillaan hän oli kevään 1988 liigakarsinnoissa, joissa oli Kiekkoreippaan kukistaneiden mustapaitojen parhaimmistoa.

Frantisek jäi kenties urallaan kovien odotusten vangiksi, sillä vuonna 1973 hänet oli palkittu alle 18-vuotiaiden EM-kisojen parhaana puolustajana. Maan pääsarjasta sittemmin mitaleita kahminut puolustaja sai tililleen myös muutaman aikuisten maaottelun, mutta ei noussut koskaan varsinaisten tähtien joukkoon. KooKoosta Joun matkasi pelaamaan Saksaan.

KooKoon historiallisen ensimmäisen liigakauden kolmas ulkomaalaisvahvistus oli Steve Peters (s. 1960). Muutaman NHL-ottelunkin urallaan pelannut ”Karhu” oli hänkin jo varsin kokenut pelimies Kouvolaan tullessaan. Hän oli voittanut edelliskaudella pronssia HIFK:n riveissä, ja pelannut ennen sitä SaiPassa, Saksassa ja Sveitsissä.

Peters oli monipuolinen pelaaja – jopa siinä määrin, että HIFK oli peluuttanut miestä keskushyökkääjänä. Tuuheaviiksinen nikkari oli KooKoon ensimmäisen liigakauden parhaimmistoa, mutta ura Kouvolassa jäi yhden kauden mittaiseksi. KooKoon jälkeen Peters pelasi vielä kolme kautta Suomessa: ensin liigaa Tapparassa ja SaiPassa ja vielä 1990-91 divaria Ketterässä.

NHL-taustaiset KooKoo-tähdet

Toisen liigakauden, 1988-89, kanadalaishankintoja Kouvolassa muistellaan edelleen haikein mielin. Sekä Gary Yaremchuk (s.1961) että Jim Leavins (s.1960) kuuluivat liigan eliittiin kyseisellä kaudella. Kolmas vahvistus, nuori Brian McColgan (s. 1966) sen sijaan osoittautui pelkäksi turistiksi.

Keskushyökkääjä Yaremchukia pidettiin nuorempana erittäin lupaavana pelaajana. Toronto Maple Leafs varasikin miehen vuonna 1981 toisella varauskierroksella, mutta NHL-ura jäi lopulta 34 ottelun mittaiseksi vuosien 1981-85 välillä. Farmisarjoissa tehokkaasti pelannut Yaremchuk siirtyi Suomeen 1986 ja ehti pelata niin Jokereissa kuin Kärpissäkin ennen KooKoon paitaan pukeutumistaan.

Yaremchuk oli kummallakin KooKoo-kaudellaan joukkueen parhaita pistemiehiä, mutta kunto loppui kesken putoamiseen päättyneen kauden. Karsinnoista kanadalainen saalisti vain yhden syöttöpisteen. Kouvolasta lähdettyään Yaremchuk pelasi Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Hänen nimensä jäi kuitenkin elämään suomalaisessa kiekkoilussa työsuhdeasian ennakkotapauksena.

Puolustaja Leavins pelasi KooKoossa Yaremchukin tavoin kaksi liigakautta, ja oli ylivoimaisesti paras joukkueen siihen astisista ulkomaan avuista. 180-senttinen puolustaja kunnostautui eritoten kiekollisessa pelissä ja oli liigan parhaimpia luistelijoita. Rauhallinen pakki ei ollut kuitenkaan useinkaan vaikeuksissa omassa päädyssäkään.

Leavins oli pelannut parhaalla kaudellaan Detroit Red Wingsissä (1985-86) 37 ottelussa, mutta päätyi jälleen farmisarjoihin tultuaan treidatuksi NY Rangersiin. Kouvolaan kanadalaispakin houkutteli Pohjois-Amerikan vuosilta tuttu Hannu Kamppuri. Leavins oli molemmilla KooKoo-kausillaan tehokas (12+11 ja 7+24), mutta pärjäsi myös plusmiinustilastoissa kiitettävästi. KooKoon viimeisellä liigakaudella joukkueen maaliero oli murheellinen 146-219, mutta Leavins voitti oman osuutensa 73-70!

Leavins urakoi kausiensa aikana runsaasti pelejä. Ensimmäisen KooKoo-kautensa päätteeksi hän matkasi IHL-sarjan ratkaisupeleihin ja pelasi seuraavana vuonna Kanadan maajoukkueessa Izvestija-turnauksessa. Kouvolan jälkeen Leavins jäi vielä pelaamaan Eurooppaan, ensin Ruotsiin ja sitten Italiaan.

Jokunen hutikutikin

Amerikkalainen McColgan puolestaan ei ollut liigatasolle riittävän hyvä. Hän pelasikin KooKoossa vain osan kaudesta 1988-89: 24 peliä, joissa teki kaksi maalia. 22-vuotiaalta puolustajalta odotettiin paljon enemmän, olihan hän ollut edelliskauden all stars –pelaajia yliopistosarjassaan. Syksyllä miestä kokeiltiin puolustajan tontin lisäksi laitahyökkääjänäkin, mutta keväällä kokoonpanoon ei ollut asiaa kuin muutamassa pelissä. Kouvolasta Brian muutti Ruotsiin ja pelasi Euroopassa vielä kymmenen kautta.

Liigasta pudottuaan KooKoo tavoitteli nopeaa nousua. Ulkomaalaisten osalta kaudella 1990-91 satsattiin pohjoisamerikkalaisten sijasta tsekkeihin, kokeneisiin Milan Jancuskaan (s.1959) ja Jan Vodilaan (s.1961). Kaksikko oli ollut edelliskaudella maan pääsarjassa pelanneen HC Kosicen avainpelaajia, ja muun muassa viimeiesen Euroopan kautensa pelanneen Peter Bondran joukkuetovereita. Kouvolassa kaksikko pelasi kuitenkin toivottua heikommin.

Etenkin sentteri-Vodilan meriiti olivat kovat: olihan hän pelannut Tsekkoslovakian MM-joukkueessa vielä muutamaa vuotta aiemmin ja kahminut mainetta ja pyttyjä seuratasolla. Vuosikymmentä aiemmin Vodila oli kuulunut ikäluokkansa suurlupauksiin. Divarissa Vodila pelasi toki lähes piste per peli –tahdilla, muttei noussut tähdeksi. Puolustaminenkaan ei ollut herkkua tsekille.

Raamikas Jancuska jäi kaudesta lähes parikymmentä maalia miinukselle, joten aivan nappiin ei hänenkään kautensa mennyt. Hänen myöhemmistä vaiheistaan ei ole tietoa, mutta Vodila jatkoi uraansa Italiassa.

Maaginen Sergei

Karpov vai Stavjana? Kouvolalainen ja joensuulainen kiekkofani löytävät helpolla yhteisen puheenaiheen tavatessaan. Divarin kaikkien aikojen parhaan ulkomaalaispuolustajan titteli jäänee lukuisista väittelyistä huolimatta jakamatta jatkossakin, mutta Sergei Karpovin (s.1959) saavutuksia ei ole väheksyminen.

Lähes satakiloinen venäläinen pelasi vuosina 1991-94 KooKoossa 131 runkosarjaottelua, joissa iski käsittämättömät tehot 64+132=196 – ja puolustajan tontilta siis! Karpov oli kokenut pelimies jo Suomeen tullessaan. Hän oli pelannut Neuvostoliiton nuorten MM-joukkueessa vuonna 1979 ja maan pääsarjassa yli kymmenen vuotta.

Suomeen Karpov tuli kaudella 1989-90, jolloin pelasi osan Oulun Kärppien peleistä varsin tehokkaasti. Tehopuolustaja löi kuitenkin itsensä läpi etelämmässä: ensin Vantaalla ja sitten häikäisten Kouvolassa. Muista divaripuolustajista ei ollut Karpovin tehoille vastusta; 93-94 hän sijoittui koko sarjan pistepörssissä peräti kakkoseksi ja oli ollut jo edellisvuonnakin kuudes.

Karpovia on myöhemmin arvosteltu liiasta hyökkäysinnosta ja vähemmän aktiivisesta puolustamisesta, mutta ei moinen ainakaan tilastoissa näkynyt. Mikko Laaksosen tehokentällisessä tuhojaan tehnyt venäläinen jäi plusmiinustilastoissa 42, 45 ja 25 maalia voiton puolelle. Heikkouksiin on laskettava kuitenkin kuumaverisyys, jota vastustajat käyttivät hyväkseen etenkin keskimmäisellä KooKoo-kaudella.

Jokusen kilon ylipainoisen Karpovin pelisilmä, mailankäsittely ja sijoittuminen oli mestarillista. Mikään pikakiituri hän ei kuitenkaan koskaan ollut, vaan tuli usein tilanteisiin ratkaisijaksi kaikessa rauhassa toisesta aallosta. Hivenen urheiluhenkisimmillä elämäntavoilla varustettuna Karpovilla olisi ollut eväät olla tähti esimerkiksi liigatasollakin. Kotimaahansa palannut ja siellä uraansa jatkanut puolustaja käväisi vielä Kouvolassa uuden seuransa mukana harjoitusturnauksessa, mutta menehtyi sitten muutamaa vuotta myöhemmin.

Löytöjä Latviasta

Keväällä 1992 KooKoossa pelasi Karpovin lisäksi toinenkin venäläinen, veteraanihyökkääjä Viktor Tjumenev (s.1957). Vuosikausia Moskovan Spartakissa kiekkoillut hyökkääjä oli ollut 1989-91 kulta-TPS:n tehohyökkääjiä, mutta jäi kolmannella kaudellaan pimentoon. KooKoolle kokenut ja taitava venäläinen tuli kuin lahjana. Tjumenev pelasi KooKoossa kaksitoista ottelua. Seuraavalla kaudella hän edusti SaPKoa kakkosdivarissa.

Seuraavina vuosina Kouvolassa luotettiin latvialaispuolustajiin, joista löytyikin muutama kovan luokan pelimies. Kaudella 1992-93 joukkuetta vahvisti Ässistä siirtynyt jämäkkä Andrei Matitsin (s. 1963). Latvian maajoukkuepuolustaja antoi Karpovin ja muiden innokkaampien keskittyä hyökkäämiseen, mutta rakensi toki itsekin peliä mallikkaasti. Vain yhden kauden KooKoossa pelannut Matitsin pelasi sittemmin pitkään Ruotsissa. Vuoden 2002 olympiajoukkueessakin esiintynyt puolustaja pelaa yhä yli nelikymppisenä kiekkoa Latvian pääsarjassa.

Karpov oli 1993-94 joukkueen ainoa ulkomaalainen. Seuraavalla kaudella hänen paikkaansa yritti täyttää Normunds Sejejs (s. 1968). Eihän ”Nortista” tietenkään Karpovin korvaajaksi ollut, mutta sen verran hyvin latvialainen pelasi että jäi monen fanin mieleen. Kookas Sejejs keräsi runkosarjasta tehot 10+16 ja otti miestä tarvittaessa rajustikin. Sejejs pelaa edelleen Latvian maajoukkueessa ja pääsarjassa. Hän on pelannut urallaan KooKoon jälkeen myös muun muassa Tsekissä, Slovakiassa ja Sveitsissä.

Kaikkien latvialaisten kanssa onni ei kuitenkaan ollut myötä. Sejejsin lisäksi syksyllä 1994 joukkueessa käväisi myös puolustaja Konstantin Grigorijevs (s.1966). Hän aloitti lupaavasti, mutta halusi sopeutumisongelmien ja johdosta palata Latviaan jo neljän ottelun jälkeen. Seuraavalla kaudella maajoukkuepuolustaja Gatis Ceplis (s.1971) pelasi vain kaksi ottelua, mutta kielimuuri oli hänellekin liikaa. Myöhemmin Ceplis tosin loi uraa Pohjois-Amerikassa.

Kovaotteiset pohjoisamerikkalaiset

KooKoolla oli lopulta kaudella 1995-96 riveissään kaksi ulkomaalaispuolustajaa ilman Ceplistäkin. Kanadalainen Michael McCourt (s.1970) pelasi KooKoossa koko kauden. Räväkkä McCourt toi kentälle väriä muutenkin kuin kirkkaanpunaisilla hanskoillaan, iski yksitoista maalia ja tappelikin pariin otteeseen.

Loppusyksystä McCourt sai seuraa pitkänhuiskeasta Jeff Sebastianista (s.1971). Vuoden 1991 Jets-varaus oli kiertänyt puolitoista vuotta Kanadan maajoukkueen mukana ja pelannut edelliskaudella AHL:ää Calgaryn farmissa, muttei ollut divaritasolla McCourtinkaan veroinen pelimies. Jäähyjä Sebastiankin tosin osasi ottaa. Timo Turusen valmentama joukkue tarjosikin kauden aikana herkullista seurattavaa kaikille old school –jääkiekon ystäville.

McCourt palasi Kouvolasta Kanadaan, mutta käväisi vielä vuosikymmenen loppupuolella pelaamassa Keski-Euroopassa parin kauden verran. Sebastian puolestaan jäi Eurooppaan ja pelasi vielä viime kaudella Saksassa.

Pohjoisamerikkalaisten puolustajien sarja sai täydennystä vielä surullisella seuraavalla kaudellakin. Italiasta Ässien testattavaksi tullut Alex Weinrich (s.1969) olisi ollut kova vahvistus KooKoolle, mutta pelit jäivät lopulta kahdeksaan ja mies palasi Milanoon. Viime vuosina Weinrich on pelannut Tanskassa.

Konkareita ja noviiseja

Historiansa ensimmäiseen kakkosdivarikauteen (1997-98) KooKoo suuntasi yhden ulkomaalaisvahvistuksen kanssa. Hän oli kokenut Mihail Korshunov (s.1963), joka oli junnuna ollut yksi neuvostoliittolaisten kirkkaimmista lupauksista. Viron maajoukkuehyökkääjä oli pelannut vuosikymmenen alussa divaria erittäin tehokkaasti Forssassa ja Imatralla. Pienikokoinen, mutta tarvittaessa pahansisuinen, Korshunov oli käynyt välissä pelaamassa yhden kauden kiekkoa kotimaassaan.

KooKoossa hän oli joukkueen parhaimmistoa, mutta karvaasti päättyneet karsintapelit menivät hiukan penkin alle. Korshunov jatkoi uraansa vielä muutaman kauden ajan naapurikaupunki Anjalankoskella.

Korshunovin lisäksi KooKoon riveissä nousua tavoittelivat ulkomaalaisista myös kesken kauden mukaan liittyneet Gerald Tallaire (s.1972) ja Aleksandr Fatkullin (s.1961). Tallaire aloitti kautensa Joensuussa melko tehokkaastikin hyökäten, mutta pelasi lähtöpassit saatuaan kauden loppuun Kouvolassa suhteellisen hyvin tuloksin. Puolustaja Fatkullinille (s.1961) kausi Suomessa oli jo kuudes. Hän pelasi alkukauden aikana Moskovan CSKA:ssa sekä SaPKossa. Kouvolassa pelejä kertyi alle kaksikymmentä.

Nousijajoukkueessa, 1998-99, hyökkäsi puolestaan amerikkalainen Geoff Kufta (s.1976). Kausi oli hänelle ensimmäinen aikuisten sarjoissa, eikä hänestä tähdeksi ollutkaan. Karsinnoissa Kufta onnistui kuitenkin muutamaankin kertaan tärkeissä paikoissa.

Virolainen Olle Sildre (s.1973) siirtyi Pohjois-Kymenlaaksoon karsinnoissa KooKoon pudottamaksi joutuneesta UJK:sta. Hyökkääjähujopin ura oli varsin mielenkiintoinen, sillä hän tuli alunperin Suomeen harrastamaan taitoluistelua. Tapparan junnuvalmentaja näki kuitenkin luistelutaitoisessa, pitkässä kaverissa potentiaalia ja tyrkkäsi käteen mailan. Lopulta Sildre sai tililleen jopa yhden SM-liigaottelun. Jää-Kotkissa mies oli jo muutamaa vuotta myöhemmin joukkueen parhaimmistoa.

Viron maajoukkuehyökkääjän ensimmäinen KooKoo-kausi sujui sekin erinomaisesti, kun ykkös-kakkoskentissä pelannut Olle maalasi peräti 19 kertaa. Seuraava kausi oli kuitenkin muun joukkueen tavoin vaikea hänellekin. Sildre hävisi kauden edetessä ensin niin sanotusti näkymättömiin kaukalossa – ja katosi myöhemmin ihan konkreettisestikin. Hongankolistaja jäi KooKoo-kannattajien mieliin melko poikkeuksellisena pelaajana, jolla hyvän ja huonon päivän eron saattoi havaita ilman tarkempia tutkimusvälineitäkin. Sildre jatkaa yhä uraansa kotimaassaan.

Ruotsalaista väriä

Mestis-aikana ulkomaalaiset ovat olleet harvassa KooKoossa. Ruotsalaisten yritykset Kouvolassa ovat osoittautuneet harvinaisen epäonnisiksi. Puukkokaupunki-Morasta kotoisin olevasta Peter Hamrénista (s.1982) tuli ensimmäinen länsinaapurin edustaja KooKoossa kaudella 2001-02. Pohjois-Amerikassa kautensa aloittanut veskari hankittiin Ilveksen A-nuorista Kouvolaan paikkaamaan Sami Heikkisen ja Carl Grahnin loukkaantumisia, mutta eikös nuori ruotsalainenkin loukkaantunut hetimiten.

Hamrén teki kuitenkin runkosarjan lopussa yllätyspaluun KooKoo-paitaan, torjui yhteensä tusinassa ottelussa ja oli voittamassa Mestiksen hopeaa. Todellista kuvaa Grahnin sparraajan taidoista ei kuitenkaan ehditty saada, sillä Peter siirtyi seuraavaksi kaudeksi Norjaan. Hamrénin nimi putkahti uudemman kerran esille KooKoon yhteydessä kesällä 2005. Pelaaja-agentiksi ryhtynyt Hamrén nimittäin tuotti Kouvolaan nuoren puolustajan Peter Nilssonin (s.1984).

Nilssonin pelit päättyivät kuitenkin lyhyeen, sillä jämäkkä pakki loukkaantui vakavasti harjoitusottelussa. Nilssonin jalka murtui muutamasta kohtaa, joten kausi jäänee kokonaan väliin. Ulkomaalaisväriä kaukalossa kuitenkin nähdään, sillä nuori Petr Machacek (s.1985) sai sopimuksen try outin jälkeen ja kuuluu joukkueen runkopelaajiin. KooKoon historian viimeisimmän vahvistuksen meriitteihin kuuluu jäsenyys Tsekin joukkueessa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle