Lada Toljatti - Mistä maalintekijät?

KHL / Artikkeli
Olisiko tässä ratkaisu Ladan maalinteko-ongelmiin? Masalskis on tehnyt yhden maalin KHL:n historiassa
Kuva © Getty Images
KHL:ään viime kaudeksi paluun tehnyt Lada jäi 13 pistettä itäisen konferenssin pudotuspeliviivan alapuolella ja lopullinen sijoitus oli 11:s. Kesän aikana seurassa on tapahtunut melkoisesti vaihtuvuutta - muun muassa viime kauden johtavat hyökkääjät Juri Petrov ja Aleksandr Tšernikov siirtyivät Avangardiin.

Seuraa valmentaa tulevallakin kaudella Sergei Svetlov, joka muistetaan ainakin siitä, kun Atlantin seurajohto luovutti kauden 2012-13 jo joulun tienoilla ja päästi avainpelaajia muualle. Kesken kauden seuraan tullut Svetlov sai joukkonsa kuitenkin taistelemaan erinomaisesti, ja joukkue kipusi pitkältä takamatkalta pisteen pudotuspeliviivan yläpuolelle kärkipelaajien puutteesta huolimatta. Svetlov teki myös Admiralissa hieman samankaltaisen urotyön tultuaan seuraan kesken kauden 2013-14. Viime kausi Ladassa olisi voinut olla parempikin.

Maalivahdit:

Ivan Kasutin

Edgars Masalskis (LAT)

Seuraa edusti viime kaudella kaksi erinomaisesti pelannutta maalivahtia, joista kumpikaan ei enää jatka. SKA:han kesken kauden palannut Ilja Ježov ja kesällä Spartakiin siirtynyt Jevgeni Ivannikov pelasivat korkealla tasolla seuran maalilla. Sen sijaan Dinamo Minskiin päästetty Jeff Glass ei olisi saanut rantapallojakaan kiinni, niin huonosti hän pelasi.

Seuran ykkösvahdin paikka lienee lähtökohtaisesti Ivan Kasutinin hallussa. Hän oli Torpedon ykkösmaalivahti viime kaudella. Hänen esityksensä olisivat voineet olleet tasaisempiakin, mutta kyseessä on kuitenkin hyvän tason maalivahti, joka oli korkean tason kiinnitys.

Latvian maajoukkuevahti Edgars Masalskis on mielenkiintoinen nimi. Hän pelasi toissa kaudella Slovakian pääsarjaa ja viime kaudella Dinamo Riikassa sekä Sveitsin pääsarjassa. Masalskisin viime kausi oli kaukana hyvästä ja tilastojen valossa se oli jopa heikko.

Puolustus:

Mark Flood (CAN) - Tobias Viklund (SWE)

Vjatšeslav Belov - Dmitri Vorobjev

Vladimir Malenkikh - Stanislav Romanov

Puolustuksen runko on laitettu kesän aikana osin pakon sanelemanakin täysin uusiksi, sillä Lada ei ole seura, joka pystyy taistelemaan rahalla parhaista pelaajista. Seura on kuitenkin saanut sen verran laadukkaita hankintoja Denis Barantsevin, Jiri Hunkesin ja Dmitri Ogurtsovin kaltaisten pakkien tilalle, että puolustus näyttää jopa paremmalta.

Puolustuksen uudet ulkomaalaishankinnat ovat Avtomobilistista saapunut Tobias Viklund ja Medvescakin viime kauden tehokkain puolustaja Mark Flood. Sami Lepistön kanssa Avtomobilistille kovan puolustuksen kärjen muodostanut Viklund on hyvä kahden suunnan puolustaja, jonka vahvuuksiin kuuluvat luistelu ja painava laukaus. Hänessä on paljon samaa kuin Lepistössä. NHL:ssä vielä kaudella 2011-12 pelannut Flood teki viime kaudella pisteet 8+15. Hän tuo puolustukseen luisteluvoimaa ja vahvaa kiekollista osaamista.

Joukkueen raskainta osastoa edustavat fyysiset Dmitri Vorobjev ja Stanislav Romanov, jotka pelasivat seurassa viime kaudellakin. Vorobjev on edustanut KHL-vuosinaan SKA:n, Salavatin, Dinamo Moskovan ja Avangardin kaltaisia isoja seuroja. Hän on kohtuullisen hyvä myös kiekollisena. Romanov taas tuo takalinjoille kovaa fyysistä peliä.

Sibiristä saapunut Vjatšeslav Belov ja Magnitogorskista hankittu Vladimir Malenkikh eivät ole mitään turhia nimiä. Belov on pienikoinen ja taitava kiekollinen puolustaja pelaaja, joka puhkaisee kaudesta toiseen 15 pisteen rajan. Malekikh on kokenut peruspakki, joka voitti Magnitogorskissa toissa kaudella Gagarin Cupin. Hän pelasi Magnitogorskissa kahden viime kauden aikana 111 peliä tekemättä maaliakaan. Hän on varsin fyysinen puolustava puolustaja. Seuran viime hetken hankintoihin kuului Sotšista tullut 20-vuotias isokokoinen puolustaja Juri Pautov. Lahjakas puolustaja saattaa ottaa paikkansa TOP6-pakkien joukosta.

Hyökkäys:

Aleksandr Bumagin - Igor Magogin - Martin Zatovic (CZE)

Georgi Belousov - Andrei Nikitenko - Anton Šenfeld

Semjon Valuiski - Aleksandr Nikulin - Andrei Stepanov (BLR)

Aleksandr Streltsov - Vasili Streltsov - Stanislav Bocharov

Hyökkäys on kokenut hieman pienemmän muodonmuutoksen kesän aikana kuin puolustus, mutta hyökkäyskin on muuttunut melkoisesti. Kesän kärkihankintoihin kuuluu Jugrasta tullut vain hieman yli 170-senttinen sentteri Igor Magogin. Jugrassa viime kaudella kapteenina toiminut 33-vuotias hyökkääjä on näppärä ja hyvin peliä lukeva sentteri. Hän teki 56 peliin tehot 9+18. Ajoittain hänen otteensa ovat olleet suorastaan erinomaisia, ja sentterillä on kyky löytää ketjukaverinsa ovelilla syötöillä.

Martin Zatovic tekee tärkeitä maaleja Ladalle
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

12 maalillaan seuran viime kauden paras maalintekijä oli tšekkihyökkääjä Martin Zatovic, joka nähtiin keväällä MM-kisoissakin. Nopea hyökkääjä tuo joukkueensa peliin fyysisyyttäkin. Zatovic voi pelata sentterinä tai laidalla. Toinen hyökkäyksen ulkomaalaispelaaja on Valko-Venäjän maajoukkueesta tuttu Andrei Stepanov. Hän on todella energinen, nopea ja ketterä hyökkääjä. Stepanov nähtiin muutama vuosi sitten pelaamassa MM-kisoissa Valko-Venäjän ykkösketjussa yhdessä Mihail Grabovskin kanssa. Hänellä on allaan vaikea kausi - mies edusti kolmea eri seuraa ja teki KHL:ssä 46 peliin vain kymmenen pistettä.

Kaudella 2012-13 Metallurg Novokuznetskin historian selvästi parhaaseen ketjuun Randy Robitaillen ja Dmitri Kagarlitskin kanssa kuulunut Aleksandr Bumagin on hukannut otettaan pahasti tuon kauden jälkeen. Alla on kaksi varsin vaatimatonta kautta, kun mies kuitenkin teki vielä Novokuznetskissa 47 peliin kaudella 2012-13 tehot 15+22. Viime kaudella Avtomobilistissa 43 peliin syntyivät vain tehot 8+4. Zatovicin tavoin 12 maaliin yltänyt Georgi Belousov on enemmänkin tunnettu Vitjazin "hulluilta kausilta", mutta hän oli Ladan viime kauden parhaita hyökkääjiä.

24-vuotias Semjon Valuiski ja 22-vuotias Anton Šenfeld ovat hyökkäyksessä sitä osastoa, jonka pitää pystyä tekemään tulosta. Valuiski on pienikokoinen, taitava ja hyvin liikkuva laitahyökkääjä. Hän teki viime kaudella 51 peliin tehot 11+9. Pisteen enemmän samaan pelimäärään sai kasaan läpimurtokautensa pelannut pienikokoinen, energinen ja nopea Šenfeld. Hän edusti ennen viime kautta koko uransa Metallurg Magnitogorskin organisaatiota, jossa hän voitti Gagarin Cupin toissa kaudella. Rooli Metallurgissa oli kuitenkin lähinnä nelosketjussa.

Sentteriosastoa täydentävät Andrei Nikitenko ja uusi hankinta Aleksandr Nikulin. 36-vuotias Nikitenko on työteliäs kahden suunnan sentteri ja toista kautta seuran kapteeni. Hän ei ole mikään pistelinko, mutta hyökkäyspään taidot ovat kohtalaiset. Nikulin aloitti viime kauden TsSKA:ssa, josta putosi nopeasti VHL:ään - loppukausi sujui Neftehimikissä. Streltsovin kaksoset Vasili ja Aleksandr tuovat kovaa työmoraalia ja fyysisyyttä.

Yhteenveto:

Lada ei kuulu materiaaliltaan aivan idän heikoimpiin joukkueisiin, mutta kohtalona lienee viime kauden tapaan jääminen pudotuspelin ulkopuolelle. Maalivahtikaksikko on ihan hyvä - Kasutin oli ajoittain erinomainen Torpedossa. Puolustuksessa on hyvä sekoitus kiekollista osaamista ja fyysisyyttä, mutta se on silti kovin keskinkertainen. Viime kaudella joukkueen paras hyökkääjä teki 21 pistettä ja joukkue tuskaili suunnattomasti maalinteon kanssa. Uudet hankinnat Magogin ja Bumagin tuskin tuovat tuohon juuri helpotusta, kun seura menetti vielä viime kauden kärkihyökkääjänsä Petrovin ja Tšernikovin Avangardiin. Päävalmentaja Svetlovilla on pari isoa urotekoa KHL:n ansioluettelossaan, kun hän on tullut seuroihin kesken kauden. Nyt urotekoja tarvitaan lisää.

Arvio: Taistelee tiukasti viimeisistä paikoista pudotuspeleihin. Itäisessä konferenssissa sijoille 9-11.

» Lähetä palautetta toimitukselle