Suomen komea mitaliputki käynnistyi neljä vuotta sitten Naganosta saavutetulla pronssimitalilla. Tuon jälkeen leijonamiehistö on pokannut joka kevät arvometallia kaulaansa MM-kisoista. Salt Lake Cityssa mitalin saavuttaminen ja sen myötä hienon putken jatkaminen on selvästi kovemman työn takana kuin aikaisemmin. Pohjois-Amerikan joukkueet ja Ruotsi janoavat revanssia Naganon suurten pettymysten jälkeen. Tsekki haluaa puolestaan pysyä yhä jääkiekon ykkösmaana ja Venäjä kirkastaa Naganon hopean kullaksi. Kaikilla viidellä maalla on selvästi Suomea nimekkäämpi joukkue kasassa. Jääkiekko on kuitenkin joukkueurheilua, jossa parhaat yksilöt omaava ei aina muodostu voittajajoukkueeksi. Suomi pystyy Salt Lake Cityssakin tekemään ihmeita yhtenäisellä joukkuepelillä.
Tasainen maalivahtikolmikko
Suomen ykkösmaalivahti on viime vuosien arvokisoissa vaihtunut lähes poikkeuksetta turnauksen aikana. Näin saattaa käydä myös Salt Lake Cityssa, sillä selvää ykkösmolaria ei ole tarjolla. Jani Hurme lienee ennakkokaavailuissa ykkönen, mutta Pasi Nurminen ja Jussi Markkanen ovat viime aikoina saaneet enemmän peliaikaa NHL:ssä. Hurmeen lisäksi jompi kumpi saa varmastikin ainakin yhden ottelun pelattavakseen alkusarjassa. Nurminen on todennäköisempi vaihtoehto, sillä Markkaselta ei pelikokemusta arvokisoista vielä löydy.
Nousee ykköskassariksi sitten kuka tahansa niin maalivahtipelissä Suomi häviää ainakin etukäteen ajateltuna muille huippumaille. Kanadalla, Tsekillä, Ruotsilla, USA:lla ja Venäjällä on kaikilla heittää peliin kokenut NHL:n ykkösmaalivahti. Huippumaalivahdin puuttuminen on etukäteen ajateltuna miinus Suomen joukkueelle. Toisaalta nyt esim. Hurmeella on mahdollisuus näyttää kykynsä ja todistaa olevansa jo NHL:n ykkösmaalivahtien tasoinen torjuja.
Pakkikalusto Suomen vahvuutena
Leijonien paras osa-alue olympiaturnauksessa on ilman muuta puolustus. Janne Niinimaa, Teppo Numminen ja Kimmo Timonen ovat NHL-joukkueidensa ykköspakkeja ja myös muut peräpään miehet kuuluvat luottopuolustajien joukkoon. Edellä mainittu kolmikko Sami Salolla höystettynä muodostaa Suomen puolustuksen tukijalan ja kantaa suurimman vastuun. Aki Berg tuo tarvittavaa kokoa joukkueeseen ja on tärkeä puolustava puolustaja varsinkin, kun Toni Lydman ei syystä tai toisesta mukaan mahtunut. Jyrki Lumme ja Ossi Väänänen olivat pienoisia yllätysvalintoja joukkueeseen. Heidän roolinsa saattaa jäädä kohtuullisen pieneksi.
Puolustuskalusto on riittävän monipuolinen, vaikka yksi Lydmanin tapainen varma peruspakki lisää olisikin ehkä ollut tarpeen. Timonen, Niinimaa ja Lumme vastaavat puolustuksen kiekollisesta pelistä. Numminen ja Salo ovat puolestaan hyviä "all-around" -pakkeja. Bergin ja Väänäsen tehtäväksi jää pelata nöyrää ja yksinkertaista puolustuspeliä.
Hyökkäyksestä puuttuu tulivoimaa
Suomen hyökkäyksessä on huutava pula maalintekijöistä ja peliä tekevistä senttereistä. Saku Koivun poissaolo on järisyttävä takaisku Leijonille, sillä minkään muun pelaajan merkitys millekään joukkueelle ei ole yhtä suuri kuin Koivun merkitys Suomelle. Sentteritasosta kertoo paljon se, että lähimpänä ykkössentterin paikkaa on tällä kaudella 10 tehopistettä 57 ottelussa kerännyt Juha Ylönen, jonka aikaisemmat näytöt maajoukkueepaidasta ovat kylläkin vakuuttavia. Ylösen avut olisivat ennemminkin puolustuspäässä, mutta kun parempia vaihtoehtoja ei ole tarjolla, joutuu hän jälleen kantamaan suurta vastuuta myös hyökkäyspelistä. Olli Jokisesta ei liene vieläkään joukkueen hyökkäyspelin johtavaksi sentteriksi. Vuodenvaihteen jälkeiset muutamat hyvät väläytykset kalpenevat vielä viime vuosien muiden "näyttöjen" rinnalla. Mikäli Ylönen ei kuitenkaan jostain syystä ykkössentterinä onnistu, on Jokisen koittaminen huippulaitureiden välissä kannattava vaihtoehto. Antti Aallon paikka on selvääkin selvempi eli olla peliä rikkovan sentterin roolissa.
Ylivoimaisesti kuumin puheenaihe Suomessa on ennen kisojen alkua ollut elävä legenda nimeltä Raimo Helminen. Raipen valitseminen mukaan joukkueeseen on tyrmätty lähes kaikkien toimesta ja kerrankin suurella yleisöllä on myös perusteita purnaamiselleen. Raipe ei ole enää parina viime vuonna esittänyt erikoisia otteita edes MM-kisoissa, joten on vaikea uskoa, että pelitaso riittäisi luokkaa kovatasoisemmissa olympialaisissa. Kaiken lisäksi Helminen on loistavan alkukauden jälkeen hyytynyt todella pahasti SM-liigassa. Maestron potku ei todennäköisesti tule riittämään maailman parhaita pelaajia vastaan. Mikäli alkukauden pelivire kuitenkin sattuisi löytymään olympiakisojen alla, saattaisi Raipe pystyä täyttämään paikkansa kaavaillussa puolustavan sentterin roolissa ja pyörittämään Suomen ylivoimapeliä. Jos otteet eivät kuitenkaan viimeisen parin kuukauden aikana nähdystä parane, pitää Hannu Aravirralla olla rohkeutta siirtää kuusien olympialaisten konkari 13. hyökkääjäksi.
Laituriosasto näyttää huomattavasti paremmalta, vaikka taitoa ja tulivoimaa hieman puuttuukin. Teemu Selänteen pelivire on Suomen menestyksen kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Selänteen tähti on ollut parin kauden ajan pahasti laskussa. Leijonat tarvitsevat Selänteeltä ehdottomasti Naganon tapaisia huippuotteita tai muuten mitalisijasta on turha haaveilla. Mielenkiintoista on nähdä onko Selänne todellakin niin heikossa kunnossa kuin mitä NHL-kausi on osoittanut vai onko hän vain San Jose Sharksin pelitaktiikan uhri.
Ennen turnauksen alkua Suomen kansan toiveet lepäävät Sami Kapasen harteilla. Huikean alkukauden pelannut Kapanen on kuitenkin osoittanut pieniä hiipumisen merkkejä vuodenvaihteen jälkeen. Viime kevään MM-kisojen maalitykin tehojen katoaminen lienee kuitenkin vain väliaikaista. Iso kaukalo sopii pikakiiturille kuin tikku kämmeneen, joten tärkeitä maaleja on toivottavasti odotettavissa. Aravirta on kylläkin kaavaillut Kapasta sentterin paikalle, mikä tuntuu hieman kummalliselta. Kapasen vahvuudet tulevat nimittäin huomattavasti paremmin esiin laitahyökkääjänä. Huolenaiheenna ennen turnauksen alkua on ollut myös Kapasen loukkaantunut kämmen, joka ei kuitenkaan estäne miehen pelaamista.
Laitahyökkäjien kolmas kova nimi on Jere Lehtinen, jonka arvo joukkueelle on mittaamaton. Lehtinen ei koskaan petä, vaan pelaa tasaisen hyvin illasta toiseen. Maailman parhaiden kahden suunnan hyökkääjiin kuuluva Lehtinen omaa puolustustyöskentelyn lisäksi edellytykset myös vaikka Leijonien maalitykiksi.
Kolmen "suuren" lisäksi laiturikalusto koostuu lähinnä roolipelaajista. Ville Nieminen ja Jarkko Ruutu hoitavat rymistelyn ja maalineduspelaamisen. Mikko Eloranta ja Juha Lind karvaavat energisesti ja samaa voi sanoa myös Niklas Hagmanista ja Tomi Kalliosta. Lindin ja Elorannan rooli tulee olemaan puolustava, mutta Hagmanilta ja Kalliolta odotetaan myös hyökkäystehoja.
Ylivoimatehot arvoituksena
Suomi pelasi neljä vuotta sitten Naganossa kisojen parasta ylivoimapeliä, mikä oli suuri syy siihen, että kotiintuomisina oli pronssiset olympiamitalit. Samanlaisia tehoja on nyt kuitenkin vaikea odottaa. Saku Koivu ei ole kapellimestaroimassa eikä Selänteenkään ylivoimatehot ole ainakaan seurajoukkueessa olleet kohdallaan. Raimo Helminen on ainoa sentteri, joka on tottunut pyörittämään ylivoimapeliä.
Puolustajissa on Suomen ylivoimapelin vahvuus. Kimmo Timonen, Janne Niinimaa ja Sami Salo ovat huippuluokan ylivoimapakkeja. Timonen ja Niinimaa ovat hyviä kiekon ylöstuojia ja pelin pyörittäjiä. Salon ylivoimapyssy tuli puolestaan suomalaisille tutuksi viime kevään MM-kisoissa ja yv-maaleja Salolta odotetaan myös Salt Lake Cityssa. Tämän rautaisen kolmikon lisäksi Suomella on heittää vielä Teppo Numminen ja Jyrki Lumme ylivoimamiehistöön. Puolustajista tehokas ylivoimapeli ei siis jää kiinni.
Alivoimapelistä saattaa parhaassa tapauksessa muodostua Suomen yksi valttikorteista. Muiden huippujoukkueiden kokoonpano on varsin hyökkäysvoittoinen, mutta Suomella varsinkin hyökkäyskalustossa löytyy runsaasti puolustavan pelin taitajia. Alivoimaan on hyökkääjistä tarjolla mm. Jere Lehtinen, Juha Ylönen, Juha Lind ja Mikko Eloranta. Kaikki ovat huippuluokan jäähyntappajia. Puolustajista alivoiman luottomiehiä ovat puolestaan Teppo Numminen ja Aki Berg. Myös Janne Niinimaa ja Kimmo Timonen ovat saaneet seurajoukkueissaan yhä enemmän peliaikaa alivoimalla ja he ovat siten myös valmiita kantamaan vastuuta alivoimapelistä.
Arvio menestymismahdollisuuksista
Suomi pelaa samassa alkulohkossa Venäjä, USA:n ja Valko-Venäjän kanssa. Lohkovoitto tietäisi todennäköisesti Saksan kohtaamista puolivälierissä, mikä olisi iso askel kohti mitalipelejä. USA:n ja Venäjän kaataminen on kuitenkin erittäin vaikeata, joskaan ei mahdotonta. Todennäköisin vaihtoehto on joka tapauksessa se, että Suomi on lohkonsa kakkonen tai kolmonen. Tällöin ihannevastustaja puolivälieriin olisi ehdottomasti Ruotsi, joka ei ole vuosikausiin onnistunut voittamaan Leijonia arvokisoissa.
Suomen materiaali ei ole turnauksen suosikkien veroinen, mutta Leijonien menestymismahdollisuuksia on silti hieman vähätelty kisojen alla. Moni ei tunnu uskovan Suomen mitaliin, mutta ero muihin joukkueisiin ei missään nimessä ole niin suuri kuin mitä NHL-tilastoja tuijottamalla voisi päätellä. Suomi pystyy kaatamaan minkä joukkueen tahansa mikäli onnistuu omissa vahvuuksissaan, joita ovat yhtenäisyys, joukkuepeli ja kurinalainen viisikkopuolustus. Toisaalta selviä heikkouksiakin joukkueesta löytyy. Hyökkäyspäässä ratkaisijoiden arsenaali on pelottavan kapea. Naganossa yksi ketju piti lähes yksin huolta Suomen hyökkäystehoista, mutta tällä kertaa kisojen paras hyökkäysvitja tuskin enää löytyy leijonalaumasta. Toisena kysymysmerkkinä voi kisojen alla pitää Suomen maalivahtipeliä. Ilman huippuvireista kassaria menestyksestä on turha haaveilla.
Marginaalit ovat turnauksessa taas mitättömän pieniä ja yksi virhe tai tolppalaukaus saattaa ratkaista joukkeen kohtalon. Oma rohkea veikkaukseni on kuitenkin se, että Suomen komea mitaliputki saa jatkoa ja Leijonat taistelevat itsensä hopeasijalle.
