Kuka pelkää mustaa miestä?

NHL / Artikkeli
Tätä miestä monen joukkueen GM vierastaa.
Kuva © Getty Images
Joshua Ho-Sang on yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista - ja tietää sen. Silti se, että mies varattiin NHL:ään ensimmäisellä kierroksella, oli yllätys. Lahjakkuutta kohdellaan kuin tikittävää pommia.

Ho-Sangin kutsu nuorten maajoukkuerinkiin on joka vuosi hukkunut postissa. Moneen NHL-joukkueeseenkaan miehellä ei olisi ollut asiaa, sillä vain 18 seuraa haastatteli miestä ennen varauspäivää. Moni ei ollut tyytyväinen näkemäänsä.

Yksi joukkue oli valmis ottamaan riskin. New York Islanders on ennenkin haalinut riveihinsä hylkiöitä, eikä Ho-Sang ole ainakaan mikään varma onnistuja. Ja Islanders vieläpä vaihtoi kaksi toisen kierroksen vuoroaan saadakseen itselleen numeron 28 ja kiistanalaisen hyökkääjän.

− Annan Islandersille kaiken, mitä minussa on. Teen töitä kunnes en saa enää henkeä, hän uhosi Newsday.comille.

Erilainen nuori

Kiltin oloinen mies ei näytä siltä, että aiheuttaisi valtavan suuren uhan ympäristölleen. Mutta erilainen hän on, ulkoisestikin. Ho-Sangilla on jamaikalainen isä, chileläinen äiti ja tapana juhlia niin juutalaisten kuin ortodoksien juhlapyhiä.

− Ihonvärini vaikuttaa ehdottomasti siihen, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minusta käytetään jatkuvasti koripallovertauksia. En minä pelaa koripalloa. En ole koskaan pelannut. Olen jääkiekkoilija. En ymmärrä, miksi he tekevät niin, Ho-Sang ihmetteli Toronto Sunille.

− Ja hei, kyllähän joukkuekin hyötyisi siitä, jos yksi parhaista pelaajista olisi musta ja hänellä olisi aasialainen sukunimi. Mainostaminen ja paitojen myyminen helpottuisivat. Olen loistava pelaaja jos halutaan tehdä rahaa, sillä maalinikin ovat usein melkoisen upeita, jatkoi Ho-Sang tykitystään.

Kaikesta tästä huolimatta kanadalainen vakuuttaa, että Islanders saa hänestä nöyrän pelaajan.

− Minä seuraan kaikkia sääntöjä. Minä elän, syön ja nukun jääkiekkoa. Jos maksatte minulle siitä, että teen mitä rakastan, niin teen sitä vielä paremmin, jotta joudutte maksamaan minulle lisää.

Ho-Sangin kiekkoisä (vasemmalla) ei ole aivan saman näköinen kuin monen muun varatun.
Ho-Sangin kiekkoisä (vasemmalla) ei ole aivan saman näköinen kuin monen muun varatun.
Kuva © Getty Images

Ho-Sangin pimeämpi puoli

Miksi tämä sananvalmis nuorukainen, jonka taidot ovat lähes itseluottamuksen tasolla, ei sitten kelpaa kenellekään? Ho-Sangin ihonvärillä tuskin on asian kanssa tekemistä, vaan räväkällä luonteella.

Ho Sang ei ota vastuuta teoistaan. Syy miehen huonoihin tehoihin on ketjukavereissa. Haastatteluita hänen kanssaan kutsutaan sanallisiksi pahoinpitelyiksi. Hän haluaa ongelmia.

− Pidän P.K. Subbanista ja Patrick Kanesta. He näyttävät tunnetta ja joutuvat sen takia ongelmiin. Persoonalliset pelaajat ovat eri tasolla kuin muut, hän sanoi Toronto Sunille.

Pelillisissä asioissakin on ongelmia. Ho-Sang puolustaa ja taklaa enintään keskinkertaisesti. Hän on saanut pelikieltoja. Hän on aivan liian itsepäinen.

Tästä huolimatta Ho-Sang on hyökkäyspäässä niin lahjakas, että hänestä voi tulla loistava pelaaja. Mutta hän on vielä nuori.

Loppujen lopuksi hän on ehkä vain tavallinen nuori, kapinallinen 18-vuotias. Tai ei aivan tavallinen. Varaustilaisuuspäivä alkoi nimittäin retkellä museoon vanhempien kanssa.

− Pidän taiteesta, mies puolustautui.

» Lähetä palautetta toimitukselle