Leijonat liitää jäällä – Mikä on muuttunut olympialaisista?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Nuori Leijonien joukkue on ollut pysäyttämätön.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Olympialaisissa nähdyt nihkeät ja jopa tuskaiset peliotteet ovat olleet Leijonien kohdalla historiaa kevään MM-kisojen kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Vastassa ei ole tosin vielä ollut kiekkomaailman kärkimaita, mutta Suomen pelaaminen on ollut hämmästyttävän vakuuttavaa, ainakin vakuuttavampaa kuin olympialaisissa.

Toisinaan Leijonat on jopa leikitellyt jäällä.

Ennen kaikkea peli-ilme on ollut ennakkoluuloton, rohkea ja raikas, mikä on saanut pelaajat suorittamaan heti turnauksen alussa kovalla tasolla. Jatkoaika tiivistää, mihin Leijonien peli-ilmeen muutos perustuu.

Pelisuunnitelmista reagointiin

Toistaiseksi Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei ole hienosäädellyt joukkueensa pelaamista MM-turnauksessa, toisin kuin esimerkiksi olympialaisissa helmikuussa.

Leijonien pelaaminen on perustunut ennen kaikkea yksilöiden ja viisikon reagointiin ja tilanteen tunnistamiseen. Pelin rytmittäminen on vastannut paremmin pelin vaatimuksia kuin olympialaisissa. Peliin on myös saatu turnauksen edetessä lisää variaatioita ja vahvempaa rakennetta.

Reagointi ja hyvä pelin rakenne näkyivät erityisesti Norjaa vastaan, kun vastustaja ei prässännytkään yhtä hanakasti kuin olympialaisissa vaan vetäytyi trapiin. Leijonien pelaajat reagoivat kaukalossa mainiosti Norjan vetäytyvään pelaamiseen ja rytmitti kiekon kanssa omaa pelaamista. Siten Leijonien hyökkäyspelinopeus oli korkea ja päihitti heittämällä Norjan puolustuspelinopeuden.

Leijonien 1–0-maali oli tästä mainio osoitus, kun Sebastian Ahon johtama kentällinen hyökkäsi viivelähdöllä Norjan organisoitua puolustusta vastaan, puhkoi tämän ja iski suorasta hyökkäyksestä maalin. Hyökkäyksessä oli loistava rytmi ja rakenne.

Reagointipeli on johtanut yksilöiden rohkeuteen ja selkeästi vapautuneempaan pelaamiseen kuin olympialaisissa. Kun pelissä on rakenne ja rytmi, siinä on raamit, joiden sisällä nuoret, taitavat pelaajat voivat reagoida ja toteuttaa itseään.

Puolustajat tuovat tehokkuutta, vihdoin

Puolustajien tuen tuomasta maalinteon tehokkuudesta on Marjamäki puhunut koko kauden ajan, ja vasta nyt nuo puheet alkavat konkretisoitua tekoina kentällä. Marraskuussa Helsingin EHT-turnauksessa Leijonien puolustajat näyttivät rohkeaa hyökkäyksien tukemista, mutta olympialaisissa se jäi tyystin piippuun.

puolustajien hyökkäyspelaaminen on tuonut Leijonille selkeää etua MM-TURNAUKSESSA.

Puolustajien hyökkäyspelaaminen on tuonut Leijonille selkeää etua MM-turnauksessa. Puolustajat ovat ajoittaneet nousujaan mainiosti hyökkäysalueella siten, että maalintekotilanteisiin murtautumisessa olisi kiekollisella pelaajalla yksi vaihtoehto lisää.

Hyökkäysalueen peliä on monesti pyöritetty vain yhden puolustajan ollessa siniviivan tuntumassa. Puolustajien nousujen myötä Leijonat on pystynyt luomaan hyökkäysalueella monipuolisempia syöttösuuntia ja jopa alueellisia ylivoimatilanteita. Lisäksi puolustajat ovat reagoineet mainiosti kiekonriistoihin ja lähteneet tukemaan suoria hyökkäyksiä.

Näin Leijonat on pystynyt luomaan jatkuvalla syötöllä laadukkaita maalipaikkoja ja siten se on tuonut maalintekoon tehokkuutta.

Leijonat on maalinteon tehokkuudessa koko turnauksen paras tällä hetkellä. Leijonat on laukonut maalia kohti 108 kertaa ja tehnyt 23 maalia, eli 21 prosenttia laukauksista, eli joka viides, on mennyt maaliin. 

Leijonat ei roiku ylivoiman varassa, enemmänkin alivoiman

Olympialaisissa Suomi voitti Norjan, Saksan sekä Etelä-Korean ja teki näitä joukkueita vastaan yhteensä 15 maalia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että Leijonat ei pystynyt tasaviisikoin luomaa selkeää eroa vastustajiinsa. Ylivoima oli ratkaiseva tekijä, sillä noista 15 maalista Suomi teki peräti kahdeksan ylivoimalla ja vain kuusi tasakentällisin.

Neljännesvälieräottelussa Etelä-Koreaa vastaan Suomi jopa hävisi vastustajalleen tasaviisikoin tehdyissä maaleissa. Ne Etelä-Korea vei 2–1.

MM-turnauksen kolmessa ensimmäisessä ottelussa Leijonat on mättänyt 23 maalia, joista ainoastaan neljä ylivoimalla. Ylivoimaprosentti 36 on kuitenkin erittäin hyvä.

Leijonat on tehnyt itse asiassa alivoimalla enemmän maaleja kuin ylivoimalla. Pelaajan vajaalla Leijonat on nimittäin heiluttanut vastustajan maaliverkkoa peräti viidesti kolmessa ottelussa.

Tasaviisikoin Leijonat on tehnyt 14 maalia. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että joukkueen pelitapa tuottaa jatkuvasti laadukkaita maalipaikkoja tasakentällisin. Toisin oli olympialaisissa, jossa Suomi roikkui yhden ylivoimaviisikon varassa.

Ylivoiman tulee toki tuottaa tasaisesti maaleja, mutta – kuten olympialaisissa nähtiin – jos pelit heikompiakin maita ratkaistaan ainoastaan ylivoimalla, silloin peli tasaviisikoin ei ole tasapainossa.

Se, miksi pelaaminen tasaviisikoin tuottaa nyt MM-turnauksessa liukuhihnalta maalipaikkoja, liittyy kahteen ensimmäiseen kohtaan. Ennakkoluuloton pelaaminen, optimaalinen reagoiminen ja puolustajien nousut ovat hyökkäyspelaamisen resepti Leijonilla.

Nuoret pelaajat loistavat

Ei sovi toki unohtaa sitä, että Leijonilla huomattavasti tasokkaampi joukkue kuin olympialaisissa, jossa NHL-pelaajia ei mukana ollut.

Hyökkäyksessä on jopa ennennäkemätön kaarti NHL:ssä hurjia tehoja mättäneitä pelaajia. Mikko Rantanen mätti NHL:ssä 80 tehopistettä kuluneella kaudella. Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Mikael Granlund rikkoivat 60 tehopisteen rajapyykin.

Lisäksi puolustuksessa on liikkuvuutta, nopeutta ja kiekollista osaamista muun muassa Markus Nutivaaran, Julius Hongan ja Ville Pokan myötä.

Hyvien pelaajien ansiosta Leijonilla on entistä parempi mahdollisuus pelata Marjamäen haluamaa, kovatempoista Meidän pelin vauhtilätkää. Ja toistaiseksi siitä on saatu vahvoja viitteitä MM-turnauksen kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

Nyt miesten maajoukkue saa nauttia näistä jo nuorten maajoukkueissa tulosta tehneiden pelaajien otteista. Nuoren sukupolven rohkeus ja raikkaus on omimmillaan Marjamäen pelinopeassa vauhtilätkässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle