Laineen jäätävä tasoitus ei riittänyt − Puljujärvi nousi sankariksi

LIIGA / Artikkeli
Mika Pyörälä tuuletti tekemäänsä voittomaalia, johon upean syötön jakoi Jesse Puljujärvi.
Kuva © Jarno Hietanen
17-vuotiaat superlupaukset Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi nousivat ratkaisijoiksi, vaikka olivat suuren osan ottelusta pimennossa. Puljujärven ratkaisulla oli lopulta suurempi merkitys.

Tapparan ja Kärppien supernuoret Patrik Laine, Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi näyttivät pitkään jäävän kuudennessa välierässä Jani Hakanpään ja Sami Aittokallion varjoon.

Laine varjostettiin ylivoimalla aseettomaksi. Puljujärvi ei päässyt tiukassa puolustustaistelussa juurikaan esille. Ahokin oli näkyvämmässä roolissa alivoimalla kuin hyökkäyspäässä.

Kiekko maaliin, ottelusarja tasoihin, ja sankari olikin Laineen sijasta Puljujärvi.

Kaikki kuitenkin muuttui Tapparan hakiessa viimeisellä minuutilla tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Laine oli unohtunut vapaaksi b-pisteen yläkaarelle, jonne Jan-Mikael Järvinen laittoi kulmasta tarkan syötön. Laine viritti maailmankuulun lyöntilaukauksensa ja siirsi ratkaisun jatkoerään vain sekunti ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Juuri tästä syystä Laine on poikkeuksellinen pelaaja. Vastaavasta paikasta valtaosa pelaajista olisi laukonut päätyplekseihin tai ohi kiekosta. Mutta 17-vuotias Laine teki vain ja ainoastaan sen, mitä joukkue tarvitsi ja mitä juuri häneltä odotettiin. Yhtä tärkeän maalin Laine iski myös edellisessä ottelussa.

Laine tuuletti villisti tasoitusosumaansa.
Laine tuuletti villisti tasoitusosumaansa.
Kuva © Jarno Hietanen

Huikea tasoitus ei lopulta riittänyt

Jatkoerässä nousi esiin varsinaisella peliajalla aavistuksen näkymätön ollut Puljujärvi. Taitava laituri lisäsi huomattavasti aktiivisuuttaan ja haki monesti omaa ratkaisua. Maali oli kerran jo lähellä Puljujärven laukauksen kakkoskiekosta, mutta vielä ei ratkaisua syntynyt.

Lopulta Puljujärvi kuitenkin nousi ratkaisijaksi ja ikään kuin mitätöi Laineen upean suorituksen. Kärpät sai paineen Tappara-päätyyn ja b-pisteiden välistä superlupaus malttoi vielä syöttää takatolpalle, jonne Mika Pyörälä oli unohtunut vapaaksi.

Näistä taitureista kannattaa nauttia nyt, koska ensi kaudella tuskin yksikään pelaa enää Liigassa.

Kiekko maaliin, ottelusarja tasoihin, ja sankari olikin Laineen sijasta Puljujärvi.

Laineellakin oli paikkansa jatkoerässä, mutta yhtä hyvää laukausta ei irronnut, millä nuorukainen tasoitti ottelun.

Ensin Laine otti sankarin viitan, mutta lopulta Puljujärvi varasti show'n. Aho oli kuitenkin todella isossa roolissa alivoimalla ja sai myös toisen syöttöpisteen Kärppien 2−0-maaliin. Moneen aiempaan peliin verrattuna Kärppien kultakypärä oli näkymättömämpi, mitä osaltaan selittää se, että Kärpät ei pelannut ottelussa yhtään ylivoimaa.

Suomalaisen jääkiekkoilun kannalta on ainutkertaista, että kolme tämän ikäistä pojankloppia ratkovat kauden tärkeimpiä pelejä. Näistä taitureista kannattaa nauttia nyt, koska ensi kaudella tuskin yksikään pelaa enää Liigassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle