Lintulauma vuoristoradalla

LIIGA / Artikkeli
Kun SM-liigahallitus ilmoitti 20. huhtikuuta myös Pelicansin pelaavan kaudella 2000-01 ylimmällä sarjatasolla aikaa ei pelaajamarkkinoilla ollut enää paljoa hukattavana. Parhaita kermoja oli kuorittu päältä jo muutaman kuukauden ajan. Selkeitä periaatteita oli kaksi: vahvistaa hyökkäyskalustoa ja hankkia ryhmään lisää kokemusta sekä rutiinia, molemmat asioita joiden puute oli käynyt tuskallisen selväksi edellistalvena.

Tilanteen teki vielä kiemuraisemmaksi se asia, että Pelicansin jatkosuunnitelmiin kuuluneista pelaajista Aigars Cipruss ja Brett Lievers tarttuivat muiden liigaryhmien syötteihin. Näin ollen koko ulkomaalaiskalusto oli täysremontin edessä, kun Mattias Bossonin ja Dan Gravellen eväät oli havaittu liian heppoisiksi ja puolustaja Daniel Johansson ehti solmia sopimuksen Brynäs IF:n kanssa jo huhtikuun puolivälissä.

Ensimmäisinä uutuuksina ryhmään kiinnitettiin kaksi Tampereen Ilveksestä "entinen pelimies"-polttomerkki otsassaan poispotkittua peluria, hyökkääjä Mikko Peltola sekä maalivahti Pasi Kuivalainen. Molempien kyvyt oli tunnustettu jo moneen kertaan, mutta pari edellistä kautta kaksikolla olivat olleet hieman alavireisiä. Jyväskylän poistomyynnistä Pelicans noukki niin ikään kaksi monivuotista liigakasvoa, puolustaja Kalle Koskisen ja rämäpäisen hyökkääjän Lasse Jämsenin.

Ulkomaalaispelaajien kanssa saatiinkin raapia päätä kauemmin. Slovakkisentteri Richard Kapus oli tarttua haaviin, mutta miehen hinta karkasi käsistä onnistuneiden MM-kisojen takia. Ensimmäiseksi kiinnitykseksi tuli täten Ässissä keskinkertaisen kauden pelannut tsekki Ales Kratoska. Toistasataa NHL-ottelua pelannut Kratoskan maanmies, sentteri Roman Vopat hankittiin ykkössentteriksi heinäkuun puolivälissä - asia herätti monella suunnalla ihmetystä, sillä Vopatin tiedettiin keränneen mainetta muullakin kuin pelkällä taitokiekolla. Edelliskauden 153 jäähyminuuttia 33 ottelussa Saksan DEL-liigassa selventänevät asiaa..

Puolustuspää kaipasi edelleen johtohahmoa. Pelicans-johto päätti ryhtyä todelliseen riskipeliin: valinta kohdistui Bryan Fogartyyn, jota NHL-piireissä oli pidetty aikoinaan yhtenä lahjakkaimmista pelureista, joka on luistimia jalkaansa sitonut. Kolikolla oli tässä tapauksessa toinen puolensa - Fogartyn päihdeongelmat olivat lopettaneet lupaavan puolustajan NHL-uran lyhyeen. Eivät ne tiedot olleet vieraita Pelicansin johtoryhmällekään, mutta riski katsottiin ottamisen arvoiseksi. Uhkapelin lopputulosta ei tarvinut kauaa odottaa: Fogarty saapui Lahteen 7. elokuuta - kaksi viikkoa myöhemmin Pelicans ilmoitti erottaneensa uuden puolustajahankintansa sopimusrikkomuksen takia.

Fogartyn tilalle palkattiin nopeasti Kanadan WHL-junoriliigassa puolustajalle komeita pistelukemia takonut Garry Toor, joka oli kesän aikana ennen Lahtea käynyt tyrkyllä jo Espoossa ja Joensuussa.

Vuoristorata-ajelu alkaa

Harjoituspelit olivat menneet pääsääntöisesti positiivisissa merkeissä, tilille tipahti mm. voitto Kouvolan turnauksesta, mutta Fogarty-sekoilu aiheutti liigan aattotunnelmiin pienen epävarmuuden sivumaun. Kaksi päivää muita myöhemmin Pelicans otti oman liigastarttinsa Ilvestä vastaan kotona avaten pistetilinsä heti kättelyssä 1-1-tasapelillä. Ensimmäinen oire heilahtelevista otteista tuli kuitenkin heti perään, kun ennakkokaavailuissa Pelicansin kanssa suhteellisen tasavahvaksi kaavaitu SaiPa näytti kotihallissaan kaapin paikan 8-1-hämäläislukemin.

Pelikaanit nousivat hetkellisesti piste-per-peli-tahtiin kahden vierasvoiton ansiosta: Tappion karvasta kalkkia maistelivat edellissyksyn tavoin Helsingin Jokerit sekä alkukauden täysin kuralla ollut Porin Ässät. Tämän jälkeen saatiin taivaltaa voitoitta seitsemän kierrosta, kunnes Kärpät kaatui 15. lokakuuta Lahdessa 5-4 TV-ottelussa. Kyseinen ottelu merkitsi Pelicansille ensimmäistä kotivoittoa kuluvalla kaudella. Sitä ennen oli pelattu kaksi kertaa tasan (Ilves, Blues) ja kärsitty neljä tappiota, joista jokainen oli tullut yhden maalin marginaalilla.

Alkukauden suurin ongelma oli vanha tuttu: maaleja ei saatu aikaan, ei sitten kirveelläkään. Avainpelureiksi kaavailtujen miesten saldot olivat surullista luettavaa 14 kierroksen jälkeen: Mikko Peltola 1 maali, Roman Vopat 2 maalia, Ales Kratoska 2 maalia. Parhaat maalintekijät Tommi Turunen ja Lasse Jämsen olivat kummatkin heilutelleet siihen mennessä verkkoa huimat 4 kertaa mieheen.

Jotta asiat eivät olisivat menneet turhan helpoiksi, niin tehottomuuden lisäksi ongelmia aiheutti puolustuskalustoa vaivannut loukkaantumissuma. Neljä avauskokoonpanon miestä (Koskinen, Toor, Veli-Pekka Laitinen ja Jussi Salminen) olivat yhtäaikaa sivussa. Repaleista ryhmää paikattiin HPK:sta kuuden ottelun ajaksi vuokratulla Jani-Matti Loikalalla sekä kesän liigajoukkueen mukana harjoitelleella omalla kasvatilla Henri Laurilalla, joka miehekkäillä esityksillään onnistui syyskauden aikana valtaamaan lopulta paikan vakiokokoonpanosta.

Ennen Karjala-turnauksen aiheuttamaa sarjataukoa Pelicans onnistui kasvattamaan pistepottia vielä kahdella kotivoitolla: SaiPa kaatui 6-3 ja Kärpät maalia pienemmällä marginaalilla. Kun vielä hallitsevaa Suomen mestaria TPS:ää onnistuttiin pitämään kotona pientä suuremmassa pinteessä, niin kaiken piti näyttää hyvältä, kun otettiin vielä huomioon, että puolustuskalusto ainakin osittain ehtisi tervehtyä sarjatauon aikana...

Syöksykierteestä nousukiitoon

Karjala-turnauksen jälkeen ei kuitenkaan mikään tuntunut enää menevän suunnitelmien mukaan. Vain tappiosarakkeessa kävi liikettä, kun sitä vuorollaan kasvattivat SaiPa, Jokerit, Ilves sekä HPK. Torstaina 23. marraskuuta ennen taukoa turvallisen harjuraon päässä ollut sarjajumbo Ässät oli noussut kolmen pisteen päähän ja seuraava vastustaja olisi juuri tämä porilaisryhmä. Kannattajien puukot lentelivät kohti päävalmentaja Kari Elorantaa, joka oli Jokerit-tappion jälkeisessä lehdistötilaisuudessa jo ehtinyt pohtimaan omaa tulevaisuuttaan joukkueen päävalmentajana. Urheilutoimenjohtaja Esko Nokelainen oli vahvasti spekulaatioissa mukana mahdollista vaihtoa odotettaessa.

Päävalmentajan vaihdos jäi lopulta toteutumatta. Jumbofinaalissa sietämättömän pitkä tappioputki lopulta napsahti poikki, vaikka monet varmaan tunsivatkin istuvan tulisilla hiilillä, kun Ässät hankkiutui ottelussa hetkeksi 2-1-johtoon. Roman Vopatin johdolla Pelicans käänsi ottelun lopulta itselleen lukemin 4-2 ja Ässien takaa-ajolta oli se paras terä lyöty hetkeksi tylsäksi.

Nihkeä Ässä-voitto lopulta käänsi koko purjen suunnan. Blues sai tuta Espoossa oikein isän kädestä (7-2) ja Mikko Peltolan hattutemppu toi kotivoiton Lukosta kaksi päivää myöhemmin. Kymmenen vuotta kestänyt kuiva putki päättyi Jyväskylässä 4-3-voitolla. Nousuhuuman todellinen huipennus koettiin itsenäisyyspäivän aattona Helsingissä, kun 5 (3+2) tehopistettä keränneen Lasse Jämsenin johdolla kaatui Kautonen-Lehkonen-Caloun-mediamyllerryksen kourissa ollut HIFK lukemin 9-3. Kyseessä oli lahtelaisjoukkueen ensimmäinen voitto HIFK:sta Helsingissä 16 vuoteen.
Kova pelitahti alkoi vaatia verojaan, mutta moottorissa riitti jälkihöyryjä nipistämään pisteen Ilvekseltä kotona. Kyseinen tasapeli nosti Pelicansin ensimmäistä kertaa kauden aikana pudotuspeliviivan yläpuolelle. Sieltä tultiin nopeasti alas, kun paukut eivät enää riittäneet vierasotteluissa SaiPaa ja Jokereita vastaan. Kymmenes sija joulutauolle lähdettäessä oli kuitenkin positiivismerkkinen tulos, varsinkin jos sitä vertasi tilanteeseen kolme viikkoa aikaisemmin.

Profiilipelaajat löytyivät

Mikä sai Pelicansin purren tekemään noin radikaalin täyskäännöksen marraskuussa? Ehdottoman tärkeää osaa siinä näytteli sentteriksi istutetun Mikko Peltolan johtama ykkösketju (laidoilla Turunen ja Jämsen, puolustajina Mika Niskanen ja Jan Latvala), joka pystyi omilla onnistumisillaan näyttämään suuntaa koko joukkueelle. Huomionarvoista on ollut Jan Latvalan tasaiset ja luotettavat esitykset vaisun viime kauden jälkeen. Onni onnettomuudessa oli, että Fogartylta auki jääneen puolustuksen kiekollisen johtajan vakanssin täyttäjä onnistuttiin löytämään omista riveistä.

Oma osansa oli varmasti myös maalivahtitilanteen rauhoittamisella. Pasi Kuivalainen ja Sami Lehtinen kävivät alkusyksyn epätasaista kamppailuaan ykkösmaalivahdin paikasta. Kuivalainen valtasi paikan maalinedustalla lopulta isännän ottein ollen voittoputken tärkeä takuumies ja osoittaen samalla myös sen, että puheet entisestä maalivahdista voidaan haudata sen sileän tien.

Kun profiilipelaajat näyttivät tietä alkoi onnistumisia tulla muillekin. Kakkosketju Ales Kratoska - Roman Vopat - Teemu Riihijärvi pystyi antamaan taustatukea ykkösketjulle tasaisesti, mutta yksittäisissä otteluissa ratkaisijoita löytyi nelosketjua myöten. Parhaana esimerkkinä käy nelosketjun sentterinä pääsääntöisesti pelannut Mikko Juutilainen, joka tuurasi Vopatia Jyväskylässä tehden kaksi maalia, joista jälkimmäinen oli lopulta koko ottelun voittomaali.

Tätä kirjoitettaessa Pelicansin kevätkausi on vanhentunut viiden ottelun verran. Syksyn vuoristorataan nähden otteet ovat olleet suhteellisen tasaisia, sillä joukkue on kasvattanut pistetiliään piste per peli-tahdilla. Kuitenkin syksyn vuoristoradan muistaen allekirjoittanut ainakin jättää Pelicansin kevään ennustamisen suosiolla muille.

» Lähetä palautetta toimitukselle