Suomessa tunnetuimpia nuorten pelaajien siipiensä alle kerääviä ovat Rauman Lukko ja Oulun Kärpät. Molemmilla syyt ovat ihan selkeät. Rauman seudulla on vähän nuoria ja Kärpillä taas ei ole kilpailijoita Pohjois-Suomessa.
– Jos me olisimme Oulusta, niin varmasti toimisimme kuten Kärpät, toteaa Tampereen Ilveksen valmennuspäällikkö Ilkka Pakarinen.
Ei siis ihme, että nuorten pelaajien muuttoliikettä on tutkittu nimenomaan Pohjois-Suomessa. Rovaniemen ammattikorkeakoulussa on vuonna 2003 valmistunut Ville Holopaisen ja Mika Uramon Menestys on matka-niminen tutkimus, jossa haastateltiin 38:aa Lapin ja Pohjoisen alueen seuroista kotoisin olevaa pelaajaa, jotka ovat lähteneet kotoaan mm. Kärppiin, Lukkoon, Ilvekseen ja TPS:aan. Vastanneista pelaajista vasta yksi on pelannut aikuisten SM-liigassa.
Jatkoajan taannoin haastattelema Savonlinnasta Ilvekseen muuttanut 16-vuotias Tuukka Rask nimesi muuton perimmäiseksi syyksi mahdollisuuden kehittyä pelaajana. Samaa mieltä oli kyselyyn vastanneet, sillä 28,3% kyselyyn vastanneista nimesi omat pitkän tähtäimen tavoitteet päälimmäiseksi syyksi.
Tutkimuksessa kysyttiin myös syitä millä perusteella pelaaja valitsi seuran. Yli 23% vastanneista nimesi yhdeksi syyksi seuran hyvän maineen. Ilahduttavan monelle myös opiskelumahdollisuudet olivat syynä vaihtamiseen.
– Itselleni aikaan yksi suurimmista syistä oli mahdollisuus pelata SM-liigassa ja mahdollisuus päästä urheilulukioon, mietiskelee reilu vuosikymmen myöhemmin puolustaja Jani Nikko, joka jo 15-vuotiaana tuli Laihialta Tampereelle ja suoraan Ilveksen liigajoukkueeseen.
Millä perusteella seura sitten pitäisi valita?
– Eniten kannattaa kiinnittää huomiota itse pelin ulkopuolisten asioiden hoitamiseen. Sitten tulee tietysti organisaatio, harjoittelu ja valmennus. Ja myös pelaajaputkeen kannattaa kiinnittää huomiota. Miten juniorityötä arvostetaan seurassa huipputasolla, listaa Pakarinen.
- Porkkanana Ilvekseen tulemiseen tarjoamme mahdollisuuksia urheilulukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta. Tämä on myös moraalikysymys, elämässä on muutakin kuin vain jääkiekko.
- Tärkeää on, että seura hoitaa hommansa, huolehtii ja katsoo vähän sen nuoren pojan perään. Ei voida odottaa, että 16-vuotias poika pärjää yksin, perää Pelaajayhdistyksenkin hallituksessa oleva Nikko seurojen vastuuta.
Melkein 90% vastaajista on sitä mieltä, että valmennuksen taso on parantunut uudessa seurassa. Se on luonnollista, sillä suurseuroilla on kuitenkin paljon paremmat mahdollisuudet tarjota huippuluokan valmennusta. Eli hyvän valmennuksen perässä kannattaa lähteä vähän pidemmällekin?
– Ei ihan yksiselitteinen asia, mielestäni ei pidä lähteä pelkästään jääkiekon ehdoilla liikkeelle. Ykkösprioriteettina pitää olla, että nuori voisi mahdollisimman pitkään olla omassa seurassa. Se on ikuisuuskysymys, että kuinka sitten pienet seurat voivat tällaisia mahdollisuuksia antaa, jääkiekkoliiton valmennuspäällikkö Kari Savolainen mietiskelee.
Mietittävä muutakin kuin jääkiekkoa
Kun pelaaja muuttaa uudelle paikkakunnalle, jääkiekko ei ole ainoa asia mitä pitää ajatella. Niin pelaajien kuin seurankin.
– Tämä koko hommassa on mukana isoja raha- ja vastuukysymyksiä. Pitää ajatella pelaajan sosiaalista kykyä, kavereita, koulunkäyntiä, ruokailuja jne. Ei tämä ole ihan yksinkertaista. Ulkopuolisten mielestä se saattaa näyttää siltä, että suurseura tulee ja ottaa omansa, mutta näinhän se ei ole, Pakarinen toteaa.
Savolaisenkin mielestä kannattaa vakavissaan miettiä lähtemistä, opiskeluidenkin takia.
– Jo pelkästään koulun kannalta pitäisi pysyä mahdollisimman pitkään kotona, C-junioriaika (14-16v) on herkkä ikä koulunkin kannalta. Joka tapauksessa 16-vuotias on liian nuori asumaan yksin, joten perhemajoitus on aivan ehdoton edellytys.
Jani Nikko lähti kotoa 15-vuotiaana, mutta hänen mielestään on silti mahdotonta sanoa milloin olisi oikea ikä muuttaa pois.
– Lähtöikä on aika henkilökohtainen asia. Tietysti peruskoulun jälkeen kannattaa miettiä mahdollisia jatko-opintoja ja mahdollisuuksia urheilulukiosta. Ei esimerkiksi ole 16-17-vuotiaana mitään järkeä lähteä Tampereelta pois, koska täällä on hyvät mahdollisuudet suorittaa koulut ym.
Yksi ongelmainen kysymys on majoitus. Harva 16-vuotias on valmis asumaan yksin ja huhuja on kuulunut nuorista keskenään asuvista kiekkoilijoista, joiden keittiö on kukkuroillaan pizza-laatikoita.
– Kokemukset yksin tai kimpassa elävistä pojista ovat huonoja. Toki poikkeuksiakin on. Meillä on täysin päinvastaisia kokemuksia mm. Hannu Soron ja Sirenin perheen [ex-kiekkoilija Ville Sirenin vanhemmat] luokse sijoitetuista pojista, Pakarinen selvittää Ilveksen strategioita.
– Olisi mielenkiintoista saada maanlaajuisesti tutkimusta, kuinka moni näistä yksin vieraassa kaupungista asuvista alaikäisistä oikeasti myöhemmin pärjää jääkiekossa SM-liigassa tai jopa maajoukkueessa.
Äitikin on usein helpompi vakuutella muuton puolelle, kun pojan ei tarvitse saman tien opetella pyykinpesua ja joku on vahtimassa, että poika syö hyvin ja tekee läksynsä.
– Omat vanhempani suhtautuivat paljon myönteisemmin asiaan, kun asuin ensin Hannun [Soro] luona, Nikko toteaa.
Alle 17-vuotiaiden maajoukkueen joukkueenjohtajana nykyään toimivan ja siviilityönä lukion opinto-ohjaajana toimivan Soron luona on asunut Nikon lisäksi myös mm. Pekka Kangasalusta. Tällä hetkellä hän majoittaa Tuukka Raskia.
Millä perusteella seurat sitten valitsevat pelaajia? Toisin kuin NHL-joukkueilla, suomalaisilla seuroilla ei ole varaa palkata scouttausorganisaatiota etsimään pelaajia ympäri maata.
– Tiedämme ja tunnemme toki paljon pelaajia ulkopuolelta lähialueiden, mutta me pyrimme hakemaan vain pelaajia, joilla on potentiaalia liigaan. Pelaajan pitää olla huippulahjakkuus ja hänellä pitäisi tuntea myös pelaajia tai valmentajia jo etukäteen. Sen jälkeen rupeamme vasta miettimään mahdollisia siirtoasioita, Pakarinen selvittää Ilveksen käytäntöjä.
Uudellamaalla ja Pirkanmaalla on huikea määrä juniori-ikäisiä pelaajia ja kaikkien toimintatapoihin ei kuulu haalia pelaajia ympäri valtakuntaa.
– Me olemme kuitenkin kasvattajaseura ja lähtökohtaisesti pyrimme kasvattamaan omista pelaajista niitä lahjakkuuksia. Lahjakkaita pelaajia löytyy myös ns. omalta takapihalta, Kangasalta, Nokialta jne. ja se me ensisijaisesti kartoitetaan. Ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan.
Kenen puhelin soi ensimmäisenä?
Jatkoajan keskustelupalstallakin on käyty kiivasta keskustelua siitä, keneen pitäisi ottaa ensimmäisenä yhteyttä, kun seura haluaa nuoren pelaajan riveihinsä. Nuori pelaaja usein tuntee, että on hienoa kun seura ottaa yhteyttä häneen, eikä vanhempiin.
– Vastuu pelaajan siirtymisestä on ensisijaisesti tarjouksen tekijällä, eli seuralla. Ja sitten seuraavana tulee vanhemmat, jotka kuitenkin ovat vastuussa alaikäisistä pojista. Mielestäni vanhempien kanssa pitää olla tekemisissä alusta asti, summaa Pakarinen.
Liiton näkökanta asiaan on monisäkeisempi.
- Perheeseen pitää ottaa yhteyttä kokonaisvaltaisesti. Totta kai usein ensimmäinen kosketus tapahtuu valmentajan ja pelaajan tai kahden pelaajan välillä, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan vakavissaan muutosta toiselle paikkakunnalle, niin pitää ottaa mukaan vanhemmat, sillä hehän ovat alaikäisen huoltajia ja velvollisia huolehtimaan hänestä, Kari Savolainen kelaa järjestystä.
– Missään tapauksessa ei saisi käydä niin, että tämä asia hoidetaan vain agentti-poika-akselilla. Valitettavan monella nuorella on jo Pohjola-leirille tultaessa jonkinlaisia kontakteja pelaaja-agentteihin.
Nikon mielestä ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteyttä poikaan.
– Jos kiinnostusta löytyy, niin sitten pitää järjestää palaveri vanhempien ja mahdollisen agentin kanssa.
Nuorten pelaajien muuttamisesta tutkimuksen tehnyt Mika Uramo summaa poikien omat ajatukset muutosta.
– Lopputulos muutoista on se, että vaikka osa on lopettanutkin pelaamisen, kukaan ei ole katunut muuttoaan.