Liigasyksyn onnistujat ja epäonnistujat, osa 2

LIIGA / Artikkeli
Vuosi 2005 on takana päin. Jatkoajan SM-liigatoimitus arvioi kunkin joukkueen syyskauden onnistumista osa-alue osa-alueelta. Lisäksi luodaan katsaus tulevaan ja arvioidaan runkosarjan loppusijoituksia.

Kutakin seuratoimitusta pyydettiin arvioimaan syyskauden onnistumista valmennuksen, maalivahtien, puolustuksen, hyökkäyksen ja erikoistilannepelaamisen osalta. Arvioissa käytettiin samaa skaalaa kuin edelliskevään pelaajatodistuksissa: seuran logoja jaettiin yhdestä viiteen riippuen siitä, kuinka hyvin kukin osa-alue oli odotuksiin vastannut.

Alkupään joukkueet

8. Blues

Valmennus

Kari Heikkilän asema ei ole missään vaiheessa ollut uhattuna, vaikka joukkueen otteet olivatkin välillä varsin heikkoja. Apureineen hän on tehnyt kohtuullista työtä projektin alkuvaiheessa. Suurin virhe on tapahtunut maalivahtien peluutuksessa.

Maalivahtipeli

Neil Littlen otteet eivät ole aivan olleet samalla tasolla kuin aivan alkukaudesta. Syitä voi hakea runsaasta peluutuksesta sekä siitä, että vastustajat ovat oppineet paremmin hänen torjuntatyylinsä. Välillä Little torjuu kuitenkin hienoja otteluita.

Matti Kaltiainen on täyttänyt paikkansa maalille päästessään. Jatkossa voi odottaa hänen pääsevän pelaamaan hieman useammin. Littlen kokemus voi kuitenkin olla kauden ratkaisupeleissä tärkeässä osassa.

Puolustus

Puolustus on toiminut pääosin hyvin. Välillä harmina on ollut mieskato, joka korostui erityisesti joulutaukoa edeltäneissä otteluissa. Joulutauon jälkeen ensimmäiset ottelunsa Blues-paidassa pelaanneelta Jari Korhoselta odotetaan paljon. Yksi tärkeimmistä puolustajista, Kimmo Peltonen, on sen sijaan loppukauden sivussa.

Tuttuun tapaansa Arto Laatikainen on parantanut otteitaan kauden edetessä. Myös nuori Mikael Kurki on pelannut myös ennakkoluulottomasti.

Hyökkäys

Blues on tehnyt 84 maalia, mikä ei ole huono saavutus. Viime aikoina hyökkäyspään otteet ovat menneet parempaan suuntaan. Suurin osa hyökkäysvastuusta on edelleen kahden parhaan kentän harteilla, joten täysin tyytyväinen suorituksiin ei voi olla. Joakim Eriksson ja Steve Kariya kuuluvat pistepörssin kärkiporukkaan, vaikka ovatkin pelanneet suurimmaksi osaksi eri ketjuissa.

Jos kolmos- ja nelosketjun saavat onnistumisia tiuhempaan tahtiin keväällä, se auttaisi Bluesia suuresti. Kaikkien hyökkääjien ollessa terveinä osastolla on selvää ylitarjontaa, joten sen puolesta nelosketjun miehillä riittää yritystä.

Erikoistilanteet

5-4-ylivoima toimi hyvin erityisesti juuri ennen joulua. Puolustajat ovat laukoneet entistä enemmän, ja se on johtanut maaleihin joko suoraan tai reboundien kautta. Viidellä kolmea vastaan Blues on ollut suurimmaksi osaksi erittäin vaisu. Monessa pelissä Blues on hukannut yli minuutin tilaisuuden.

Alivoimapeli ei sen sijaan ole kunnossa, vaan sen parantamiseksi täytyy tehdä töitä. Joukkue on tehnyt kolme alivoimamaalia, mutta omissa on soinut tiheään tahtiin.

Arvio loppukaudesta

Joukkue pysyy suurimmaksi osaksi samalla tasolla. Lopullinen sarjasijoitus riippuu pitkälti siitä, pystyvätkö alkukauden yllättäjät pitämään oman tasonsa. Neljän kärkeen Bluesilla on vaikea päästä, mutta kuuden parhaan joukko ja suora puolivälieräpaikka on hyvin mahdollinen. Huonoimmillaankin Blues pelannee säälipleijareissa.

Runkosarjan loppusijoitus: 5-8

9. Ilves

Valmennus

Kari Eloranta on aloittanut Ilveksen peräsimessä ison urakan. Eloranta yrittää luoda joukkueelle pelitapaa, ja siirtyminen ruotsalaisväritteiseen ohjauspeliin vie kurittomuuteen tottuneilta ja vahvasti uusiutuneelta Ilves-ryhmälle aikansa. Pelitavan opettelu näkyy kentällä edelleen virheinä.

Miinukseksi Elorannalle voidaan laskea kykenemättömyys reagoimaan peliin kesken erän, kun joukkue on alakynnessä. Kaikki ratkaisut tehdään pohditusti ja yleensä vasta erätauolla, jolloin on usein ollut jo liian myöhäistä.

Maalivahdit

Tuukka Rask ja Juha Pitkämäki ovat onnistuneet tehtävässään varsin kelvollisesti. Kummankin torjuntaprosentti on yli 92 ja vastuuta on jaettu tasaisesti siten, että jos toinen loukkaantuu, niin varmuudella parivaljakosta toinen on pelikunnossa.

Rask on nuorten leijonien mukana Vancouverissa MM-kisoissa. Mikäli nuorukainen siellä onnistuu hyvin, hän vallannee ykkösvahdin paikan keväällä myös Ilveksessä.

Puolustus

Tomi Pettisen jättämän aukon jälkeen Ilveksen puolustus on onnistunut jopa yllättävän hyvin. Ajoittain kovan loukkaantumisruuhkan keskellä nuoret puolustajat ovat onnistuneet urakassaan paremmin kuin ennakoitiin.

Erityismaininnan ansaitsevat nuoret Mikko Kuukka, Toni Niemi ja Juho Mielonen, jotka ovat nuoresta iästään huolimatta esittäneet kypsiä otteita. Sen sijaan viime kaudella hyvin pelannut Joonas Rönnberg ei ole pystynyt ottamaan seuraavaa askelta, päinvastoin, mies on valahtanut taaksepäin.

Ilveksen puolustus ei kuitenkaan olisi mitään ilman 985 NHL-ottelua pelannutta Jyrki Lummetta. Kaksi kautta väliin jättänyt Lumme tuli ja näytti kaikille, ettei taidot ole hävinneet mihinkään. Lumme on ollut niin hyvä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, että muiden liigapuolustajien pitää hävetä: 39-vuotias pappa on pelaamatta kaksi kautta ja tulee suoraan liigan puolustajaeliittiin.

Hyökkäys

Ilveksen hyökkäyksen ilonaiheet ovat olleet vähissä. Sellaisiksi voidaan laskea ennen kaikkea nuori Perttu Lindgren, joka on yllättänyt monet epäilijät sekä pienikokoinen jenkkisentteri Jason Guerriero. Jussi Pesonen (11+12) pelaa uransa parasta kautta, ja Raimo Helminen on jälleen näyttämässä epäilijöille, ettei ole liian vanha SM-liigaan. Lindgrenin lisäksi myös muut nuoret ovat osoittaneet olevansa kelvollisia liigapelaajia.

Muuten hyökkäys on ollut sillä tasolla mitä odotettiinkin, selkeät maalintekijätyypit puuttuvat. Joukkueessa on paljon duunarihyökkääjiä, jotka tekevät töitä, mutta joiden työ ei näy tulostaululla. Lisävahvistuksia kaivataan.

Erikoistilanteet

Ilveksen erikoistilannepelaaminen on niin surkeaa, ettei se ansaitsisi yhtään tähteä. Ilveksen kotikaukalossa esittämä ylivoimapeli on häpeäksi legendaarisen Hakametsän kunniakkaalle historialle. Vieraskaukalossa ylivoima sujuu vähän paremmin, joten säälitähti siitä. Ylivoimapelaaminen on liian monimutkaista ja ennen kaikkea kiekon tuonti hyökkäysalueelle tökkii pahasti.

Lähes samat sanat voi todeta alivoimapelaamisesta. Alivoima on passiivista ja pelaajat eivät noudata sovittuja rooleja, vaan takamies unohtuu liian usein vapaaksi.

Arvio loppukaudesta

Ilveksen miehistö huutaa yhtä tai kahta kiekollista pelaajaa. Ennen kaikkea hyökkäyspäähän yhden maaliahneen pelaajan hankinta on suorastaan elintärkeää. Pudotuspeleissä Ilveksestä voi muodostua musta hevonen, mikäli joukkue saa ylivoimapelinsä kuosiin. Oma pää on pitänyt hyvin, ja play offit harvemmin ovat maalintekokilpailuja.

Runkosarjan loppusijoitus: 7-10

10. TPS

Maalivahdit

Palloseuran riippana on kaksi eri tavalla epävarmaa veskaria, jotka eivät hyödy pätkääkään kilpailuasetelmasta. Joni Puurulan hankkiminen ei parantanut tilannetta lainkaan, vaikka miehen meriitit muuta lupasivatkin. Turussa ollaan katkerasti saatu havaita, ettei Puurulan perustaso riitä torjumaan nykyisen kaltaisen puolustuksen takana.

Veskarit ovat olleet samaa tasoa kuin muukin joukkue - he eivät ole kyenneet nousemaan sille tasolle, jota on edellytetty. Jos joukkueella olisi ollut voittava maalivahti, se olisi saattanut saada hieman enemmän pisteitä.

Puolustus

Pakisto ei harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ole sekään ollut tasollaan, mutta ei ole myöskään saanut tukea hyökkääjiltä. Lisätekijöinä puolustajia on rasittaneet kapea miehistö, vaikkakin suurilta loukkaantumisilta tällä osastolla ollaan toistaiseksi säästytty.

Palloseuran puolustus on pieni ja vääntämisvoimaltaan heikko. Se ei pärjää maalinedusväännöissä, eikä kykene avaamaan peliä riittävän nopeasti. Tämä on kaikki melko yllättävää, sillä nykyinen pakisto on lähtökohtaisesti perinteinen Jortikan joukkueen miehistö - pieni, liikkuva ja kiekollinen. Syksyn aikana nyt ei vaan ole toiminut mikään muu kuin tuo pienuus.

Valmennusjohto on manannut, että jos vaihdosta menee iso osa ensin kiekon metsästämiseen, siihen omaan kiekolliseen pelaamiseen ei yleensä enää riitä puhtia. Ongelmat juontavat siitä, että puolustajat häviävät säännölliseti oman pään kaksinkamppailut. Outoa on, miksi TPS:n aiemmat pienikokoiset pakistot menestyneissä joukkueissa ovat voittaneet kaksinkamppailua ja avanneet peliä. Olivatko aiemmin ne samankokoiset puolustajat vain pari astetta laadukkaampia ja hyökkääjät auttoivat heidän hommaansa enemmän. Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei voi ole tarjota yksiselitteistä vastausta.

Hyökkäys

Ennen TPS oli se joukkue, joka piti kiekkoa ja kontrolloi peliä suuren osan ajasta. Nyt sama sapluuna ei syystä tai toisesta toimi. Jalkapallotermeillä voisi väittää, että pelaajien väliset etäisyydet ovat liian suuret. Tämä heijastuu väistämättä pelin tempoon.

Tällä hetkellä pakka hajoaa usein siinä vaiheessa, kun kiekko saadaan toimitettua keskushyökkääjälle. Laitahyökkääjät koohottavat liian aikaisin matkoihinsa jonnekin kauas vastustajan miesten taakse syötön ulottumattomiin ja peli menee yhden miehen kuskaamiseksi. Laiturien tulisi olla lähempänä tarjoamassa helppoa syöttöpaikkaa, eikä jäädä seisomaan puna- tai siniviivalle.

Tuloksena on se, että a) yksi mies kuskaa, b) hyökkäys on hidas c) se pysähtyy useimmiten kuin seinään puolen kentän jälkeen ja d) liike ja voima eivät riitä hakemaan päätyyn roiskittuja irtokiekkoja. Maalipaikkoja ei voi syntyä, jos ei päästä kunnon suoriin hyökkäyksiin eikä saada edes päätykiekkoja karvattua itsellensä.

Valmennus

Päävalmentaja Hannu Jortikka keskittyy vääriin asioihin. Esimerkiksi marinaan pelaajien suoritustasosta ja määrästä, turkulaisesta juniorituotannosta, TuTon parkkimaksuista tai erityisesti Jouko Narvanmaan työn laadusta. Vaikka olisi sata prosenttisesti Jortikan mielipiteiden takana, niin ikävä fakta on, että valitus vahvistuksista antaa TPS:n nykypelaajille ikävän tekosyyn odottaa pelastajan saapuvan pukukoppiin ja olla itse siinä odottaessa keskinkertainen jäällä.

Valmennus on siis epäonnistunut pelaajiston sitouttamisessa ja motivoinnissa. Jortikan valitus peittää alleen ne puheenvuorot, joissa muistutetaan, että sarjataulukossa on ylempänä monta jengiä vaatimattomammalla nimilistoilla.

Kauden ongelmia analysoitaessa ei voi olla kysymättä, että mikä on uuden kuntovalmentaja Mika Lehtimäen osuus tästä tässä sopassa? Voi olla täysin mahdollista puolustajien avauspeli kangertelee ja laitahyökkääjät eivät hae aktiivisesti syöttöjä juuri väsymyksen takia. Voiko olla, että laiskan näköisten esitysten syynä ei olekaan huono motivaatio, vaan huono kunto?

Erikoistilanteet

Tilastoja selailemalla löytyy mielenkiintoinen trendi, joka näkyy Palloseuran erikoistilannepelaamisessa. Turkuhallissa joukkueen yli- ja alivoima ovat sarjan huonoimpia, kun vieraissa TPS keikkuu samoissa tilastoissa sarjan keskikastissa.

Erikoistilanteissa näkyy mailan puristamisen ohella se, että juuri ne avainpelaajaksi lasketut eivät esiinny tasollaan. Paras esimerkki tästä on paljon parjattu Kai Nurminen, joka tekee vahvuuksiinsa nähden erityisesti ylivoimalla kummallisia asioita ja on hyökkäyspäädyssä usein aivan pelin ulkopuolella.

Valmennusjohto on perustellut moista eroa tilastoissa ”neliön/viisikon reagoinnin” puutteilla kotikaukalossa. Oli miten oli - jos Turussa haaveillaan jatkopeleistä keväällä, niin erikoistilannepelaamisen on parannuttava kotihallissa.

Arvio loppukaudesta

TPS:n tunnelin päässä ei näy valoa, vaan Jokerit ja Lukko hengittävät niskaan taistelussa viimeisestä pudotuspelien karsintapaikasta. Seuran sisäiset ristiriidat heijastuvat väistämättä kentälle asti. Pari vahvistusta kohentaisi asemaa kuitenkin jo selvästi.

Runkosarjan loppusijoitus: 10-12

11. Jokerit

Valmennus

Waltteri Immosen päävalmentajakausi oli Jokerien kannalta katastrofi. Immonen ja kakkosvalmentaja Jouko Lukkarila epäonnistuivat oikeastaan kaikessa, missä valmennus vain voi epäonnistua.

Marraskuun alussa Immosen ja Lukkarilan korvasivat Curt Lindström ja toimitusjohtaja Matti Virmanen. Veteraanivalmentaja Lindström on saanut Jokerit pelaamaan paremmin, mutta suoritustaso heittelee edelleen liikaa, eikä Lindströmin auktoriteetti tunnu riittävän pelikurin pakottamiseen. Lindström ei ole ollut sateentekijä eikä poppamies, mutta tuskin kukaan hänen odotti sellainen olevankaan.

Maalivahdit

Kun Tim Thomas poistui Jokerien kokoonpanosta päivää ennen runkosarjan alkua, tuskin pessimistinkään seuraaja kuvitteli, että vielä kolme ja puoli kuukautta myöhemminkin Jokereilla olisi maalivahtiongelma. Näin kuitenkin on.

Thomasin korvaajaksi pikavauhdilla hankittu Karl Goehring ei missään vaiheessa sopeutunut eurooppalaiseen pelityyliin, vaikka olemattoman viisikkopuolustus tekikin maalivahdin tehtävän tarpeettoman tukalaksi. Goehring sai lähteä samaan aikaan Immosen kanssa, ja tilalle Jokerit hankki kaksikon Steve Passmore-Mikko Rämö.

Sekä Passmore että Rämö ovat parhaimmillaan pelanneet hyvin, mutta kumpikaan ei ole noussut sellaiseksi ykkösmaalivahdiksi, jonka itseluottamusongelmien kanssa painiva joukkue taakseen tarvitsisi. Ratkaisevat torjunnat ratkaisevilla hetkillä jäävät molemmilta liian usein tekemättä.

Puolustus

Vaikka maalivahditkin ovat pelanneet Jokereissa huonosti, suurimmat ongelmat ovat liittyneet kenttäpelaajien puolustamiseen. Etenkin alkukaudesta Jokereille tehtiin jatkuvasti aivan ilmaisia maaleja lähietäisyydeltä. Puolustuspelaaminenkin on Lindströmin aikana petraantunut, mutta edelleen hetkittäiset nukahdukset ja yksittäisten pelaajien virheet toistuvat aivan liian usein.

Puolustajista vain Markus Kankaanperä ja Kevin Kantee saavat synninpäästön. Kankaanperä on pystynyt jopa nostamaan tasoaan edelliskaudesta, Kantee taas on pelannut omaa peruspeliään. Puolustuksen suurimpia epäonnistujia ovat olleet Mikko Kalteva, Samuli Jalkanen, Jan Latvala ja Kari Martikainen. Myös Sami Lepistön puolustuspelissä on ollut paljon toivomisen varaa, mutta Lepistön ansioksi on laskettava onnistumiset hyökkäyspäässä.

Nykyaikaisessa jääkiekossa myös hyökkääjien on osallistuttava puolustamiseen. Osa jokerihyökkääjistä on laiminlyönyt tätä velvollisuutta jatkuvasti. Lindströmin aikana joukkue sentään on pystynyt organisoimaan keskialueelle jonkinlaisen ohjaussysteemin, mutta omassa päässä viisikkopuolustus usein romahtaa käsittämättömästi.

Hyökkäys

Jokerit on syytänyt hyökkääjävahvistuksiin rahaa kauden aikana pienen liigaseuran koko pelaajabudjetin verran. Maalitykki Hannes Hyvönen on varmasti ollut hintansa väärti. Myös kasvattajaseuraansa palannut Tommi Santala on onnistunut siedettävästi, mutta pikkuvammat ja otteiden epätasaisuus häiritsevät.

Muista hankinnoista tehottomasti pelanneet Justin Mapletoft ja Eric Beaudoin saivat lähteä seurasta marraskuun alussa. Jesse Niinimäki väläyttelee välillä, mutta katoaa sitten taas kuvasta kunnon mielialapelaajan tavoin. Koko kauden joukkueessa pelanneista hyökkääjistä parhaiten ovat onnistuneet sisäistä pistepörssiä edelleen johtava Ilari Filppula, sekä nelosketjun Artot Kuki ja Koivisto.

Vaikka hyökkäys onkin kärsinyt loukkaantumisista, on Jokerit tehnyt liigassa neljänneksi eniten maaleja. Tämä siitäkin huolimatta, että pitkän linjan Jokerit Petri Varis, Tomek Valtonen ja Toni Dahlman ovat pelanneet jatkuvasti alle tasonsa.

Erikoistilanteet

Aivan kauden alussa Jokerit pelasi hyvin ainoastaan alivoimalla. Sittemmin suuret jäähymäärät alkoivat painaa alivoimatilastossa. Brad Nortonin lyhyeksi jäänyt visiitti vain lisäsi alivoimien määrää, mutta toisaalta Norton pystyi kovilla otteillaan ja jyhkeällä olemuksellaan pitämään maalinedustan puhtaana.

Jokereilla on ollut koko kauden ajan vaikeuksia löytää toimivia ylivoimakoostumuksia, mutta avainpelaajien henkilökohtainen taitotaso on riittänyt silti pitämään ylivoimatilaston hyvänä. Erityisesti Sami Lepistön (3+7=10), Tommi Santalan (2+8=10) ja Hannes Hyvösen (3+6=9) panos on ollut merkittävä.

Arvio loppukaudesta

Jokerit on osoittanut, että parhaimmillaan se pystyy jo pelaamaan materiaalin edellyttämällä tasolla. Isoja voittoja (Kärpät, HIFK) ovat kuitenkin seuranneet tappiot keskinkertaiset esitykset ja tappiolliset ottelut. Pudotuspelikarsintojen ulkopuolelle jääminen olisi katastrofi, mutta varsin mahdollinen sellainen.

Runkosarjan loppusijoitus: 10-12

12. Lukko

Valmennus

Jarmo Tolvanen tiesi Raumalle tullessaan, ettei tehtävä ole helppo. Yleisön ja paikallisen median odotukset olivat hyvän edelliskauden jälkeen auttamatta liian korkealla. Tolvanen sai haltuunsa kuitenkin varsin kohtuullisen ryhmän, jolla pitäisi tällä hetkellä olla selvästi kymmenen joukossa. Tolvasella ei kuitenkaan ollut keinoja kurssin kääntämiseen.

Koko alkukauden ajan Lukon joukkueelta on puuttunut selvä pelitapa. Välillä on tuntunut siltä, että pelaajat eivät oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja milloin. Lisäksi pelaajia on ehkä liikaa yritetty sijoittaa heille ennalta tuntemattomiin rooleihin. Ehkä tuoreen päävalmentajan Jukka Koivun olisi tunnustettava materiaalin rajoitteet, ja sovittaa pelityyli enemmän sen mukaisesti.

Maalivahdit

Alkukauden ainoana pienenä valopilkkuna on toiminut Scott Langkow, joka on jopa hienoisesti ylittänyt häneen asetetut odotukset. Langkow on tarjonnut Lukolle mahdollisuuden voittoon lähes kaikissa kauden otteluissa. Ainoat hieman heikommat pelit osuivat kahdesti HPK:ta vastaan. Lisäksi viime aikoina on ollut näkyvissä hienoista pelivireen heittelemistä.

Kakkosena on lähes koko kauden ollut Antti Jokela, jolle ei ole Langkow’n hyvien otteiden takia juuri peliaikaa löytynyt. Jokela onkin pelannut hyvällä menestyksellä muutamia otteluita Mestiksessä.

Puolustus

Lukon puolustus koki kovia kolauksia jo alkukaudella, kun profiilipuolustajat Toni Porkka ja Tuukka Mäkelä loukkaantuivat. Puolustuksen ykkösnimenä onkin häärinyt kokenut Erik Hämäläinen. Myös Antti Bruun voi olla tyytyväinen alkukauteensa.

Ajoittain Lukon puolustuspelaaminen onkin toiminut hyvin, mutta kokonaisuudessaan puolustuksen toiminta jättää paljon parantamisen varaa loppukautta ajatellen. Liian usein vastustajan miehet jätetään vapaaksi, ja jossain määrin myös luotetaan liikaa Scott Langkowiin maalilla. Kiekollinen pelaaminen on myös ollut heikkoa, etenkin hyvien avaussyöttöjen lähettäminen tuntuu usein ylivoimaisen vaikealta.

Hyökkäys

Hyökkäyspelaamisessa, ja nimenomaan maalinteossa on ollut Lukolla suuria murheita alkukaudella. Surkean viimeistelytehokkuuden ilmentymä on ollut heikon alkukauden pelannut Pasi Saarela, joka on onnistunut upottamaan reilusta sadasta laukauksesta vain kuusi maalia. Saarelan otteet ovat kuitenkin piristyneet ajoittain. Hänen maalinsa ovatkin ehdottoman tärkeitä Lukolle, mikäli joukkue haluaa taistella loppukaudesta jatkopeleihin pääsystä.

Jos viimeistelyssä on ollut ongelmia, niin aina ei niitä tilanteitakaan ole saatu aikaan. Osasyynä on aiemmin mainittu puolustajien heikko avauspelaaminen, mutta osansa saa hyökkääjätkin toki ottaa. Vahvemmalla liikkeellä keskialueella luotaisiin puolustajille helpompia avauspaikkoja.

Erikoistilanteet

Alivoimapelaamisessa Lukko on liigan keskitasoa. Hyvin pelanneella Scott Langkow’lla on osansa puolustuksen viimeisenä lukkona. Ylivoimassa Lukolla sen sijaan olisi reilusti parannettavaa, vaikka tehoprosentit eivät aivan surkeita olekaan. Varsin usein jo ylivoimapyörityksen aikaansaaminen on tuskaista. Kuviot myös tuntuvat ajoittain olevan liian hienoja. Yksinkertaisuus voisi olla reseptinä loppukauden peleihin.

Viime kauden ylivoimapelin viivapelotteen Janne Niskalan siirtyminen Sveitsiin on näkynyt liikaakin Lukon tämän vuoden otteissa. Tämän kauden puolustajien olisi luullut hieman paremmin pystyvän toimimaan ylivoimassa apuna. Jarmo Tolvanen onkin pakon sanelemana joutunut varsin usein kokoamaan ylivoimaan erikoiskentällisen, jossa on ainoastaan yksi puolustaja mukana.

Arvio loppukaudesta

Vasta tapahtuneen valmentajanvaihdoksen vuoksi Lukon loppukauden näkymiä on hankala arvioida. Periaatteessa Lukon materiaalilla olisi kuitenkin mahdollisuudet jonkun verran parantaa asemia. Käytännön toteutus onkin sitten hieman vaikeampaa.

Runkosarjan loppusijoitus: 9-12

13. Pelicans

Valmennus

Valmennusta arvioidessa pitäisi pisteyttää erikseen Jami Kaupin () aika ja Pasi Räsänen () aika.

Kaupin mainostama rohkea rokkikiekko ei missään vaiheessa ottanut toimiakseen, vaan pelikaanilauma hortoili kaukalossa usein päämärättömän näköisesti. Virheitä sattui tiheään tahtiin, karvaus pelasi itseään useasti ulos, eikä keskialueen ylittäminen pitkillä avauksilla onnistunut.

Räsäsen vaihduttua puikkoihin on Pelicans-pakka selvästi tiivistynyt. Alkukauden hasardit ovat poistuneet lähes kokonaan, eikä lahtelaismiehistön selkäranka enää katkea ensimmäisestä takaiskumaalista. Usko omaan tekemiseen on selvästi parantunut.

Maalivahdit

Pelicansin maalivahtiosastolla on käynyt poikkeuksellisen kova kuhina. Nimittäin jos harjoituspelit otetaan laskuihin mukaan, on turkoosipaitaa sovittanut ylleen peräti kuusi maalivahtia: Markus Helanen, Antti Niemi (90,27%), Pasi Nurminen, Toni Rask (90,38%), Tommi Satosaari (92,76%) ja Dave Stathos (81,63%).

Parhaiten urakassaan on onnistunut Jyväskylästä Lahteen hankittu Satosaari, joka on omalla panoksellaan taannut Pelicansille tärkeitä sarjapisteitä. Veskariosaston toinen onnistuja Niemi taas on pelannut hieman Satosaarta tasaisemmin, mutta aivan samanlaisiin venymisiin hän ei ole kyennyt. Myös Helanen pelasi hyvät harjoituspelit, mutta liigakausi on sujunut katsomon ja vaihtoaition puolella.

A-junioreista nostettua Raskia taas ei nähdyn perusteella voi vielä sanoa liigakelpoiseksi, eikä Stathoksenkaan tuurauskeikka aivan nappiin mennyt.

Puolustus

Puolustuksen piti ennakkoon olla lahtelaisryhmän vahvin osa-alue, mutta avainrooleihin kaavaillut miehet ovat alisuorittaneet pahasti: Kapteeni Erik Kakko (0+4) on vaeltanut yössä, Santeri Heiskanen (1+2) on osoittanut todella epävarmoja otteita, eikä Mestiksestä hankitusta Kimmo Pikkaraisestakaan (3+5) suurista peliminuuteista huolimatta ole puolustuksen kiekolliseksi johtajaksi. Oma lukunsa on viime kaudella vakuuttanut Olli Korkeavuori (0+1), joka ei – syystä tai toisesta - ole löytänyt paikkaansa Pelicans-puolustuksessa.

Onnistujien joukkoon voidaan laskea perusvarmasti luutineet Jarkko Glad (0+3) ja Sami Helenius (1+1) sekä tällä hetkellä lahtelaispuolustuksen kiekolliset johtajat Esa Saksinen (2+4) ja Anssi Salmela (3+3). Myös A-junioreista nostetut Jani Forsström (0+0) ja Mikko Heiskanen (0+0) ovat suoriutuneet pienistä rooleistaan, vaikka otteet eivät vielä annakaan aihetta suuremmille peliminuuteille.

Hyökkäys

Pelicansin hyökkäyspelaaminen on lahtelaisen kiekkoyleisön iloksi rakentunut viime aikoina omien poikien varaan. Tuomas Santavuori (3+11) kaappasi kultaisen kypärän itselleen ja Jesse Saarinenkin (6+4) on herännyt alkukauden horroksestaan. Myös Lahdessa kiekko-oppinsa saanut Toni Koivunen (2+6) on noussut uuteen liitoon nuorisokaksikko Santavuoren ja Saarisen kanssa.

Marcus Paulsson (10+2) ja Matias Loppi (1+9) olivat alkukaudella Pelicans-hyökkäyksen tehokaksikko, mutta hieman ennen Kaupin lähtöä duon pistetehtailu tyrehtyi lähes täysin.

Alkukauden selvästi heikoimmasta hyökkäystyöskentelystä on vastannut konkari Tommi Turunen (1+4), jota voi pitää hyökkäyskaluston ainoana vapaamatkustajana. Myös ykkössentterin rooliin hankitulta Toni Sihvoselta (0+1) voisi odottaa nähtyä tehokkaampaa työskentelyä.

Erikoistilanteet

Ylivoimatehokkuudessa vain Ilves on ollut Pelicansia (10,4%) huonompi. Alivoimien tappamisessa puolestaan KalPa säästää lahtelaiset (77,37%) tilaston jumbosijalta.

Alivoimassa pelaajat irtoilevat tonteiltaan ja merkkausvirheet kostautuvat. Joskus taas neliömuodostelma kutistuu pieneen tilaan ja vastustaja saa liikaa tilaa. Ylivoimassa suurin ongelma on pakkopelin rauhoittaminen alussa. Kiekon kuskaaminen hyökkäysalueelle vaatii usein niin kohtuuttomia ponnisteluja, että vastustajat ehtivät kiekollisten pelaajien iholle häiritsemään syöttöpeliä. Pelikaanit löytävät oppikirjamaisen pakkopelin punaisen langan ehkä kerran viidestä yrityksestä.

Seitsemän päästettyä alivoimamaalia kertoo koruttomasti alimpien pelaajien kohelluksista. Tätä tilastoa vasten 18 tehtyä ylivoimamaalia on lohduttoman huono lukema.

Arvio loppukaudesta

Huippuvalmentaja Hannu Aravirta saapuu tammikuun alussa. Jos joukkue piristyi jo Pasi Räsäsen otettua komennon, kokeneen Aravirran tulo voi kantaa pitkälle. Kymmenen joukkoon taitaa kuitenkin olla liikaa matkaa. Nuorilta ratkaisijoilta ei voi odottaa maaleja ja virheetöntä peliä illasta toiseen, joten tavoitteen saavuttaminen vaatii alisuorittavien konkareiden heräämistä.

Runkosarjan loppusijoitus: 13-14

14. KalPa

Valmennus

Mika Pieniniemi aloitti KalPan peräsimessä neljännen kautensa ja teki joulutauon aikana vuoden jatkosopimuksen kuopiolaisseuran kanssa. Pieniniemi luottaa rohkeasti omaan aktiiviseen pelitapaansa. KalPan materiaali ei ole liigatasolle kummoinen, mutta Pieniniemi haluaa silti KalPan pelaavan aktiivista ja hyökkäysvoittoista jääkiekkoa.

Kuopiolaisjoukkueen valmennukselle on nostettava hattua, sillä pelitapa kehittää varmasti joukkueen yksilöitä parempaan suuntaan. Pelitapa on KalPan joukkueen ominaisuudet huomioon ottaen varmasti myös paras, vaikka moni valmentaja olisikin lähtenyt peluuttaman savolaisia huomattavasti puolustusvoittoisemmin.

Pieniniemi reagoi nopeasti pelitilanteisiin, ja kilpipaitojen paletti elää usein kesken otteluiden. KalPa-luotsi tarvitsisi kuitenkin yhä enemmän aktiivisuutta vaihtoaitiokoutsaamiseen, myös vastustajajoukkueen pelitapaan voisi kiinnittää enemmän huomiota. Suurelle yleisölle tuntematon Tero Kotilainen peluuttaa puolustajia ja vastaa joukkueen kuntoharjoittelusta. Kotilaisen opein KalPan pelitapaa on hiottu alkukaudella hieman puolustusvoittoisemmaksi.

Maalivahdit

KalPa kuuluu niihin joukkueisiin, joiden menestyminen on lähes täysin loistavan maalivahtityöskentelyn varassa. KalPa-maalilla upean viime kauden ja ehkäpä uransa parhaan kevään pelannut Pasi Kuivalainen päätti keväällä lopettaa aktiiviuransa. Kuivalaisen työtä tuli jatkamaan kokenut Kimmo Kapanen.

Jo ennakkoon oli tiedossa, että haaste oli Kapasellekin suuri. Syyskauden aikana Kapanen ei pystynyt tyydyttävällä tavalla haasteeseen vastaamaan. Kuivalaisen ja Kapasen pelitapa on hyvinkin erilainen, mikä aiheutti maalivahti- ja puolustuspelaamiselle alkukauden aikana paljon ongelmia. Kapanen torjuu mielellään kiekkoja eteensä, mikä oli pahinta mahdollista myrkkyä Mikki Hiiri -kokoiselle KalPa-puolustukselle. Vaatimatonta torjuntaprosenttia (89,72) selittää osaltaan kuopiolaisten huono puolustuspelaaminen.

Mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä parempia otteita Kapanen on kuitenkin esittänyt. Mies muokkasi alkukauden aikana pelitapaansa ja tottui vähitellen kiekkosateeseen. Talven pimettyä Kapasesta tulikin jo joukkueensa kantava voima. Kapanen tarvitsisi lisää tasaisuutta, kuopiolaisveskari ei aina jaksa keskittyä täyttä kuuttakymmentä minuuttia ja on myös suurissa ongelmissa läpiajotilanteissa. Varavahti Ari Luostarinen on pelannut vain muutaman ottelun, eikä lisävastuuta ole luvassa myöskään keväällä.

Puolustus

Jo etukäteen oli tiedossa, että kuopiolaisten suurimmat ongelmat ovat juuri puolustuspelaamisessa. Nuori, kokematon ja pienikokoinen puolustuspää olikin alkukaudella helisemässä jatkuvasti. Vastustajat saivat huseerata KalPa-maalin edustalla luvattoman helposti. Kilpipaitojen tilannekovuus ei yksinkertaisesti riittänyt oman maalin edustalla alkuunkaan.

Kauden edetessä puolustuspeli kuitenkin kehittyi. Rapakon takaa tullut kaksikko Kyle Rossiter – Nikos Tselios toi kuopiolaisten puolustuspäähän aimo annoksen kovuutta. Vähitellen myös muu puolustuskalusto alkoi tottua liigavauhtiin.

Marras-joulukuussa KalPan puolustuspäätä vaivasi loukkaantumissuma, kun pahimmillaan peräti normaalin viisi normaalin kokoonpanon puolustajaa katsoi otteluita sairastuvan puolelta. Joulutauon aikana tilanne kuitenkin helpottaa, vain Juha Alastalo ei ole pelikuntoinen kauden jatkuttua joulupyhien jälkeen.

Helppoa KalPa-puolustuksella ei tule olemaan jatkossakaan. Mestiksessä KalPa hallitsi otteluita ja vastustajien tilanteet olivat satunnaisia, nyt asetelma on kääntynyt luonnollisesti täysin. Kuopiolaisten puolustuspää on yhä fyysisesti heikko. Kilpipaitojen puolustuksen vahvuus on kiekollisessa pelaamisessa. Mestiksesssä loistaneelta parivaljakolta Samuli Suhonen-Juha Alastalo odotetaan kevätkaudella paljon.

Hyökkäys

Hyökkäyspelin osalta KalPan alkukausi sujui vähintäänkin kohtalaisen hyvin. Kuopiolaisten hyökkäyspäässä on paljon kiekollista taitoa, mutta myös hyökkäyspäätä vaivaa tilannekovuuden ja fyysisyyden puute. Kilpipaidat saattavat hallita otteluita näennäisesti, mutta maalipaikkoihin pääseminen on äärimmäisen vaikeaa.

KalPan hyökkäyspäässä yksi on ollut ylitse muiden. Tsekkilaituri Tomas Kurka pelasi suorastaan huikean alkukauden. Pistesaldo 14+8=22 on KalPan tasoisessa joukkueessa kova suoritus. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli, sillä kilpipaitojen maalinteko on hyvin pitkälti juuri Kurkan varassa.

Myös Jani Tuppurainen ja Mikko Hakkarainen kuuluvat alkukauden onnistujiin. Sen sijaan Sami Saloselta ja Kasper Kenigiltä odotetaan enemmän, kumpikin kärsii huonon alkukauden takia heikentyneestä itseluottamuksesta. KalPa tarvitsisi hyökkäyspäähänsä lisää laajuutta, onnistumisia pitäisi tulla myös ykkösketjun ulkopuolelta.

Erikoistilanteet

Ylivoimapeli oli KalPan suurimpia vahvuuksia alkukauden aikana. Kuopiolaisjoukkue pelasi yllättäen Sm-Liigan viidenneksi tehokkainta ylivoimapeliä, keskimäärin KalPa tarvitsi yhden ylivoimamaalin tekemiseen noin yhdeksän ja puoliminuuttia ylivoimaa. Kiekollisesti taitava joukkue on pystynyt kääntämään otteluita edukseen juuri ylivoimiensa aikana. Ylivoimapelin maestrona on tietenkin nähty Tomas Kurka.

Kuopiolaisten ylivoimapelaaminen kaipasi kuitenkin tasaisuutta. Myös tuttu fyysisyyden puute rajoittaa ylivoimaosaamista, KalPa pääsee harvoin käsiksi irtokiekkoihin. Ylivoimapeli on kuitenkin ollut KalPalle oljenkorsi alkukauden aikana, ja tulee olemaan sitä myös keväällä.

Vastaavasti kilpipaitojen alivoimapelaaminen on ollut suorastaan luokattoman huonoa. KalPa on selvästi alivoimatilaston viimeinen. Vastustaja on tarvinnut keskimäärin vain noin viisi minuuttia ylivoimaa, kun punalamppu on palanut KalPa-maalin takana. Alivoimapelaamisen luokattomuutta selittää puolustuspään fyysisyyden puute. Vastustajat pääsevät helposti irtokiekkohin ja KalPa-maalilla saa huseerata usein liian vapaasti.

Kuopiolaisjoukkue on kuitenkin petrannut alivoimapelaamistaan kauden aikana. Marras-joulukuun aikana alivoima pelaaminen ei enää ollut luokattoman huonoa , vain surkeaa, mikä oli KalPa-puolustukselle iso askel eteenpäin.

Arvio loppukaudesta

KalPan alkukausi sujui odotetulla tavalla. Kuopiolaisten akilleenkantapää oli oletusten mukaisesti puolustuspelaaminen. Rökäletappiot ovat kuitenkin vähentyneet ja kilpipaidoista on pikku hiljaa kasvamassa liigajoukkue. KalPa petrannee pelaamistaan kokonaisuutena kevään aikana, kun kokemusta kovista peleistä karttuu yhä enemmän.

Loppukausi on taistelua viimeistä sijaa vastaan yhdessä Lahden Pelicansin kanssa. Mikäli KalPan joukkue kehittyy kevätkaudella yhtä paljon kuin ensimmäisen sarjapuolikkaan aikana, voi kuopiolaisjoukkue yllättää vielä monet, vaikka sarjasijoitus paraneminen onkin utopiaa.

Runkosarjan loppusijoitus: 13-14

Alkupään joukkueet

» Lähetä palautetta toimitukselle