Liigajoukkueiden hankinnoissa monenlaisia viilettäjiä

LIIGA / Artikkeli
SM-liigan joukkueet uusiutuivat kuluvaa kautta enemmän tai vähemmän. Jatkoajan SM-liigatoimitus analysoi, miten joukkueet ovat hankintapolitiikassaan onnistuneet. Lisäksi toimituksemme arvioi, mille tonteille joukkueet vielä tarvitsevat lisävahvistusta.

Liigaseurojen uusien pelaajien hankinnassa on kesän ja syksyn aikana on ollut suuria eroja. Siinä missä osa on joutunut uudistamaan melkein koko joukkueensa, ovat toiset seurat pystyneet keskittymään vain muutaman täsmähankinnan kiinnittämiseen. Myös taloudelliset resurssit asettavat skouttaamiselle ja uusien pelaajien kiinnittämiselle rajoitteita.

Osa liigaseurojen uusista pelaajista on tuttuja muista saman sarjan joukkueista, mutta kaukalossa on nähty paljon myös uusia tuttavuuksia. Osa näistä on ulkomaanapuja, osa taas junioreita tai ulkomailta Suomeen palanneita pelureita. Uusissa pelaajissa on ollut iloisia yllätyksiä, täysin odotettua tasaista suorittamista ja totaalisia floppeja.

Toimituksemme analyysissa arviomme uusien pelaajien edesottamuksia sekä sopeutumista joukkueisiinsa. Annamme myös tuomiomme seurapomojen onnistumisesta pelaajamarkkinoilla.

Verorajan ylityksen myötä liigaan voi vielä virrata uusiakin pelaajia, kun joukkueet pyrkivät vahvistumaan ennen tammikuun lopussa häämöttävää siirtorajaa. Osalla joukkueista pakka on hyvin kasassa, mutta toisilla materiaali huutaa vielä pahasti lisävahvistuksia. Toimituksemme antaa oman näkemyksensä siitä, millaisia miehiä joukkueisiin vielä tarvitaan.

Valitse joukkue: Blues | HIFK | HPK | Ilves | Jokerit | JYP | KalPa | Kärpät | Lukko | Pelicans | Saipa | Tappara | TPS | Ässät

Blues

Bluesin kahdeksasta uudesta pelaajasta ketään ei voi pitää toistaiseksi täysin epäonnistuneena. Liigan sisältä hankituista pelaajasta Stefan Öhman ja Dale Clarke ovat olleet samalla tasolla kuin viime kaudenkin runkosarjassa, jolloin he edustivat Tapparaa. Pelaajat ovat pitäneet kultakypärää vuoron perään, ja tällä hetkellä se on Öhmanin hallussa. Öhmanin ketjukaveri Ryan Keller on tehnyt yhdeksän maalia, eli eniten joukkueesta. Mies on saanut osakseen myös kritiikkiä, mutta onnistumisiakin on kertynyt tarpeeksi.

Paras hankinta on kuitenkin ollut Oskar Osala, joka on sopeutunut SM-liigaan hienosti, mistä osoituksena luonnollisesti maajoukkuekutsu Helsingin turnaukseen. Myös kuukauden nuoren pelaajan palkinto annettiin hänelle lokakuun esityksistä.

Puolustuspelaamisen erikoismiehistä Arto Kuki ja Miika Huczkowski ovat täyttäneet tonttinsa odotetulla tavalla. Huomattavaa on myös se, että Huczkowskin jäähysarake näyttää edelleen nollaa. Kakkosmaalivahti Jere Myllyniemi on pelannut kaksi liigaottelua ja Blues on voittanut molemmat. Eniten parannettavaa uusista pelaajista on joukkueen kapteenilla Rami Alangolla, mutta hänenkin esitykset ovat parantuneet, mitä pitemmälle kautta on edetty.

Arvosana: 9

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Yksi erinomainen maalintekijä olisi vielä sopiva lisä joukkueeseen. Tehtyjen maalien määrässä Blues on vasta yhdeksäntenä.

Sivun alkuun »

HIFK

HIFK uusi joukkuettaan maltilla, ja onnistumisprosentti on kohtuullinen. Tulokkaista Charlie Cook on pelannut alakanttiin kuten myös paluumuuttaja Hannu Pikkarainen. Ilkka Heikkinen sen sijaan on yllättänyt osaamisellaan. Nimekkäin hankinta, Jussi Pesonen ei ole vielä päässyt näyttämään osaamistaan liigaotteluissa HIFK:n paidassa, sillä vaikea loukkaantuminen pitää Pesosen sairastuvan puolella aina joulukuuhun asti.

Toinen kotimainen hankinta, raumalainen Heikkinen on ollut nappikaappaus helsinkiläisten riveihin. Monipuolinen puolustaja on ollut tehokas hyökkäyspäässä ja omassakin päässä on sujunut mukavasti. Loukkaantuminen haittasi kuitenkin Heikkisen otteita lokakuussa eikä hän ole kaukaloon palattuaan päässyt samanlaiseen lentoon kuin kauden ensimmäisissä otteluissa.

Kaksi muuta puolustajahankintaa ovat olleet selviä pettymyksiä. Cookilta ei nyt juuri ihmeitä odotettukaan, mutta hän ei ole pystynyt vielä täyttämään peruspuolustajan tonttia kuin ajoittain. Hannu Pikkarainen on flopannut pahemman kerran, pisteitä on kasassa vasta kuusi eikä oman pään seli ole sujunut kovinkaan mallikkaasti. Pikkaraisella ominaiset laadukkaat, joskus vaarallisetkin, avaukset ovat loistaneet poissaolollaan.

Vesce on pisteissä HIFK:n ykkönen, mutta aivan niin hyvä Vesce ei ole ollut kuin mitä pelkistä pisteistä voisi päätellä. Parasta osaamistaan Vesce on esitellyt rangaistuslaukauskilpailuissa, joita hän on ratkaissut useammankin ottelun komeilla veiveillään.

Uudeksi hankinnaksi voi laskea Jerry Ahtolan, joka koeajan jälkeen pääsi petopaitoihin. Ahtola on pelannut yllättävän hyvin, vaikka hän onkin hukannut ison osan Rem Murrayn passeista.

HIFK vahvistui lokakuussa tutulla Arttu Luttisella, joka ei toistaiseksi ole esittänyt yhtään mitään.

Arvosana: 7

Mitä joukkue tarvitsee: Valmentajan, jolla on hyökkäyspelisuunnitelma. Nopeasti peliä avaava kiekollinen puolustaja on myös pakkohankinta. Fyysinen puolustaja olisi myös omiaan HIFK:n heiveröisessä puolustuksessa.

Sivun alkuun »

HPK

Kuluvan kauden joukkuettaan HPK:n kabinettimiehet olivat kenties kaikkien aikojen suurimman haasteensa edessä. Jukka Jalosen vetovoima ei ollut enää auttamassa rungon rakentamisessa, kun samalla edellisen kauden runko poistui joukkueesta lähes kokonaan.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että Kerhon uutta joukkuetta rakennettaessa on tehty virheitä. Hankintojen joukkoon on mahtunut hyvinkin epätavallisia näkyjä Hämeenlinnassa. Esimerkiksi kokeneen Pasi Tuomisen hankinta ihmetytti jo kesällä.

Suurin osa uusista pelaajista on luonnollisesti muistuttanut koko HPK:n kauden kuvaa, eli paremminkin olisi voinut onnistua. Kovat odotukset oli Tuomisen lisäksi ladattu myös Markus Seikolan, Kai Nurmisen ja Harri Tikkasen niskaan. Näistä vain Nurminen on lopulta pystynyt jollain tapaa vastannut odotuksia.

Vaikka Kerhon hankinnoista osa on ollut myös erittäin onnistuneita, on hutien määrä ollut myös suuri. Arvosana pohjautuu HPK-johdon aiempien vuosien näyttöjen tuomiin paineisiin, mutta se antaa anteeksi myös tehtävän mahdottomuuden takia.

Arvosana: 7-

Mitä joukkue vielä tarvitsee: HPK:n pelaajamateriaalissa vahvistuksia tarvitaan nimenomaan puolustukseen. Niin hyökkäys, kuin puolustuspelinkin ongelmat ovat perustuneet pahasti alisuorittaneeseen alakertaan, johon kaksikin jämäkkää vahvistusta ei olisi pahitteeksi.

Sivun alkuun »

Ilves

Viime kauden jälkeen miehistö on vaihtunut Ilveksessä rajustikin. 12 uutta miestä on puolet joukkueesta. Heistäkin on kaksi jo lähtenyt muille maille. Edellisten kausien tapainen vaihtoliike jatkuu siis ja parasta kokoonpanoa haetaan edelleen.

Maaottelutauolle siirryttiin Ilveksen ollessa sarjassa neljäs, mutta uusien miesten ansiota kaikki ei ole. Hankinnoista Mike Bishai, Kevin Kantee, Arto Tukio sekä Tero Leinonen ovat olleet nappiin menneitä miehiä. Varsinkin Kantee, jolta ei mitään ihmeellistä odotettu, on ollut alakerrassa varmasti pelaava puolustaja, jonka taso ei ole heitellyt juuri yhtään.

Jakub Koreis ei ehtinyt pelaamaan ainuttakaan liigapeliä ennen try-out-sopimuksen purkamista ja Tony Voce oli täysin keskenkuntoinen tullessaan Ilvekseen. Oikeastaan vain he ovat heikkoja hankintoja. Henrik Malmströmin tasoa ei olla vielä nähty, kiitos miehen loukkaantumisten. Turo Järvinen, Miikka Männikkö ja Eric Werner eivät ole olleet näyttäneet parasta tasoaan.

Hankintalinja on ollut viime kautta selkeämpi ja järkevämpi. Nyt Tampereelle ei olla hankittu paperilla heikkoja miehiä, vaan kaikki ovat olleet etukäteen edes jollain tavalla vahvistuksen täyttäviä. Koreisin tilalle hankittu Sami Torkki on osoitus Ilves-johdon parantuneesta ajatusmaailmasta. Mitään toivotaan, toivotaan-hankintoja ei ole tuotu Ilves-paitaan kokeilemaan, eikä toivottavasti tuodakaan jatkossa.

Arvosana: 8+

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Ykköspakin ja huippuhyökkääjän. Puolustukseen tarvitaan liideri, joka pystyy pelaamaan paljon ja tekemään pisteitä. Hyökkäys kaipaa leveyttä yhdellä laiturilla, joka pystyy ratkaisemaan otteluita tarvittaessa.

Sivun alkuun »

Jokerit

Jokerien hankinnat ovat osuneet kauttaaltaan hyvin kohdalleen. Hyökkäyspelin sielut Ville Leino ja Tommi Santala ovat olleet täysosumahankintoja ja muodostaneet Tim Stapletonin kanssa liigan tehokkaimman ketjun. Hyökkäyspään värväyksistä Tobias Salmelainen on jäänyt kovin vähälle peliajalle, mutta aina kentälle päästessään Salmelainen on täyttänyt paikkansa hyvin. Nuoressa Salmelaisessa on ainesta isompaankin rooliin, mutta se on tarjolla lähinnä loukkaantumisten sattuessa.

Jokerien maalivahti Jussi Markkanen oli kesän kohuhankinta. Markkanen pystyy maagisiin koppeihin, mutta helppoja maaleja livahtaa sisään liian usein. Niistä päästessään Markkanen on liigan paras maalivahti.

Puolustuspäähän hankitut Mikko Jokela ja Marko Kauppinen etsivät vielä parasta virettään. Jokela näyttää ajoittain lupaavia otteita, ja Kauppinen on oivaltava pelaaja. Kauppista vaivaavat kuitenkin jatkuvat kiekonmenetykset, joista on kevääseen mennessä päästävä eroon. Puolustajakolossi Sami Helenius on puolestaan yllättänyt suuren yleisön varmalla peruspelillään. Mika Rontin rooli on jäänyt odotetusti minimaalisen pieneksi.

Arvosana: 9-

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Joukkue kaipaa kipeästi ykkösparin kiekollista puolustajaa. Hyökkäyksessä miehiä on vaikka muille jakaa, mutta yhtään tomekvaltosmaista duunaria ei löydy. Sellaiselle olisi käyttöä, mutta ei tilaa.

Sivun alkuun »

JYP

JYP hankki tälle kaudelle yhdeksän pelaajaa eli joukkueesta uudistui lähes puolet. Asiat ovat sikäli hyvin, että yhtään todellista floppia ei ole joukossa, eikä ketään uusista pelaajista ole laitettu tai olla laittamassa pois joukkueesta.

Nimekkäistä hankinnoista Tuomas Pihlman on ylittänyt odotukset eikä Antti Virtasta, Jarkko Immosta tai Dwight Helmistäkään voi laskea pettymykseksi. Tehoja ovat kaikki tehneet mukavasti, mutta kallispalkkaisimmilta pelaajilta toivoisi parempaa johtajuutta etenkin vieraspeleissä, joissa joukkueen menestys on ollut kehno.

Tuntemattomammista hankinnoista Ville Mäntymaa ja Kalle Kaijomaa ovat kohonneet puolustuksen luottopelaajiksi ja onnistuneet erinomaisesti. Nuori amerikkalaispakki Lars Helminen pelasi lupaavasti, mutta loukkaantui, joten kattavaa kuvaa hänen otteistaan ei vielä voi antaa. Esa Saksinen ja Tomi Sykkö ovat täyttäneet paikkansa täytepelaajina.

Mäntymaan ja Kaijomaan scouttaukset nostavat hankintojen arvosanan lähelle kiitettävää, mutta sen yli ei vielä mennä, koska monilla pelaajilla on vielä vähän parantamisen varaa. Jos Immoset ja kumppanit alkavat ratkaista tiukkoja vieraspelejä voitoiksi, silloin hankintoja voi kuvata erittäin onnistuneiksi.

Arvosana:

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Ehdottomasti vahvistusta puolustukseen, sillä loukkaantumisten myötä pelejä on hetkittäin pelattu vain viidellä pakilla. Hyökkäys on kunnossa, mutta kovaa laukova ja maalinedustan siivoava puolustaja olisi puuttuva pala joukkueeseen.

Sivun alkuun »

KalPa

Edellisen kauden lopusta KalPan pelaajistosta on muuttunut suunnilleen puolet. Puolustuspää laitettiin melkein kokonaan remonttiin ja hyökkääjistöön kuopiolaiset hankkivat Mestiksessä onnistuneita pelaajia. Maalinsuulle vahvistusta haettiin kokeneesta Mika Oksasta.

Profiilihankinnat laitahyökkääjä Mikko Laine ja maalivahti Mika Oksa ovat flopanneet pahasti. Kajaanin Hokissa loistanut hyökkääjä Teemu Virtala on toistaiseksi ollut paha pettymys. Myös Jyri Junnilan ruuti on ollut kuopiolaisten kannalta turhan märkää.

Mestiksestä saapuneista pelaajista SuperToverit Tapio Laakso ja Timo Salo ovat kauden aikana päässeet liigaympyröihin sisään. Lisäksi Ville Varakas on pelannut KalPan takalinjoilla miehekkäästi. Konkari Mika Strömberg on noussut pestinsä aikana KalPan parhaaksi puolustajaksi.

Ulkomaalaisvahvistuksien suhteen KalPan toiminta on painunut pahasti pakkasen puolelle. Alkukesästä joukkueeseen hankitut Justin Harney ja Bryan Lundbohm ovat jo jättäneet joukkueen. Kovaotteinen hyökkääjä Jeremy Stevenson on pikku hiljaa oppinut suuren kaukalon tavoille, mutta tehotilastossa -12 ei ole kovin mairitteleva lukema. Kesken kauden Kuopioon saapunut Mattias Remstam ei vielä ole näyttänyt parasta osaamistaan.

Arvosana:

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Kuopiolaiset tarvitsevat vahvistusta joka osa-alueelle. Ainakin maalintekijä, kiekollinen keskushyökkääjä ja kovaa laukova puolustaja löytyvät ostoslistalta. Lisäksi voittava maalivahti helpottaisi joukkueen urakkaa huomattavasti.

Sivun alkuun »

Kärpät

Kärpät hankki täksi kaudeksi vain viisi uutta pelaajaa. Kyseiset herrat tulivat kuitenkin täyttämään isoja ruutuja, joten hankintojen merkitys on oululaisseurassa suuri. Jokaisen uuden pelaajan hintalappukin on todella kova, joten myös tulosta olisi hyvä syntyä.

Hyökkäyksessä Ondrej Kratena ja Kristian Kuusela ovat olleet koko alkukauden ajan joukkueen kolmoskentässä ja esittäneet pirteitä otteita. Tehopisteitä heille ei ole kertynyt aivan huimia määriä, mutta miehet ovat täyttäneet omat tonttinsa mallikkaasti. Sen sijaan kakkoskentässä pörräävän Timo Vertalan suoritukset eivät ole olleet mitenkään erikoisia. Alunperinkin monia kummastuttanut Vertalan hankinta ei ole ainakaan tähän mennessä noussut kovin tärkeään asemaan Kärpissä.

Puolustukseen Kärpät hankki täksi kaudeksi kaksi kotimaista huippupakkia. Mikko Lehtonen ja uutta nousua uralleen hakeva Jere Karalahti ovat joukkueen puolustuksen ehdotonta eliittiä. Sekä Lehtosen että Karalahden panos kentän molemmissa päissä on Kärpille elintärkeää.

Arvosana: 9

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Kärppien puolustajisto on tällä hetkellä todella kapea, joten sille osastolle lienee vielä kauden aikana luvassa vahvistusta. Lisäksi joukkue tarvitsee vielä yhden laadukkaan keskushyökkääjän. Oman arvoituksensa Kärppien vahvistuspolitiikalle luo Karalahden epäselvä tilanne.

Sivun alkuun »

Lukko

Lukon pelaajakatraan vaihtuvuus ei ollut yhtä rajua kuin vuotta aikaisemmin, mutta kettupaitaan pukeutui alkaneeksi sesongiksikin tukku uusia nimiä. Tulleista pelaajista tärkein oli selkeäksi ykkösvahdiksi pestattu Petri Vehanen, joka onkin täyttänyt hienosti häneen kohdistuneet kovat odotukset. Vehanen on illasta toiseen antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa.

Myös toinen paluumuuttaja, hyökkääjä Mika Viinanen on ollut Lukolle selkeä vahvistus. Viinanen elää tehopisteissä mitattuna uutta kevättä urallaan ja on pystynyt täyttämään paikkansa raumalaisten ykkösketjussa.

Uusista ulkomaalaispelaajista puolustaja Mike Siklenka näyttää olevan nappihankinta. Mies on hyökkäyssuuntaan erinomainen pelaaja, jonka lyöntilaukaus on siniviivalta pelottava ase. Puolustuspäässä parantamisen varaa sitä vastoin on. Janis Sprukts tuli viime metreille täydentämään Lukon rivistöä, ja latvialaissentteri on pelannut hyvin, joskaan aivan sateentekijää kettupaidat eivät hänestä ole vielä saaneet.

Sprukts on syöttäjänä maaginen, mutta läpiajojen päättäjänä yksinkertaisesti surkea.

Bluesista siirtynyt Semir Ben-Amor on omassa roolissa erittäin tärkeä pelaaja. Hänen läsnäolonsa vapauttaa Siklenkan ja Shayne Toporowskin keskittymään pelaamiseen.

Heikommin onnistuneet hankinnat pelaavat joukkueen takalinjoilla. Doug O'Brien ei ole se joukkueen puolustuksen kiekollinen liideri, jota hänestä odotettiin, ja Juha Alén on edelleen keskenkuntoinen. O'Brien kuitenkin saa Mika Toivolalta rajusti vastuuta, ja Alén on alkanut päästä hiljalleen mukaan kuvioihin.

Maalivahti Mikael Vuorio ei ole päässyt toistaiseksi pelaamaan kuin yhden vaihdon, ja Greg Jacina on koko syksyn kuntouttanut olkapäätään.

Arvosana: 9+

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Kiekollista osaamista puolustukseen ja oikealta laukovaa pelaajaa ylivoiman viivamieheksi. Nämä vaatimukset tosin saattoivat jo täyttyä, kun Lukko kaappasi hieman ennen taukoa Matti Kuusiston KalPasta.

Sivun alkuun »

Pelicans

Vain viisi hankintaa eikä todellisia huippunimiä. Pelicansin tämän kauden pelaajahankintapolitiikka kuulostaa tylsältä, mutta sille voi antaa kiitettävän arvosanan. Liigan kolmanneksi pienimmällä pelaajabudjetilla kasattu joukkue on sentään sarjakärjessä!

Hyökkäykseen saapui lahtelaisorganisaation ulkopuolelta vain yksi uusi pelaaja. Pienikokoinen kanadalaishyökkääjä Evan Schwabe on suoriutunut kolmossentterin roolistaan hyvin tehden alkukaudella 5+7 pistettä. Schwaben verrattain matala palkka on noussut julkisuuteenkin, joten Pelicansin ainoan ulkomaalaishankinnan hinta/laatu-suhteen voi todeta hyväksi.

Puolustukseen Pelicans sai tarvittavan uuden palasen aivan kauden alla, kun Samuli Suhonen siirtyi Bluesista Lahteen ja otti heti tärkeän roolin ylivoimapelissä. Suhosen hankinnasta huolimatta puolustuskalusto näyttää paperilla korkeintaan keskinkertaiselta, mutta näytöt puhuvat muuta. Kaikki uudet pelaajat ovat hoitaneet tonttinsa hyvin: Jan Latvala on alkukankeuden jälkeen pelannut konkarin varmuudella, ja Henri Laurila ja Tuukka Mäkelä eivät ole yrittäneet enempää kuin mihin heidän taitonsa riittävät. Valmennus on roolittanut uudet pelaajat erinomaisesti.

Arvosana: 9+

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Kaikki tärkeimmät paikat on täytetty eikä mikään osa-alue petä, joten Pelicansilla ei ole kiire hankintojen kanssa. Kevään lähestyessä materiaali tarvitsee kuitenkin yhä enemmän syvyyttä. Ideaalityyppi olisi kookas ja vahva yleispuolustaja, mutta myös hyökkäyksessä on käyttöä suoraviivaiselle järkäleelle.

Sivun alkuun »

SaiPa

SaiPan pelaajiston vaihtuvuus edelliskauteen verrattuna oli hieman aiempia vuosia vähäisempää. Tutuksi tulleen tavan mukaan porukkaan etsittiin urallaan eteenpäin pyrkiviä pelureita. Kymmenen hankinnan joukossa muun muassa maalivahtiosasto meni kokolailla uusiksi.

Ruotsin ja Venäjän sarjat kiertänyt Joni Puurula hankittiin SaiPaan ykkösmaalivahdiksi, mutta on jäänyt SaPKosta tulleen sensaatiomaalivahdin Iiro Tarkin varjoon. Tarkki on noussut loistavilla otteillaan SaiPan selkeäksi ykkösvaihtoehdoksi maalin suulle. Liigan torjuntatilaston kakkospaikkaa prosenteissa mitattuna pitävä Tarkki saanee jatkaa ykköstorjujana jatkossakin.

Puolustukseen hankituista nimistä suurimpaan rooliin on noussut Suomen kansalaisuuden saanut Dan Iliakis. Kovia minuutteja tahkoava Iliakis lukeutuu SaiPan tärkeimpien puolustajien joukkoon. Kauden alla liigan naurettavimmaksi hankinnaksikin tituleerattu liettualainen Arturas Katulis saa myös SaiPan valmennukselta hyvin luottoa ja Katulis onkin löytänyt hyvin paikkansa joukkueessa. Juho Mielosen liigaesiintymiset ovat jääneet vähiin. A-junioreissa ja SaPKossa on kuitenkin syntynyt mukavasti tehopisteitä. Valmentaja Heikki Mälkiän poika Simo on hyvän alkukauden jälkeen hieman taantunut, mutta tulokas säilyttää silti tasonsa ilta toisensa jälkeen.

Hyökkäyksen uudeksi johtotähdeksi on niukasta koostaan huolimatta noussut väkkärämäinen kanukki Alex Nikiforuk. Joukkueen sisäisen pörssin kärjessä viihtynyt Nikiforuk tekee työtä molempiin suuntiin ja moraali on enemmän kuin kohdallaan. Kauden jo alettua joukkueeseen hankittu nikkari Dan Hacker on nappihankinta. Hacker ei juuri pisteillä mässää, mutta liike ja taistelutahto hakevat vertaistaan. Lähes koko alkukauden loukkaantumisen takia peleistä sivussa ollut Joni Lappalainen hakee vielä parasta virettään. Paha polvivamma on näkynyt vielä keskenkuntoisen Lappalaisen luistelussa. Ruotsalaishyökkääjä Henrik Höglund hankittiin SaiPaan maalintekijäksi, mutta puutteet liikkumisessa ja laukomisessa johtivat Höglundin lähtöpasseihin. Try-outille maaottelutauon kynnyksellä Imatran Ketterästä napattu SaiPa-kasvatti Joni Yli-Torkko on pelannut joukkueessa toistaiseksi vain muutaman hajavaihdon.

Arvosana: 8+

Mitä joukkue vielä tarvitsee SaiPassa huudetaan varman maalintekijän perään. Koko alkukautta leimannut tehottomuus hyökkäyspäässä on heikentänyt tuntuvasti mahdollisuuksia täysiin kolmen pisteen voittoihin. Puolustus on tällä hetkellä yhdessä hyvän maalivahdin kanssa tarpeeksi tiivis paketti. Sairastuvalta tauon jälkeen kehiin palaava Eetu Holma ei välttämättä ole ratkaisu maalinteko-ongelmaan.

Sivun alkuun »

Tappara

Tappara teki jo toista kautta peräkkäin sen verran tukevaa tappiota, että joukkueen oli pakko leikata kulujaan. Hankinnoissa ei ollut varaa paukutella henkseleitä. Lähteneiden nimimiesten jättämiä aukkoja piti paikata nuorilla nousukkailla sekä Jussi Halmeen ja Atte Pentikäisen kaltaisilla peruspelaajilla. Tapparan hankintapolitiikan profiili on ollut matala, mutta osumatarkkuus kohtalaisen hyvä.

Selvästi merkittävin ja varmasti kallein hankinta oli kanadalaispakki André Benoit. Hän on ollut parhaimmillaan loistava, mutta ryntäilevän pelityylin ja harhailevan keskittymisen takia hän on välillä aiheuttanut harmia omaan päähän. Aivan toisentyyppinen on toinen ulkomaalaistulokas Steve Saviano. Viime kaudella Allsvenkania pelannut Saviano ei varmasti ollut kallis, eikä hän loistaviin suorituksiin ole pystynytkään, mutta taskuraketin terhakka luistelunopeus ja loputon energisyys ovat paikoin tuoneet potkua Tapparan hyökkäyspeliin. Hyvä hankinta siis.

Kotimaishankinnoista Timo Koskela on ollut odotetun hyvä ja tarpeellinen taituri, ja Jokereista kaapattu huippulupaus Jori Lehterä jopa toivottua parempi. Pelicansista kotiseuraansa palannut Anssi Salmela oli unessa ensimmäiset pelit, mutta kauden edetessä hän on syttynyt hurjaan vireeseen. Hankinnoista ainoa selvä pettymys on ollut kolmevuotisen sopimuksen saanut sentteri Arsi Piispanen.

Arvosana:

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Selkeimmin joukkue tarvitsee ratkaisijaa ykkösketjuun Janne Ojasen ja Timo Koskelan ruokittavaksi. Muutenkin joukkue tarvitsisi vahviketta, vaikka kapea materiaali on kestänyt tähän asti ihmeen hyvin. Mitä jos joku neljästä huimaa peliaikaa nauttivista puolustajista loukkaantuu? Tai jos nuorten Jori Lehterän ja Jonas Enlundin pistetehtailu laantuu?

Sivun alkuun »

TPS

Rajusti viime kaudesta muuttunut TPS hankki ennen kauden alkua yli kymmenen uutta miestä ennen kauden alkua. Lisäksi ulkomaalaisia on tullut ja mennyt pukukopin ovesta tiuhaan tahtiin alkukauden aikana.

Resursseihin nähden hankinnat ovat osuneet kohtuullisesti. Mestiksestä tulleet maalivahdit Juha Kuokkanen ja Aleksander Salak ovat hyviä hankintoja, joista saattaa pidemmällä aikavälillä olla Turussa vielä paljon iloa. Niin ikään Mestiksestä tullut Antti Halonen on täyttänyt paikkansa pakistossa. Omista junioreista nostettu Joonas Järvinen ja Pohjois-Amerikasta saapunut Lee Sweatt voidaan laskea jopa nappihankinnoiksi.

Hyökkäyksessä hankintojen taso on kirjavampi. Yhtään täsmäosumaa ei vielä ole puhjennut kukkaan, mutta Antti Erkinjuntin, Teemu Laineen ja Markku Hurmeen voidaan katsoa olevan onnistuneita ostoksia. Myös Antti Reivonen on kentälle päästyään täyttänyt paikkansa hyvin. Sen sijaan Tomas Sinisalo ja varsinkin kaksikko Max Kolu-Johannes Alanen eivät ole tuoneet juurikaan lisäarvoa TPS:n pelaamiseen. Samanlaisia työjuhtia, mutta hieman lahjakkaampia, luulisi löytyvän helpohkosti, vaikka TPS:n imu ei pelaajamarkkinoilla olekaan valtavaa.

Toinen alkusyksystä kummastusta herättänyt seikka on TPS:n ulkomaalaispolitiikka. Vaikka David Lundbohm saattaakin pelien edetessä nousta arvoonsa, se ei selitä sitä, että Turussa on useampi Ruotsiin suunnannut mies käynyt kääntymässä parin pelin ajan.

Arvosana: 7

Mitä joukkue vielä tarvitsee: TPS tarvitsisi yhtä ja toista. Päävalmentaja Hannu Virran suulla muun muassa on todettu koko ykkösketjun puuttuvan. Pakon sanellessa uusia miehiä ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Sivun alkuun »

Ässät

Ovet ovat käyneet Porissa lähes ennen näkemättömään tahtiin. Miehiä on joukkueen kokoonpanoon tullut kuin sieniä sateella. Pääosin hankinnat ovat paperilla näyttäneet kovilta. Pasi Saarela, Markku Tähtinen, Rob Hisey, Henrik Petré, Kimmo Kapanen ja Matt Nickerson etunenässä ovat hyvin tunnettuja persoonia SM-liigaa seuraaville.

Mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen? Ässät on nimekkäästä hankintalistastaan huolimatta sarjataulukon toiseksi viimeinen. Hyökkäyksen hankinnoista vain Saarela, Tähtinen ja puolustajista jo aiemmin mainittu Petré sekä Nick Kuiper ovat täyttäneet ruutunsa. Hisey oli täysin keskenkuntoinen ja hänet passitettiinkin jo Itävaltaan. Nickersonin toilailut ovat kaikkien tiedossa. Nimettömämmistä suomalaisista Veli-Matti Savinainen ja Tommi Huhtala ovat olleet positiivisia yllättäjiä. Loukkaantuneena ollut Teemu Virkkunen sekä uusimmat hankinnat John Lammers ja Masi Marjamäki ovat aloittaneet kautensa pirteästi.

Kaiken kaikkiaan Ässien hankintapolitiikasta on jäänyt pikkuisen hatara vaikutelma. Miehiä on hankittu vain hankkimisen vuoksi, tai siltä joukkueen johdon toimet ainakin tuntuvat. Valmennuksen joutuessa peluuttamaan puhdasta sentteriä väkipakolla laiturin paikalla, voitaneen todeta, että jossain on menty pieleen. Kauden jo ollessa hyvässä vauhdissa on virheitä paikattu, osittain onnistuneestikin, kahdella uudella laiturilla. Näistä varsinkin Marjamäki on jo osoittanut olevansa kelpo hankinta.

Arvosana:

Mitä joukkue vielä tarvitsee: Ässien ei pitäisi lähteä enää "uusi pelaaja joka viikko" -linjalle vaan kokoonpanon on oltava tässä. Miehistön laatu ja laajuus ovat aivan riittävällä tasolla. Mahdolliset ongelmat ovat jossain aivan muualla.

Sivun alkuun »

» Lähetä palautetta toimitukselle