Lahdessa taisteltu odotusten mukaisesti

LIIGA / Artikkeli
Pelicansin kausi on mennyt asiantuntijoiden arvioiden mukaisesti. Pisteitä joukkue on napsinut sieltä täältä, mutta silti jumbosija on käytännössä varmistunut ennen runkosarjan kymmentä viimeistä ottelua. Kausi on voittojen määrällä mitattuna jo nyt edelliskauden tasoinen, joten Pelicans on osoittanut ainakin pientä eteenpäinmenoa.

Viime kaudella Pelicansissa totuttiin, että pelaajia tuli ja meni. Tällä kaudella sitä ei ole nähty, mutta viisi maalivahtia on antanut näyttönsä kiekkojen torjumisessa. Heistä neljä on pystynyt torjumaan Pelicansille pisteitä.

Aloitetaan purkaminen Pasi Nurmisesta. Mies pelasi 16 ottelua lahtelaisseuran riveissä. Näissä otteluissa Pelicans kartutti pistetiliään 13 pistettä. Tähän laskettu myös ne pisteet, jolloin Nurminen vaihdettiin pois ennen rangaistuslaukauskilpailua. Parhaimmillaan maalivahdille tuli ottelussa päälle 50 laukaista, ja silti Pelicans pystyi kamppailemaan pisteistä. Nurmisen ollessa Pelicansin maalille joukkue napsi pisteitä riittävällä tahdilla jumbosijan muille jättämiseen.

Nurmisen lähdön jälkeen Pelicans pystyi kahdessa kuukaudessa nappaamaan vain viisi pistettä. Tänä aikana Pelicans jäi muista ratkaisevasti. Torjuntavastuu tänä kahden kuukauden aikana oli lähinnä Markus Helasella. Myös Jaakko Suomalainen ja Karri Rämö torjuivat muutaman pelin. Viidestä pisteestä Markus Helasen torjumana tuli kolme, Suomalainen ja Rämö torjuivat pisteen mieheen.

Vuoden vaihduttua alkoi Pelicansin toinen hyvä vaihe, jolloin Pelicans kiri eron SaiPaan parhaimmillaan viiteen pisteeseen. Torjuntavastuun oli napannut nuori Karri Rämö, joka säväytti myös Lahden ulkopuolella. Rämön kauden kohokohtia ovat Tampereella pelattu nollapeli Tapparaa vastaan ja myöskin Jokereiden kaato oli jumbojoukkueelle suuri voitto. Helsingissä pelatussa Pelicans-voitossa Rämölle laukauksia tuli 61. Näistä 58 merkattiin torjunnaksi. Tammikuun alusta tähän päivään Rämö on torjunut kiekkoja 14 pelissä ja niissä Pelicans on kartuttanut pistetiliään piste per peli –tahdilla. Tämä tahti myöskin olisi riittänyt jumbosijan välttämiseen. HIFK:n Dave Stathos torjui kiekkoja Pelicans-paidassa kahdessa ottelussa heikolla menestyksellä.

Vaikka varsinaisesti Helanen ja Suomalainen eivät epäonnistuneet eivät he kuitenkaan pystyneet nousemaan samalle tasolle Pasi Nurmisen ja Karri Rämön kanssa. Helasen ja Suomalaiseen otteisiin varmasti vaikuttivat myös pelituntuman puute sekä loukkaantumiset. Pelicans-puolustus ei löytynyt toimivaa tapaa pelata, kun selustaa suojaamassa ei ollut Nurmisen ja Rämön tapaisia varmaotteisia maalivahteja.

Kenttäpelaajissa ei suuria pettymyksiä, mutta ei myöskään hehkutuksen aihetta

Puolustuksesta hieman muiden yläpuolelle voidaan nostaa ykköspakkipari. Erik Kakko jaksaa jauhaa ottelusta toiseen lähes joka toista vaihtoa. Hänen vierellään Olli Korkeavuori on nostanut tasoaan epävarmasta puolustajasta varmaksi peruspakiksi. Muuten puolustus on pelannut odotusten mukaisesti.

Hyökkäyksestä ykkösvitjalle, Tommi Hannus – Sami Salonen – Daniel Widing, voidaan kokonaisuutena antaa hyvä arvosana. Lisäksi joukkueen duunaripelaajat ovat hoitaneet hommansa kiitettävästi. Pahimmat pettymykset ovat olleet joukkueen kokeneimpiin pelaajin lukeutuvat Toni Koivunen ja Toni Saarinen.

Loppukauden odotukset eivät ole kovin suuret. Nuoren ja lupaavan Pasi Salosen pääseminen ehkä ottamaan pelituntumaa muutamissa loppukauden otteluissa olisi yksi näkemisen arvoinen asia. Toivottavasti joukkue jaksaa pistää itsensä likoon loppukauden otteluissa 100 %:sti, eikä loppukaudesta nähdä pahoja rökäletappioita.

Seuran tulevaisuus epävarma

Mikael Hoikkala kyseli, noin vuosi sitten kolumnissaan Kuka hankkisi linnulle siivet?, Pelicansille pelastajaa. Nyt on siis vuosi kulunut, mutta onko mikään todellisuudessa muuttunut?

On. Seuran yrityssaneerausohjelma on hyväksytty, toimitusjohtaja on vaihtunut, erinäisiä rahamiehiä on käynyt ovilla rahatukun kanssa, mutta lopulta juosseet pois, joten tilapäisen pelastuksen tarjosi SM-liiga 400 000 euron pääomalainallaan.

Onko näillä asioilla sitten positiivista vaikutusta Pelicansin tulevaisuuteen? On varmasti. Nyt on todella tapahduttava, että Pelicans edes lähtisi yrittämään SM-liigaa kaudelle 2005-06. Rahaa täytyy löytyä, mutta mistä? Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko sponsorit avaavat rahakirstuaan sen verran enemmän, että kilpailukykyinen budjetti ja sitä kautta joukkue saadaan kasattua tai sitten joukkueeseen on tultava rahaa uusien omistajien myötä.

Jos jotain on tapahtumassa, niin sen on myöskin tapahduttava pian. Koska Pelicans on auttamatta myöhässä pelaajamarkkinoilta, jos joukkueen kartoittamista ei päästä aloittamaan nopeasti. Joukkueeseen tarvitsee löytää enemmän kokemusta ja taitoa. Siinä onkin Pelicansin johdolle tekemistä, että saa houkuteltua talousvaikeuksissa painiskelevaan seuraan riittävän taidokkaita kavereita.

Kaikesta huolimatta pelaajat, valmentajat ja varmasti myös taustaihmiset ovat kaikkensa yrittäneet, että seuran tilanne olisi toinen. Kituva lintu on taistellut ja nähtäväksi jää nouseeko se vielä joskus täyteen lentoonsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle