Legendat kohtasivat: Neuvostoliitto-Kanada 50 vuotta

NHL, MAAJOUKKUE / Artikkeli
Viime viikon aikana Venäjällä nähtiin ennennäkemätön veteraanikiekkokavalkadi, kun huippukiekkoilijat 70-80-lukujen jääkiekon supervalloista kohtasivat neljässä venäläiskaupungissa. Ottelusarjalla juhlistettiin Neuvostoliiton ja Kanadan ensikohtaamisen 50-vuotisjuhlaa.

Kiekon supervallat kohtasivat ensi kerran vuonna 1954, kun Neuvostoliittoa edustanut Dinamo Moskova nuiji jääkiekon kotimaan mainetta puolustaneen torontolaisjoukkue East York Lyndhurstsin jäänrakoon luvuin 7-2. Kyseisen aikakauden pelaajista ei kukaan luonnollisesti veteraanimaajoukkueissa enää esiintynyt, mutta yksi oli kuitenkin juhlittuna sankarina paikalla; Hullu-Bill Warwickin ikimuistoisen MM-kisatempun toinen osapuoli, legendaarinen neuvostomaalivahti Nikolai Putshkov, joka ainakin kotikaupunkinsa Pietarin ottelun alussa keräsi yleisöltä huikeat suosionosoitukset.

Vaikka virallinen syy veteraanitähtien kohtaamiselle oli 50-vuotisjuhla, nousi tärkeämmäksi ja muistellummaksi kohtaamiseksi ottelusarjan yhteydessä unohtumaton kiekkotrilleri, vuoden 1972 Summit Series, jonka pelaajistosta puolestaan useita esiintyi myös kaukalossa. Kanadan tuolloin voittoisasta joukkueesta oli mukana pehmeäkätinen puolustaja Brad Park, joka toimi myös veteraanitiimin pelaajavalmentajana.

Neuvostoliiton tuolloisesta maajoukkueesta mukana olivat puolustajat Gennadij Tsygankov, Aleksandr Gusev ja Juri Shatalov sekä hyökkääjät Juri Blinov, Juri Ljapkin ja Venäjän maajoukkueen käskijänäkin tutuksi tullut Aleksandr Jakushev. Myös tällä kertaa isäntien valmennusjohdossa häärinyt Valeri Vasiljev pelasi kyseisessä ottelusarjassa.

Kun koko idean isä, Venäjän urheiluministeri ja yksi kaikkien aikojen puolustajista, Vjatsheslav Fetisov oli saanut houkutelluksi mukaan myös sellaisia aikansa huipputähtiä kuten Montrealin vauhtikone Guy Lafleurin, slovakki Peter Stastnyn (edusti aikanaan Kanadaa vuoden 1984 Canada Cupissa), Green Unitin legendaarisen tankin Vladimir Krutovin ja mursuviiksiensä myötä kulttimaineeseen nousseen Lanny McDonaldin, oli ottelusarja todella mielenkiintoinen seurattava.

Tosissaan ja melko totisestikin

Totutusta veteraanikiekosta poiketen heti ensimmäinen Tverissä pelattu ottelu tarjosi yllättävän rajua vääntöä ja paljon huikeita tilanteita. Ensimmäisen ottelun vei nimiinsä Venäjän veteraanijoukkue numeroin 9-5; ottelun suurin yllättäjä oli kuitenkin ehdottomasti ennakkoluulottomia otteita kiekollisena esittänyt Chris Nilan, joka tunnettiin aktiiviuransa aikana lähinnä jäähypörssin kärkinimenä. Kaikki ottelut tuominnut, suomalaistenkin hyvin muistama moskovalaisraitapaita Nikolai Morozov ei joutunut Tverin kohtaamisessa nostamaan kättään jäähyn merkiksi kuin neljä kertaa; jatkossa määrä kasvoi.

Legendojen toinen kohtaaminen pelattiin Pietarin jääpalatsissa, jossa venäläiset jatkoivat voittokulkuaan päihittäen kanadalaiset kollegansa tällä kertaa niukasti luvuin 5-4. Ottelun hahmoksi Pietarissa kohosi kaksi maalia viimeistellyt “oman kaupungin poika” Mihail Kravets.

Yleisön suurimman huomion ottelussa keräsi kuitenkin Vjatsheslav Fetisov, joka komean yksilösuorituksensa päätteeksi ohitti alivoimalla kanadalaisvahti Richard Sevignyn. Maalin jälkeisessä vaihdossa kypärättä ottelut pelannut Fetisov sai kiekon pahannäköisesti silmäkulmaansa ja joutui jättämään kentän; yleisön suosikki palasi kuitenkin kolmannessa erässä jäälle suurin suosionosoituksin. Pietarin ottelussa nähtiin myös kuumia tunteita, kun pietarilaispelaaja Nikolai Maslov otti yhteen mm. Stephane Richerin kanssa, eikä vanha kunnon nyrkkitappelukaan ollut kaukana. Pelin jälkeen Pietarin keskustassa järjestetyssä banketissa nahinoitsijoiden tunteet kuitenkin viilenivät ilmeisen perinteisten venäläisvirvokkeiden parissa.

Neuvostoajan kiekkopyhättö, Moskovan Luzhniki-halli oli kolmannen ottelun areenana. Kolmas kertakaan ei sanonut totta kanadalaisille, vaikka otatus jälleen tiukka olikin; lopputuloksena venäläisvoitto 6-4. Kanadalaiset olivat latautuneet tähän peliin aiempia tiukemmin ja avasivatkin maalihanat heti ottelun alussa, kun vierailijoiden tehokkain pelaaja turnauksessa, Stephane Richer täräytti johto-osuman legendaarisen Guy Lafleur’n syotostä. Richer-Lafleur-kaksikko piti koko ottelun Kanadaa mukana taistossa, mutta lopulta isännät jyräsivät voittoon; viimeisen maalin ja hattutempun ottelussa viimeisteli Aleksandr Bodunov kanadalaisten pelatessa ilman maalivahtia.

Viimeisen, takaisin Venäjän kiekkoliigaan nousseen 80-luvun suurseura Himik Voskresenskin kotihallissa pelatun kohtaamisen ensimmäinen erä jatkui siitä, mihin edellinen ottelu jäi; Venäjän veteraanit veivät vierailijoita kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa johtaen ottelua jo 5-1. Pääarkkitehteina häärivät koko turnauksen paras pelaaja, Aleksandr Kozhevnikov hattutempullaan ja hyvänä kakkosena Igor Mishukov, joka viimeisteli kaksi maalia.

Kanada ei kuitenkaan luovuttanut helpolla, vaan hivuttautui rinnalle. Tasoitusmaali syntyi vierailijoiden pelatessa ilman maalivahtia, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 18 sekuntia; maalintekijänä Gaston Therrien. Vierasjoukkue pääsi lopulta voiton makuun; reilun kolmen minuutin jatkoaikakiekon jälkeen Mr. Moustache, Lanny McDonald syötti kiekon Chris Nilanille, jonka onnistui ohittaa Venäjän maalia vartioinut Finagin. Ottelusarjan viimeinen vääntö merkittiin siis kanadalaisnimiin numeroin 5-6.

Tunnelmia ja revanssihenkeä

Taiston tauottua yksi kanadalaisten johtohahmoista, voittoisan maalin syöttänyt McDonald kommentoi ottelusarjaa Sport-Ekspress-lehdelle seuraavasti: (lähde http://www.sport-express.ru)

- Olemme iloisia, etta saimme pelata täällä, tavata vanhoja tuttuja ja nähdä mielenkiintoisia paikkoja.

- Tulimme ehdottomasti voittamaan, mutta isännät olivat valmiimpia. Toki kotikentästä oli myös heille etua, heidän pelaajamateriaalinsa oli laajempi ja nuorempi ja aikaero vaivasi meitä.

- Viimeisen ottelun ensimmäisellä erätauolla [venäläisten johtaessa 5-1] päätimme, ettemme lähde täältä ilman voittoa, vaan taistelemme loppuun saakka. Pelaajavalmentajamme Brad Park vaihtoi siviilivaatteisiin ja siirtyi penkin taakse, ja kuten näette, se auttoi..

- Odotan kovasti kohtaamisia Kanadassa. Kilpailu paikoista joukkueessa tulee olemaan raju.

McDonaldin viimeiseen kommenttiin viitaten, ottelusarjan uusimista Kanadan puolella on jo suunniteltu. Venäläisveteraanit vieraillevat Pohjois-Amerikassa syksyllä 2004; suurin kanadalaismielenkiinto kohdistuu yhteen Summit Series-sankariin, kaikkien aikojen maalivahti Vladislav Tretjakiin, jonka esiintymistä venäläispaidassa odotetaan kieli pitkällä. Mikäli NHL:n työsulku alkaa, ottelusarja saa varmasti suuren huomion kanadalaismediassa.

Venäjällä pelatuissa otteluissa yleisömäärät jäivät melko alhaisiksi, otteluita seurasi 1500-4000 katsojaa. Tunnelma kohtaamisissa oli kuitenkin katossa ja nimikirjoituksia jaettiin sadoittain, onnellisimpia lienevät olleetkin ne kiekkojännärit, jotka saivat kerrankin lapsuuden idoliensa nimmarit. Jatkoajan toimittajakin poistui ottelusta posket ilosta hehkuen, Lafleur’n nimikirjoitus taskussa ja Fetisovin CCCP-paidassa!

Joukkueiden kokoonpanot ja ottelusarjan tilastot

VENAJA O M + S = P
Aleksandr Kozhevnikov, h 4 5 + 5 = 10
Igor Mishukov, h 3 4 + 5 = 9
Irek Gimajev, h 4 1 + 5 = 6
Vjatsheslav Fetisov, p 3 3 + 1 = 4
Aleksei Tkatshuk, h 2 2 + 2 = 4
Aleksandr Golikov, h 4 1 + 3 = 4
Aleksandr Bodunov, h 2 3 + 0 = 3
Vladimir Krutov, h 3 2 + 1 = 3
Juri Lebedev, h 1 0 + 3 = 3
Mihail Kravets, h 1 2 + 0 = 2
Igor Avdejev, h 1 1 + 1 = 2
Aleksandr Jakushev, h 3 0 + 2 = 2
Svjatoslav Halizov, p 1 1 + 0 = 1
Vladimir Golikov, h 3 1 + 0 = 1
Gennadij Tsygankov, p 1 0 + 1 = 1
Viktor Kuzkin, p 2 0 + 1 = 1
Aleksandr Gusev, p 3 0 + 1 = 1
Fjodor Kanareikin, p 3 0 + 1 = 1
Juri Ljapkin, h 3 0 + 1 = 1
Sergei Babinov, p 4 0 + 1 = 1
Igor Boldin, h 1 0 + 0 = 0
Nikolai Maslov, h 1 0 + 0 = 0
Pjotr Andrejev, h 1 0 + 0 = 0
Boris Verigin, h 1 0 + 0 = 0
Finagin, mv 1 0 + 0 = 0
Vasili Pervuhin, p 2 0 + 0 = 0
Juri Shatalov, p 2 0 + 0 = 0
Juri Blinov, h 2 0 + 0 = 0
Sergei Kostjuhin, mv 3 0 + 0 = 0




KANADA O M + S = P
Stephane Richer, h 4 5 + 1 = 6
Guy Lafleur, h 4 1 + 5 = 6
Anton Stastny, h 4 2 + 3 = 5
Steve Shutt, h 4 3 + 1 = 4
Lanny McDonald, h 4 2 + 1 = 3
Gaston Therrien, p 4 2 + 1 = 3
Chris Nilan, h 4 1 + 2 = 3
Norm Dupont, h 4 1 + 1 = 2
Peter Stastny, h 4 0 + 2 = 2
Real Cloutier, h 4 1 + 0 = 1
Gaston Gingras, p 4 0 + 1 = 1
Mario Faubert, p 4 0 + 1 = 1
Andre Dupont, p 4 0 + 1 = 1
Mario Marois, p 4 0 + 1 = 1
Richard Sevigny, mv 4 0 + 0 = 0
Brad Park, p 4 0 + 0 = 0


Ottelut tuomitsi legendaarinen arvokisatuomari Nikolai Morozov, Moskova.

Vuosien 1972-1990 aikana pelattiin neuvostoliittolais- ja kanadalaisjoukkueiden välillä kaikkiaan 175 Super Series-ottelua, joista neuvostoliittolaiset voittivat 96 ja pohjoisamerikkalaiset 63 kohtaamista; 16 kertaa päädyttiin tasalukemiin. Maajoukkuetasolla Neuvostoliitto/Venäjä ja Kanada ovat kohdanneet 180 kertaa, näiden kohtaamisten tilasto on ensinmainitulle myönteinen luvuin 116-17-47.

» Lähetä palautetta toimitukselle